Marraskuun kokeilu: Blogikirjoitus päivässä

Kokeilen tänä vuonna joka kuukausi jotain uutta tapaa. Marraskuussa kokeilin kirjoittaa päivittäin blogitekstin.

Yhteensä julkaisin kirjoituksia marraskuun aikana 26 kpl, jos myös tämä kuukauden viimeinen teksti lasketaan mukaan. Tekstiä kertyi noin 85 000 merkkiä. Tämä vastaa 55-57 kirjasivua.

Ensimmäisestä viikosta lähtien rytmiksi muodostui se, että julkaisin tekstin jopa päivä sunnuntai-perjantai välillä ja lauantaina pidin taukoa.

Välillä oli vaikea keksiä kirjoitettavaa. Jostain aihe kuitenkin löytyi aina viimeistään illalla. Tähän auttoi kun piti kirjoittamiskynnyksen matalalla ja viime kädessä alkoi vain kirjoittamaan jostain juuri sillä hetkellä mielessä olleesta asiasta. Aiheita poimin ajankohtaisista teemapäivistä, uutisista ja sosiaalisen median keskusteluista.

Miksi kirjoittaa paljon tai päivittäin? Näin voi ylläpitää ja parantaa omaa kirjoitustaitoaan. Selvää on, että nämä marraskuun tekstini eivät ole mitään kirjallisuuden tai blogitekstien aatelia. Siitä huolimatta toiston kautta tapahtuu myös kehitystä.

Innoittajanani tässä toistossa ovat toimineet Pablo Picasso ja Enid Blyton, kuten tästä yhdestä kirjoittamastani tekstistä voi päätellä: Miksi määrä korvaa laadun ja on parempi tehdä enemmän kuin paremmin?

Marraskuussa kirjoitin seuraavat tekstit:

Lue lisää

Vaikuttaminen on pitkäjänteistä työtä: 3866 kokousta 10 vuodessa

Välillä poliitikkoja syytetään siitä, että he ovat tavattavissa vain vaalien alla ääniä kerätäkseen. Politiikka ja vaikuttaminen on kuitenkin pitkäjänteistä työtä, jota ei pelkästään ääniä kalastelemalla tehdä.

Todellinen vaikuttaminen tehdään usein porukalla istumalla kokouksissa, tekemällä aloitteita ja toimimalla yhteistyössä median kanssa.

Huhtikuun 2017 alussa tuli sopivasti täyteen 10 vuotta siitä, kun aloin pitämään kirjaa antamistani haastatteluista, puhetilaisuuksista, kirjoituksista ja kokouksista.

Olen viimeisen kymmenen vuoden aikana tehnyt seuraavaa:

– Antanut 675 haastattelua televisioon, radioon tai lehtiin
– Pitänyt 681 puhetilaisuutta tai luentoa
– Kirjoittanut 278 lausuntoa tai aloitetta
– Kirjoittanut 379 kolumnia tai kirjoitusta
– Kirjoittanut 299 tiedotetta
– Kirjoittanut 1722 blogikirjoitusta
– Istunut 3866 kokouksessa

Lue lisää

Piritta Seppälä: Puhu minulle kuntavaaliehdokas!

Hei kuntavaaliehdokas! Puhu minulle sosiaalisessa mediassa!

Ilmoitus Facebookissa: ”Matti Meikäläinen on pyytänyt sinua tykkäämään uudesta sivustaan Matti Meikäläinen”.

Kuntavaaliehdokkaaksi lähteneiltä kavereiltani tippuu näitä viestejä minulle jatkuvasti, vaikka vaaleihin on aikaa enää pari viikkoa. Klikkaan sivut auki ja huomaan:

– Tykkääjiä Facebook-sivulla on vain muutama kymmenen
– Tietoja-ruudussa lukee ”Olen ehdokkaana kuntavaaleissa” tai se on tyhjä
– Sivulla on joitakin päivityksiä kuluneilta muutamalta viikolta – mutta ei yhtään sen kauempaa menneisyydestä, koska sivu on avattu vasta hiljattain

Sama toistuu blogeissa ja Twitterissä.

Lue lisää

Blogille tunnustuspalkinto!

Sain hienon tunnustuspalkinnon Paavo ja Timo Järvensivun degrowth-blogilta.

Tunnustuksen myötä pääsen arvioimaan lyhyesti omaa blogiani.

Ohessa vastaukset viiteen kysymykseen sekä oma tunnustuspalkintoni seuraavalle blogille.

1. Milloin aloitit blogisi?
Aloitin blogin kirjoittamisen 13.11.2005.  Tässä kirjoittamani juhlakirjoitus viisivuotispäivän kunniaksi viime marraskuulta: Juhlapäivä: Viisi vuotta ja 991 tekstiä! Mukana on myös kaikkein aikojen ensimmäinen blogikirjoitukseni.

Lue lisää

Vesa Saarinen: Radikaaleinta on olla kiltti

Vieraskynäblogissa Vesa Saarinen Leo tilasi mainioon blogiinsa vieraskynäilyn sosiaalisen median uusimmista tuulista. Olen suoraan sanoen huono tuultennuuskija, sillä olen kyllästynyt sosiaaliseen mediaan. Olen kyllästynyt, koska pääni on täynnä kaikenmoista nettikuonaa, jonka ääressä ei kenenkään täysipäisen pitäisi aikaansa viettää. Nettikuonalla tarkoitan sitä sosiaalisen median, blogosfäärin ja kaikenkarvaisten keskustelupalstojen maailmaa, jossa tyypillisimmät toiminnan motiivit ovat viha, vimma ja katkeruus. Vaikka olen väsynyt verkkokeskusteluihin, en ole kyynistynyt, sillä olen oivaltanut, että on olemassa … Lue lisää

Viikkopäiväkirja 46 (15.-21.11.2010)

Maanantaina kävin aamulla juoksemassa ja yritin vaikuttaa tuntijakouudistusta pohtivan ministerityöryhmän työhön. Tavoitteena on, että kestävän tulevaisuuden rakentamisen tulee uudistuksessa sisältyä sekä kansalaisen taitoihin että läpäisevästi kaikkiin oppiainekokonaisuuksiin. Kestävän elämäntavan taidot tulee lisätä kuudenneksi kansalaisen taidoksi. En ole myöskään muuttamassa mihinkään vaikka Helsingin Sanomien asuntosivujen jutusta voi sellaisen kuvan saadakin. Olemme jo löytäneet asunnon ja sitä arvioidaan seuraavan sunnuntain lehdessä. Iltapäiväksi suuntasin Taideteollisessa korkeakoulussa järjestettyyn paneelikeskusteluun tulevaisuuden yliopistosta. Kirjoittelin aiheesta tänne: … Lue lisää

Juhlapäivä: Viisi vuotta ja 991 tekstiä!

Tänään (13.11.) tulee kuluneeksi tasan viisi vuotta siitä, kun aloitin blogin kirjoittamisen. Ensimmäinen blogi, jota itse aloin aikanaan seuraamaan oli kansanedustaja Rosa Meriläisen pitämä viikkopäiväkirja. Lopullisen kimmokkseen oman blogini perustamiseksi sain Anna-Stiina Lundqvistin, Elina Sojosen, Annina Käpin ja muutaman muun ystäväni blogista. Tähän mennessä olen kirjoittanut yhteensä 991 blogimerkintää. Tekstit kumpuavat omista arjen tekemisistä, kokemuksista ja näkemyksistä. Aluksi kirjoittelin päiväkirjaa vain omista tekemisistäni. Sittemmin blogi on muuttunut enemmän mielipiteiden julkaisufoorumiksi. … Lue lisää

Kolme ajatusta bloggauksen tulevaisuudesta

Osallistuin aamupäivällä (20.10.) Hill & Knowltonin bloggaajapaneeliin Lauttasaaressa.  Mukana keskustelemassa olivat lisäkseni bloggaajat Stella (Paras aika vuodesta), Terhi Aho (Some – rekrytointi ja työnantajakuva), Mari Koistinen (Kulutusjuhja) ja Jenni (Pupulandia). Inspiroivan paneelikeskustelun lopuksi kysyttiin, mihin blogimaailma on menossa. Tässä oma näkemykseni. 1. Blogit ja sosiaalinen media tulevat murtamaan perinteisen median vallan ihmisten keskusteluiden ja tiedon lähteenä. Ihmiset kokoontuvat yhä harvemmin yhteisten samaan aikaan lähetettävän uutislähetysten pariin tai muodostavat näkemyksiään vain … Lue lisää

Tyypillinen päivä: Tiistai tunnista tuntiin

Tiistaina (28.9.) oli vain yksi kokous. Halusin katsoa, mihin tuollaisena päivänä aikani käytän. Ohessa yhteenveto. 5.15 Herätys – Yön aikana tulleiden sähköpostien (69 kpl) läpikäyminen, Facebookissa surffailu sekä valmistautuminen päivän ohjelmaan ja esitykseen, aamuteen juominen ja Helsingin Sanomien (verkkolehti) lukeminen 6.00 Juoksu (15 km, 7 x 1 km vetoja / 3 min palautus + 15 min alku- ja loppuverryttely), uutiset ja lehtikatsaus radiosta 7.30 Suihku ja aamupala 8.00 Pyöräily (6,5 … Lue lisää

Miten vastuullisuudesta puhutaan ja onko sillä väliä?

Se, miten puhumme kestävyydestä, ei ole vain viestintää. Se on myös tapa määritellä, mikä on normaalia.

Erilaisissa sanonnoissa kyse on tietysti pienistä nyansseista ja monien mielestä täysin merkityksettömistä asioista. Samaan aikaan on kuitenkin kuvaavaa, että myös kestävyyskysymyksiin keskittyvät fiksut ja tietoiset ihmiset eivät ole immuuneja sille, että jossain syvällä sisimmässämme tai ainakin kielessä pidämme edelleen normaalina sitä, että ihmiset ajavat fossiiliautolla, sudet ovat ihmiselle vaarallisia, öljyllä rikastutaan, naisen arvon määrittää hänen naimattomuutensa tai kasvispohjainen ruoka on jotain marginaalista vaihtoehtoa.

En usko, että maailma muuttuu kestävämmäksi pelkällä puheella, mutta yksi mittari sille, miten kestävässä kulttuurissa elämme, on se, mitä asioita pidämme normaalina ja millä metaforilla haluamme omaa tärkeää viestiämme alleviivata.

Olisi kiinnostavaa kuulla, mitä kaikkia muita hyviä tai vähemmän onnistuneita esimerkkejä vastuullisuus- ja kestävyyskeskustelussa esiintyy.

Kirjoitin tästä Substackiin. Linkki biossa.
Ylikulutus on aikamme virtahepo olohuoneessa. Me kaikki näemme sen, mutta harva uskaltaa kysyä ääneen: voimmeko todella ratkaista kestävyyskriisin puuttumatta itse kulutuksen määrään?

Usein keskustelu väistetään tarjoamalla ratkaisuksi teknologiaa tai siirtymää palvelutalouteen eli ekotehostamista tai niin sanottua ”aineetonta kulutusta”. Mutta tässä piilee vaarallinen ajatusharha. Todellisuudessa täysin aineetonta kulutusta ei ole olemassa. Jokainen digitaalinen palvelu, jokainen metsämeditaatioon hankittu varuste ja jokainen bitti vaatii fyysistä tilaa, materiaalia ja ennen kaikkea energiaa.

Otetaan esimerkiksi energiankulutus. Teollistumisesta lähtien energiankäyttömme on kasvanut noin 2 prosentin vuosivauhdilla. Se kuulostaa maltilliselta, mutta eksponentiaalinen kasvu on petollista.

Jos jatkamme samalla uralla, kulutamme noin 450 vuoden kuluttua enemmän energiaa kuin mitä koko maapallo vastaanottaa auringosta. Tässä vaiheessa emme törmää vain raaka-aineiden loppumiseen, vaan termodynamiikan seinään.

Yksilön eliniän näkökulmasta 450 vuotta voi tuntua ylettömän pitkältä ajalta ja energiankulutuksen kasvu triviaalilta kysymykseltä. Tässä piilee kuitenkin polkuriippuvuuden vaara. Jos rakennamme koko sivilisaatiomme perustukset fysiikan vastaiselle oletukselle, emme pysty kohta enää muuttamaan suuntaa.

Ihmislaji on tallustellut tällä planeetalla vasta noin 300 000 vuotta. Olemme planeetan historiassa tuore tulokas. Vertailun vuoksi:

- Lehtimuurahaiset ovat harjoittaneet menestyksekästä maanviljelyä noin 50 miljoonaa vuotta.
- Dinosaurukset hallitsivat maapalloa 180 miljoonaa vuotta.
- Karhukaiset ovat selvinneet viidestä joukkosukupuutosta 530 miljoonan vuoden ajan.

Nämä lajit ovat osoittaneet, että pitkäaikainen kestävyys ei löydy eksponentiaalisesta kasvusta, vaan sopeutumisesta ja tasapainosta. Olemmeko me todella ”viisain” laji, jos olemme ajamassa päin seinää jo muutaman tuhannen vuoden jälkeen, kun muut ovat pärjänneet kymmeniä tai satoja miljoonia vuosia?

Fysiikan lakien edessä mielipiteillä ei ole merkitystä. Rajallisella planeetalla loputon kasvu on sula mahdottomuus. Meidän on uskallettava sanoa se ääneen. Vähemmän on yksinkertaisesti vähemmän.
Mitä jos puhuisimme ekosysteemipalveluiden sijaan ekosysteemivastavuoroisuudesta? Niin kauan kuin puhumme luonnosta palveluntuottajana, kohtelemme helposti sitä myös sellaisena. Voisimmeko lopettaa ajattelemasta, että luonto on täällä meitä varten ja alkaa kysyä mitä me olemme täällä tekemässä luonnon hyväksi?
Pyöräily Kruunuvuorensillalla!
Viikonlopun suunnitelma Vierumäellä: Urheile. Syö. Nuku. Toista.
Lisää kauneutta. Jotta muistaisimme mikä on kaikkein tärkeintä ja osaisimme toimia oikein oikeiden asioiden puolesta 💚🌍

Kuva: Nasa.
Mitä tapahtuu kun lapselle ei sanota lainkaan ei? 

Vietin eilen 12-vuotiaan syntymäpäivää ”kyllä-päivän” hengessä. Käytännössä vanhemman (eli minun) piti vastata lapsen kaikkiin kysymyksiin aina kyllä! 

Miten päivä sitten sujui. Hämmästyttävän arkisesti. 

Aamulla synttärisankari herätettiin klo 7.00 onnittelulaululla ja tuomalla herkkuja sänkyyn. Aamupäivällä lapsi halusi ottaa rennosti ja pelailla serkkunsa kanssa puhelimella. Itse kävin juoksemassa. 

Lounaaksi toiveena oli pyöräily Pasilan Triplaan ja Luckiefuniin syömään. Ruokailun jälkeen hengailimme hiukan Triplassa ja kävimme ostamassa lapselle pienen pussukan ja yhden suklaapatukan. Tämän jälkeen kävimme tutustumassa pyörillä Keski-Pasilan uusiin rakennuksiin ja palasimme kotiin.

Myöhemmin iltapäivällä oltiin kotona. Lapsi halusi syödä nuudeleita soijarouheella. Välipalan jälkeen pyöräilimme lähimetsään (kalliometsä, tietäjät tietää), jossa lapsi on viettänyt paljon aikaa päiväkotiaikoina. Kiipeilimme puissa (tai siis lapsi kiipeili ja itse ihastelin/kauhistelin ja pidätin hengitystä). Käpylän/Kumpulan lähimetsistä pyöräilimme lähiravintolaan ja lapsen toiveesta ostimme kotiin vietäväksi massaman curryn tofulla. 

Illalla tehtiin vielä popcorneja ja käytiin ostamassa lähikaupasta jäätelöä ja limsaa sekä katsottiin yhdessä Cancel-elokuva. Tämän jälkeen iltatoimet ja nukkumaan. 

Lasten toiveet ovat lopulta aika arkisia ja saavutettavia.
Missä kaikki mainokset ovat?

Olen pitänyt ovessani “Ei mainoksia, kiitos” -tarraa vuosikymmeniä. Se on ollut itsestäänselvyys. Pieni arkinen valinta, jolla estää turhan paperin kertymisen eteiseen ja ehkä myös turhien tarpeiden syntymisen.

Maaliskuussa päätin kokeilla, miltä maailma näyttää ilman sitä. Mitä ihmisten postilaatikoihin nykyään oikeasti jaetaan? Onko tilanne sama kuin ennen?

Irrotin tarran ja valmistauduin siihen, että eteinen täyttyy viikon aikana tarjouslehdistä, pizzamainoksista ja satunnaisista katalogeista. Olin valmis laittamaan tarran takaisin heti, jos määrä karkaisi käsistä.

Kolme viikkoa myöhemmin tilanne on tämä: ei yhtäkään mainosta. Ei ainoatakaan.

Pieni kokeilu, mutta yllättävän suuri lopputulos. Onko tässä käynyt niin, että paperinen suoramainonta on kadonnut? Ainakin omasta arjestani. Ilman, että olen varsinaisesti huomannut sitä. Vai onko kyse siitä, että mainostenjakajat ohittavat oveni lihasmuistilla. Tuleeko kenellekään muulle vielä paperimainoksia?

Mainonta ei tietenkään ole hävinnyt. Se on vain siirtynyt muualle. Sähköpostiin, sosiaaliseen mediaan, hakutuloksiin ja verkkokauppoihin. Fyysisestä tilasta näkymättömämpään, personoidumpaan ja jatkuvampaan muotoon. En enää kanna mainoksia roskikseen. Ne seuraavat minua taskussa.

Paperinen mainos on helppo tunnistaa. Se on konkreettinen, rajallinen ja usein helppo jättää huomiotta. Digitaalinen mainonta toimii toisin. Se sulautuu sisältöön ja mukautuu käyttäytymiseen. Se ei tule kotiin yhtenä nippuna kerran viikossa, vaan pieninä annoksina pitkin päivää.

Siksi sitä on vaikeampi huomata ja ehkä myös vaikeampi vastustaa. “Ei mainoksia, kiitos” -tarra toimi ennen rajana. Nyt vastaavaa rajaa on vaikeampi piirtää. Milloin saan itse päättää, mitä mainontaa minulle näytetään?

Olisiko mahdollista, että digitaaliseen ympäristöön syntyisi yhtä selkeä ja yksinkertainen tapa kieltäytyä? Yksi valinta, joka oikeasti toimii. Koska tällä hetkellä näyttää siltä, että mainokset eivät ole kadonneet. Ne ovat vain muuttuneet näkymättömämmiksi tai oikeastaan niin jatkuvaksi osaksi uutis- ja somevirtaa, että emme edes huomaa niitä tietoisesti.
Viikonlopun suunnitelma. Urheile. Syö. Nuku. Toista. @finntriathlon @vierumaki
Tiedättekö sen tunteen, kun haluat lähettää lohtua ja lämpimiä ajatuksia sun ystävälle, että kaikki kyllä järjestyy. Huomaat sopivasti ulkona oheisen julisteen, otat siitä kuvan ja laitat viestin. Sitten ihmettelet miksi se sun ystävä reagoi viestiin kakkaemojilla.
Uusi ruokatrendi on täällä. 

SIPULIVESI!

Pilko sipulia ja laita kylmään hanaveteen. Juo hitaasti nautiskellen. Tarvittaessa voit antaa sipuliveden olla hetken jääkaapissa. 

Sipulivesi antaa kivan terveysboostin! Se on vanhan kansan perinne, jota itsekin nautin usein lapsena. Mahdollisia hyötyjä ovat antioksidantit, vastustuskyvyn paraneminen, ruansulatuksen tuki ja antibakteerinen vaikutus. 

Sipulivesi ei luonnollisesti puhdista kehoa myrkyistä, polta rasvaa tai korvaa lääkitystä tai monipuolista ruokavaliota. 

Milloin tätä saa kaupoista tai ravintoloista? 😅
Jes! Vegemesuilta löytyi ihan mielettömän helppo lasagneresepti ja päätettiin heti kokeilla tehdä sitä 11-vuotiaan kanssa, joka teki kokkailustamme myös tämän videon. 

Salaisuus tässä se, että valkokastike tehdään tofusta, hummuksesta ja kaurakermasta. Toimii todella hyvin! 

Kiitos @jalotofu reseptistä!
Seuraa minua Instagramissa