Kävin lounaalla ystäväni kanssa. Valittelin hänelle sitä, että käytän aikaani niin paljon omaan hyvinvointiin, kuten urheiluun, kirjoihin tai kirjoittamiseen, lintuharrastukseen ja ystävien kanssa olemiseen.
Hänen, kuten useimpien, mielestä jokaisen kannattaa pitää huolta itsestään, jotta jaksaa vaikuttaa. Varsinkin siinä tilanteessa tämä ”omien akkujen lataus” on ihan järkevää, jos ei ole muuten selvää näkyä siitä, mihin juuri tällä hetkellä kannattaa vaikuttaa. On siis järkevää tehdä jotain omaan itseen liittyvää, jos ei muutakaan keksi.
Tässä herää kuitenkin heti kysymys, että kuinka suuri osa vuorokaudesta tai viikosta pitää varata omien akkujen latailuun tai kuinka monta vuotta sitä pitää tehdä ennen kuin voi ryhtyä tekemään jotain laajemmin merkityksellistä. Ja eikös vaikuttava tekeminen ole myös omiaan luomaan merkitystä ja kasvattamaan sitä omaa hyvinvointia. Vaikka joillekin omaan itseensä ja ”palautumiseen” keskittyminen voi olla tekosyy toimettomuuteen, siitä ei ole kuitenkaan tässä pohdinnassa nyt kyse.
Lisäksi kyllähän se on aika selvää mitä tässä ajassa pitäisi tehdä. Nyt kun ympäristö- ja vastuullisuuskysymykset ottavat rajusti takapakkia, tarvittaisiin niitä ihmisiä, jotka pystyvät pitämään liekkiä yllä ja tarvittaessa houkuttelemaan uusia ihmisiä mukaan toimintaan. Vaikeampaa on kuitenkin määritellä se millä konkreettisilla toimilla ja mitä kautta kestävyysmuutosta olisi fiksua tai tehokasta edistää.
Kannattaako edistää ESG-asioita yritysten kautta, lähteä mukaan puoluepolitiikkaan, vapaaehtoiseksi asiantuntijaksi järjestöihin, osallistua mielenosoituksiin, kirjoitella kirjoja tai tehdä kantaaottavaa taidetta. Tässä vain muutamia mainitakseni.
Tämän ympärille tiivistyy ehkä myös oma keski-iän kriisi. Samalla kun lapsiperhearjesta vapautuu aikaa, yhä useampi yhteiskunnallinen vaikuttaminen tuntuu merkityksettömältä tai siltä, että sillä ei ole juurikaan vaikutusta tai sitä on jo ehtinyt monta kertaa kokeilla. Silti on päivänselvää, että haluaisin keskittää nykyistä enemmän tarmoani ekologisen kestävyyskriisin ratkaisemiseen, eläinten oikeuksiin ja heikko-osaisten puolustamiseen. Kunhan vain keksisin mitä tarkemmin tässä ajassa olisi tehokasta tehdä ja mitä kautta tätä toimintaa kannattaisi kanavoida.
Samaan aikaan kun olen etsinyt arjessa vaikuttavaa tekemistä, olen kuitenkin ajautunut tekemään omia kivoja juttuja. Näitä ovat esimerkiksi triathlon-harrastus ja liikunta, kirjojen kuuntelu ja lukeminen, kirjoittaminen, lounaskeskustelut elämän tarkoituksesta, ystävien kanssa oleminen, lintujen bongaus tai räp-biisien tekeminen.
Vaikka kyse ei ole mistään kovin pahasti planeettaa tuhoavista harrastuksista ja saanhan kuitenkin tehdä työkseni eli noin kolmasosan ajastani kestävyysmuutosta, tunnen kuitenkin tästä kaikesta muusta tekemisestä jonkinlaista syyllisyyttä. On tietysti selvää, että kukaan ei voi tehdä 24 tuntia vuorokaudessa tehokasta yhteiskunnallista vaikuttamista vaan tarvitsemme kaikki aikaa palautua. Vähintään unta ja ravintoa. Silti koen, että itsellä tätä palauttavaa ja hyvin kivaa omanapa-aikaa tai tekemistä on kohtuuttoman paljon suhteessa siihen, miten paljon sitä tarvitsen.
Toisaalta on aiheellista kysyä millainen se ekologisesti kestävä ja oikeudenmukainen maailma oikeastaan olisikaan ihan konkreettisesti.
Ehkä aika pitkälle sellainen, jota elän jo nyt todeksi. Sellainen, jossa on mahdollisuuksia tehdä työkseen merkityksellisiä asioita, olla vapaa erilaisista kulutus- tai ulkonäköpaineista, elää minimalistista arkea, olla taloudellisesti riippumaton, syödä herkullista vegaaniruokaa, liikkua ja matkustella kestävästi polkupyörällä tai joukkoliikenteen avulla, viettää aikaa läheisten kanssa, nauttia lähiluonnon, liikunnan, taiteen ja kulttuurin tuomasta hyvästä olosta.
Ehkä hyvin eletty elämä ei ole vaihtoehto vaikuttamiselle vaan sen tavoite. Olisihan se upeaa, jos maailmassa elettäisiin useammin vapaana luonnonvaroja ja muunlajisia riistävästä kulutuksesta siten, että ihmisillä olisi aikaa ystäville, liikunnalle, luonnolle, keskusteluille ja kulttuurille.
Voisiko ajatella, että lopulta kyse ei ole siitä, että miksi käytän niin paljon aikaa ”omiin kivoihin juttuihin” vaan siitä, että millaisen maailman puolesta oikeastaan olisin tekemässä töitä, jos en käyttäisi aikaa näihin asioihin.
Toinen näkökulma taas piilee vaikuttamisen harhassa, johon monet muutkin ystäväni ovat viitanneet. Meillä on taipumus arvottaa järjestötyötä, politiikkaa tai aktivismia jonkinlaiseksi ”varsinaiseksi” yhteiskunnalliseksi vaikuttamiseksi. Ehkä kuitenkin keskustelut ystävien kanssa, kirjoittelu näistä aiheista, lintuharrastus, vegaaniruuan syöminen, pyöräily tai ylipäätään omalla esimerkillä toimiminen näkyvät myöhemmin muiden ihmisten työssä, valinnoissa tai päätöksissä. Hyvää vaikuttamista voi joskus olla sellainen, joka ei näytä vaikuttamiselta.
Silti en pääse irti toisestakaan ajatuksesta. Mahdollisuuteni olla niin rikas, että minulla on varaa olla ilman, olla askeettinen hedonisti ja minimalisti, syödä vegaaniruokaa ja pyöräillä paikasta toiseen, käyttää aikaa kirjoihin, liikuntaan, lintuihin, ja pitkiin lounaskeskusteluihin ei synny tyhjiössä. Se perustuu yhteiskuntaan, jossa monet muut tekevät työtä, jota ilman oma vapauteni ja ”kestävä arki” ei olisi mahdollinen. Samalla elämme edelleen talousjärjestelmässä, joka kuluttaa luonnonvaroja yli kestävien rajojen ja jakaa mahdollisuuksia epätasaisesti.
Juuri tästä syystä en pysty täysin luopumaan ajatuksesta, että myös rakenteita pitäisi muuttaa. Että ympäristö- ja oikeudenmukaisuuskysymyksissä tarvitaan edelleen ihmisiä, jotka pitävät liekkiä yllä silloin, kun kiinnostus hiipuu tai vastatuuli yltyy. Siitä huolimatta, että omat asiat olisivat mukavasti ja kestävästi.
Toki voin edelleen ajatella, että hyvin eletty elämä ja vaikuttaminen eivät kuitenkaan ole toistensa vastakohtia. Jos tavoittelen ekologisesti kestävää ja oikeudenmukaista yhteiskuntaa, millaista elämää siinä yhteiskunnassa elettäisiin? Toivottavasti sellaista, johon itselläkin on tällä hetkellä mahdollisuus.
Näin ollen osa vaikuttamista onkin jo nyt elää todeksi niitä asioita, joita haluaa nähdä enemmän maailmassa. Silti en tiedä, pitäisikö minun käyttää enemmän vai vähemmän aikaa yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen vai omiin harrastuksiini.
Tarvitsemme niitä asioita, jotka tekevät elämästä hyvää. Ja tarvitsemme myös pyrkimyksen rakentaa maailmaa, jossa yhä useammalla olisi mahdollisuus samaan. Sillä rehellisesti sanottuna oma hyvä elämäni on mahdollinen osittain juuri niiden rakenteiden ansiosta, joita haluan muuttaa. Siksi en usko, että voin vain nauttia sen hedelmistä. Jotain pitäisi myös antaa takaisin.
Kaiken tämän pohdinnan jälkeen en pääse karkuun sitä olennaista kysymystä. Jos minulla kerran on aikaa, osaamista, verkostoja ja mahdollisuus käyttää niitä kestävyysmuutoksen edistämiseen, mikä olisi juuri nyt viisain tapa tehdä se?
Tähän en juuri tällä hetkellä osaa vastata. Mutta ehkä oikea kysymys ei olekaan, teenkö liikaa omia kivoja juttujani. Ehkä kysymys on, miten voisin valjastaa ne osaksi muutosta, jota haluan nähdä maailmassa.
