Ilmaston kuumeneminen mahdollista pysäyttää alle 2 asteen?

Kansainvälinen energiajärjestö arvioi, että ilmaston kuumeneminen voidaan pysäyttää maiden nykyisillä sitoumuksilla parhaimmillaan 1,8 asteeseen.

Kuva: https://zerotracker.net

Tämä on huikea edistysaskel verrattuna aiemmin tänä syksynä julkaistuun YK:n selvitykseen, jonka mukaan ilmakehä on kuumenemassa 2.7 astetta vuosisadan loppuun mennessä.

Glasgowin ilmastokokouksessa on tarkoitus sopia muun muassa Pariisin ilmastosopimuksen sääntökirjasta ja markkinamekanismista. Samaan aikaan maiden on ollut tarkoitus päivittää omia sitoumuksiaan.

Kehitystä on tapahtunut viime aikoina paljon.

Glasgowin kokouksen yhteydessä uusia ilmastositoutumuksia ovat antaneet mm. Intia ja Brasilia. Tätä kirjoittaessa Nettonolla päästöihin on sitoutunut 137 maata maalla, jotka kattavat 88 % maailman päästöistä, 90 % maailman taloudesta ja 85 % maailman väestöstä.

Lisäksi edistystä on tapahtunut metsäkadon torjunnassa ja sitoutumisessa metaanipäästöjen vähentämiseen. Yli 100 maata on sitoutunut vähentämään metaanipäästöjä vähintään 30 % vuoteen 2030 mennessä. Monet maat ovat myös sitoutuneet luopumaan kivihiilestä ja lopettamaan rahoituksen uusille fossiiliprojekteille.

Meillä oli perjantaina 5.11.2021 mahdollisuus keskustella ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkosen kanssa 45 minuuttia ajankohtaisista ilmastoasioista Kestävyysmuutoksen tekijät livelähetyksessä yhdessä Kirsi Vuorisen kanssa. Lähetyksen voi katsoa tästä.

Kaikki maat eivät valitettavasti ole vielä ymmärtäneet ilmastokriisin vakavuutta. Climate Action Networkin uutiskirjeen mukaan Puola ansaitsee ilmastoneuvotteluiden Fossil of the Day -palkinnon.

Puola ilmoitti tällä viikolla monien muiden maiden tapaan luopuvansa kivihiilen käytöstä. Aloitteessa rikkaat maat sitoutuivat luopumaan kivihiilestä vuoteen 2030 mennessä ja köyhät vuoteen 2040 mennessä. Puolan ilmasto- ja ympäristöministeri kuitenkin ilmoitti heti maan sitoutumisen jälkeen, että he luokittelevat itsensä maailman 23 suurimpana taloutena köyhäksi maaksi ja irtautuvat hiilenkäytöstä vasta vuoteen 2049 mennessä.

Veikkaan, että Puola joutuu vielä tarkistamaan tätä tavoitettaan uudestaan.

3 kommenttia artikkeliin ”Ilmaston kuumeneminen mahdollista pysäyttää alle 2 asteen?”

  1. Tietäessäni, että eri maiden ” ilmastositoumukset ” eivät ole sitovia ( niistä voidaan poiketa ), eikä niiden käytännön toteuttamisesta ole takuita , niin luotan ennemminkin YK:n selvitykseen kuin Maailman energiajärjestön tulevaisuuden arvioon.
    Missä näkyy tässä blogissa ihanteellisesti kuvattu ” huikea edistysaskel ” ? Glasgowin konferenssissa tehtyjen riittämättömien päätösten valossa siitä ei ole ollenkaan varmuutta. Ilmaston lämpenemisen osalta suunta näyttää olevan todellisuudessa ihan Maailman energiajärjestön olettamusten vastainen.
    Aiheeseen liittyen , tästä vastakkaisesta suuntauksesta kertoo valitettavan realistisesti Anna Lemströmin kolumni ” Vuosi 2021 rikkoi jälleen ennätyksiä ” ( KU verkkolehti 24.12.202I ). Eikä lämpöennätysten ja ilmastonmuutoksesta johtuvien muiden vakavien ongelmin kasautumisesta näytä nykymenolla tulevan loppua lähitulevaisuudessa tai edes v.2050 mennessä.

  2. Tämä Maailman energiajärjestön ” arvio ” muistuttaa samankaltaisuudessan öljy-yhtiöiden kehittämää ” epävarmuus strategiaa ”.
    Suuret öljy-yhtiöt ovat jo aikoja sitten tienneet aiheuttavansa CO2 päästöjä ja ilmastonlämpenemistä toiminnallaan. Ne olivat palkanneet asiantuntijoita tutkimaan öljyn tuotannon ympäristövaikutuksia. Kun selvisi, että niiden tuotanto aiheuttaa ympäristötuhoja, suuria CO2 päästöjä ja ilmastonlämpenemistä, niin ne alkoivat kaupallisista syistä kylvää epäilyä tuhojen , päästöjen ja lämpenemisen vakavuudesta. Ne aloittivat kampanjan yhteiskuntien ” sopeuttamisesta ” ilmastonlämpenemisen seurauksiin .Tämä ” sopeuttaminen ” ( adaptation ) on tapahtunut vähentämättä juuri lainkaan niiden omaa osuutta ilmaston kiihtyvässä lämpenemisessä.

    Mitään merkittävää muutosta ei ole tapahtunut näiden energiayhtiöiden päästöissä ja niiden ” sopeuttamisstrategian ” täytäntöönpanossa. Tämä strategia onkin tuottanut toivottua tulosta. Tietäessään, että lämmön kohoamisen estämistavoitetta ei saavuteta jo toteutetuin tai suunnitelluin liian vähäisin keinoin, ja että ilmasto lämpenee vaikutuksellisen estämistoiminnan puuttuessa, niin hallitukset toisensa jälkeen ovat ryhtyneet ” sopeuttamaan ” valtiontaloutta ja väestöä ilmastonlämpenemisen seurauksiin. Tämä siitä huolimatta, että luonto ja ihmiset eivät niihin sopeutuisikaan tarpeeksi hyvin.

  3. PS.
    En ole itse keksinyt tuota öljy-yhtiöiden ” epävarmuusstrategiaa ”. Siitä kerrottiin tänään France Inter- radion tutkimustoimituksen suositussa lähetyksessä ” Secret d’info ” ( Tiedottamissalaisuus ). Tästä aiheesta keskusteltiin nyt sen takia, että suuri ranskalainen energiayhtiö Total haastetaan oikeuteen ympäristötuhoistaan ja niiden peittelystä sekä toimimattomuudestaan niiden lopettamiseksi.

Kommentointi on suljettu.

Miten vastuullisuudesta puhutaan ja onko sillä väliä?

Se, miten puhumme kestävyydestä, ei ole vain viestintää. Se on myös tapa määritellä, mikä on normaalia.

Erilaisissa sanonnoissa kyse on tietysti pienistä nyansseista ja monien mielestä täysin merkityksettömistä asioista. Samaan aikaan on kuitenkin kuvaavaa, että myös kestävyyskysymyksiin keskittyvät fiksut ja tietoiset ihmiset eivät ole immuuneja sille, että jossain syvällä sisimmässämme tai ainakin kielessä pidämme edelleen normaalina sitä, että ihmiset ajavat fossiiliautolla, sudet ovat ihmiselle vaarallisia, öljyllä rikastutaan, naisen arvon määrittää hänen naimattomuutensa tai kasvispohjainen ruoka on jotain marginaalista vaihtoehtoa.

En usko, että maailma muuttuu kestävämmäksi pelkällä puheella, mutta yksi mittari sille, miten kestävässä kulttuurissa elämme, on se, mitä asioita pidämme normaalina ja millä metaforilla haluamme omaa tärkeää viestiämme alleviivata.

Olisi kiinnostavaa kuulla, mitä kaikkia muita hyviä tai vähemmän onnistuneita esimerkkejä vastuullisuus- ja kestävyyskeskustelussa esiintyy.

Kirjoitin tästä Substackiin. Linkki biossa.
Ylikulutus on aikamme virtahepo olohuoneessa. Me kaikki näemme sen, mutta harva uskaltaa kysyä ääneen: voimmeko todella ratkaista kestävyyskriisin puuttumatta itse kulutuksen määrään?

Usein keskustelu väistetään tarjoamalla ratkaisuksi teknologiaa tai siirtymää palvelutalouteen eli ekotehostamista tai niin sanottua ”aineetonta kulutusta”. Mutta tässä piilee vaarallinen ajatusharha. Todellisuudessa täysin aineetonta kulutusta ei ole olemassa. Jokainen digitaalinen palvelu, jokainen metsämeditaatioon hankittu varuste ja jokainen bitti vaatii fyysistä tilaa, materiaalia ja ennen kaikkea energiaa.

Otetaan esimerkiksi energiankulutus. Teollistumisesta lähtien energiankäyttömme on kasvanut noin 2 prosentin vuosivauhdilla. Se kuulostaa maltilliselta, mutta eksponentiaalinen kasvu on petollista.

Jos jatkamme samalla uralla, kulutamme noin 450 vuoden kuluttua enemmän energiaa kuin mitä koko maapallo vastaanottaa auringosta. Tässä vaiheessa emme törmää vain raaka-aineiden loppumiseen, vaan termodynamiikan seinään.

Yksilön eliniän näkökulmasta 450 vuotta voi tuntua ylettömän pitkältä ajalta ja energiankulutuksen kasvu triviaalilta kysymykseltä. Tässä piilee kuitenkin polkuriippuvuuden vaara. Jos rakennamme koko sivilisaatiomme perustukset fysiikan vastaiselle oletukselle, emme pysty kohta enää muuttamaan suuntaa.

Ihmislaji on tallustellut tällä planeetalla vasta noin 300 000 vuotta. Olemme planeetan historiassa tuore tulokas. Vertailun vuoksi:

- Lehtimuurahaiset ovat harjoittaneet menestyksekästä maanviljelyä noin 50 miljoonaa vuotta.
- Dinosaurukset hallitsivat maapalloa 180 miljoonaa vuotta.
- Karhukaiset ovat selvinneet viidestä joukkosukupuutosta 530 miljoonan vuoden ajan.

Nämä lajit ovat osoittaneet, että pitkäaikainen kestävyys ei löydy eksponentiaalisesta kasvusta, vaan sopeutumisesta ja tasapainosta. Olemmeko me todella ”viisain” laji, jos olemme ajamassa päin seinää jo muutaman tuhannen vuoden jälkeen, kun muut ovat pärjänneet kymmeniä tai satoja miljoonia vuosia?

Fysiikan lakien edessä mielipiteillä ei ole merkitystä. Rajallisella planeetalla loputon kasvu on sula mahdottomuus. Meidän on uskallettava sanoa se ääneen. Vähemmän on yksinkertaisesti vähemmän.
Mitä jos puhuisimme ekosysteemipalveluiden sijaan ekosysteemivastavuoroisuudesta? Niin kauan kuin puhumme luonnosta palveluntuottajana, kohtelemme helposti sitä myös sellaisena. Voisimmeko lopettaa ajattelemasta, että luonto on täällä meitä varten ja alkaa kysyä mitä me olemme täällä tekemässä luonnon hyväksi?
Pyöräily Kruunuvuorensillalla!
Viikonlopun suunnitelma Vierumäellä: Urheile. Syö. Nuku. Toista.
Lisää kauneutta. Jotta muistaisimme mikä on kaikkein tärkeintä ja osaisimme toimia oikein oikeiden asioiden puolesta 💚🌍

Kuva: Nasa.
Mitä tapahtuu kun lapselle ei sanota lainkaan ei? 

Vietin eilen 12-vuotiaan syntymäpäivää ”kyllä-päivän” hengessä. Käytännössä vanhemman (eli minun) piti vastata lapsen kaikkiin kysymyksiin aina kyllä! 

Miten päivä sitten sujui. Hämmästyttävän arkisesti. 

Aamulla synttärisankari herätettiin klo 7.00 onnittelulaululla ja tuomalla herkkuja sänkyyn. Aamupäivällä lapsi halusi ottaa rennosti ja pelailla serkkunsa kanssa puhelimella. Itse kävin juoksemassa. 

Lounaaksi toiveena oli pyöräily Pasilan Triplaan ja Luckiefuniin syömään. Ruokailun jälkeen hengailimme hiukan Triplassa ja kävimme ostamassa lapselle pienen pussukan ja yhden suklaapatukan. Tämän jälkeen kävimme tutustumassa pyörillä Keski-Pasilan uusiin rakennuksiin ja palasimme kotiin.

Myöhemmin iltapäivällä oltiin kotona. Lapsi halusi syödä nuudeleita soijarouheella. Välipalan jälkeen pyöräilimme lähimetsään (kalliometsä, tietäjät tietää), jossa lapsi on viettänyt paljon aikaa päiväkotiaikoina. Kiipeilimme puissa (tai siis lapsi kiipeili ja itse ihastelin/kauhistelin ja pidätin hengitystä). Käpylän/Kumpulan lähimetsistä pyöräilimme lähiravintolaan ja lapsen toiveesta ostimme kotiin vietäväksi massaman curryn tofulla. 

Illalla tehtiin vielä popcorneja ja käytiin ostamassa lähikaupasta jäätelöä ja limsaa sekä katsottiin yhdessä Cancel-elokuva. Tämän jälkeen iltatoimet ja nukkumaan. 

Lasten toiveet ovat lopulta aika arkisia ja saavutettavia.
Missä kaikki mainokset ovat?

Olen pitänyt ovessani “Ei mainoksia, kiitos” -tarraa vuosikymmeniä. Se on ollut itsestäänselvyys. Pieni arkinen valinta, jolla estää turhan paperin kertymisen eteiseen ja ehkä myös turhien tarpeiden syntymisen.

Maaliskuussa päätin kokeilla, miltä maailma näyttää ilman sitä. Mitä ihmisten postilaatikoihin nykyään oikeasti jaetaan? Onko tilanne sama kuin ennen?

Irrotin tarran ja valmistauduin siihen, että eteinen täyttyy viikon aikana tarjouslehdistä, pizzamainoksista ja satunnaisista katalogeista. Olin valmis laittamaan tarran takaisin heti, jos määrä karkaisi käsistä.

Kolme viikkoa myöhemmin tilanne on tämä: ei yhtäkään mainosta. Ei ainoatakaan.

Pieni kokeilu, mutta yllättävän suuri lopputulos. Onko tässä käynyt niin, että paperinen suoramainonta on kadonnut? Ainakin omasta arjestani. Ilman, että olen varsinaisesti huomannut sitä. Vai onko kyse siitä, että mainostenjakajat ohittavat oveni lihasmuistilla. Tuleeko kenellekään muulle vielä paperimainoksia?

Mainonta ei tietenkään ole hävinnyt. Se on vain siirtynyt muualle. Sähköpostiin, sosiaaliseen mediaan, hakutuloksiin ja verkkokauppoihin. Fyysisestä tilasta näkymättömämpään, personoidumpaan ja jatkuvampaan muotoon. En enää kanna mainoksia roskikseen. Ne seuraavat minua taskussa.

Paperinen mainos on helppo tunnistaa. Se on konkreettinen, rajallinen ja usein helppo jättää huomiotta. Digitaalinen mainonta toimii toisin. Se sulautuu sisältöön ja mukautuu käyttäytymiseen. Se ei tule kotiin yhtenä nippuna kerran viikossa, vaan pieninä annoksina pitkin päivää.

Siksi sitä on vaikeampi huomata ja ehkä myös vaikeampi vastustaa. “Ei mainoksia, kiitos” -tarra toimi ennen rajana. Nyt vastaavaa rajaa on vaikeampi piirtää. Milloin saan itse päättää, mitä mainontaa minulle näytetään?

Olisiko mahdollista, että digitaaliseen ympäristöön syntyisi yhtä selkeä ja yksinkertainen tapa kieltäytyä? Yksi valinta, joka oikeasti toimii. Koska tällä hetkellä näyttää siltä, että mainokset eivät ole kadonneet. Ne ovat vain muuttuneet näkymättömämmiksi tai oikeastaan niin jatkuvaksi osaksi uutis- ja somevirtaa, että emme edes huomaa niitä tietoisesti.
Viikonlopun suunnitelma. Urheile. Syö. Nuku. Toista. @finntriathlon @vierumaki
Tiedättekö sen tunteen, kun haluat lähettää lohtua ja lämpimiä ajatuksia sun ystävälle, että kaikki kyllä järjestyy. Huomaat sopivasti ulkona oheisen julisteen, otat siitä kuvan ja laitat viestin. Sitten ihmettelet miksi se sun ystävä reagoi viestiin kakkaemojilla.
Uusi ruokatrendi on täällä. 

SIPULIVESI!

Pilko sipulia ja laita kylmään hanaveteen. Juo hitaasti nautiskellen. Tarvittaessa voit antaa sipuliveden olla hetken jääkaapissa. 

Sipulivesi antaa kivan terveysboostin! Se on vanhan kansan perinne, jota itsekin nautin usein lapsena. Mahdollisia hyötyjä ovat antioksidantit, vastustuskyvyn paraneminen, ruansulatuksen tuki ja antibakteerinen vaikutus. 

Sipulivesi ei luonnollisesti puhdista kehoa myrkyistä, polta rasvaa tai korvaa lääkitystä tai monipuolista ruokavaliota. 

Milloin tätä saa kaupoista tai ravintoloista? 😅
Jes! Vegemesuilta löytyi ihan mielettömän helppo lasagneresepti ja päätettiin heti kokeilla tehdä sitä 11-vuotiaan kanssa, joka teki kokkailustamme myös tämän videon. 

Salaisuus tässä se, että valkokastike tehdään tofusta, hummuksesta ja kaurakermasta. Toimii todella hyvin! 

Kiitos @jalotofu reseptistä!
Seuraa minua Instagramissa