Kuuntelin Toni Lähteen tuoreen kirjan Brändimaailman 7 ihmettä (Tammi, 2026). Kirjassa oli tarina mielenkiintoisesta yrityksestä, jonka olin ehtinyt jo melkein unohtaa.
Ichiwa on vuodesta 1000 lähtien toiminut perheyritys, joka sijaitsee Imamiya-jumalanpyhäkön vieressä Kiotossa. Yritystä pyörittää nykyisin 25. sukupolvi, ja sen päätuote on käytännössä yksi asia: aburi-mochi, hiilloksella grillattu riisikakku makean misokastikkeen kanssa.
Mutta kaikkein kiinnostavinta on yrityksen liiketoimintafilosofia. Yrityksen nykyinen omistaja Nao Hasegawa on kuvannut perheen tehtävää tämän paikan suojelemiseksi. Yritystä ei ole haluttu laajentaa samalla tavalla kuin tavallista kasvuyritystä. Ajatuksena on ollut, että muualla myyminen veisi jotain olennaista pois sen merkityksestä. Tehtävänä on pitää juuri tämä paikka ja perinne elossa.
Kesäloman aluksi tein omatoimisen täysmatkan triathlonin. Nyt kesäkauden päätteeksi oli vuorossa puolimatka.
Uinti Mäkelänrinteen uimahallissa sujui hyvin. 1,9 kilometriä meni aikaan 37:53 keskisykkeellä 119. Suihkun, saunan ja pukkarin kautta pyörän selkään. Vaihtoon meni yhteensä 12 minuuttia. Samalla söin banaanin ja join kuusi desilitraa nestettä (vettä ja appelsiinimehua).
Pyöräilin Helsingissä Raide-Jokerin ja kehätien vartta sekä Malmin lentokentällä. 55 kilometrin kohdalla söin pari eväsleipää. Pyöräillessä join litran pullon vettä, jossa oli Noshtin poretabletti, ja 0,75 litraa urheilujuomaa.
Viimeiset 30 kilometriä vaivasi harmillisesti pyöräilijän, vai juoksijan, polvi. Vauhti piti pudottaa todella minimiin. Yhteensä 90 km pyöräilyyn tuhrautui aikaa 3 tuntia 42 minuuttia. Keskisyke oli 117. Pyörä kotiin, särkylääkettä ja lautasellinen tofu-tomaattipastaa sekä neljä desilitraa vettä.
Heinäkuun viimeisellä viikolla teimme 12-vuotiaan lapseni kanssa Etelä-Norjan kierroksen.
Matkareitti kulki seuraavasti: Helsinki-Tukholma-Oslo-Stavanger-Bergen-Oslo-Tukhoma-Helsinki. Matkustettiin tietysti maatapitkin ja laivoilla.
Kaikkein upein kohde oli Preikestolen. Lisäksi maisemat Bergen-Oslo -radan varrella ovat häikäiseviä. Ei näitä paikkoja ole turhaan hehkutettu. Hieno kokemus oli myös Bergenissä 1333 kiviportaan kiipeäiminen Ulriken-vuorelle. Juoksulenkit eri kaupungeissa olivat hyvä tapa tutustua paikkoihin.
Mutta Norjalla on myös toinen puolensa: likainen öljy, vesistöjä kuormittava kalankasvatus, edelleen jatkuva valaanpyynti, rakentamisen pirstomat vuoret ja tunturit sekä metsähakkuut siellä sun täällä. Satamassa LNG-laitos polttaa kaasua ilmaan. Turisteja kuljetetaan pikaveneillä häiritsemään valaita. Jätevesiä johdetaan vuonoihin. Vegaaniruokatarjonta on Suomeen ja Ruotsiin verrattuna vaatimaton. Norjaan voisi yhtä hyvin olla myös matkustamatta.
Matkan päästöt olivat noin 131 kgCO2e per henkilö. Tämä vastaa noin 936 km ajoa fossiiliautolla. Jos olisin mennyt paikan päälle lentämällä (Stavangeriin tai Bergeniin), pelkkien lentojen päästöt olisivat olleet 388 kgCO2e ja siihen päälle tietysti majoitukset. Etelä-Norjan reissusta tuli laivamatkoista huolimatta vähemmän päästöjä kuin vastaavasta reissusta viime kesänä Pohjois-Norjaan, koska silloin linja-autolla matkustamista oli niin paljon enemmän.
Ohessa vielä tarkempi reitti, jos jotakuta kiinnostaa tehdä vastaava kierros:
Viime kesänä kävin Helsinki Biennaalissa Vallisaaressa. Teokset olivat upeita. Kiersin niitä kaikessa rauhassa, pysähdyin katsomaan yksityiskohtia ja mietin, mitä taiteilija oli halunnut niillä sanoa. Mutta näyttelyn jälkeen mieleeni ei jäänyt yksittäinen taideteos. Mieleeni jäi se, että teosten ympärillä ollut luonto oli vielä vaikuttavampi.
Kun uskalsi katsoa tarpeeksi tarkasti, sammaleet, jäkälät, kalliot, hyönteiset ja kasvit muodostivat kokonaisuuden, johon yksikään näyttelyn teoksista ei aivan yltänyt. Kolmioriippuhämähäkki rakensi seittiään uskomattomalla tarkkuudella. Metsävaahteran silmut näyttivät pieniltä veistoksilta. Metsälauhan röyhyt liikkuivat tuulessa tavalla, johon yksikään kineettinen installaatio ei pystynyt. Mustarastas puolestaan esitti konsertin, jota kukaan ei ollut tullut erikseen kuuntelemaan.
Tämän havainnon jälkeen en ole pystynyt katsomaan taidenäyttelyitä enää aivan samalla tavalla. En siksi, että taide olisi menettänyt merkityksensä. Päinvastoin. Hyvä taide tekee juuri sen, mitä Biennaalikin teki: se nyrjäyttää ajattelua. Minulle se sai aikaan uuden tavan katsoa ympäristöä. Sen jälkeen olen alkanut nähdä lähiluonnon kuin valtavana ulkoilmagalleriana, jonka näyttely vaihtuu joka päivä eikä pääsymaksua ole.
Voiko triathlonia harrastaa ilman, että osallistuu tapahtumiin tai kilpailuihin? Kyllä voi. Olen tehnyt nyt täyden matkan triathlonin omatoimisesti kolme kertaa kotoa käsin. Ohessa kokemuksia täysmatkasta ja siitä palautumisesta nyt kolmannen kerran osalta. Jo ”tavaksi” muodostunut ”rutiini” on ollut se, että teen tämän homman kesäloman ensimmäisenä päivänä.
Suoritus: Miltä homma tuntui tällä kerralla?
Uinti kulki yllättävän hyvin, pyöräily oli todella tahmeaa ja juoksu vaikeaa. Kilometrit olivat pitkiä ja vaikeita. Pyöräilyn yhteydessä olin alkumatkasta niin väsynyt, että meinasin nukahtaa ja silmät meinasivat painua kiinni. Oli pakko käydä pyöräilyn yhteydessä nukkumassa vartin päikkärit. Tämän myötä olo koheni hiukan pyöräilyn loppua kohti.
Kesälomalla on mukava lentää etelän lämpöön. Harmillisesti ilmastokriisin myötä lisääntyvät helleaallot tai hallitsemattomat metsäpalot saattavat pilata mukavan fossiililentoloman. Kannattaa siis hankkia sellainen matkavakuutus, joka kattaa sään ääri-ilmiöt.
Tässä kymmenen vinkkiä siihen, miten teet lentomatkailustasi ekologisempaa:
1. Suosi suoria lentoja välilaskujen sijaan. Näin säästyy kerosiinia ja pääset nopeammin nauttimaan ilmastokriisin voimistamista helleaalloista.
2. Ota mukaasi vain välttämättömät tavarasi. Mitä kevyemmin matkustat, sen vähemmän lentokerosiiniä palaa. Loput tavarat voit ostaa paikan päällä ja laittaa kierrätykseen tai lahjoittaa köyhille. Näin päästöt jakautuvat myös tasaisemmin kulutuksen eri osa-alueille.
3. Kannattaa käydä kakalla ennen koneeseen siirtymistä. Jos kaikki matkustajat tekisivät samoin, lentokone voisi olla satoja kiloja kevyempi. Ilmastokriisiä ei ehkä ratkaista tällä tavalla, mutta ainakin voit kertoa tehneesi oman osuutesi ja säilyttää hyvän omantunnon koko lennon ajan.
Kirjoituksen jälkeen olen käynyt monia kiinnostavia keskusteluja ihmisten kanssa siitä, mihin aikaa ja resursseja kannattaisi käyttää. Kuin tilauksesta minulla oli tapaaminen myös liittyen efektiiviseen altruismiin. Sain neuvontaa siihen, miten lahjoittaa mahdollisimman tehokkaasti ja vaikuttavasti.
Olen siis jo nyt pitkään lahjoittanut 10 % nettotuloistani hyväntekeväisyyteen. Käytännössä lahjoitukset ovat koostuneet pääosin kotimaisista järjestöistä siten, että osa on kuukausilahjoituksia, osa järjestöjen jäsenyyksiä ja osa satunnaislahjoituksia. Lahjoitukset jakaantuvat ympäristön, eläinoikeuksien sekä rauhan ja ihmisoikeuksien edistämiseen. Ajatuksenani on, että lahjoittamisesta ei tule vain itselle hyvä mieli, vaan se on myös konkreettinen sijoitus parempaan maailmaan, jonka tuotto on parhaimmillaan planetaarinen.
Tapaaminen ei kuitenkaan saanut minua pohtimaan vain sitä, minne rahani kannattaisi lahjoittaa. Se herätti laajemman kysymyksen vaikuttamisesta. Mitä jos tärkein resurssini ei olekaan oma aikani tai rahani, vaan se, keihin ihmisiin onnistun vaikuttamaan? Entä jos suurin vaikutus syntyy joskus välillisesti eikä suoraan omien tekojen kautta?
Tapaaminen efektiivisestä altruismista sai minut kuitenkin miettimään, että pitäisi tehdä oikeastaan kaksi merkittävää muutosta tässä omassa rahan lahjoittamisessa ja ajankäytössä.
Kävin lounaalla ystäväni kanssa. Valittelin hänelle sitä, että käytän aikaani niin paljon omaan hyvinvointiin, kuten urheiluun, kirjoihin tai kirjoittamiseen, lintuharrastukseen ja ystävien kanssa olemiseen.
Hänen, kuten useimpien, mielestä jokaisen kannattaa pitää huolta itsestään, jotta jaksaa vaikuttaa. Varsinkin siinä tilanteessa tämä ”omien akkujen lataus” on ihan järkevää, jos ei ole muuten selvää näkyä siitä, mihin juuri tällä hetkellä kannattaa vaikuttaa. On siis järkevää tehdä jotain omaan itseen liittyvää, jos ei muutakaan keksi.
Tässä herää kuitenkin heti kysymys, että kuinka suuri osa vuorokaudesta tai viikosta pitää varata omien akkujen latailuun tai kuinka monta vuotta sitä pitää tehdä ennen kuin voi ryhtyä tekemään jotain laajemmin merkityksellistä. Ja eikös vaikuttava tekeminen ole myös omiaan luomaan merkitystä ja kasvattamaan sitä omaa hyvinvointia. Vaikka joillekin omaan itseensä ja ”palautumiseen” keskittyminen voi olla tekosyy toimettomuuteen, siitä ei ole kuitenkaan tässä pohdinnassa nyt kyse.
Lisäksi kyllähän se on aika selvää mitä tässä ajassa pitäisi tehdä. Nyt kun ympäristö- ja vastuullisuuskysymykset ottavat rajusti takapakkia, tarvittaisiin niitä ihmisiä, jotka pystyvät pitämään liekkiä yllä ja tarvittaessa houkuttelemaan uusia ihmisiä mukaan toimintaan. Vaikeampaa on kuitenkin määritellä se millä konkreettisilla toimilla ja mitä kautta kestävyysmuutosta olisi fiksua tai tehokasta edistää.
Kannattaako edistää ESG-asioita yritysten kautta, lähteä mukaan puoluepolitiikkaan, vapaaehtoiseksi asiantuntijaksi järjestöihin, osallistua mielenosoituksiin, kirjoitella kirjoja tai tehdä kantaaottavaa taidetta. Tässä vain muutamia mainitakseni.
Usein puhutaan, että auto on monille statussymboli. Väitän, että pyöräily paikasta toiseen edustaa merkittävämpää positiivista statussymbolia monien keskuudessa.
Olen nimittäin huomannut, että aika harvoin missään tilaisuuksissa puhutaan sitä, millä autolla kukin tuli paikan päälle. Tai tuliko autolla ylipäätään. Sen sijaan kun tulen paikalle pyörällä, se herättää usein huomiota ja arvostusta. Varsinkin talvella tai silloin jos keli on surkea.
Kun saavun tapaamiseen pyörällä läpimärkänä, lumisena tai hikisenä, saan usein enemmän kommentteja pyöräilystä kuin itse tapaamisen aiheesta. Reaktiot ovat yleensä vilpittömän arvostavia:
Keskellä ekologista kriisiä, poliittista heiluntaa ja jatkuvaa epävarmuutta moni tuntuu pohtivan mitä tässä ajassa oikein kannattaisi tehdä.
Kannattaako yrittää vaikuttaa, jos ilmapiiri ympärillä kiristyy? Jos kunnianhimo hiipuu? Jos kestävyyskysymykset alkavat näyttäytyä ihmisille enemmän rasitteina kuin mahdollisuuksina?
Ajattelen, että juuri silloin pitäisi jatkaa. Ei siksi, että olisi varmuus onnistumisesta. Vaan siksi, että historialliset muutokset tapahtuvat usein sykleissä. Tulee hetkiä, jolloin maailma tuntuu liikkuvan nopeasti eteenpäin, ja hetkiä, jolloin kaikki näyttää pysähtyvän tai menevän taaksepäin. Mutta silloinkin jotkut ihmiset jatkavat työn tekemistä. Pitävät ajatuksia hengissä. Rakentavat hiljalleen seuraavaa vaihetta. Kun suunta jälleen muuttuu, tarvitaan ihmisiä, jotka ovat valmiina.
Samalla olen miettinyt improvisaatioteatterista tuttua ajatusta: “kyllä, ja…”
Ajatusta siitä, että elämässä ei aina kannata ensimmäisenä rajata, kontrolloida ja optimoida kaikkea. Joskus kannattaa vastata vain kyllä. Eräs tuttuni kertoi tästä, kun kävimme lounaalla keskustelemassa elämän tarkoituksesta. Hän sanoi menneensä elämässä pitkälti sinne, mihin erilaiset mahdollisuudet olivat sattuneet häntä viemään. Ja juuri siksi hän oli päätynyt kokemaan asioita, joita ei olisi koskaan osannut suunnitella etukäteen.
Oulu-Hailuoto on kyllä pyöräilijän unelmareitti. Tasaista ja laadukasta pyörätietä 25 km Hailuodon sillalle asti ja senkin jälkeen hyvää tilaa pyöräillä. Tuossa saa halutessaan ihan tosi hyvän 50-100 km pyörätreenin. Muutenkin Oulu on pelkkää pyöräilijän paratiisia!
Kesäloman aluksi triathlonin täysmatka ja nyt kesäkauden päätteksi puolimatka.
Uinti Mäkelänrinteen uimahallissa sujui hyvin. 1,9 km meni aikaan 37:53. Keskisyke 119. Siitä suihkun, saunan ja pukkarin kautta pyörän selkään. Vaihdossa meni yhteensä 12 minuuttia. Samalla söin banaanin ja join 6 dl vettä ja appelsiinimehua.
Pyöräilin Helsingissä Raide-Jokerin vartta ja Malmin lentokentällä. 55 km kohdalla söin pari eväsleipää. Pyöräillessä join litran pullon vettä (jossa oli Nosht poretabletti) ja 0,75 litraa urheilujuomaa. Viimeiset 30 kilsaa vaivasi harmillisesti pyöräilijän (vai juoksijan) polvi ja vauhti piti tiputtaa todella minimiin. Pyörään tuhrautui aikaa yhteensä 3h 42min. Keskisyke oli 117.
Pyörä kotiin, särkylääkettä ja lautasellinen tofu-tomaattipastaa sekä 4 dl vettä. Vaihto meni plörinäksi, koska jäin miettimään, että kannattaako kipeällä polvella lähteä juoksemaan. Syömiseen ja pohdintoihin meni yhteensä 40 minuuttia.
Juoksin niin rauhallisesti kuin osasin. 14 km kohdalla kävin ostamassa Alepasta jäätelön. Lisäksi söin kolme vauhtikarkkia. Rauhallinen 21,1 km juoksu aikaan 2h 22min. Keskisyke oli 115.
Uintia lukuunottamatta ei oikein kulkenut. Tämä oli elämäni seitsemäs puolimatka ja varmasti kaikkien aikojen hitain ja tuskaisin sellainen. Yhteensä aikaa meni vaihtoineen ja taukoineen melkein kahdeksan tuntia.
Oittaalla Heltri Cupin päätöskilpailu Eliminator. Käytännössä kisamuoto, jossa suoritetaan triathlonin pikamatkaakin lyhyempää super sprint -matkaa maksimissaan viisi kertaa peräkkäin.
-uinti n. 300 m -pyörä n. 5 km -juoksu n. 2 km
Jokaisella kierroksella on aikarajat ja suoritusaika jokaiselle ”kierrokselle” lyhenee.
Matkat piti suorittaa seuraavasti 1. kierros 38 min 2. kierros 33 min 3. kierros 28 min 4. kierros 25 min
Itse ehdin vielä neljännelle kierrokselle, mutta viimeiselle viidennelle kierrokselle ei vauhti enää riittänyt.
Mahtava tapahtuma vaikka en kilpailemisesta tykkääkään. Tänä keväänä ja kesänä olen kuitenkin halunnut haastaa itseäni ja olen osallistunut jokaiseen Heltri Cupin osakilpailuun.
Tuollaisessa yhteislähdössä ja lyhyessä uinnissa on myös ikävät puolensa. Vedessä tulee väkisin kontakteja ja törmäyksiä. Pitää olla kohtalaisen vahva luotto omaan uintitaitoon, että ei mene paniikkiin. Lisäksi itselle kävi harmittava takaisku kun jossain törmäyksessa kanssauimariin kävi niin, että oura-sormus tippui Bodominjärven syvyyksiin. 😢 Oppi on, että olisi kannattanut ottaa se pois ennen kisaa.
Muissa osakilpailussa olen lähtenyt aina tarkoituksella viimeisenä ja välttänyt ruuhkaa sekä ohitellut sitten rauhassa, jos on ollut hitaampia. Tässä oli kuitenkin niin paljon minuuttipeliä, että ei voinut jäädä ihan viimeiseksi hengailemaan vaikka pyrinkin lähtemään aina uudelle kierrokselle viimeisten joukosta.
Iso kiitos @helsinkitriathlon ja kiitos kuvista loistava @zopelaura
Norjaa hehkutetaan hienona matkakohteena ja kyllähän se sitä onkin. Kaunista luontoa, merta, vuoristoa, vuonoja, puroja ja putouksia, metsää ja hienoa kulttuuria. Yhteiskunta toimii, ihmisiin voi luottaa ja yhteiskunta pyörii uusiutuvilla energialähteillä ja kulkee sähköautoilla. Varsinkin maata pitkin junilla ja busseilla matkatessa Norja antaa parastaan.
Sitten on toinenkin puoli Norjaa. Likainen öljy. Vedet pilaava kalankasvatus. Pilalle rakennetut vuoret ja tunturit. Metsähakkuita siellä sun täällä. Satamassa LNG-laitos polttaa kaasua ilmaan. Turisteja kuljetetaan pikaveneillä häiritsemään valaita. Surkea vegaaniruokatarjonta verrattuna Suomeen tai Ruotsiin. Kauppahallissa on myynnissä pelkkiä kuolleita kaloja ja eläviä jättiläismäisen kokoisia taskurapuja.
Norjaa voisi ihan yhtä hyvin boikotoida.
Reissuilla aina muistaa myös sen, miten yliarvostettua matkailu oikeastaan onkaan. Se vie aikaa ja rahaa sekä aiheuttaa paljon stressiä vaikka toki se monille onkin välttämätön tapa hakea irtiottoa arjesta. Silti. Helsingissä ja Suomessa on lähellä matalalla kynnyksellä upeita ja hienoja paikkoja kaipasit sitten luontoa, kaupunkikulttuuria tai muita huvituksia.
Vähintään yhtä hienoja elämyksiä voi saada vaikka istumalla iltaa Päijänteen rannalla.
Norja. Bergen. Kiivettin 12-vuotiaan kanssa 1333 porrasta Ulriken-vuoren huipulle ja takaisin alas. Helppo ja kaunis reitti. Monet olivat tekemässä portaissa juoksutreeniä. Matkalle mahtui vuoristonäkymien lisäksi upeaa metsää ja kauniita puroja.
Tämän jälkeen käytiin vielä Floyenin huipulla katselemassa Bergeniä ja tehtiin kukkulan päällä kiva kävely muutaman pikkujärven ympäri kauniissa taikametsämaisemissa.
Kello on asettanut tavoitteeksi kiivetä vähintään 10 kerrosta portaita päivässä. Tässä se ylittyi 27-kertaisesti eli 270 kerrosta mentiin ylöspäin.
Tämä maatapitkin julkisilla matkustaminen on kyllä hienoa. Seuraavaksi Etelä-Norjan kierros jatkuu junalla Bergenistä takaisin Osloon. Luvassa Euroopan upeimmat junamaisemat. Sellaiset maisemat, että niitä ei voi kokea ja nähdä kuin junasta!
Maatapitkin Etela-Norjan kierroksella. Preikestolen. Yksi maailman upeimmista luontokohteista. Ja sen veroinen. Upeaa oli olla hetki maailman reunalla. Siinä ihminen on aika pieni.
Kesän #vegaani kahvila #caferaparperimeri vielä tällä viikolla Helsingissä Kumpulan koulukasvitarhalla. Samalla voi ottaa nokoset riippumatossa ja syödä musta- ja punaherukoita suoraan pensaista. Pyörällä pääsee mestoille. Vahva suositus!
Saariston Rengastie päivässä. Lähtö Uudestakaupungista klo 8.00 aamulla. Pyöräily Taivasalon ja Kustavin kautta Heponiemeen ja siitä lossiin.
Samalla matkalla oli myös tuttuja! Olipa kiva jakaa osa matkaa ja pisimmät lossimatkat muiden kanssa. Lossia odotellessa ehti myös syödä ja käydä uimassa. Nauvossa vasta klo 17 aikoihin. Sieltä matka jatkui Turun kautta takaisin Uuteenkaupunkiin.
Lopuksi 50 kilsaa viilenevässä kesäillassa. Auringonlasku ja tasaista meditatiivista polkemista. Ei juurikaan muuta liikennettä. Kuulokkeissa hyvää musiikkia. Lähellä täydellistä. Viimeinen 5 km hiekkatietä metsän syleilyssä.
Liikkeelle klo 8.00 aamulla. Mökillä takaisin klo 23.00. Ajoaika 8 h 41 min. Kilsoja 211,1 ja keskinopeus 24,3 km/h.
Kuinka monta viikkoa sinulla on elämää ehkä vielä jäljellä ja oletko tekemässä niitä asioita, joita oikeasti haluat ja pidät arvokkaina?
Pitäisikö minun tehdä enemmän?
Outi Isotalus (Kirkko ja kaupunki) kävi haastattelemassa 101 onnen päivää -kirjani teemoista, mutta keskustelu laajeni kaikkeen muuhunkin.
Keskustelimme ajan rajallisuudesta, ympäristöstä ja ihmisen paikasta osana luonnon monimuotoisuutta, merkityksellisestä elämästä, kuolemasta, arjesta ja siitä, miksi yritän käyttää aikani niin kuin käytän.
”Itse koen, että kaikki se, mitä olen saanut elämältä, on harvoin omaa ansiota. Ajattelen, että se on hyvää tuuria, yhteiskunnallisten rakenteiden tukemaa ja toisten ihmisten tarjoamaa apua. Kukaan ei selviä täällä yksin.”
Se olisi taas siinä! Omatoiminen Triathlonin täysmatka eli Ironman tehty ja kesäloma voi alkaa.
Voiko triathlonia harrastaa ilman, että osallistuu tapahtumiin tai kilpailuihin? Kyllä voi. Olen tehnyt nyt täyden matkan triathlonin omatoimisesti kolme kertaa kotoa käsin.
Miltä homma tuntui tällä kerralla?
Uinti kulki yllättävän hyvin, pyöräily oli todella tahmeaa ja juoksu vaikeaa. Kilometrit olivat pitkiä ja vaikeita. Pyöräilyn yhteydessä olin alkumatkasta niin väsynyt, että meinasin nukahtaa. Oli pakko käydä pyöräilyn yhteydessä nukkumassa vartin päikkärit. Tämän myötä olo koheni hiukan pyöräilyn loppua kohti.
Tarkemmat ajat: -Uinti: 3800 m, 1h 21 min 10 s (2:07/100m), keskisyke 126 -Pyöräily: 180,4 km, 7h 35 min 36 s (23,76 km/h), keskisyke 110 -Juoksu: 42,22 km, 4h 50 min 31 s (6:53/km), keskisyke 117
Yhteensä 13 h 47 min 17 s (nettoaika ilman vaihtoja ja taukoja). Aika heikkeni vuoden takaisesta peräti 20 minuuttia vaikka harjoittelin omasta mielestäni ihan hyvin. Viime vuonna liikuntaa kertyi keskimäärin noin 16,5 tuntia viikossa (tässä on mukana arkipyöräily) ja tänä vuonna toistaiseksi noin 16 tuntia viikossa. Edelliseen vuoteen verrattuna uinnin aika parani noin 1 minuutilla, pyöräilyn aika heikkeni noin 13 minuutilla ja juoksu heikkeni noin 8 minuutilla.
Syke jäi selvästi aiempia suorituksia alemmaksi, joten tuntui, että ei vain jaksanut tai huvittanut puristaa tarpeeksi. Oma aerobinen kynnys on 133 ja anakynnys 155 eli koko homma hoitui reilusti peruskuntoalueella ja jopa sen alarajoilla. Raskaalta tuntuvaan suoritukseen vaikutti varmasti se, että onnistuin edellisenä yönä nukkumaan vain reilu 5 tuntia ja sitä edellisenä yönä noin 4 tuntia. Tämän myötä suorituspäivän aamuna oli jo valmiiksi todella väsynyt olo, josta kertoi myös urheilukellon (Garmin) Body Battery lukema, joka oli vain 64/100. Kiinnostavana yksityiskohtana todettakoon, että kun lähdin juoksemaan maratonia, oli Body Batterystä jäljellä enää 5/100, mutta juoksun jälkeen se ei enää tuosta laskenut.
Ouran mukaan kulutus oli 12 694 kcal, joista ”aktiivisia” kaloreita oli 10 398 kcal.
”Hankkeessa toimitaan nuorilähtöisesti ja ylisukupolvisesti planetaarisessa puutarhassa, jossa kasvatetaan ruokakasveja sekä opetellaan yhteisöllisesti kestävää elämäntapaa monilajisuutta kunnioittaen ja kultivoiden.”
Tuolla on siirrytty utopiasta upeasti prakmatopiaan eli siihen miten kestävän elämän unelmista tehdään konkretiaa.
Kiitos @sofialaine_youthresearch @planetaarinen_puutarha ja @nuorisotutkimus
