Toimintakertomus 2012 eli vuosi pähkinänkuoressa

Kiitos kaikille blogin lukijoille vielä kerran vuodesta 2012!

On ollut mukava jakaa arkea kanssanne. Kiitos kaikesta siitä palautteesta ja kannustuksesta, jota olen vuoden aikana saanut sekä onnellista, kohtuullista ja ekologista vuotta 2013 kaikille!

Ohessa oma arjen muistilistani uudelle vuodelle eli viisi asiaa, joita aion vaalia vuonna 2013 – kyseessä on siis sama lista kuin vuosi siten. Ennen uusia kujeita on kuitenkin hyvä palata vielä hetkeksi vuoteen 2012.

Vuonna 2012 omassa elämässäni tapahtui muun muassa seuraavaa:

1. Työt. Olen työskennellyt kolme vuotta Luonto-Liiton pääsihteerinä. Järjestön jäsenmäärä jatkoi kasvuaan, saimme paljon uutta rahoitusta ympäristökasvatustyöhön, teimme historiallisen kansalaisaloitteen turkistarhauksen kieltämiseksi ja tuotimme noin 500 kohteen suojeluesityksen Metsähallitukselle. Kaiken huipuksi metsiensuojelun supersankari Olli Manniselle myönnettiin Luonto-Liiton esityksestä Pohjoismainen ympäristöpalkinto. Lisää järjestön viime vuosien saavutuksia täällä.

2. Luottamustoimet ja toimikunnat. Olen toiminut Suomen luonnonsuojeluliiton valtuuston jäsenenä sekä Allianssin ja Ympäristöareenan hallituksissa. Lisäksi olen istunut Suomen kestävän kehityksen toimikunnassa ja kansalaisyhteiskuntapolitiikan neuvottelukunnassa. Kattava lista sidonnaisuuksistani ja jäsenyyksistäni löytyy täältä.

3. Kunnallisvaalit. Olin syksyllä kunnallisvaaliehdokkaana Helsingissä. Käytin kampanjointiin 326 tuntia aikaa ja noin 9200 euroa (ks. vaalirahailmoitus). Kampanjaa oli tekemässä lisäkseni noin 30 ihmistä. Ääniä kertyi lopulta huimat 1164 ja sillä pääsi valtuutetuksi vuosille 2013-2016. Kampanjan alustava yhteenveto löytyy täältä ja kiitokset vaalituloksen ratkettua täältä. Vaalien jälkeisissä luottamuspaikkaneuvotteluissa minut valittiin ympäristölautakunnan varapuheenjohtajaksi ja Helsingin Energian johtokunnan varapuheenjohtajaksi.

4. Vanhemmuus ja arki. Takana on ensimmäinen kokonainen vuosi isänä.  Olen kirjoittanut kokemuksistamme Ekoisi-blogia, jota on julkaistu myös Vauva-lehden verkkosivuilla. Tähän mennessä kirjoituksia on kertynyt tasan sata. Kesällä oli tarkoitus pitää isäkuukausi, mutta se meni valitettavasti käteen, kun olkaluuni murtui kahdesta kohtaan kaaduttuani polkupyörällä. Joulukuussa tuli tasan kymmenen vuotta täyteen yhdessäoloa puolisoni Annukan kanssa.

5. Presidenttien tapaaminen. Vuoden 2012 tammikuussa osallistuin presidentti Tarja Halosen viimeiseen presidenttifoorumiin, jossa keskustelimme nuorista ja tulevaisuudesta. Joulukuussa joulun alla pääsin luovuttamaan presidentti Sauli Niinistölle seitankinkun ja luomukasviskorin.

6. Kevään kohokohta oli puolisoni väitöstilaisuus. Keväällä kävin myös juoksutestissä. Valitettavasti juoksuharjoitukset ja muukin liikunta jäi käytännössä kuitenkin lähes kolmen kuukauden kesätauolle olkaluun murtuman takia.

7. Kesä. Kesällä vietimme viikon ystävien kanssa Virossa Saarenmaan tuntumassa sijaitsevalla Muhun saarella. Muuten kesä sujui Suomessa ja kotona lomaillen. Ohessa on vielä toukokuun lopussa kirjoittamani kymmenen ajatusta kesälle.

8. Syksyllä ilmastopolitiikkaa ja Talvivaara. Ilmastopolitiikan suhteen kehitys on ollut lähinnä pelottavaa. Ohessa kirjoitukseni Dohan ilmastokokouksen alla ja yhteenveto kokouksesta heti sen jälkeen. Dohan ilmastokokouksen lisäksi syksyä väritti Talvivaaran kaivosalueella sattunut ympäristöonnettomuus. Syksyn ilonaihe oli kuitenkin tiedonjulkistamispalkinto Ihminen ja ympäristö -kirjalle, johon itsekin olen kirjoittanut artikkelin kansalaistoiminnasta.

Tässä vuosi 2012 lukuina (sulkeissa vuosi 2011):
– 71 (69) haastattelua (televisio, radio, lehdet, verkko)
– 63 (93) puhetilaisuutta tai luentoa
– 12 (4) kirjallista lausuntoa
– 25 (38) artikkelia, juttua tai kolumnia lehtiin tai verkkosivuille
– 50 (52) tiedotetta
– 304 (305) blogitekstiä (www.leostranius.fi)
– 436 (386) kokousta
– 42 (30) seminaaria
– 11 (5) tempausta tai mielenosoitusta (järjestäjänä)
– 35 (29) kotimaan tai ulkomaan matkaa
– 1728 km (2287 km) juoksua (147 eri päivänä (201))
– 3641 km (3450) pyöräilyä (247 eri päivänä (263))
– 23 (37) kertaa muuta kuntoilua/liikuntaa

Vuoden 2012 aikana tein yhteensä 1358 (1491) tuntia palkkatöitä ja 1111 (1646) tuntia yhteiskunnallista vapaaehtoistyötä (ml. kunnallisvaalit 326 tuntia) sekä 387 (498) tuntia kuntoilua/liikuntaa.

Lue myös aiempien vuosien yhteenvedot:
– 2011: Toimintakertomus 2011: 11 asiaa – ja vuosi lukuina
– 2010: Vuosi 2010 – Toimintakertomus ja Kiitos!
– 2009: Vuosi 2009 paketissa ja lukuina – Kiitos! (4.1.2010)
Arjen muistilista vuodelle 2012

 

2 kommenttia artikkeliin ”Toimintakertomus 2012 eli vuosi pähkinänkuoressa”

Jätä kommentti

Close Bitnami banner
Bitnami