Yhteiskunta

Virtahepo olohuoneessa: Miksi “aineeton kasvu” on fysiikan vastainen illuusio?

Ylikulutus on aikamme virtahepo olohuoneessa. Me kaikki näemme sen, mutta harva uskaltaa kysyä ääneen: voimmeko todella ratkaista kestävyyskriisin puuttumatta itse kulutuksen määrään?

Usein keskustelu väistetään tarjoamalla ratkaisuksi teknologiaa tai siirtymää palvelutalouteen eli ekotehostamista tai niin sanottua ”aineetonta kulutusta”. Mutta tässä piilee vaarallinen ajatusharha. Todellisuudessa täysin aineetonta kulutusta ei ole olemassa. Jokainen digitaalinen palvelu, jokainen metsämeditaatioon hankittu varuste ja jokainen bitti vaatii fyysistä tilaa, materiaalia ja ennen kaikkea energiaa.

Eksponentiaalinen kasvu kohtaa fysiikan rajat

Otetaan esimerkiksi energiankulutus. Teollistumisesta lähtien energiankäyttömme on kasvanut noin 2 prosentin vuosivauhdilla. Se kuulostaa maltilliselta, mutta eksponentiaalinen kasvu on petollista.

Jos jatkamme samalla uralla, kulutamme noin 450 vuoden kuluttua enemmän energiaa kuin mitä koko maapallo vastaanottaa auringosta. Tässä vaiheessa emme törmää vain raaka-aineiden loppumiseen, vaan termodynamiikan seinään.

Lue lisää

Mitä jos luonto ei tarjoakaan meille palveluita?

Puhumme paljon ekosysteemipalveluista. Siitä, mitä luonto tekee meidän hyväksemme. Käytän itsekin usein tätä käsitettä, kun haluan kuvata miten riippuvaisia olemme luonnosta.

Kyse on siitä, että huomaisimme tämän riippuvuussuhteen ja luonnon tarjoamat antimet. Sen miten luonto esimerkiksi sitoo hiiltä, pölyttää kasveja ja puhdistaa vettä. Perustelu on helppo ja toimii usein. Erityisesti silloin, kun halutaan saada talousihmiset nyökkäilemään.

Aika ajoin ja viimeksi tällä viikolla olen jälleen kerran alkanut epäillä koko käsitettä. Mitä jos siinä on jotain perustavanlaatuisesti pielessä? “Ekosysteemipalvelut.” Jo sana kuulostaa siltä, että luonto on täällä meitä varten. Ikään kuin se olisi näkymätön palveluntuottaja, joka hoitaa hommansa ja jonka arvo määrittyy sen perusteella, kuinka hyödyllinen se on meille.

Tämä on pitkälle talouden kieltä. Ja ehkä juuri siksi se on niin ongelmallista. Harvoin kuulemme, että lapsi saa vanhemmiltaan “kasvatuspalveluita”. Tai että ystävyys olisi sarja vastavuoroisia palvelusuoritteita. Silti käytämme tätä logiikkaa, kun puhumme koko elämän perustasta.

Lue lisää

Viisi vinkkiä vastuullisen tilaisuuden järjestämiseen

Osallistun usein yritysten järjestämiin vastuullisuustapahtumiin, joiden tarkoituksena on tuoda esille uutta tietoa tai organisaation omaa kestävyystyötä. On kuitenkin kiusallista, jos puheet ja teot ovat ristiriidassa. Esimerkiksi jos tilaisuuteen ei pääse kestävästi, tarjolla on lihaa, puhuja kehuu lentomatkojaan ja lopuksi kouraan lyödään muovinen kassi täynnä turhaa krääsää.

Kukaan ei ole täydellinen, keskeneräisyys on sallittua ja usein “korporaatiokiiltoa” uskottavampaa. Mutta jos haluaa profilointua vastuullisuudessa, itse tilaisuuden tulisi olla jonkinlainen käyntikortti näistä arvoista.

Tässä viisi kevyttä vinkkiä mitä voi huomioida, jos järjestät sustistilaisuutta.

Lue lisää

Seitsemän ekologista kuolemansyntiä

Katsoin nuorena Se7en-elokuvan, David Fincherin ohjaaman synkän rikostarinan, jossa Brad Pitt ja Morgan Freeman jahtaavat sarjamurhaajaa, joka rankaisee uhrejaan seitsemän kuolemansynnin mukaisesti. Se oli mielestäni niin raaka ja kammottava, että uskalsin katsoa elokuvan uudestaan vasta tänä vuonna.

Elokuvan kuolemansynnit kuvaavat yksilön moraalia. Katsoessani sitä uudelleen aloin kuitenkin miettiä, miltä vastaava lista näyttäisi ekologisesta näkökulmasta. Millaisia ovat ne synnit, joita emme tunnista paheiksi, mutta jotka ohjaavat arkeamme ja kulutustamme ja samalla koko planeetan suuntaa?

Seuraavassa yksi mahdollinen lista.

Lue lisää

Hyvä ja kestävä elämä ei ole kovin monimutkaista

Kun puhutaan kestävästä elämästä, keskustelu siirtyy usein nopeasti poliittiseen päätöksentekoon, yritystoimintaan ja yksilön arjen valintoihin. Välillä siihen, mistä kaikesta meidän pitää luopua, miten paljon kaikki maksaa ja miten vaikeaa muutoksen tekeminen on. Silti kysymys voisi olla paljon yksinkertaisempi: millaista on hyvä elämä?

Kun katsoo tutkimusta ja ihmisten kokemuksia, hyvä elämä näyttää rakentuvan yllättävän samoista asioista kestävän elämän kanssa. Uni, ravinto, liikunta, läheiset ihmissuhteet ja tunne siitä, että tekee jotain merkityksellistä. Ei kovin dramaattista, mutta yllättävän vaikeaa toteuttaa. Ehkä kestävän elämän kysymys ei lopulta olekaan tekninen vaan inhimillinen.

Neljä askelta kestävään elämään

Keskusteluissa kestävästä elämästä törmää usein samaan ongelmaan: tiedämme paljon enemmän kuin teemme.

Lue lisää

Talous ei ole luonnon yläpuolella

Miten siirrytään ekologiseen ja oikeudenmukaiseen talousjärjestelmään?

Kuuntelin Linkkarikapinan ja Talouskapinan paneelikeskustelua talousjärjestelmän tulevaisuudesta. Kysymys oli yksinkertainen mutta radikaali. Pitäisikö meidän siirtyä kasvun jälkeiseen aikaan, postgrowth-talouteen?

Aihe ei ole marginaalinen. Myös YK:n pääsihteeri on hiljattain peräänkuuluttanut keskustelua kasvun jälkeisestä taloudesta. Samaan aikaan tiedämme, että useat planetaariset rajat on jo ylitetty. Jokin nykyisessä järjestelmässä ei selvästi toimi.

Talous on osa luontoa

Lue lisää

Kestävä elämä ei ala täydellisyydestä vaan suunnasta

Tapasin tällä viikolla henkilön, joka harmitteli lentokoneessa tarjottua epäeettistä broileriannosta. Hän valitti, ettei saanut kasvisruokaa ja että annoksen myötä syntyi turhaa ruokahävikkiä ja muovijätettä. Lentämisen ilmastovaikutuksista hän ei maininnut mitään.

Monia tämä epäjohdonmukaisuus voisi naurattaa.
Minua se ei naurattanut.

Ajattelin pikemminkin, että on arvokasta, että keskeneräisenäkin uskaltaa huomata ja sanoittaa epäkohtia. Sillä sitähän kestävässä elämässä usein on kyse. Olemme kaikki keskeneräisiä, ja moni meistä pysyvästi.

Kuuntelin hiljattain tilaisuuden Apatiasta aktivismiin – Syödään niin ettei satu. Tilaisuuden alussa Anna Kontula puhui siitä, miten vaikeaa on perustella eläinten syömistä, jos emme hyväksy ajatusta ihmisten tai vauvojen syömisestä. Ero ihmisen ja muiden eläinten välillä on lopulta yllättävän pieni. Ainakin kyvyssä tuntea, kokea ja kärsiä.

Ajatus ei ollut minulle uusi, mutta se muistutti eläinoikeusajattelun ja ympäristöajattelun eroista.

Eläinoikeusajattelussa ei ole lopulta kyse populaatioista tai ekosysteemeistä, vaan yksilöistä. Tuntevista ja kokevista olennoista, joilla on omat oikeutensa. Ihminen on osa luontoa, ei sen ulkopuolella.

Oma havahtumiseni eläinten oikeuksiin ei tapahtunut yhdessä hetkessä.

Ensimmäinen muistikuva on 9. luokalta vuodelta 1989. Koulun seinällä oli Animalian juliste:
“Minä en voi elää ilman turkkia… Sinä voit!”
Se pysäytti. Tosin vain hetkeksi. Arki jatkui ennallaan.

Lue lisää

Ahdistunut sukupolvi

Luin kesälomalla Jonathan Haidtin kirjan Ahdistunut sukupolvi. Ja se teki kyllä vaikutuksen. 

Haidt kuvaa miten leikkiin perustuvasta lapsuudesta olemme siirtyneet  puhelimeen perustuvaan lapsuuteen. Murrosikäisten Z-sukupolven mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet erityisesti vuosina 2010-2015. Samaan aikaan älypuhelinten ja sosiaalisen median sovellusten tultua näiden nuorten ulottuville. 

Ahdistuneisuuden lisääntyminen koskee Haidtin mukaan varsinkin tyttöjä. Tämä johtuu neljästä tekijästä, jotka ovat (1) visuaalinen vertailu ja täydellisyyteen pyrkiminen, (2) agression perustuminen suhteisiin, (3) tunteiden ja vaivojen helpompi jakaminen sekä saalistuksen ja häirinnän kohteena useammin oleminen. 

Lue lisää

Rauhatäti opetti Leo Straniuksen räppäämään – ensimmäinen biisi Poljen poljen on julkaistu

Räppäri ja sanataideohjaaja Rauhatäti eli Hanna Yli-Tepsa soitti Leo Straniukselle syksyllä 2024 ja ehdotti yhteisen räppibiisin tekemistä. Tästä yhteistyöstä julkaistaan nyt ensimmäinen räp-kappale Poljen Poljen. 

”Rauhatädin ehdotus oli niin hullu ja niin kaukana omasta mukavuusalueestani, että pakkohan siihen oli suostua. Itselläni ei ole mitään musiikillista taustaa ellei mukaan lasketa intohimoista gansta-räpin kuuntelua nuorena.”, toteaa toimitusjohtajana ja yhteiskunnallisena vaikuttajana tunnettu Leo Stranius.

Lue lisää

Yhteenveto vuodesta 2024

Mennyt vuosi on ollut aikamoinen. Täytin 50-vuotta. Näistä vuosista olen ollut Annukan kanssa yhdessä 22-vuotta. Lapset ovat tällä hetkellä 13- ja 10-vuotiaita. Kuntapolitiikkaa on takana 12 vuotta. Yritysvastuun parissa viisi vuotta ja Third Rockissa neljä vuotta. Triathlonia kaksi vuotta.

Vuonna 2024 teimme Third Rockissa noin sadalle yritykselle tai organisaatiolle noin 180 projektia. Palkkasimme seitsemän uutta asiantuntijaa ja liikevaihto kasvoi noin 50 % edellisestä vuodesta. Lisäksi käynnistimme lyhennetyn työviikon kokeilun täydellä palkalla ja kehitimme uusia vastuullisuuspalveluita kestävän liiketoiminnan edistämiseksi. 

Omassa elämässä vuosi 2024 oli kaikkien aikojen paras liikuntavuosi. Kesäloman aluksi tein omatoimisen triathlonin täysmatkan, jota varten oli harjoiteltu koko alkuvuosi. Loppukesästä tein vielä pari puolimatkaa ja syksyllä 50-vuotissynttäripäivönä 50 km juoksun. Lisäksi vuoden aikana juoksin 12 puolimaratonia. 

Lue lisää

Bluesky

Instagram

leostranius

2 215 4 155

Toimitusjohtaja ja yhteiskunnallinen vaikuttaja. Ekologisen elämän edelläkävijä. Triathlonisti, kirjailija ja äänikirjojen kuuntelija.

Miten vastuullisuudesta puhutaan ja onko sillä väliä?

Se, miten puhumme kestävyydestä, ei ole vain viestintää. Se on myös tapa määritellä, mikä on normaalia.

Erilaisissa sanonnoissa kyse on tietysti pienistä nyansseista ja monien mielestä täysin merkityksettömistä asioista. Samaan aikaan on kuitenkin kuvaavaa, että myös kestävyyskysymyksiin keskittyvät fiksut ja tietoiset ihmiset eivät ole immuuneja sille, että jossain syvällä sisimmässämme tai ainakin kielessä pidämme edelleen normaalina sitä, että ihmiset ajavat fossiiliautolla, sudet ovat ihmiselle vaarallisia, öljyllä rikastutaan, naisen arvon määrittää hänen naimattomuutensa tai kasvispohjainen ruoka on jotain marginaalista vaihtoehtoa.

En usko, että maailma muuttuu kestävämmäksi pelkällä puheella, mutta yksi mittari sille, miten kestävässä kulttuurissa elämme, on se, mitä asioita pidämme normaalina ja millä metaforilla haluamme omaa tärkeää viestiämme alleviivata.

Olisi kiinnostavaa kuulla, mitä kaikkia muita hyviä tai vähemmän onnistuneita esimerkkejä vastuullisuus- ja kestävyyskeskustelussa esiintyy.

Kirjoitin tästä Substackiin. Linkki biossa.

14 0
Open post by leostranius with ID 18316416283285482
Miten vastuullisuudesta puhutaan ja onko sillä väliä? Se, miten puhumme kestävyydestä, ei ole vain viestintää. Se on myös tapa määritellä, mikä on normaalia. Erilaisissa sanonnoissa kyse on tietysti pienistä nyansseista ja monien mielestä täysin merkityksettömistä asioista. Samaan aikaan on kuitenkin kuvaavaa, että myös kestävyyskysymyksiin keskittyvät fiksut ja tietoiset ihmiset eivät ole immuuneja sille, että jossain syvällä sisimmässämme tai ainakin kielessä pidämme edelleen normaalina sitä, että ihmiset ajavat fossiiliautolla, sudet ovat ihmiselle vaarallisia, öljyllä rikastutaan, naisen arvon määrittää hänen naimattomuutensa tai kasvispohjainen ruoka on jotain marginaalista vaihtoehtoa. En usko, että maailma muuttuu kestävämmäksi pelkällä puheella, mutta yksi mittari sille, miten kestävässä kulttuurissa elämme, on se, mitä asioita pidämme normaalina ja millä metaforilla haluamme omaa tärkeää viestiämme alleviivata. Olisi kiinnostavaa kuulla, mitä kaikkia muita hyviä tai vähemmän onnistuneita esimerkkejä vastuullisuus- ja kestävyyskeskustelussa esiintyy. Kirjoitin tästä Substackiin. Linkki biossa.

Ylikulutus on aikamme virtahepo olohuoneessa. Me kaikki näemme sen, mutta harva uskaltaa kysyä ääneen: voimmeko todella ratkaista kestävyyskriisin puuttumatta itse kulutuksen määrään?

Usein keskustelu väistetään tarjoamalla ratkaisuksi teknologiaa tai siirtymää palvelutalouteen eli ekotehostamista tai niin sanottua ”aineetonta kulutusta”. Mutta tässä piilee vaarallinen ajatusharha. Todellisuudessa täysin aineetonta kulutusta ei ole olemassa. Jokainen digitaalinen palvelu, jokainen metsämeditaatioon hankittu varuste ja jokainen bitti vaatii fyysistä tilaa, materiaalia ja ennen kaikkea energiaa.

Otetaan esimerkiksi energiankulutus. Teollistumisesta lähtien energiankäyttömme on kasvanut noin 2 prosentin vuosivauhdilla. Se kuulostaa maltilliselta, mutta eksponentiaalinen kasvu on petollista.

Jos jatkamme samalla uralla, kulutamme noin 450 vuoden kuluttua enemmän energiaa kuin mitä koko maapallo vastaanottaa auringosta. Tässä vaiheessa emme törmää vain raaka-aineiden loppumiseen, vaan termodynamiikan seinään.

Yksilön eliniän näkökulmasta 450 vuotta voi tuntua ylettömän pitkältä ajalta ja energiankulutuksen kasvu triviaalilta kysymykseltä. Tässä piilee kuitenkin polkuriippuvuuden vaara. Jos rakennamme koko sivilisaatiomme perustukset fysiikan vastaiselle oletukselle, emme pysty kohta enää muuttamaan suuntaa.

Ihmislaji on tallustellut tällä planeetalla vasta noin 300 000 vuotta. Olemme planeetan historiassa tuore tulokas. Vertailun vuoksi:

- Lehtimuurahaiset ovat harjoittaneet menestyksekästä maanviljelyä noin 50 miljoonaa vuotta.
- Dinosaurukset hallitsivat maapalloa 180 miljoonaa vuotta.
- Karhukaiset ovat selvinneet viidestä joukkosukupuutosta 530 miljoonan vuoden ajan.

Nämä lajit ovat osoittaneet, että pitkäaikainen kestävyys ei löydy eksponentiaalisesta kasvusta, vaan sopeutumisesta ja tasapainosta. Olemmeko me todella ”viisain” laji, jos olemme ajamassa päin seinää jo muutaman tuhannen vuoden jälkeen, kun muut ovat pärjänneet kymmeniä tai satoja miljoonia vuosia?

Fysiikan lakien edessä mielipiteillä ei ole merkitystä. Rajallisella planeetalla loputon kasvu on sula mahdottomuus. Meidän on uskallettava sanoa se ääneen. Vähemmän on yksinkertaisesti vähemmän.

68 4
Open post by leostranius with ID 18101379551316687
Ylikulutus on aikamme virtahepo olohuoneessa. Me kaikki näemme sen, mutta harva uskaltaa kysyä ääneen: voimmeko todella ratkaista kestävyyskriisin puuttumatta itse kulutuksen määrään? Usein keskustelu väistetään tarjoamalla ratkaisuksi teknologiaa tai siirtymää palvelutalouteen eli ekotehostamista tai niin sanottua ”aineetonta kulutusta”. Mutta tässä piilee vaarallinen ajatusharha. Todellisuudessa täysin aineetonta kulutusta ei ole olemassa. Jokainen digitaalinen palvelu, jokainen metsämeditaatioon hankittu varuste ja jokainen bitti vaatii fyysistä tilaa, materiaalia ja ennen kaikkea energiaa. Otetaan esimerkiksi energiankulutus. Teollistumisesta lähtien energiankäyttömme on kasvanut noin 2 prosentin vuosivauhdilla. Se kuulostaa maltilliselta, mutta eksponentiaalinen kasvu on petollista. Jos jatkamme samalla uralla, kulutamme noin 450 vuoden kuluttua enemmän energiaa kuin mitä koko maapallo vastaanottaa auringosta. Tässä vaiheessa emme törmää vain raaka-aineiden loppumiseen, vaan termodynamiikan seinään. Yksilön eliniän näkökulmasta 450 vuotta voi tuntua ylettömän pitkältä ajalta ja energiankulutuksen kasvu triviaalilta kysymykseltä. Tässä piilee kuitenkin polkuriippuvuuden vaara. Jos rakennamme koko sivilisaatiomme perustukset fysiikan vastaiselle oletukselle, emme pysty kohta enää muuttamaan suuntaa. Ihmislaji on tallustellut tällä planeetalla vasta noin 300 000 vuotta. Olemme planeetan historiassa tuore tulokas. Vertailun vuoksi: - Lehtimuurahaiset ovat harjoittaneet menestyksekästä maanviljelyä noin 50 miljoonaa vuotta. - Dinosaurukset hallitsivat maapalloa 180 miljoonaa vuotta. - Karhukaiset ovat selvinneet viidestä joukkosukupuutosta 530 miljoonan vuoden ajan. Nämä lajit ovat osoittaneet, että pitkäaikainen kestävyys ei löydy eksponentiaalisesta kasvusta, vaan sopeutumisesta ja tasapainosta. Olemmeko me todella ”viisain” laji, jos olemme ajamassa päin seinää jo muutaman tuhannen vuoden jälkeen, kun muut ovat pärjänneet kymmeniä tai satoja miljoonia vuosia? Fysiikan lakien edessä mielipiteillä ei ole merkitystä. Rajallisella planeetalla loputon kasvu on sula mahdottomuus. Meidän on uskallettava sanoa se ääneen. Vähemmän on yksinkertaisesti vähemmän.

Mitä jos puhuisimme ekosysteemipalveluiden sijaan ekosysteemivastavuoroisuudesta? Niin kauan kuin puhumme luonnosta palveluntuottajana, kohtelemme helposti sitä myös sellaisena. Voisimmeko lopettaa ajattelemasta, että luonto on täällä meitä varten ja alkaa kysyä mitä me olemme täällä tekemässä luonnon hyväksi?

56 5
Open post by leostranius with ID 17906550228407418
Mitä jos puhuisimme ekosysteemipalveluiden sijaan ekosysteemivastavuoroisuudesta? Niin kauan kuin puhumme luonnosta palveluntuottajana, kohtelemme helposti sitä myös sellaisena. Voisimmeko lopettaa ajattelemasta, että luonto on täällä meitä varten ja alkaa kysyä mitä me olemme täällä tekemässä luonnon hyväksi?

Pyöräily Kruunuvuorensillalla!

80 4
Open post by leostranius with ID 18375580954162440
Pyöräily Kruunuvuorensillalla!

Viikonlopun suunnitelma Vierumäellä: Urheile. Syö. Nuku. Toista.

33 0
Open post by leostranius with ID 18073973717543603
Viikonlopun suunnitelma Vierumäellä: Urheile. Syö. Nuku. Toista.

Lisää kauneutta. Jotta muistaisimme mikä on kaikkein tärkeintä ja osaisimme toimia oikein oikeiden asioiden puolesta 💚🌍

Kuva: Nasa.

21 0
Open post by leostranius with ID 17882827290508075
Lisää kauneutta. Jotta muistaisimme mikä on kaikkein tärkeintä ja osaisimme toimia oikein oikeiden asioiden puolesta 💚🌍 Kuva: Nasa.

Mitä tapahtuu kun lapselle ei sanota lainkaan ei?

Vietin eilen 12-vuotiaan syntymäpäivää ”kyllä-päivän” hengessä. Käytännössä vanhemman (eli minun) piti vastata lapsen kaikkiin kysymyksiin aina kyllä!

Miten päivä sitten sujui. Hämmästyttävän arkisesti.

Aamulla synttärisankari herätettiin klo 7.00 onnittelulaululla ja tuomalla herkkuja sänkyyn. Aamupäivällä lapsi halusi ottaa rennosti ja pelailla serkkunsa kanssa puhelimella. Itse kävin juoksemassa.

Lounaaksi toiveena oli pyöräily Pasilan Triplaan ja Luckiefuniin syömään. Ruokailun jälkeen hengailimme hiukan Triplassa ja kävimme ostamassa lapselle pienen pussukan ja yhden suklaapatukan. Tämän jälkeen kävimme tutustumassa pyörillä Keski-Pasilan uusiin rakennuksiin ja palasimme kotiin.

Myöhemmin iltapäivällä oltiin kotona. Lapsi halusi syödä nuudeleita soijarouheella. Välipalan jälkeen pyöräilimme lähimetsään (kalliometsä, tietäjät tietää), jossa lapsi on viettänyt paljon aikaa päiväkotiaikoina. Kiipeilimme puissa (tai siis lapsi kiipeili ja itse ihastelin/kauhistelin ja pidätin hengitystä). Käpylän/Kumpulan lähimetsistä pyöräilimme lähiravintolaan ja lapsen toiveesta ostimme kotiin vietäväksi massaman curryn tofulla.

Illalla tehtiin vielä popcorneja ja käytiin ostamassa lähikaupasta jäätelöä ja limsaa sekä katsottiin yhdessä Cancel-elokuva. Tämän jälkeen iltatoimet ja nukkumaan.

Lasten toiveet ovat lopulta aika arkisia ja saavutettavia.

45 2
Open post by leostranius with ID 17957770182110870
Mitä tapahtuu kun lapselle ei sanota lainkaan ei? Vietin eilen 12-vuotiaan syntymäpäivää ”kyllä-päivän” hengessä. Käytännössä vanhemman (eli minun) piti vastata lapsen kaikkiin kysymyksiin aina kyllä! Miten päivä sitten sujui. Hämmästyttävän arkisesti. Aamulla synttärisankari herätettiin klo 7.00 onnittelulaululla ja tuomalla herkkuja sänkyyn. Aamupäivällä lapsi halusi ottaa rennosti ja pelailla serkkunsa kanssa puhelimella. Itse kävin juoksemassa. Lounaaksi toiveena oli pyöräily Pasilan Triplaan ja Luckiefuniin syömään. Ruokailun jälkeen hengailimme hiukan Triplassa ja kävimme ostamassa lapselle pienen pussukan ja yhden suklaapatukan. Tämän jälkeen kävimme tutustumassa pyörillä Keski-Pasilan uusiin rakennuksiin ja palasimme kotiin. Myöhemmin iltapäivällä oltiin kotona. Lapsi halusi syödä nuudeleita soijarouheella. Välipalan jälkeen pyöräilimme lähimetsään (kalliometsä, tietäjät tietää), jossa lapsi on viettänyt paljon aikaa päiväkotiaikoina. Kiipeilimme puissa (tai siis lapsi kiipeili ja itse ihastelin/kauhistelin ja pidätin hengitystä). Käpylän/Kumpulan lähimetsistä pyöräilimme lähiravintolaan ja lapsen toiveesta ostimme kotiin vietäväksi massaman curryn tofulla. Illalla tehtiin vielä popcorneja ja käytiin ostamassa lähikaupasta jäätelöä ja limsaa sekä katsottiin yhdessä Cancel-elokuva. Tämän jälkeen iltatoimet ja nukkumaan. Lasten toiveet ovat lopulta aika arkisia ja saavutettavia.

Missä kaikki mainokset ovat?

Olen pitänyt ovessani “Ei mainoksia, kiitos” -tarraa vuosikymmeniä. Se on ollut itsestäänselvyys. Pieni arkinen valinta, jolla estää turhan paperin kertymisen eteiseen ja ehkä myös turhien tarpeiden syntymisen.

Maaliskuussa päätin kokeilla, miltä maailma näyttää ilman sitä. Mitä ihmisten postilaatikoihin nykyään oikeasti jaetaan? Onko tilanne sama kuin ennen?

Irrotin tarran ja valmistauduin siihen, että eteinen täyttyy viikon aikana tarjouslehdistä, pizzamainoksista ja satunnaisista katalogeista. Olin valmis laittamaan tarran takaisin heti, jos määrä karkaisi käsistä.

Kolme viikkoa myöhemmin tilanne on tämä: ei yhtäkään mainosta. Ei ainoatakaan.

Pieni kokeilu, mutta yllättävän suuri lopputulos. Onko tässä käynyt niin, että paperinen suoramainonta on kadonnut? Ainakin omasta arjestani. Ilman, että olen varsinaisesti huomannut sitä. Vai onko kyse siitä, että mainostenjakajat ohittavat oveni lihasmuistilla. Tuleeko kenellekään muulle vielä paperimainoksia?

Mainonta ei tietenkään ole hävinnyt. Se on vain siirtynyt muualle. Sähköpostiin, sosiaaliseen mediaan, hakutuloksiin ja verkkokauppoihin. Fyysisestä tilasta näkymättömämpään, personoidumpaan ja jatkuvampaan muotoon. En enää kanna mainoksia roskikseen. Ne seuraavat minua taskussa.

Paperinen mainos on helppo tunnistaa. Se on konkreettinen, rajallinen ja usein helppo jättää huomiotta. Digitaalinen mainonta toimii toisin. Se sulautuu sisältöön ja mukautuu käyttäytymiseen. Se ei tule kotiin yhtenä nippuna kerran viikossa, vaan pieninä annoksina pitkin päivää.

Siksi sitä on vaikeampi huomata ja ehkä myös vaikeampi vastustaa. “Ei mainoksia, kiitos” -tarra toimi ennen rajana. Nyt vastaavaa rajaa on vaikeampi piirtää. Milloin saan itse päättää, mitä mainontaa minulle näytetään?

Olisiko mahdollista, että digitaaliseen ympäristöön syntyisi yhtä selkeä ja yksinkertainen tapa kieltäytyä? Yksi valinta, joka oikeasti toimii. Koska tällä hetkellä näyttää siltä, että mainokset eivät ole kadonneet. Ne ovat vain muuttuneet näkymättömämmiksi tai oikeastaan niin jatkuvaksi osaksi uutis- ja somevirtaa, että emme edes huomaa niitä tietoisesti.

70 3
Open post by leostranius with ID 17855555205633880
Missä kaikki mainokset ovat? Olen pitänyt ovessani “Ei mainoksia, kiitos” -tarraa vuosikymmeniä. Se on ollut itsestäänselvyys. Pieni arkinen valinta, jolla estää turhan paperin kertymisen eteiseen ja ehkä myös turhien tarpeiden syntymisen. Maaliskuussa päätin kokeilla, miltä maailma näyttää ilman sitä. Mitä ihmisten postilaatikoihin nykyään oikeasti jaetaan? Onko tilanne sama kuin ennen? Irrotin tarran ja valmistauduin siihen, että eteinen täyttyy viikon aikana tarjouslehdistä, pizzamainoksista ja satunnaisista katalogeista. Olin valmis laittamaan tarran takaisin heti, jos määrä karkaisi käsistä. Kolme viikkoa myöhemmin tilanne on tämä: ei yhtäkään mainosta. Ei ainoatakaan. Pieni kokeilu, mutta yllättävän suuri lopputulos. Onko tässä käynyt niin, että paperinen suoramainonta on kadonnut? Ainakin omasta arjestani. Ilman, että olen varsinaisesti huomannut sitä. Vai onko kyse siitä, että mainostenjakajat ohittavat oveni lihasmuistilla. Tuleeko kenellekään muulle vielä paperimainoksia? Mainonta ei tietenkään ole hävinnyt. Se on vain siirtynyt muualle. Sähköpostiin, sosiaaliseen mediaan, hakutuloksiin ja verkkokauppoihin. Fyysisestä tilasta näkymättömämpään, personoidumpaan ja jatkuvampaan muotoon. En enää kanna mainoksia roskikseen. Ne seuraavat minua taskussa. Paperinen mainos on helppo tunnistaa. Se on konkreettinen, rajallinen ja usein helppo jättää huomiotta. Digitaalinen mainonta toimii toisin. Se sulautuu sisältöön ja mukautuu käyttäytymiseen. Se ei tule kotiin yhtenä nippuna kerran viikossa, vaan pieninä annoksina pitkin päivää. Siksi sitä on vaikeampi huomata ja ehkä myös vaikeampi vastustaa. “Ei mainoksia, kiitos” -tarra toimi ennen rajana. Nyt vastaavaa rajaa on vaikeampi piirtää. Milloin saan itse päättää, mitä mainontaa minulle näytetään? Olisiko mahdollista, että digitaaliseen ympäristöön syntyisi yhtä selkeä ja yksinkertainen tapa kieltäytyä? Yksi valinta, joka oikeasti toimii. Koska tällä hetkellä näyttää siltä, että mainokset eivät ole kadonneet. Ne ovat vain muuttuneet näkymättömämmiksi tai oikeastaan niin jatkuvaksi osaksi uutis- ja somevirtaa, että emme edes huomaa niitä tietoisesti.

Viikonlopun suunnitelma. Urheile. Syö. Nuku. Toista. @finntriathlon @vierumaki

36 3
Open post by leostranius with ID 18090672371086212
Viikonlopun suunnitelma. Urheile. Syö. Nuku. Toista. @finntriathlon @vierumaki

Tiedättekö sen tunteen, kun haluat lähettää lohtua ja lämpimiä ajatuksia sun ystävälle, että kaikki kyllä järjestyy. Huomaat sopivasti ulkona oheisen julisteen, otat siitä kuvan ja laitat viestin. Sitten ihmettelet miksi se sun ystävä reagoi viestiin kakkaemojilla.

144 4
Open post by leostranius with ID 18395206891197374
Tiedättekö sen tunteen, kun haluat lähettää lohtua ja lämpimiä ajatuksia sun ystävälle, että kaikki kyllä järjestyy. Huomaat sopivasti ulkona oheisen julisteen, otat siitä kuvan ja laitat viestin. Sitten ihmettelet miksi se sun ystävä reagoi viestiin kakkaemojilla.

Uusi ruokatrendi on täällä.

SIPULIVESI!

Pilko sipulia ja laita kylmään hanaveteen. Juo hitaasti nautiskellen. Tarvittaessa voit antaa sipuliveden olla hetken jääkaapissa.

Sipulivesi antaa kivan terveysboostin! Se on vanhan kansan perinne, jota itsekin nautin usein lapsena. Mahdollisia hyötyjä ovat antioksidantit, vastustuskyvyn paraneminen, ruansulatuksen tuki ja antibakteerinen vaikutus.

Sipulivesi ei luonnollisesti puhdista kehoa myrkyistä, polta rasvaa tai korvaa lääkitystä tai monipuolista ruokavaliota.

Milloin tätä saa kaupoista tai ravintoloista? 😅

20 2
Open post by leostranius with ID 18239535724305242
Uusi ruokatrendi on täällä. SIPULIVESI! Pilko sipulia ja laita kylmään hanaveteen. Juo hitaasti nautiskellen. Tarvittaessa voit antaa sipuliveden olla hetken jääkaapissa. Sipulivesi antaa kivan terveysboostin! Se on vanhan kansan perinne, jota itsekin nautin usein lapsena. Mahdollisia hyötyjä ovat antioksidantit, vastustuskyvyn paraneminen, ruansulatuksen tuki ja antibakteerinen vaikutus. Sipulivesi ei luonnollisesti puhdista kehoa myrkyistä, polta rasvaa tai korvaa lääkitystä tai monipuolista ruokavaliota. Milloin tätä saa kaupoista tai ravintoloista? 😅

Jes! Vegemesuilta löytyi ihan mielettömän helppo lasagneresepti ja päätettiin heti kokeilla tehdä sitä 11-vuotiaan kanssa, joka teki kokkailustamme myös tämän videon.

Salaisuus tässä se, että valkokastike tehdään tofusta, hummuksesta ja kaurakermasta. Toimii todella hyvin!

Kiitos @jalotofu reseptistä!

36 4
Open post by leostranius with ID 18075148880580415
Jes! Vegemesuilta löytyi ihan mielettömän helppo lasagneresepti ja päätettiin heti kokeilla tehdä sitä 11-vuotiaan kanssa, joka teki kokkailustamme myös tämän videon. Salaisuus tässä se, että valkokastike tehdään tofusta, hummuksesta ja kaurakermasta. Toimii todella hyvin! Kiitos @jalotofu reseptistä!
Seuraa minua Instagramissa