Kunnallisvaalit on käyty: Kiitos luottamuksesta!

Vihreät lähtivät kunnallisvaaleihin mielipidekyselyiden mukaan altavastaajan paikalta. Ääntenlaskun edetessä vaalitappio muuttui kuitenkin voitoksi.

Valtakunnallisesti vain Perussuomalaiset pystyivät lisäämään kannatusta. Kaikki suuret puolueet menettivät sitä merkittävästi.

Valtakunnallisesti Vihreiden kannatus oli 8,5 prosenttia ja Helsingissä huimat 22,3 prosenttia. Helsingissä Vihreät ovat selvästi toiseksi suurin puolue Kokoomuksen jälkeen.

Itse sain 1154 ääntä ja sillä valtuustopaikan seuraavaksi neljäksi vuodeksi. Lämmin kiitos kaikille, jotka ovat antaneet ainokaisen äänensä minulle ja auttaneet kampanjassa! Yritän olla jokaisen äänen arvoinen sekä tehdä parhaan kykyni mukaan tulevien sukupolvien Helsingistä totta.

Helsingin ehdokaskohtaiset äänimäärät löytyvät esimerkiksi YLEn sivuilta ja kunnallisvaalikampanjani yhteenveto aiemmasta blogikirjoituksestani: Vaalikampanja on tehty: Lämpimät kiitokset!

Monet tulivat onnittelemaan minua nimenomaan valtavan katukampanjan ansiosta, joka oli ilmeisesti esitteiden lukumäärällä (30 700 kpl) mitattuna Suomen suurin. Ainakin itselleni niillä 138 kadulla vietetyllä tunnilla sekä lukemattomilla kohtaamisilla ja keskusteluilla oli suuri merkitys ihmisten arjen ymmärtämiseksi.

Vaalituloksen osalta juhlin erityisesti seuraavaa kolmea asiaa:

1. Vihreät pystyivät pitämään asemansa niin valtakunnallisesti kuin Helsingissäkin. Olen ylpeä kaikista uusista hienoista Vihreistä valtuutetuista. Onneksi olkoon Heidi Hautala, Otso Kivekäs, Jukka Relander, Jasmin Hamid, Hannu Oskala, Erkki Perälä, Suzan Ikävalko ja Jussi Chydenius!

2. Vasemmistoliiton menestys Helsingissä oli todella ilahduttavaa.

3. Monista eri puolueista meni monta hyvää tyyppiä läpi: Onneksi olkoon Kokoomuksen Lasse Männistö ja Laura Rissanen, SDP:n Pilvi Torsti ja Thomas Wallgren, Vasemmistoliiton Silvia Modig, Dan Koivulaakso ja Veronika Honkasalo, SKP:n Yrjö Hakanen sekä monet muut!

Sen sijaan harmittavaa on, että äänestysvilkkaus jäi niin alas ollen valtakunnallisesti 58,2 prosenttia ja Helsingissä vain 57,2 prosenttia.

Olen ollut todella vaikuttunut kaikista niistä kymmenistä tutuilta ja tuntemattomilta tulleilta kannustusviesteistä ja äänestyslupauksista, joita olen saanut ennakkoäänestyksen alusta lähtien. Kaikkein upein viesti oli, kun yksi ihminen ilmoitti, että heidän perheestä tulee neljä ääntä: ”Minä, mies, poika ja äiti”.  Vetää nöyräksi, kun kolmessa sukupolvessa luotetaan minuun noin paljon. Lisäksi vihreän ikonin, Heidi Hautalan, äänestyslupaus teki minuun ison vaikutuksen.

Omalta osaltani nyt on aika palata vuosiloman ja vaalikampanjoinnin parista arkeen, olla välillä perheen kanssa ja tehdä töitä myös Luonto-Liiton pääsihteerinä. Valtuustokausi alkaa vuoden 2013 alusta, mutta sitä ennen tietysti tapahtuu jo vaikka mitä.

Kannattaa olla yhteydessä! Kiitos kun olet mukana!

4 kommenttia artikkeliin ”Kunnallisvaalit on käyty: Kiitos luottamuksesta!”

  1. Yllättäen ehkä vaikeinta politiikan teossa on muistaa se, minkä vuoksi politiikkaan lähti: Kun katsot kuiluun, kuilu katsoo myös sinuun. Reaalipolitiikka on monesti kaukana tavoitteista, jotka pitäisi saavuttaa ”maailman pelastamiseksi”. Sitä oppii iloitsemaan pienistä voitoista, jotka eivät kuitenkaan ole riittäviä, ja selittelemään, miksei voitu päättää toisin. Kannattaa kirjoittaa jonnekin muistiin, mitä Helsingissä pitäisi sinun mielestäsi saavuttaa. Neljän vuoden päästä niitä sanoja katsoo eri ihminen kuin nyt. Onneksi luontoliittolaisten seura on hyvää vastapainoa politiikassa toimimiselle. 🙂

    Vastaa
  2. Onnea uudelle valtuutetulle! Vaalikoneet tarjosivat johdonmukaisesti sinua yhtenä minulle sopivimmista ehdokkaista. En kuitenkaan (tällä kertaa) äänestänyt sinua ja tässä on kaksi perustelua:

    1. Halusin näissä vaaleissa antaa ääneni sellaiselle ehdokkaalle, joka on poliittisessa toiminnassaan ehtinyt jo osoittaa olevansa luontoalueiden säilyttämisen puolella niin kotikulmillani Meri-Rastilassa kuin muuallakin.

    2. Ennen vaaleja julkaisit blogin, jossa oli kuva Lasse Männistöstä. Tällaisilla pieniltä tuntuvilla asioilla on iso merkitys. Kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtajana Männistö on ollut ajamassa Meri-Rastilan luontoalueelle rakentamista, vaikka asukkaat ovat jopa kahdella vaihtoehtoisella kaavalla osoittaneet, ettei se ole välttämätöntä edes kaupungin asettamien asukastavoitteiden saavuttamiseksi.

    Metsäasia vaikutti merkittävästi äänestyskäyttäytymiseen täällä Meri-Rastilassa. Helsingin Sanomien vaalikartalla Meri-Rastila erottuu muusta Vuosaaresta vihreänä alueena, sillä Vihreä Liitto nousi metsän puolesta tekemänsä työn ansiosta aiemmin demarivoittoisen alueen suosituimmaksi puolueeksi.

    Tämän lisäksi huomattavaa on, että äänestysprosentti jäi alueellamme poikkeuksellisen alhaiseksi. Syynä saattaa olla puolueuskollisten demarien jääminen kotiin ja asukkaiden systeemin edessä kokema voimattomuus, kun isoillakaan teoilla ja perustelluilla argumenteilla ei tunnu olevan merkitystä.

    Toivottavasti valtuustossa käy niin, että sinä pystyt vaikuttamaan Lasse Männistöön enemmän kuin hän sinuun. Jos onnistuisit liikauttamaan hänet betonilinjalta metsämyönteiseksi, alkaisin minäkin vähitellen uskoa, että sinussa on ainesta todelliseksi vaikuttajaksi.

    Vastaa

Jätä kommentti