Kokeilen tänä vuonna joka kuukausi jotain uutta tapaa. Marraskuussa kokeilin kirjoittaa päivittäin blogitekstin.
Yhteensä julkaisin kirjoituksia marraskuun aikana 26 kpl, jos myös tämä kuukauden viimeinen teksti lasketaan mukaan. Tekstiä kertyi noin 85 000 merkkiä. Tämä vastaa 55-57 kirjasivua.
Ensimmäisestä viikosta lähtien rytmiksi muodostui se, että julkaisin tekstin jopa päivä sunnuntai-perjantai välillä ja lauantaina pidin taukoa.
Välillä oli vaikea keksiä kirjoitettavaa. Jostain aihe kuitenkin löytyi aina viimeistään illalla. Tähän auttoi kun piti kirjoittamiskynnyksen matalalla ja viime kädessä alkoi vain kirjoittamaan jostain juuri sillä hetkellä mielessä olleesta asiasta. Aiheita poimin ajankohtaisista teemapäivistä, uutisista ja sosiaalisen median keskusteluista.
Miksi kirjoittaa paljon tai päivittäin? Näin voi ylläpitää ja parantaa omaa kirjoitustaitoaan. Selvää on, että nämä marraskuun tekstini eivät ole mitään kirjallisuuden tai blogitekstien aatelia. Siitä huolimatta toiston kautta tapahtuu myös kehitystä.
Innoittajanani tässä toistossa ovat toimineet Pablo Picasso ja Enid Blyton, kuten tästä yhdestä kirjoittamastani tekstistä voi päätellä: Miksi määrä korvaa laadun ja on parempi tehdä enemmän kuin paremmin?
Marraskuussa kirjoitin seuraavat tekstit:
1. Maailman vegaanipäivän reseptit – Vastuullinen ruokavalio yritysten strategioissa
2. Lokakuun kokeilu: Rubikin kuution ratkaiseminen
3. Pölyttäjästrategiasta vauhtia yritysten biodiversiteettityöhön
4. 10 vinkkiä verkostoitumiseen
5. Ilmaston kuumeneminen mahdollista pysäyttää alle 2 asteen?
6. Tehokkuuden taika – Näin voit elää enemmän
7. Kaavoitus- ja rakentamislain uudistus
8. Ratkaiseeko vetytalous ilmastokiisin?
9. Vastuullisuusmittarit mukaan palkitsemiseen ja palvelemaan planeetan tarpeita
10. Median rooli ilmastokriisissä – neljä näkökulmaa
11. 10 vinkkiä ilmastosankaruuteen
12. Glasgow´n ilmastokokouksen onnistumiset ja epäonnistumiset
13. Millainen olisi ilmastohätätilan Suomi?
14. Vastuullinen toimija luopuu fossiilisten ohella lihasta
15. Miksi määrä korvaa laadun ja on parempi tehdä enemmän kuin paremmin?
18. Donitsitaloudesta mallia vastuullisuustyölle
19. Kuinka paljon lapselle voi antaa ruutuaikaa?
20. Talvipyöräily – Viisi vinkkiä valmistautumiseen
21. Sörnäisten tunnelin rakentaminen on ilmastolle haitallinen investointi
22. Kolme näkökulmaa vastuulliseen kuluttamiseen
23. Viisi työkalua päättäjille ja yrityksille vastuullisen kulutuksen edistämiseksi
24. Äänikirjat yleistyvät – haittaako tämä lukutaidon kehittymistä?
25. Neljä keinoa ottaa haltuun taloyhtiön lämmitysratkaisut
26. Marraskuun kokeilu: Blogikirjoitus päivässä
Suurin osa teksteistä liittyy ympäristöteemoihin. Tämä on perusteltua, koska onhan ilmastokriisi, luontokato ja luonnonvarojen ylikulutus aikamme suurimpia haasteita. Lisäksi kirjoituksissa näkyy monet omaa arkeani koskevat teemat, kuten lasten digilaitteiden käyttö ja äänikirjojen kuuntelu.
Blogikirjoituksia tehdessä tulee tehtyä paljon tiedonhakua ja näin oppii samalla uutta. Tämän kuukauden aikana olen perehtynyt esimerkiksi moniin tutkimuksiin koskien pölyttäjiä, vetytaloutta, donitsitaloutta ja kuluttajuuden eri näkölmia. Lisäksi Blogien kirjoittaminen alentaa mukavasti myös omaa tekstien tuottamisen kynnystä.
Ohessa kokemukset aikaisempien kuukausien kokeiluista.
- Lokakuu: Rubikin kuution ratkaiseminen
- Syyskuu: 10 tunnin dieetti
- Elokuu: Käsilläseisonta
- Heinäkuu: Päivittäinen liikunta
- Kesäkuu: Iltarutiinit kuntoon
- Toukokuu: Päiväkirja
- Huhtikuu: Etätyöpäivän tarkistuslista
- Maaliskuu: Takareisien venyttely
- Helmikuu: Säännöllinen nukkumaanmenoaika
- Tammikuu: Päivittäiset päivätorkut – viisi havaintoa
Kaiken mittaavalle Leolle,
Ei hassumpi tällä kertaa tuo ideasi uuden tavan käyttöönotosta, kunhan jaksaisit ja ehtisit sitä jatkaa. Blogitekstiesi aiheet ovat monia kiinnostavia, ajankohtaisia ja helppolukuisia. Mikäs etteikö tämä kävisi kirjoittamisharjoittelusta, mutta kirjoittamisen ei pitäisi olla vain määrän kokeilua. Niissä täytyisi yrittää pitää huolta myöskin laadusta, vaikka laatu tässä yhteydessä onkin melko suhteellinen käsite ottaen huomioon itsekunkin näkemykset. Näiden suhteellisen lyhyiden kirjoitutusten määrä ei nähdäkseni korvaa laatua, koska niistä puuttuu monesti aiheen tarkastelun syvällisyyttä. Siihen ei ole tarpeeksi aikaa eikä tilaa. Silti kaikki nämä aiheet ovat olleet keskustelunarvoisia.
Tähän blogikirjoittamiseen ei mielestäni kovin hyvin sovi vertauskuvaksi myöskään Picasso tai Blyton, joista toinen oli ihan ammatikseen taiteilija ja toinen kirjailija, molemmat omalla alallaan ja tavallaan taitajia teosten määrään katsomatta.
Minusta taas Leon teksteissä voi parhaimmillaan nähdä halutessaan vaikka kubistisia piirteitä. Ja ovathan ne myös jännittäviä sekä mielenkiintoisia ilmastonmuutoksen torjunnan kannalta, joten en kritisoisi kenenkään inspiraation lähteitä millään tavoin, päinvastoin.
Itsehän ihailen säveltäjiä genreen katsomatta, mutta toivon todellakin Eeva-hyvä, ettet takerru nyt siihen. Jos haluat kertoa omista esikuvistasi taiteen alalla, uskon että yleisö on valmis kuulemaan niistä
🙂
Hyvä Pieni Ihminen,
Et nyt ehkä täysin käsittänyt tarkoitustani ? Satutkin nyt vain kohtaamaan kulttuurin , eri taiteiden harrastajan laajassa kansainvälisessä merkityksessä, kosmopoliitin.
En takerru säveltäjien ihailuusi, enkä oikeastaan muutenkaan mihinkään erityisesti. Enkä minä ole se, joka tässä paukuttelisi henkseleitä ! Kyse ei ole tässä ollenkaan itsestäni, vaan kulttuurista yleensä, koska Leo itse johtaa kirjoittamisensa vertailun siihen suuntaan. En arvostele tässä Leon inspiraation kohteita, vaan aiheiden syvällistä tutkimista, joka ei ole mahdollista ottaen huomioon kontekstin.
Epäilemättä Leo näkyy huomattavasti kehittyneen kirjoittamisessa vuosien harjoittamisen tuloksena, mutta ei hänen ” teoksiaan ” sentään voida vielä ainakaan nostaa Picasson tai Blytonin ansaitsemalle tasolle, ei edes niiden määrän osalta.
Eikä minulla ole nykyisin tarvetta kertoa suosikeistani kulttuurin alalla, vaikka muinoin nuorempana harrastinkin kirjoittamisen ammattilaisena eri taiteen alojen kritiikkiä ja tunnetuksitekemistä. Luettakoon näihin vaikkapa suomalainen teatteritaide, kuubalainen kansanmusiikki ja elokuvataide, venäläinen romaanimusiikki- ja -teatteritaide, amerikkalainen kaunokirjallisuus ja kansanmusiikki sekä autralialainen aborigeenien kuvataide ja symboliikka ja Aasian eri maiden kulttuuri, niistä varsinkin japanilainen ja laosilainen uskonnollinen-ja tapakulttuuri… ja lopuksi tuntemani ranskalainen kansankulttuuri. Yritän vain katsella kaikkia asioita monelta kantilta ja pintaa syvemmältäkin.
Niin katselen tätä Leon blogikirjoittamistakin, ja sen verrannollisuutta maailmankuulujen Picasson ja Blytonin kanssa. Tarkoitin, että Picasso ja Blyton olivat alojensa ammattilaisia, siis saivat elantonsa taiteistaan. Leo ei ole vielä heittäytynyt kirjoittamisen ammattilaiseksi.
Muuten, raamatun jälkeen eniten maailman eri kielille käännetty teos on ranskalainen ” Pikku prinssi ” . Olet ehkä lukenut sen. Olen nähnyt siitä mm. modernin valoeffektein ulkosalla toteutetun teatteriversion.
Tämä tästä.
”Selvää on, että nämä marraskuun tekstini eivät ole mitään kirjallisuuden tai blogitekstien aatelia. Siitä huolimatta toiston kautta tapahtuu myös kehitystä.”
Leolle: Ne ovat tärkeitä, arvokkaita ja hyviä tekstejä juuri sellaisenaan kuin ne ovat.
Sinulla on sydämen sivistystä. Mistäkö tiedän? Pikku Prinssin sanoin: Koska tärkeimmät asiat näkee sydämellä.
Rauhaisaa Joulun aikaa ja taikaa kaikille.
Kenellekään ei tee hyvää olla jatkuvan palvomisen kohteena, ei Leollekaan. Ja demokratian ( vielä ) vallitessa Leonkin puheet ja kirjoitukset voivat hyvin olla arvostelun kohteena ihan yhtälailla kuin muidenkin koko ajan julkisuudessa esiintyvien henkilöiden. Lisäksi etenkin siksi, että hän on myöskin poliitikko, vaikka monista kirjoituksista kuultaakin selvâsti läpi ennemminkin yritysjohtajan asenteet ja käsitykset asioista.
” Vanhanaikainen ” joulu onkin oikeata jännitystä ja taikaa varsinkin pienille lapsille, Pikku Prinsseille ja Pikku Prinsessoille. Ja niille isommillekin, joilla on sitä ” sydämen sivistystä ”. Taianomaista, sydämmellistä ja oikein rauhallista Joulun tienoota kaikille sinnekin !
”Suurin osa teksteistä liittyy ympäristöteemoihin. Tämä on perusteltua, koska onhan ilmastokriisi, luontokato ja luonnonvarojen ylikulutus aikamme suurimpia haasteita.”
Juurikin näin ja se on kerrassaan hienoa se. Eikä empatian voimauttavaa ja uraauurtavaa tematiikkaa sen haasteen ylittämisessä voi tarpeeksi alleviivata.
🙂
Kiitos Eevalle ja Pienelle ihmiselle lukemattomista hyvistä kommenteista. Olen kyllä lukenut ne kaikki vaikka en olekaan ehtinyt vastata jokaiseen.
Eevan kritiikkiä lukiessa minulle tuli mieleen tämä Saku Tuomisen kirjasta ”Kuinka puut kasvavat” poimittu tärkeä ajatus:
”Jos emme itse ole valmiita ottamaan johtajuutta ilmastotoimissa, ehkä voimme kannustaa niitä, joille tämä työ on kutsumus. Helpoin ilmastoteko on tukea niitä, jotka tekevät enemmän kuin me ja minimisuoritus pilkkaamisen lopettaminen.”
Leolle lopuksi,
Pilkannut en ole niitä, jotka tekevät enemmän kuin ” me ” , vaan olen aina kannustanut ja puolustanut niitä, jotka ovat olleet todellisuudessa valmiita ottamaan johtajuutta ja käytännön vastuuta ilmastotoimissa. Eikä tämä ole ihan muutaman vuoden takainen asia, koska järjestelmällistä ja vankkumatonta ympäristönsuojelua ja ilmastotyötä on tehty uutterasti jo vuosikymmeniä ennen ilmastokriisiä…muuallakin kuin Suomessa sen johtaessa lopulta voimakkaampaan ” aktivismiin ”. Nuoret sukupolvet eivät ole sentään ensimmäisiä ympäristönsuojelijoita. Tässä ilmastohätätilassa on kyse nimenomaan ympäristön/luonnon hätätilasta. Kun vanhemmat sukupolvet esittävät aiheellista kritiikkiä nuorempien aktivismin suhteen, niin ne saavat syyttelyä jos mistäkin negatiivisesta suhtautumisesta ” pilkkaamisesta ”. Kritiikkiä ei yleensä helposti siedetä ja sallita. Unohdetaan, ettâ vanhemmat sukupolvet eivät ole olleet kokonaan toimettomina, ja niillä on lisäksi elämänkokemusta ja käytännön opetuksia takanaan.Tosiaankin , siemennetyt puut ovat kasvaneet lopulta…onneksi yhä isommaksi joukoksi.
Kutsumuksesta en puhuisi sentään tässä kaikessa ympäristönsuojelu/ ilmastotyössä, sillä kutsumus on alkuaan uskonnollinen käsite tai liittyy läheisesti johonkin ammattiin kuten esimerkiksi lääkärin ammattiin, joka ei sekään nykyaikana ole kuin harvalle ” kutsumus ”. Nykyisin esimerkiksi yritysjohtajan ammatti ei oikein tunnu ” kutsumukselta ” , ei ainakaan ympäristöasioihin liittyen , saati sitten poliitikon. Harva poliitikko on nykyään ryhtynyt poliitikoksi kutsumuksesta…
Tämä tästä tällä kertaa.
Em.kommenttiini viitaten :
Ranska menetti tänään yhden vaikuttavimmista luonnon/ympäristönsuojelijoistaan Pierre Rabhin kuoltua yli 80-vuotiaana äkillisesti. Hän eli ympäristön kannalta kestävästi Etelä-Ranskan vuoriston Sevennien vaikeissa käytännön luonnonolosuhteissa. Hän kehitteli ja teki tunnetuksi varsinkin biodynamista viljelyä. Pierre Rabhi oli eläessään todellisen ekologisen elämän edelläkävijä ja kunnioitettu esikuva nuoremmillekin sukupolville, ja hänen esimerkillinen elämäntyönsä ympäristön/ilmastonsuojelun parissa kannustaa tulevaisuudessakin nuorempia jatkamaan hänen osoittamalla tiellä.