Kymmenen ajatusta kesälle: Richard Wiseman – Minuutissa muutokseen

Luin Richard Wisemanin kirjan ”Minuutissa muutokseen – Mieti hieman, muuta paljon” uudestaan. Olen lukenut kirjan aiemmin pari vuotta sitten.

Kirjasta olen kirjoittanut joitakin havaintoja myös Hyvä johtaminen -kirjoitussarjaan ja erityisesti sen viimeiseen osaan: Hyvä johtaminen – Osa 15: Seitsemän tekniikkaa hyvään johtamiseen

Koska hyvästä teoksesta voi ammentaa paljon, ohessa vielä 10 mielestäni mielenkiintoista ja hyödyllistä poimintaa itselleni muistutuksena tälle kesälle:

1. Lahjoittaminen. Ne, jotka käyttävät suuremman osan tuloistaan muiden hyväksi, ovat onnellisempia kuin ne, jotka käyttävät rahaa itseensä. Ja mikäli sinulla ei ole rahaa, myös ystävälliset teot lisäävät onnellisuutta. Note to self: Muista lahjoittaa rahaa ja aikaa hyväntekeväisyyteen.

2. Spottivaloefekti. Monet pelkäävät, että omat töppäykset herättävät paljon enemmän huomiota kuin mitä ne todellisuudessa tekevät. Vaikka mokaat, älä ylireagoi. Todennäköisesti muut eivät edes huomaa sitä. Note to self: Jos sanoit tai teit jotain hassua, älä jää turhaan vatvomaan sitä.

3. Franklin-efekti. Ihmiset pitävät sinusta enemmän, jos he voivat tehdä sinulle palveluksia. ”Me emme rakasta ihmisiä niinkään siksi, että he ovat tehneet meille palveluksia, vaan siksi, että olemme itse tehneet niitä heille” -Leo Tolstoi. Note to self: Pyydä pieniä palveluksia niiltä henkilöiltä, joiden kanssa on vaikea toimia tai tehdä yhteistyötä.

4. Möhläysefekti. Satunnainen kömmähdys voi lisätä sympaattisuutta. Inhimillisyys on lämmintä ja satunnainen mokailu voi olla hyväksi sosiaaliselle elämälle. Note to self: Älä yritä olla liian täydellinen. Inhimillisyys ja tunteiden näyttäminen on sallittua.

5. Tahaton ominaisuuksien siirto. Mistä tahansa moititkin muita, pilkka sattuu todennäköisesti omaan nilkkaan. Kun haukut muita, liitetään kyseiset ominaisuudet helposti osaksi omaa persoonallisuuttasi. Note to self: Puhu muista selän takana hyvää.

6. Sivustakatsojaefekti. Ihmiset auttavat todennäköisemmin silloin, kun ympärillä ei ole muita. Halu auttaa vähenee sitä mukaan, mitä enemmän ihmisiä on koolla, koska mallia katsotaan muista ja oletetaan, että muiden kuuluu toimia. Hätätilanteessa kannattaa estää vastuun hajautuminen esimerkiksi valitsemalla ympärillä olevasta joukosta yksittäinen ihminen, jolle kerrot selvästi, mitä on tapahtunut, ja mitä apua tarvitaan. Note to self: Kun näet jonkun tarvitsevan apua, toimi riippumatta siitä, onko ympärillä muita.

7. Vastavuoroisuuden periaate. Ihminen auttaa niitä, joilta on itse saanut apua. Palvelusten teho on voimakkain silloin, kun niitä tekevät toisilleen ihmiset, jotka eivät tunne toisiaan kovin hyvin, ja kun palvelukset ovat pieniä mutta huomaavaisia. Note to self: Tee muille hyviä tekoja ja edistä palvelukulttuuria.

8. Zeigarnik-efekti. Vitkastelutaipumuksen tehtävien aloittamiseksi voi selättää ”vain muutaman minuutin” -säännöllä. Kannattaa suostutella itsensä työskentelemään jonkun tehtävän parissa aluksi vain muutama minuutti. Kun kerran on saanut jotain alkuun, on asian tekemistä vaikea keskeyttää. Tämä auttaa saamaan päätökseen hyvin vaivalloisiakin asioita. Note to self: Pilko haastavat ja isot tehtävät pieniin osiin ja aloita vaikka et tietäisi, miten saat homman valmiiksi.

9. Palaute. Hyvässä ihmissuhteessa positiivisen ja negatiivisen kommenttien suhde on noin viiden suhde yhteen. Jokaisen kriittisen huomautuksen aikaansaama vahinko vaatii vastapainokseen viisi yksimielisyyden ja tuen ilmaisua. Note to self: Osoita ympärillä oleville ihmisille selvästi enemmän kiitosta kuin kritiikkiä.

10. Kehuminen ja kiittäminen. Lasta ei kannata kehua älykkyydestä tai lahjakkuudesta, koska se rohkaisee häntä välttämään vaativia tilanteita, antamaan helposti periksi ja menettämään motivaationsa vaatimustason noustessa. Sen sijaan vaivannäöstä kehuminen rohkaisee ihmisiä venymään, paiskimaan kovasti töitä ja pitämään pintansa kohdatessaan vaikeuksia. Note to self: Kannusta itseäsi ja muita yrittämään ilman epäonnistumisen pelkoa ja onnistumisen pakkoa.

 

Yksi kommentti artikkeliin ”Kymmenen ajatusta kesälle: Richard Wiseman – Minuutissa muutokseen”

Jätä kommentti