Missä kulkee kohtuuttoman varallisuuden raja?

Tällä viikolla julkaistiin tiedot Suomen suurituloisimmista. Maailmalla taas on kohistu Nvidian toimitusjohtajan tekemisistä. Itse olen miettinyt, että mitä se kertoo meidän talousjärjestelmän toimivuudesta, jos yhtiön arvostus voi muuttua 600 miljardia dollaria muutamassa päivässä yhden toimitusjohtajan tekemisistä vaikka yhtiön toiminnassa varsinaisesti mikään ei ole muuttunut.

Itse kävin työviikon päätteeksi Puistokatu 4:ssa kuuntelemassa Kohtuuttomuuspaneelikeskustelun.

Millainen varallisuus on kohtuuton? Missä vaiheessa mennään siihen tilanteeseen, että yksilöllä on niin paljon varallisuutta ja sen mukana valtaa, että hän muuttuu jo systeemitason toimijaksi jossa voi ajaa omaa etua ohi yleisen tai yhteisen edun. Esimerkiksi siten, että rahalla voi ostaa veronkevennyksiä jolloin on taas enemmän rahaa ostaa poliittista valtaa.

Veikko Sajaniemi muistutti keskustelun aluksi, että tällä hetkellä maailman 12 rikkainta omistaa enemmän kuin 4 miljardia muuta ihmistä yhteensä. Kun keskustelemme kohtuuttomuudesta, aihe kuitataan yhä turhan usein kateudeksi, vaikka kyse on perustavanlaatuisesta vallan ja resurssien jakautumisesta.

Paneelikeskustelussa Puistokadulla rikkaita tutkinut ja niistä kirjoittanut Hanna Kuusela muistutti meitä vaurauden kaukotaitteisuudesta. Tässä eriarvoisuus tunnistetaan köyhyyskysymyksenä, mutta kasautuvalla vauraudella ei nähdä olevan tämän kanssa yhteyttä. Nähdään kauas köyhiin, mutta ei pystytä näkemään omaa roolia osana eriarvoisuutta.

Tässä kolme nostoa kohtuuttomuuspaneelista:

1. Ongelma on rakenteissa, ei yksilöiden luonteessa

Rikkaat ovat pääosin aivan tavallisia ihmisiä. Ongelma syntyy, kun järjestelmä palkitsee ja kiihdyttää pääoman kasautumista ilman jarruja. Paneelikeskustelun vetäjä Thomas Wallgren huomautti, että jopa Aristoteles aikanaan muistutti, että varakkaat itse hyötyvät veroista, joilla pidetään yhteiskunta vakaana.

2. Keskittynyt valta on demokratian sokea piste

Demokratiassa vierastamme ajatusta, että sama henkilö olisi yhtä aikaa esimerkiksi presidentti ja pääministeri tai että kenelläkään olisi mahdollisuutta sanella päätöksiä yksin. Silti hyväksymme, että yksittäiset miljardöörit ja teknojätit hallitsevat kriittistä infrastruktuuria, satelliittiyhteyksiä ja algoritmeja, jotka ohjaavat miljoonien ihmisten tunteita ja äänestyskäyttäytymistä.

3. Yksilön vastuu vs. sääntely on väärä vastakkainasettelu

Kun yksittäisen miljardöörin hiilijalanjälki on 14 000-kertainen kestävään tasoon nähden ja Suomen suurin yksittäinen päästölähde tuottaa 7 % maan päästöistä, on selvää, ettei pelkkä kuluttajien syyllistäminen riitä. Silti yksilön toiminnalla on väliä. Kuten keskustelussa osuvasti tiivistettiin Janne Korhosen toimesta: kysymys siitä, onko tärkeämpää yksilön vastuu vai yhteiskunnan sääntely, on kuin kysyisi, onko maratonjuoksussa tärkeämpää vasen vai oikea jalka.

Mitä keskustelussa tarjottiin ratkaisuksi?

Vallan hajauttamista. Progressiivisempaa omistamisen verotusta, osuuskuntamallien kaltaista laajempaa omistajuutta, julkisen infran turvaamista sekä digijättien monopolien purkamista esimerkiksi algoritmien läpinäkyvyydellä ja mahdollisuudella siirtää oma online-identiteetti alustalta toiselle.

Kohtuuttomuudessa on mielestäni ainakin kaksi eri ulottuvuutta. Ensimmäinen liittyy siihen, kuinka paljon varallisuutta voi kasautua yhdelle ihmiselle ennen kuin se muuttuu kohtuuttomaksi vallaksi suhteessa muihin. Toinen liittyy siihen, kuinka paljon varallisuutta ja sen mahdollistamaa kulutusta voi olla ennen kuin se ylittää ekologisesti kestävän tason. Nämä rajat eivät välttämättä kulje samassa kohdassa, mutta ne kietoutuvat toisiinsa.

Jos maailman koko yksityinen nettovarallisuus jaettaisiin tasan kaikkien aikuisten kesken, jokaisella olisi nykyisillä arvioilla noin 85 000 euroa varallisuutta. Mediaanivarallisuus on tästä vain noin kymmenesosa.

Nykyisellä fossiilipohjaisella talousrakenteella jo pelkästään noin 85 000 euron sijoitusvarallisuus tuottaa keskimääräisellä maailman osakemarkkinoiden hiili-intensiteetillä useamman tonnin vuotuiset “sijoituspäästöt”, vaikka henkilö itse eläisi muuten hyvin ilmastoystävällisesti.

Jos talousjärjestelmä ja energiantuotanto pysyvät nykyisen kaltaisina, planetaariset rajat kestävä keskivarallisuus olisi selvästi matalampi kuin nykyinen 85 000 euron tasajako. todennäköisesti lähempänä nykyistä globaalia mediaania (noin 8500 euroa per aikuinen), ellei pääomia ohjata massiivisesti vihreään siirtymään ja luonnonvarojen kulutusta kytketä irti varallisuuden arvosta.

Jos asuminen, joukkoliikenne, terveydenhuolto ja koulutus on järjestetty tehokkaasti ja julkisesti, ihminen pärjää hyvällä elintasolla hyvinkin pienellä yksityisellä nettovarallisuudella. Vaikka juuri sillä 8 500 eurolla. Jos taas jokaisen on omistettava oma auto, maksettava yksityinen sairausvakuutus ja kerrytettävä oma eläkekassa, 8 500 euroa ei riitä edes perusturvaan.

Tärkein muistutus, joka koko tilaisuudesta mielestäni hyvin välittyi on se, että kyse ei ole vain rahan vaan sen tuoman vallan kasautumisesta, joka tuo mukanaan monenlaisia riskejä yhteiskunnan toimivuuteen, kuten ollaan nähty. Tämän lisäksi on syytä tarkastella myös sitä, miten paljon päästöjä tuo varallisuus aiheuttaa.

Itse kaipaisin enemmän ratkaisukeinoja. Mitä muita keinoja kuin progressiivisempaa omistamisen verotusta tai hiilen parempaa hinnoittelua kannattaisi edistää ja miten näitä voisi edistää tässä tilanteessa jossa ollaan?

Tietysti pitäisi myös pystyä vastaamaan siihen peruskysymykseen. Missä kulkee kohtuuden ja kohtuuttomuuden raja?

Kohtuuttomuuspaneelikeskustelun voi käydä katsomassa täällä: https://ziljonaari.org/

Voisiko liikuntatavoitteista ammentaa jotain yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen?

Vuoden alussa asetin tavoitteekseni, että vuoden aikana juoksen 1055 km, pyöräilen 8000 km, uin 250 km ja teen 150 tuntia lihaskuntotreeniä. Mielessäni tämä piti sisällään myös sen, että teen vuoden aikana yhden täysmatkan triathlonin, kaksi puolimatkaa, yhden maraton-juoksun ja 10 puolimaratonia sekä sen, että teen joka aamu 7 minuutin lihaskuntotreenin.

Liikuntatavoitteet ovat vähän kuin taloudelliset tavoitteet yrityksille. Niitä on äärimmäisen helppo pilkkoa pieniin osiin ja seurata toteutumista reaaliaikaisesti vuosineljänneksittäin, kuukausittain, viikoittain tai jopa päivittäin.

Riskinä on, että jos alan mitata vaikuttamistyötä käytetyillä tunneilla, kirjoitusten määrällä, somepostauksilla, mielenosoituksilla ja päättäjien tapaamisilla, saatan päätyä optimoimaan juuri niitä asioita, joiden mittaaminen on helppoa. Silloin vaarana on, että alan kirjoittaa enemmän kirjoituksia niiden vaikuttavuuden sijaan. Tai osallistua useampaan tapahtumaan sen sijaan, että käyttäisin aikaa yhteen todella tärkeään kohtaamiseen.

Oma kysymyksensä kuitenkin on, että pitääkö kaikkea mitata numeroiden valossa tai määrän kautta. Eihän liikunnassakaan pelkkä määrä ole se olennainen vaan harjoittelun laatu. Kannattaa olla monipuolista ja vaihtelevaa harjoittelua sekä kiinnittää huomiota ravintoon ja lepoon eli palautumiseen. Vanha sanonta kuuluu kuitenkin, että se mitä ei mittaa, sitä ei voi hallita. 

Vaikuttamistyölle tuskin on löydettävissä yhtä yksittäistä mittaria. Sen sijaan siihen voi soveltaa liikuntaharjoittelusta kolmea periaatetta:

1. Säännöllisyys: vaikuttamista tehdään jatkuvasti, ei vain silloin kun sattuu innostamaan.

2. Monipuolisuus: käytetään erilaisia vaikuttamisen keinoja, kuten kirjoittamista, keskusteluja, järjestötyötä, yritysyhteistyötä ja poliittista vaikuttamista.

3. Palautuminen: kaikkea ei tarvitse tehdä koko ajan, eikä vaikuttamisen pidä kuluttaa tekijäänsä loppuun.

Silti kaipaisin jotain niin helppoa ja yksinkertaista mittaria myös vaikuttamistyöhön kuin mitä yrityksillä on tulostensa seuraamiseen ja minulla liikuntatavoitteiden mittaamiseen.
Monet ajattelevat, että täydenmatkan triathlon eli 3,8 km uinti, 180 km pyöräily ja 42,2 km juoksu on rankka suoritus. Se ei ole kuitenkaan niin rankka kuin systemaattinen harjoittelu, joka vaaditaan sellaiseen kuntoon pääsemiseksi, että tuo on ylipäätään mahdollista. 

Itselle kestävä hyvinvointi rakentuu yksittäisten suoritusten, kilpailujen tai tulosten sijaan pitkäjänteisestä tekemisestä. Jos jaksaa harjoitella vuosia ja vahvistaa peruskuntoa, ei yksi ”suoritus” ole siinä kokonaisuudessa enää lopulta kovin merkittävä. 

Mikä sitten on rankkaa eli miltä tämmöisen tavallisen triathlon-kuntoilijan ”vaativa” liikunta-arki oikeastaan näyttää? 

Tällä viikolla kävin tekemässä kolme uintitreeniä, kaksi juoksutreeniä sekä kaksi kuntosaliharjoitusta. Tein myös joka aamu hiukan venyttelyä ja 7 minute workout -treenin sekä arkipyöräilin keskimäärin 18 km joka päivä (yhteensä 128 km). Lisäksi tein 1,5 tunnin kuntokartoituksen, jossa tehtiin maksimipyörätesti, kehonkoostumismittaus ja lihaskuntokartoitus. Yhden uintitreenin yhteydessä tein myös uintitestin. 

Yhteensä liikuntaa tuli viikon aikana noin 18 tuntia. Ajallisesti tästä noin puolet oli treeniä ja puolet arkiliikuntaa. Normaalisti viikkoon olisi kuulunut myös 1-2 pyörätreeniä, mutta nyt ne jäi väliin kun pidin treeneistä yhden ”lepopäivän” ennen maksimipyörätestiä.
Syksyllä luvassa muutamia kirjastovierailuja. Ensimmäinen niistä Kallion kirjastossa Helsingissä. Lämpimästi tervetuloa kuulemaan ti 20.10. klo 17-18 miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnellisiksi! 

1,5 astetta parempi arki - miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnellisiksi

Tietokirjailija ja toimitusjohtaja Leo Stranius kertoo kirjatapahtumassa kirjastaan ”1,5 astetta parempi arki – miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnellisiksi” (Gummerus 2025). 

Miksi päästöjen ja kulutuksen vähentäminen auttaa meitä valitsemaan viisaammin ja voimaan paremmin? 

Miksi tiivis asuminen, kohtuullinen kuluttaminen, kasvispainotteinen ruokavalio ja muut ilmastoystävälliset valinnat eivät merkitse raskasta tai kurjaa elämää, vaan tekevät hyvää meille itsellemme?

Tervetuloa kuuntelemaan aiheista lisää!
Viiankiaapa 💚🌍

Välillä näyttää siltä, että yhä useampi on ymmärtänyt luonnon ja sen monimuotoisuuden merkityksen koko elämän perustana. Sitten välillä vaikuttaa siltä, että tästä ymmärryksestä ei seuraa konkreettista toimintaa ja johtopäätöksiä. 

Yhtenä esimerkkinä tästä skitsofreenisesta toiminnasta on Viiankiaapa. Sodankylässä on noin 10 000 vuotta vanha suo, joka toimii monien uhanalaisten lajien elinympäristönä. Luontoarvoiltaan arvokas suo on suojeltu Natura-ohjelmassa ja soidensuojelualueena. 

Joidenkin mielestä olisi kuitenkin fiksumpaa riskeerata tuo suo ja rakentaa sinne kaivos. Asetelma kääntyy helposti siihen, onko tärkeämpää suojella luontoarvoja vai kaivosyhtiön liiketoimintaa. Itselle valinta on aika selvä. 10 000 vuoden aikana muodostuneet yleiset luontoarvot ovat tärkeämpiä kuin yhden yrityksen taloudellinen voitto ja yksittäinen hanke. Ylisukupolvisten suojeluarvojen yli ei tule kävellä silloin, kun yhdelle yhtiölle iskee mineraalikiima. 

Erityisen ongelmalliseksi tilanteen tekee, että tämä ei ole ainoa tapaus. Jonossa on monia muitakin yrityksiä, jotka hamuavat arvokkaiden ja suojeltujen luontokohteiden luonnonvaroja. On irvokasta, että ympäristöjärjestöjen pitää puolustaa jo useaan kertaan suojeltuja kohteita. 

Mielenosoitus Viiankiaavan puolesta keräsi Helsinkiin noin 3500 mielenosoittajaa. Mielenosoituksen aluksi Greenpeacen Touko Sipiläinen muistutti myös laajemmasta ulottuvuudesta. Suomessa on mineraaleja, joita halutaan ja tarvitaan, täällä on uusiutuvaa energiaa ja viileä ilmasto. Tämä on houkutteleva ympäristö esimerkiksi datakeskuksille. Juuri siksi on tärkeää näyttää, että täällä kunnioitetaan myös luontoarvoja.
Mikä on mielestäsi elämän tarkoitus? 

Huimaa! Tämä taitaa olla ensimmäinen haastattelu ja julkinen ulostulo mun 50-vuotissynttäreistä eli elämän tarkoitus -projektista.

Viisi syytä elää – ympäristövaikuttaja Leo Stranius on kysynyt elämän tarkoitusta jo noin 90 ihmiseltä

”Tässäkö tämä nyt oli?” Leo Stranius mietti täyttäessään viisikymmentä. Hän päätti kysyä itselleen tärkeiltä ihmisiltä heidän suurimmista unelmistaan ja siitä, mitä he haluaisivat vielä elämässään tehdä.
Kolme tuntia tanssia Kaapelitehtaalla! Niin energisoivaa ja voimaannuttavaa. 

Kiitos @orkidea ja @faithlessofficial sekä kaikki Tanssijat!
Tänään oli ilo olla puhumassa Uudenmaan vihreiden kesäpäivillä tehokkaasta ajankäytöstä (eduskuntavaalikampanjassa). 

Mietin, että voisinkohan olla tällä tavalla avuksi myös muille ilmasto-, luonto- ja eläinoikeuksia sekä planetaarista kestävyyttä ajaville ehdokkaille? 

Vinkkaa tai kerro, jos joku hyviä asioita ajava taho kaipaisi ajanhallintaa! 

Kuva: @heidblom
Niin ihanaa ja energisoivaa! 

Yhteensä 3,5 tuntia pelkkää tanssia maailmanluokan tahtiin. Ulkona auringonlasku ja pimenevä syysilta. Jengi vain tanssii ja tanssii. 

Kiitos @cnnctfestival ja @arminvanbuuren
Oulu-Hailuoto on kyllä pyöräilijän unelmareitti. Tasaista ja laadukasta pyörätietä 25 km Hailuodon sillalle asti ja senkin jälkeen hyvää tilaa pyöräillä. Tuossa saa halutessaan ihan tosi hyvän 50-100 km pyörätreenin. Muutenkin Oulu on pelkkää pyöräilijän paratiisia!
Kesäloman aluksi triathlonin täysmatka ja nyt kesäkauden päätteksi puolimatka.

Uinti Mäkelänrinteen uimahallissa sujui hyvin. 1,9 km meni aikaan 37:53. Keskisyke 119. Siitä suihkun, saunan ja pukkarin kautta pyörän selkään. Vaihdossa meni yhteensä 12 minuuttia. Samalla söin banaanin ja join 6 dl vettä ja appelsiinimehua. 

Pyöräilin Helsingissä Raide-Jokerin vartta ja Malmin lentokentällä. 55 km kohdalla söin pari eväsleipää. Pyöräillessä join litran pullon vettä (jossa oli Nosht poretabletti) ja 0,75 litraa urheilujuomaa. Viimeiset 30 kilsaa vaivasi harmillisesti pyöräilijän (vai juoksijan) polvi ja vauhti piti tiputtaa todella minimiin. Pyörään tuhrautui aikaa yhteensä 3h 42min. Keskisyke oli 117. 

Pyörä kotiin, särkylääkettä ja lautasellinen tofu-tomaattipastaa sekä 4 dl vettä. Vaihto meni plörinäksi, koska jäin miettimään, että kannattaako kipeällä polvella lähteä juoksemaan. Syömiseen ja pohdintoihin meni yhteensä 40 minuuttia. 

Juoksin niin rauhallisesti kuin osasin. 14 km kohdalla kävin ostamassa Alepasta jäätelön. Lisäksi söin kolme vauhtikarkkia. Rauhallinen 21,1 km juoksu aikaan 2h 22min. Keskisyke oli 115.
 
Uintia lukuunottamatta ei oikein kulkenut. Tämä oli elämäni seitsemäs puolimatka ja varmasti kaikkien aikojen hitain ja tuskaisin sellainen. Yhteensä aikaa meni vaihtoineen ja taukoineen melkein kahdeksan tuntia.
Seuraa minua Instagramissa