Kävin ystäväni kanssa lounaalla keskustelemassa elämän tarkoituksesta. Näissä keskusteluissa aihetta lähestytään usein henkilökohtaisen hyvinvoinnin ja onnellisuuden, läheisten, yhteiskunnallisen hyvän tekemisen tai elämän jatkumisen näkökulmasta.

Hämmästyttävän monille elämän tarkoitus kiteytyy kuitenkin myös kärsimyksen välttämiseen. Niin myös tällä kertaa. Ystäväni kiteytti kärsimyksen välttämisen elämän tarkoituksena heti avauslauseeseen. Tämä näkökulma korostuu usein niiden osalta, joita kiinnostaa eläinten oikeudet tai jotka noudattavat esimerkiksi vegaanista elämäntapaa.

Olen ihaillut sitä, miten moni eläinten oikeuksista välittävä ihminen pyrkii sovittamaan omat valintansa yhteen arvojensa kanssa. Jos pitää eläinten kärsimystä moraalisesti merkityksellisenä, on vaikea sivuuttaa sitä vain siksi, että eläinten hyväksikäyttö kuuluu yhteiskunnan vakiintuneisiin käytäntöihin. Ympäristöasioissa näen useammin ristiriidan arvojen ja arkisten valintojen välillä, vaikka toki sitä esiintyy myös eläinoikeuksien kohdalla. Monet sanovat rakastavansa eläimiä, mutta silti syövät niitä. Johdonmukaisuus on vaikea laji. Olennaista ei silti varmasti ole täydellisyys vaan se, otammeko omien valintojemme seuraukset vakavasti.

Ei varmasti ole sattumaa, että juuri kärsimyksen vähentäminen nousee usein esille keskusteltaessa elämän tarkoituksesta. Utilitaristisessa etiikassa tekoja arvioidaan niiden seurausten, hyvinvoinnin ja kärsimyksen näkökulmasta. Myös buddhalaisessa ajattelussa kärsimys on keskeinen kysymys, ja sen ymmärtäminen, vähentäminen ja siitä vapautuminen ovat olennaisia tavoitteita. Näitä perinteitä ei tietenkään voi palauttaa yhteen ajatukseen, mutta molemmat muistuttavat siitä, ettei eettisen elämän tarvitse alkaa kysymyksestä, miten saavuttaisin mahdollisimman paljon onnellisuutta. Se voi alkaa myös kysymyksestä, miten voisin vähentää kärsimystä.

Lue lisää

Viikko sitten juoksin syntymäpäiväni kunniaksi 52 kilometrin lenkin. Monet ovat kysyneet, miten tuollaisesta suorituksesta palautuu takaisin normaaliin treeniarkeen.

Yleisesti ajatellaan, että kovien suoritusten jälkeen, kuten maratonin, ultramatkan, pitkän triathlonin tai ylipitkän pyöräilyn jälkeen, voi mennä useita viikkoja ennen kuin elimistö on täysin palautunut ja valmis ottamaan vastaan jälleen kovempaa harjoittelua. Tämä voi hyvinkin pitää paikkansa. Palautumiseen vaikuttaa kuitenkin paljon se, millaisella teholla suoritus tehdään, kuinka pitkään se kestää ja millaista rasitusta se aiheuttaa lihaksille ja muulle elimistölle.

Oma 52 kilometrin juoksuni oli hyvin rauhallinen. Keskisykkeeni oli 115, kun aerobinen kynnykseni on 133 ja anaerobinen kynnykseni 155. Maksimisykkeeni on noin 180. Juoksin siis sykkeillä, jotka ovat omalla mittarillani palauttelualueella tai aivan peruskestävyysalueen alapäässä. Se ei tietenkään tarkoita, etteikö pitkä juoksu kuormittaisi lihaksia tai etteikö siitä tarvitsisi palautua. Mutta suorituksen teho pysyi maltillisena, eikä tarkoituksena ollut tehdä itsestäni mahdollisimman väsynyttä.

Miten palautuminen sitten käytännössä sujui?

Lue lisää

Voisiko elämän tarkoitus olla kaikessa yksinkertaisuudessaan elämän ylläpitämistä eikä pelkkää oman onnellisuuden tavoittelua? Näin pohti ystäväni tällä viikolla lounaalla.

Hänellä oli paljon muitakin kiinnostavia ajatuksia. Voisiko luonteenvahvuudet yhdistää arvoihin? Onko buckett-listat ja unelmat (dream big) lähinnä kapitalistisen yhteiskunnan polttoainetta, joka uusintaa vain suorituskeskeistä elämää?

Ja sitten se Partiosta tuleva ajatus: Jätetään paikat pikkuisen parempaan kuntoon seuraaville käyttäjille. Tuohan toimii myös ihmisten kohtaamisessa. Jätetään toinen vähän paremmalle tuulelle ja annetaan toiselle aina vähän enemmän kuin mitä itse saadaan.

Keskustelimme siitäkin, että oman navan kaivelu on välillä tarpeen, mutta tuskin elämän tarkoitus löytyy pelkästään omaan hyvinvointiin keskittymällä. Monille elämän tarkoitus on läheisten ihmisten hyvinvointi, toisille eläinten oikeuksien edistämistä ja kolmansille luonnon monimuotoisuuden turvaamista. Elämän tarkoitusta yhdistää usein jonkinlaisen positiivisen jäljen jättäminen. Se, että näkee oman ponnistelun vaikutukset. Elämän jatkuvuuteen kiteytyy paljon.

Lue lisää

Elokuussa kokeilin toimia hiukan ”kuluttaja-aktivistina” ja lähetin kaikkiin paikkoihin, joissa asioin, viestejä ja kyselyitä siitä, miten vastuullisuusasiat on hoidettu kyseisessä yrityksessä.

Käytännössä kokeilun tulokset voi jakaa kolmeen eri luokkaan.

1. Vastuullisuudesta ei kuulu mitään

Kolmasosa yrityksistä ei vastannut lainkaan. En tietenkään voi tietää, tarkoittaako tämä sitä, ettei vastuullisuus kiinnosta. Viesti on voinut hukkua, mennä väärälle henkilölle tai päätyä roskapostiin. Asiakkaan näkökulmasta lopputulos on kuitenkin sama. En saanut tietoa siitä, mitä yritys vastuullisuudessa tekee.

Surullista on, että tähän joukkoon kuului muun muassa muutama suosikkiravintolani ja pyöräliike, jossa asioin usein.

Lue lisää

Olen viime aikoina lukenut ystäväni minulle antamaa William MacAskillin kirjaa Doing Good Better. Kyseessä on yksi efektiivisen altruismin perusteoksista.

Kirja on täynnä muistutuksia vaikuttavuudesta. On kustannustehotonta antaa katastrofiapua verrattuna esimerkiksi malariaverkkojen hankkimiseen. Terveydenhuollossa kannattaa keskittyä terveisiin elinvuosiin eikä vain siihen, kuinka monta ihmistä onnistutaan jollain tavalla auttamaan. Ja ihmishenkiä voi joidenkin laskelmien mukaan pelastaa enemmän lahjoittamalla osan lääkärin palkkatuloista tehokkaaseen hyväntekeväisyyteen kuin työskentelemällä lääkärinä ja hoitamalla potilaita.

Yksi kirjan kiinnostavimmista osuuksista käsittelee työpaikan valintaa. MacAskill käyttää kokonaisen luvun sen pohtimiseen, miksi työtä ei välttämättä kannata valita pelkästään intohimon perusteella.

Tämä osuu aika suoraan oman identiteettini ytimeen. Olen itse pitkään ajatellut, että kannattaa tehdä niitä asioita, jotka kokee merkityksellisiksi. Olen pitänyt yhtenä elämäni parhaista päätöksistä sitä, että irtisanouduin kohtuullisen hyväpalkkaisesta työstä tietoliikennealalla ja heittäydyin epävarmaan työsuhteeseen ympäristöjärjestöön.

Lue lisää

”Luonto tarvitsee tilaa ja ihminen tarvitsee luontoa.” Näin tiivisti Suomen ympäristökeskuksen Jenni Lehtimäki Lahden Luontofoorumissa tällä viikolla. Ajatus jäi mieleen, koska siinä kääntyy tavallaan tutun luontokeskustelun asetelma ympäri.

Luontofoorumin avaavassa paneelikeskustelussa tarkasteltiin metsien käytön kipupisteitä. Nuorten luontodelegaatti Anton Riihelä muistutti ylisukupolvisesta vastuusta: ”Kun puolustetaan luontoa, kiittäjiä näkyy kyllä pitkälle tulevissa sukupolvissa.” Suomen luontopaneelin puheenjohtaja Janne S. Kotiaho puolestaan pohti, onko vapaaehtoinen suojelu jopa perustuslain vastaista, sillä vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille.

Ratkaisuiksi paneelissa nostettiin muun muassa luontolaki, luonnonarvomarkkinoiden edistäminen sekä yhteistyön vahvistaminen yli sektorirajojen. Kaikki tarpeellisia asioita, mutta samalla jäin miettimään, miten helposti luonto edelleen näyttäytyy keskustelussa jonain meidän ulkopuolellamme olevana asiana, jota me ihmiset käytämme, suojelemme, ennallistamme, mittaamme ja hallinnoimme. Ehkä olisi hyvä välillä muistaa, että me itsekin olemme luontoa.

Luonto ja terveys

Luonnon terveyshyödyt pitäisi nähdä yhtä perustavanlaatuisina kuin ruoka, uni ja liikunta. Ihminen ei ole erillinen yksilö vaan elosysteemi, joka kuhisee elämää. Kehossamme elää valtava määrä muita eliöitä, ja olemme jatkuvasti vuorovaikutuksessa ympäristömme kanssa. Luonto ei ole vain paikka, jossa käymme virkistäytymässä, vaan yksi niistä olosuhteista, joiden varassa elämämme on mahdollista.

Siksi luontoa pitäisi ajatella myös kansanterveyden näkökulmasta. Jos vauvat ja taaperot kasvavat kosketuksissa monimuotoiseen lähiluontoon, sillä voi olla merkittäviä vaikutuksia myös terveyteen. Luontoympäristö ei ole pelkkä harrastuspaikka tai maisema ikkunan takana, vaan osa ihmisen hyvinvoinnin perustaa.

Tämä on myös yksi syy siihen, miksi luontokato pitäisi ottaa paljon nykyistä vakavammin. Kyse ei ole vain siitä, että menetämme lajeja tai että jostain metsästä tulee vähän yksipuolisempi. Kyse on samalla oman elinympäristömme köyhtymisestä, oman oksamme sahaamisesta.

Kuva: “Green City Farm on Perho Liiketalousopiston Malmin kampuksella sijaitseva ekologinen opetuspelto, jossa yhdistyvät kestävä gastronomia, puutarhatuotanto ja yhteisöllisyys. Pelto tarjoaa opiskelijoille ja yhteistyökumppaneille mahdollisuuden oppia vastuullista viljelyä ja ruoanvalmistusta sekä kestävää toimintaa käytännön kautta.”

Lue lisää

Kuuntelin Toni Lähteen tuoreen kirjan Brändimaailman 7 ihmettä (Tammi, 2026). Kirjassa oli tarina mielenkiintoisesta yrityksestä, jonka olin ehtinyt jo melkein unohtaa.

Ichiwa on vuodesta 1000 lähtien toiminut perheyritys, joka sijaitsee Imamiya-jumalanpyhäkön vieressä Kiotossa. Yritystä pyörittää nykyisin 25. sukupolvi, ja sen päätuote on käytännössä yksi asia: aburi-mochi, hiilloksella grillattu riisikakku makean misokastikkeen kanssa.

Mutta kaikkein kiinnostavinta on yrityksen liiketoimintafilosofia. Yrityksen nykyinen omistaja Nao Hasegawa on kuvannut perheen tehtävää tämän paikan suojelemiseksi. Yritystä ei ole haluttu laajentaa samalla tavalla kuin tavallista kasvuyritystä. Ajatuksena on ollut, että muualla myyminen veisi jotain olennaista pois sen merkityksestä. Tehtävänä on pitää juuri tämä paikka ja perinne elossa.

Lue lisää

Kesäloman aluksi tein omatoimisen täysmatkan triathlonin. Nyt kesäkauden päätteeksi oli vuorossa puolimatka.

Uinti Mäkelänrinteen uimahallissa sujui hyvin. 1,9 kilometriä meni aikaan 37:53 keskisykkeellä 119. Suihkun, saunan ja pukkarin kautta pyörän selkään. Vaihtoon meni yhteensä 12 minuuttia. Samalla söin banaanin ja join kuusi desilitraa nestettä (vettä ja appelsiinimehua). 

Pyöräilin Helsingissä Raide-Jokerin ja kehätien vartta sekä Malmin lentokentällä. 55 kilometrin kohdalla söin pari eväsleipää. Pyöräillessä join litran pullon vettä, jossa oli Noshtin poretabletti, ja 0,75 litraa urheilujuomaa.

Viimeiset 30 kilometriä vaivasi harmillisesti pyöräilijän, vai juoksijan, polvi. Vauhti piti pudottaa todella minimiin. Yhteensä 90 km pyöräilyyn tuhrautui aikaa 3 tuntia 42 minuuttia. Keskisyke oli 117. Pyörä kotiin, särkylääkettä ja lautasellinen tofu-tomaattipastaa sekä neljä desilitraa vettä.

Lue lisää