Kävin ystäväni kanssa lounaalla keskustelemassa elämän tarkoituksesta. Näissä keskusteluissa aihetta lähestytään usein henkilökohtaisen hyvinvoinnin ja onnellisuuden, läheisten, yhteiskunnallisen hyvän tekemisen tai elämän jatkumisen näkökulmasta.
Hämmästyttävän monille elämän tarkoitus kiteytyy kuitenkin myös kärsimyksen välttämiseen. Niin myös tällä kertaa. Ystäväni kiteytti kärsimyksen välttämisen elämän tarkoituksena heti avauslauseeseen. Tämä näkökulma korostuu usein niiden osalta, joita kiinnostaa eläinten oikeudet tai jotka noudattavat esimerkiksi vegaanista elämäntapaa.
Olen ihaillut sitä, miten moni eläinten oikeuksista välittävä ihminen pyrkii sovittamaan omat valintansa yhteen arvojensa kanssa. Jos pitää eläinten kärsimystä moraalisesti merkityksellisenä, on vaikea sivuuttaa sitä vain siksi, että eläinten hyväksikäyttö kuuluu yhteiskunnan vakiintuneisiin käytäntöihin. Ympäristöasioissa näen useammin ristiriidan arvojen ja arkisten valintojen välillä, vaikka toki sitä esiintyy myös eläinoikeuksien kohdalla. Monet sanovat rakastavansa eläimiä, mutta silti syövät niitä. Johdonmukaisuus on vaikea laji. Olennaista ei silti varmasti ole täydellisyys vaan se, otammeko omien valintojemme seuraukset vakavasti.
Ei varmasti ole sattumaa, että juuri kärsimyksen vähentäminen nousee usein esille keskusteltaessa elämän tarkoituksesta. Utilitaristisessa etiikassa tekoja arvioidaan niiden seurausten, hyvinvoinnin ja kärsimyksen näkökulmasta. Myös buddhalaisessa ajattelussa kärsimys on keskeinen kysymys, ja sen ymmärtäminen, vähentäminen ja siitä vapautuminen ovat olennaisia tavoitteita. Näitä perinteitä ei tietenkään voi palauttaa yhteen ajatukseen, mutta molemmat muistuttavat siitä, ettei eettisen elämän tarvitse alkaa kysymyksestä, miten saavuttaisin mahdollisimman paljon onnellisuutta. Se voi alkaa myös kysymyksestä, miten voisin vähentää kärsimystä.
Ihminen, jonka elämän tarkoitus on kärsimyksen välttäminen, pyrkii aktiivisesti välttämään tilanteita, jotka satuttavat, aiheuttavat pahaa mieltä tai muuten vahingoittavat muita. Osa ihmisistä ja eläinlajeista toki nauttii tai hyötyy kivusta monella tavalla, mutta yleisesti ottaen vaikuttaa siltä, että elämä ja eläimet ihminen mukaan lukien pyrkivät yleensä poispäin kivusta ja kärsimyksestä.
Riippumatta siitä, onko elämällä tai luonnon monimuotoisuudella tarkoitusta kosmisessa mielessä ja mittakaavassa, kärsimyksellä on väliä. Tämä tekee kärsimyksen vähentämisestä eräänlaista minimietiikkaa. Vaikka millään ei olisi väliä tai mistään ei päästäisi yhteisymmärrykseen, voidaan perustellusti ajatella, että kärsimyksellä ja sen vähentämisellä on väliä. Kärsimys voi toimia ikään kuin viimeisenä perusteluna sille mikä on elämän tarkoitus. Perusteluna sille, mitä väliä millään on ylipäätään.
Kärsimyksen välttämistä voidaan pitää myös käytännöllisenä elämänohjeena. Kyse ei ole abstraktista periaatteesta vaan konkreettisesta toimintaohjeesta. Kärsimyksen välttäminen tarkoittaa sitä, että ei satuteta ketään, ei aiheuteta harmia, kulutetaan mahdollisimman vähän eikä osallistuta organisoituun tappamiseen. Elämän tarkoitusta tai hyvyyttä ei näin mitata sankarillisilla teoilla, onnellisuuden maksimoinnilla tai läheisten auttamisella vaan negatiivisen hyve-etiikan kautta sillä, kuinka vähän voidaan aiheuttaa vahinkoa.
Kärsimyksen välttäminen elämän tarkoituksena ei luonnollisesti koske vain ihmisen omaa kärsimystä, vaan kyse on moraalisen piirin laajenemisesta kaikkiin eläimiin tai elollisiin. Erityisesti tässä ajattelussa ja käymissäni keskusteluissa korostuu eläintuotannon aiheuttama kärsimys ja vegaanisuus keinona olla olematta osallisena kärsimyksen tuottamiseen. Monille vegaanisen elämäntavan omaksuneille ihmisille kärsimyksen ja kuoleman aiheuttaminen on jo riittävä syy elämän tarkoitukselle. Ihmisellä on tässä ajattelussa erityinen vastuu, koska kaikilla olennoilla ei ole mahdollisuuksia samalla tavalla välttää kärsimystä kuin ihmislajilla. Leijona tai susi ei voi samalla tavalla valita saalistamatta jättämistä ja siirtyä syömään kasvipohjaista ruokaa. Ihmisenkään vaikutusmahdollisuudet eivät ole rajattomat, mutta monissa tilanteissa meillä on mahdollisuuksia, joita muilla eläimillä ei ole.
Kyse ei ole vain yksilön valinnasta vaan tietysti myös siitä, mihin osallistumme esimerkiksi yhteiskunnallisten järjestelmien kautta. Tämän myötä elämän tarkoitus tiivistyy nimenomaan ihmisen elämän tarkoitukseksi toisin kuin luonnon monimuotoisuuden turvaaminen ja elämän jatkuminen, joiden voi katsoa ehkä enemmän koskevan kaiken elollisen elämän tarkoitusta.
Voiko kärsimys tai sen vähentäminen sitten toimia eksistentiaalisena lähtökohtana? Keskustellessani ihmisten kanssa lounailla elämän tarkoituksesta, monet näkevät kärsimyksen elämän perustilana eikä poikkeuksena. Vaikka ihminen olisi kuinka iloinen ja onnellinen, on taustalla aina jonkinlainen pyrkimys parempaan eli pieni tyytymättömyys nykyiseen tilanteeseen. Erillisyys luonnosta ja muista eläimistä on jo itsessään yhdenlainen harha, joka lisää kärsimystä. Täydellinen kärsimyksen poistaminen on mahdotonta, mutta sen vähentäminen on kuitenkin aina mahdollista. Elämän tarkoitus ei siis ole kärsimyksen täydellistä poistamista tai sen kieltämistä vaan viisasta suhtautumista siihen. Tämä on samalla sopiva yhden ihmisen tai yksilön kokoinen tarkoitus omalle elämälle.
Yksi keskeinen kärsimyksen lähde on haluaminen. Mainonta ja markkinointi sekä vertailu muihin eli ylipäätään erilaisten asioiden ja ominaisuuksien haluaminen itsessään tuottaa kärsimystä. Voisiko elämän tarkoitus olla buddhalaista kärsimyskäsitystä mukaillen unelmista pidättäytymistä, varovaisuutta halujen suhteen ja tyytymistä siihen mitä jo on. Kiitollisuutta. Elämän tarkoitus syntyy halujen sääntelystä, ei niiden maksimoinnista. Elämän tarkoituksen utopiana voisi silloin olla kärsimyksen lakkaaminen kokonaan ja se, että yksikään elävä olento ei kärsisi. Tätä ei voi pitää mahdollisena tavoitteena vaan pikemminkin moraalisena suuntana. Tavoite kytkeytyy kuitenkin suoraan vastuuseen omista valinnoista ja tietoisuudesta mitä vaikutuksia valinnoilla on. Kärsimyksen välttäminen on elämän merkityksen minimi ja suuntaa antava kompassi. Tapa elää mahdollisimman hyvin maailmassa, jossa täydellisyyttä ei ole tarjolla.
Elämän tarkoitus voidaan ymmärtää näin elämän suojelemisena ja hyvän tuottamisena. Se tarkoittaa pyrkimystä siihen, että oma toiminta häiritsisi mahdollisimman vähän muita ja tuottaisi mahdollisimman paljon hyvää. Keskeisiä arvoja ovat toisten ihmisten kunnioittava kohtelu, kyky kohdata myös eri mieltä olevat arvokkaasti sekä pyrkimys ymmärtää itseään syvemmin. Onnistumista on se, että on oppinut tunnistamaan oman historiansa, traumansa ja rakastetuksi tulemisen tarpeensa sekä hyväksynyt itsensä sellaisena kuin on. Kärsimyksen välttäminen ei tarkoita vaikeuksien kieltämistä, vaan armollisuutta itseä ja muita kohtaan.
