Tapasin tällä viikolla henkilön, joka harmitteli lentokoneessa tarjottua epäeettistä broileriannosta. Hän valitti, ettei saanut kasvisruokaa ja että annoksen myötä syntyi turhaa ruokahävikkiä ja muovijätettä. Lentämisen ilmastovaikutuksista hän ei maininnut mitään.

Monia tämä epäjohdonmukaisuus voisi naurattaa.
Minua se ei naurattanut.

Ajattelin pikemminkin, että on arvokasta, että keskeneräisenäkin uskaltaa huomata ja sanoittaa epäkohtia. Sillä sitähän kestävässä elämässä usein on kyse. Olemme kaikki keskeneräisiä, ja moni meistä pysyvästi.

Kuuntelin hiljattain tilaisuuden Apatiasta aktivismiin – Syödään niin ettei satu. Tilaisuuden alussa Anna Kontula puhui siitä, miten vaikeaa on perustella eläinten syömistä, jos emme hyväksy ajatusta ihmisten tai vauvojen syömisestä. Ero ihmisen ja muiden eläinten välillä on lopulta yllättävän pieni. Ainakin kyvyssä tuntea, kokea ja kärsiä.

Ajatus ei ollut minulle uusi, mutta se muistutti eläinoikeusajattelun ja ympäristöajattelun eroista.

Eläinoikeusajattelussa ei ole lopulta kyse populaatioista tai ekosysteemeistä, vaan yksilöistä. Tuntevista ja kokevista olennoista, joilla on omat oikeutensa. Ihminen on osa luontoa, ei sen ulkopuolella.

Oma havahtumiseni eläinten oikeuksiin ei tapahtunut yhdessä hetkessä.

Ensimmäinen muistikuva on 9. luokalta vuodelta 1989. Koulun seinällä oli Animalian juliste:
“Minä en voi elää ilman turkkia… Sinä voit!”
Se pysäytti. Tosin vain hetkeksi. Arki jatkui ennallaan.

Lue lisää