Omatoiminen triathlonin täysmatka

Voiko triathlonia harrastaa ilman, että osallistuu tapahtumiin tai kilpailuihin? Kyllä voi. Olen tehnyt nyt täyden matkan triathlonin omatoimisesti kolme kertaa kotoa käsin. Ohessa kokemuksia täysmatkasta ja siitä palautumisesta nyt kolmannen kerran osalta. Jo ”tavaksi” muodostunut ”rutiini” on ollut se, että teen tämän homman kesäloman ensimmäisenä päivänä.

Suoritus: Miltä homma tuntui tällä kerralla?

Uinti kulki yllättävän hyvin, pyöräily oli todella tahmeaa ja juoksu vaikeaa. Kilometrit olivat pitkiä ja vaikeita. Pyöräilyn yhteydessä olin alkumatkasta niin väsynyt, että meinasin nukahtaa ja silmät meinasivat painua kiinni. Oli pakko käydä pyöräilyn yhteydessä nukkumassa vartin päikkärit. Tämän myötä olo koheni hiukan pyöräilyn loppua kohti.

Tarkemmat ajat:

  • Uinti: 3800 m, 1h 21min (2:07/100m), keskisyke 126
  • Pyöräily: 180,4 km, 7h 35 min 36 s (23,76 km/h), keskisyke 110
  • Juoksu: 42,22 km, 4h 50 min 31 s (6:53/km), keskisyke 117

Yhteensä 13 h 47 min 14 s (nettoaika ilman vaihtoja ja taukoja). Aika heikkeni vuoden takaisesta peräti 20 minuuttia vaikka harjoittelin omasta mielestäni ihan hyvin. Olin myös alkuvuodesta panostanut erityisesti pyöräharjoitteluun, mutta se ei valitettavasti tässä kohtaa näkynyt. Viime vuonna liikuntaa kertyi keskimäärin noin 16,5 tuntia viikossa (tässä on mukana arkipyöräily) ja tänä vuonna toistaiseksi noin 16 tuntia viikossa. Edelliseen vuoteen verrattuna uinnin aika parani noin 1 minuutilla, pyöräilyn aika heikkeni noin 13 minuutilla ja juoksu heikkeni noin 8 minuutilla.

Syke jäi selvästi aiempia suorituksia alemmaksi. Tuntui, että ei vain jaksanut tai huvittanut puristaa tarpeeksi. Oma aerobinen kynnys on 133 ja anakynnys 155 eli koko homma hoitui reilusti peruskuntoalueella ja jopa sen alarajoilla. Raskaalta tuntuvaan suoritukseen vaikutti varmasti se, että onnistuin edellisenä yönä nukkumaan vain reilu 5 tuntia ja sitä edellisenä yönä noin 4 tuntia. Tämän myötä suorituspäivän aamuna harjoitusvalmius oli heikko ja jo valmiiksi todella väsynyt olo, josta kertoi myös urheilukellon (Garmin) Body Battery lukema, joka oli vain 64/100. Kiinnostavana yksityiskohtana todettakoon, että kun lähdin juoksemaan maratonia, oli Body Batterystä jäljellä enää 5/100, mutta juoksun jälkeen se ei enää tuosta laskenut.

Tankkaus ja energian kulutus

Näin pitkä suoritus kuluttaa myös aika paljon energiaa. Mitä söin/tankkasin suorituksen aikana? Tässä lista kaikesta syömästä ruuasta ja juodusta nesteestä sekä arvio kaloreista:

Syömiset:

  • banaani, 100 kcal
  • pastaa soijarouheella, 600 kcal
  • 4 x vauhtikarkki, 168 kcal
  • 6 x ruispalaleipää, 438 kcal
  • 6 x margariini leivän päälle, 210 kcal
  • 6 x kasvisleikkele leivän päälle, 220 kcal
  • nuudeleita soijarouheella, 400 kcal
  • 2 kpl Suklaavanukas, 240 kcal
  • 5 x vehnäeipää, 370 kcal
  • 5 x margariini leivän päälle, 175 kcal
  • 5 x kasvisleikkele leivän päälle, 183 kcal
  • suolakurkkuja (leivän päälle), 170 kcal
  • Kex suklaapatukka, 143 kcal
  • Better Wafer Hazelnut patukka, 150 kcal
  • Kourallinen rucolaa
  • jäätelö, 200 kcal

Juomat:

  • 2 l Nosht energiajuomaa, 480 kcal
  • 2,5 l Nosht nesteyttävä elektrolyyttijuoma, 17 kcal
  • 0,33 l Jaffa (sokeriton), 7 kcal
  • 4 dl smoothieta, 360 kcal
  • 2 dl appelsiinimehua, 90 kcal
  • vesi 2,3 l, 0 kcal

Yhteensä 4724 kcal ja nestettä 7,33 litraa + 4 dl smoothieta.

Kaloreita tankkasin melkein 700 kcal enemmän kuin vuosi sitten ja nestettäkin meni noin pari litraa enemmän. Lämpötila ulkona oli ideaali (noin 23 astetta). Tuulta oli vähän turhan paljon, mutta ei liikaa. Lopussa tihkutti hiukan vettä, mutta se oikeastaan vain virkisti sopivasti.

Huoltopisteenä toimi käytännössä koti. Pyörän mukana, triathlonasussa ja vyölaukussa kulki osa eväistä. Lisäksi kävin juoksun lopussa (kun oli jäljellä noin 5 km) ostamassa vielä lähikaupasta jäätelön ja nautiskeskelin sitä pimenevässä sadeillassa ennen loppukiriä. Pysähdyin myös Vanhankaupunginlahdella hetkeksi tarkkailemaan lintuja sekä ruokakojuille juomaan Jaffaa ja vettä.

Uinnin tein Mäkelänrinteen uimahallissa, pyöräilyn kaupunkiajona pitkälti Raide-Jokerin varrella. Juoksu kulki Käpylästä Kalasatamaan, Kruunuvuorensiltojen yli Laajasaloon ja ja Vanhankaupunginlahden ympäri sekä Käpylän ja Oulunkylän seudulla.

Energiakulutus suorituksen aikana (Garmin urheilukellon mukaan):

  • uinti 937 kcal
  • pyöräily 3018 kcal
  • juoksu 2873 kcal

Yhteensä: 6828 kcal

Koko päivän aikainen kulutukseni oli Ouran mukaan 12 694 kcal, joista ”aktiivisia” kaloreita oli 10 398 kcal. Triathlonin lisäksi tein aamulla 15 minuutin venyttelyt ja lihaskuntotreenin, mutta se ei kyllä selitä mitenkään tuota valtavaa eroa kulutuksessa Ouran ja Garminin välillä.

Palautuminen: Miten palauduin triathlonista?

Välittömästi suorituksen jälkeen oli väsynyt ja hiukan etova olo. Ruoka ei maistunut vaikka energiavajetta oli toki aika paljon. Lähinnä join vettä. Eniten fyysisesti tuntui polvissa ja akillesjänteissä. Mitään erityisiä kipuja, hiertymiä tai rasitusta en kuitenkaan suorituksen aikana tai sen jälkeen havainnut eli varusteet toimivat jälleen hyvin.

Yö oli rikkonainen, mutta sain nukuttua kuitenkin noin kuusi tuntia. Yöllä leposyke oli noin 6-8 lyöntiä normaalia korkeammalla ja kehon lämpötila +0,5 astetta koholla. Sykevälivaihtelu (HRV) oli peräti 20-30 ms normaalia alempana.

Garminin urheilukellon mukaan kehon energiatilanne (Body Battery) oli suorituksen jälkeen seuraavana aamuna vain 28/100, harjoitteluvalmius oli 1/100 ja palautusmisajaksi ehdotettiin 76 tuntia.

Eli kyllä se keho tuossa todella koville ja aikamoiseen stressitilaan joutui, vaikka tein suorituksen kevyesti ja kokonaisuudessaan peruskuntoalueella.

Seuraavana aamuna ja päivänä jalat olivat tönköt. Sain kuitenkin tehtyä ihan hyvin jokapäiväiset venyttelyt ja 7 minuutin lihaskuntotreenin. Lähinnä hengailin kotona ja kävin pienellä kävelyllä sekä kirjoittelin myös tätä tekstiä ja luin kirjaa.

Toisena yönä triathlonin jälkeen nukuin jälleen erityisen huonosti (alle kolme tuntia). Body Battery oli aamulla vain 39/100. Ouran mukaan leposyke oli edelleen 3-5 lyöntiä normaalia korkeammalla, mutta kehon lämpötila ja sykevälivaihtelu (54 ms) olivat normaalilla tasolla. Olo tuntui fyysisesti hämmästyttävän hyvältä. Aamun venyttelyt ja lihaskuntotreeni sujui normaalisti. Ainoastaan etureisissä tuntui enää pientä lihasrasitusta.

Täytyy myös todeta, että palautuminen on oikeastaan aika mahtavaa! Tässä tuntee sen miten oma keho muuttuu raihnaisesta ja osatoimintakykyisestä taas takaisin tunti tunnilta ja päivä päivältä kykenevämmäksi ja parempivointiseksi. Hyvä muistutus siitä, miten iso rooli fyysisellä suorituskyvyllä on omaan jaksamiseen, toimintakykyyn ja mielen hyvinvointiin.

Viime kesänä toteutin triathlonin jälkeisinä päivinä Firstbeatin mittaukset. Tuolloin havahduin siihen, että tyypillinen tulos omassa ikä- ja sukupuoliryhmässäni on Firstbeatin mukaan 58/100 eli elämä on kuormittavaa ja voimavaroja syödään melkein jokaisella osa-alueella. Minulla oli vastaavat mittaustulokset (53/100) tuon triathlonin jälkeen ja mietin edelleen, että jos ihmisistä keskimäärin tuntuu samalta kuin minusta täysmatkan jälkeen, niin ei ihmekään, jos ei jaksa ja voimavarat on vähissä.

Miksi omatoiminen triathlon?

Monille osallistuminen tapahtumiin, kilpailuihin tai kilpaileminen ylipäätään tuo motivaatiota liikuntaan. Itse olen kokenut kuitenkin liikunnan tuoman hyvän olon ja jaksamisen itsessään riittävän varsin mainiosti harjoitteluun. En ole myöskään kokenut tarvetta kilpailla muita tai itseäni vastaan. Oikeastaan pelkään hiukan kilpailua, koska siinä helposti tulee vedettyä suoritukset liian kovilla tehoilla liikaa veren maku suussa niin, että seurauksena on vain paikkojen hajoamista, ylikuormittumista ja pettymyksiä.

Toki tapahtumissa voi käydä myös rennolla otteella ilman kilpailu- tai suorituspakkoa. Selvää on myös, että fyysisen kunnon kehitys tapahtuu siellä epämukavuusalueella ja kisat ovat hyviä välietappeja oman suorituskyvyn arviointiin. Tiedän myös, että suurimmalle osalle urheilun aktiiviharrastajista juuri ne tapahtumat ja esimerkiksi siellä kannustava yleisö ja tapahtumien fiilis ovat se, joka luo motivaatiota ja auttaa jaksamaan suuren treenimäärän. Joillekin voi olla myös tärkeää, että saa virallisen todistuksen siitä, että on tehnyt jonkun tietyn suorituksen.

Tässä kuitenkin muutama syy miksi olen itse valinnut toisin ja tykännyt nimen omaan omatoimisesta tekemisestä verrattuna tapahtumiin ja kilpailuihin osallistumisesta:

  • En aiheuta päästöjä. Ilmastokriisin myötä en halua lennellä pitkin maailmaa ja kasvattaa sitä kautta omaa hiilijalanjälkeäni ja päästöjä sekä olla osaltani aiheuttamassa esimerkiksi niitä äärimmäisiä helleaaltoja, joiden takia joitain triathlon-tapahtumia on jouduttu vaikka nyt perumaan. Olen laskenut triathlon-harrastuksen päästöt ja ylivoimaisesti suurin osa ilmasto- ja ympäristövaikutuksista syntyy siitä, jos fossiililentää tapahtumaan.
  • Säästyy aikaa. Osallistumalla tapahtumaan pitää matkustaa paikan päälle ja takaisin. Tähän voi mennä helposti monta vuorokautta. Kun homman tekee kotiovelta, säästyy aikaa päivätolkulla.
  • Säästyy rahaa. Tapahtumien osallistumismaksuista sekä matka- ja majoituskuluista kertyy helposti kustannuksia tuhansia euroa. Kotioloissa tehtynä rahaa menee mahdollisesti muutama euro uimahallin sisäänpääsymaksuun ja joitain kymppejä eväisiin.
  • Suorituksen voi tehdä ilman kisapaineita. Näyttämisen tarve ja ylisuorittaminen katoaa, kun kukaan ei ole mittaamassa suoritusta eikä tarvitse verrata omaa tekemistä muihin. Tämä auttaa ehkä miettimään syvällisemmin sitä miksi ylipäätään haluaa harrastaa liikuntaa. Lisäksi tämä vähentää loukkaantumis- ja keskeyttämisriskiä sekä kuormitusta.
  • Rentous ja helppous. Kun tukikohtana ja vaihtopaikkana toimii esimerkiksi oma tuttu koti ja lähiympäristö, ei tarvitse jännittää sääntöjä, reittiä, olosuhteita tai sitä, että sujuuko vaihdot tai tankkaus hyvin. Kun olen tehnyt suorituksen kaupunkioloissa, löytyy huoltopisteitä (lähikauppoja ja kioskeja) läheltä. Tarvittaessa voi käydä ostamassa lähikaupasta jäätelöä tai käydä kotona välillä ottamassa pienet torkut ja syömässä kunnon ruuan.
  • Voi kuunnella äänikirjoja ja musiikkia. Omatoimitriathlonissa on myös se helppous, että suorituksen aikana voi kuunnella hyviä kirjoja tai hakea lisäenergiaa musiikista. Välillä voi myös pysähtyä kuuntelemaan lintuja tai viestimään kuulumisia matkan varrelta.

Iso kiitos Helsinki Triathlon Seuran valmentajille terveellisen elämäntavan, harrastuksen ja unelmien mahdollistamisesta! Kiitos myös kaikille kanssatreenaajille sekä kovasti tsemppiä tuleviin harjoituksiin ja koitoksiin. Vaikka suurimmalla osalla tästä alkaa juuri kaikkein kovin kisakausi, tykkään itse siitä, että voin ajoittaa vuoden ”tärkeimmän” tai kovimman suorituksen juuri kesäloman alkuun ja sitten lomalla voi ottaa rennosti ilman treeniohjelmaa.

Hyvää kesää kaikille!

Kuinka monta viikkoa sinulla on elämää ehkä vielä jäljellä ja oletko tekemässä niitä asioita, joita oikeasti haluat ja pidät arvokkaina?

Pitäisikö minun tehdä enemmän?

Outi Isotalus (Kirkko ja kaupunki) kävi haastattelemassa  101 onnen päivää -kirjani teemoista, mutta keskustelu laajeni kaikkeen muuhunkin.

Keskustelimme ajan rajallisuudesta, ympäristöstä ja ihmisen paikasta osana luonnon monimuotoisuutta, merkityksellisestä elämästä, kuolemasta, arjesta ja siitä, miksi yritän käyttää aikani niin kuin käytän.

”Itse koen, että kaikki se, mitä olen saanut elämältä, on harvoin omaa ansiota. Ajattelen, että se on hyvää tuuria, yhteiskunnallisten rakenteiden tukemaa ja toisten ihmisten tarjoamaa apua. Kukaan ei selviä täällä yksin.”

Linkki koko juttuun biossa.
Se olisi taas siinä! Omatoiminen Triathlonin täysmatka eli Ironman tehty ja kesäloma voi alkaa. 

Voiko triathlonia harrastaa ilman, että osallistuu tapahtumiin tai kilpailuihin? Kyllä voi. Olen tehnyt nyt täyden matkan triathlonin omatoimisesti kolme kertaa kotoa käsin. 

Miltä homma tuntui tällä kerralla? 

Uinti kulki yllättävän hyvin, pyöräily oli todella tahmeaa ja juoksu vaikeaa. Kilometrit olivat pitkiä ja vaikeita. Pyöräilyn yhteydessä olin alkumatkasta niin väsynyt, että meinasin nukahtaa. Oli pakko käydä pyöräilyn yhteydessä nukkumassa vartin päikkärit. Tämän myötä olo koheni hiukan pyöräilyn loppua kohti. 

Tarkemmat ajat:
-Uinti: 3800 m, 1h 21 min 10 s (2:07/100m), keskisyke 126
-Pyöräily: 180,4 km, 7h 35 min 36 s (23,76 km/h), keskisyke 110
-Juoksu: 42,22 km, 4h 50 min 31 s (6:53/km), keskisyke 117

Yhteensä 13 h 47 min 17 s (nettoaika ilman vaihtoja ja taukoja). Aika heikkeni vuoden takaisesta peräti 20 minuuttia vaikka harjoittelin omasta mielestäni ihan hyvin. Viime vuonna liikuntaa kertyi keskimäärin noin 16,5 tuntia viikossa (tässä on mukana arkipyöräily) ja tänä vuonna toistaiseksi noin 16 tuntia viikossa. Edelliseen vuoteen verrattuna uinnin aika parani noin 1 minuutilla, pyöräilyn aika heikkeni noin 13 minuutilla ja juoksu heikkeni noin 8 minuutilla.

Syke jäi selvästi aiempia suorituksia alemmaksi, joten tuntui, että ei vain jaksanut tai huvittanut puristaa tarpeeksi. Oma aerobinen kynnys on 133 ja anakynnys 155 eli koko homma hoitui reilusti peruskuntoalueella ja jopa sen alarajoilla. Raskaalta tuntuvaan suoritukseen vaikutti varmasti se, että onnistuin edellisenä yönä nukkumaan vain reilu 5 tuntia ja sitä edellisenä yönä noin 4 tuntia. Tämän myötä suorituspäivän aamuna oli jo valmiiksi todella väsynyt olo, josta kertoi myös urheilukellon (Garmin) Body Battery lukema, joka oli vain 64/100. Kiinnostavana yksityiskohtana todettakoon, että kun lähdin juoksemaan maratonia, oli Body Batterystä jäljellä enää 5/100, mutta juoksun jälkeen se ei enää tuosta laskenut. 

Ouran mukaan kulutus oli 12 694 kcal, joista ”aktiivisia” kaloreita oli 10 398 kcal. 

Nyt on hyv
Tänään inspiroiva vierailu Planetaarisessa puutarhassa!

”Hankkeessa toimitaan nuorilähtöisesti ja ylisukupolvisesti planetaarisessa puutarhassa, jossa kasvatetaan ruokakasveja sekä opetellaan yhteisöllisesti kestävää elämäntapaa monilajisuutta kunnioittaen ja kultivoiden.”

Tuolla on siirrytty utopiasta upeasti prakmatopiaan eli siihen miten kestävän elämän unelmista tehdään konkretiaa. 

Kiitos @sofialaine_youthresearch @planetaarinen_puutarha ja @nuorisotutkimus
Oli kyllä tänään mainiot bileet. Musiikista vastasi linnut, visuaalisista ilmeestä auringonlasku, kuumasta menosta sauna ja viilennyksestä meri. Miten siellä?
Miten vastuullisuudesta puhutaan ja onko sillä väliä?

Se, miten puhumme kestävyydestä, ei ole vain viestintää. Se on myös tapa määritellä, mikä on normaalia.

Erilaisissa sanonnoissa kyse on tietysti pienistä nyansseista ja monien mielestä täysin merkityksettömistä asioista. Samaan aikaan on kuitenkin kuvaavaa, että myös kestävyyskysymyksiin keskittyvät fiksut ja tietoiset ihmiset eivät ole immuuneja sille, että jossain syvällä sisimmässämme tai ainakin kielessä pidämme edelleen normaalina sitä, että ihmiset ajavat fossiiliautolla, sudet ovat ihmiselle vaarallisia, öljyllä rikastutaan, naisen arvon määrittää hänen naimattomuutensa tai kasvispohjainen ruoka on jotain marginaalista vaihtoehtoa.

En usko, että maailma muuttuu kestävämmäksi pelkällä puheella, mutta yksi mittari sille, miten kestävässä kulttuurissa elämme, on se, mitä asioita pidämme normaalina ja millä metaforilla haluamme omaa tärkeää viestiämme alleviivata.

Olisi kiinnostavaa kuulla, mitä kaikkia muita hyviä tai vähemmän onnistuneita esimerkkejä vastuullisuus- ja kestävyyskeskustelussa esiintyy.

Kirjoitin tästä Substackiin. Linkki biossa.
Ylikulutus on aikamme virtahepo olohuoneessa. Me kaikki näemme sen, mutta harva uskaltaa kysyä ääneen: voimmeko todella ratkaista kestävyyskriisin puuttumatta itse kulutuksen määrään?

Usein keskustelu väistetään tarjoamalla ratkaisuksi teknologiaa tai siirtymää palvelutalouteen eli ekotehostamista tai niin sanottua ”aineetonta kulutusta”. Mutta tässä piilee vaarallinen ajatusharha. Todellisuudessa täysin aineetonta kulutusta ei ole olemassa. Jokainen digitaalinen palvelu, jokainen metsämeditaatioon hankittu varuste ja jokainen bitti vaatii fyysistä tilaa, materiaalia ja ennen kaikkea energiaa.

Otetaan esimerkiksi energiankulutus. Teollistumisesta lähtien energiankäyttömme on kasvanut noin 2 prosentin vuosivauhdilla. Se kuulostaa maltilliselta, mutta eksponentiaalinen kasvu on petollista.

Jos jatkamme samalla uralla, kulutamme noin 450 vuoden kuluttua enemmän energiaa kuin mitä koko maapallo vastaanottaa auringosta. Tässä vaiheessa emme törmää vain raaka-aineiden loppumiseen, vaan termodynamiikan seinään.

Yksilön eliniän näkökulmasta 450 vuotta voi tuntua ylettömän pitkältä ajalta ja energiankulutuksen kasvu triviaalilta kysymykseltä. Tässä piilee kuitenkin polkuriippuvuuden vaara. Jos rakennamme koko sivilisaatiomme perustukset fysiikan vastaiselle oletukselle, emme pysty kohta enää muuttamaan suuntaa.

Ihmislaji on tallustellut tällä planeetalla vasta noin 300 000 vuotta. Olemme planeetan historiassa tuore tulokas. Vertailun vuoksi:

- Lehtimuurahaiset ovat harjoittaneet menestyksekästä maanviljelyä noin 50 miljoonaa vuotta.
- Dinosaurukset hallitsivat maapalloa 180 miljoonaa vuotta.
- Karhukaiset ovat selvinneet viidestä joukkosukupuutosta 530 miljoonan vuoden ajan.

Nämä lajit ovat osoittaneet, että pitkäaikainen kestävyys ei löydy eksponentiaalisesta kasvusta, vaan sopeutumisesta ja tasapainosta. Olemmeko me todella ”viisain” laji, jos olemme ajamassa päin seinää jo muutaman tuhannen vuoden jälkeen, kun muut ovat pärjänneet kymmeniä tai satoja miljoonia vuosia?

Fysiikan lakien edessä mielipiteillä ei ole merkitystä. Rajallisella planeetalla loputon kasvu on sula mahdottomuus. Meidän on uskallettava sanoa se ääneen. Vähemmän on yksinkertaisesti vähemmän.
Mitä jos puhuisimme ekosysteemipalveluiden sijaan ekosysteemivastavuoroisuudesta? Niin kauan kuin puhumme luonnosta palveluntuottajana, kohtelemme helposti sitä myös sellaisena. Voisimmeko lopettaa ajattelemasta, että luonto on täällä meitä varten ja alkaa kysyä mitä me olemme täällä tekemässä luonnon hyväksi?
Pyöräily Kruunuvuorensillalla!
Viikonlopun suunnitelma Vierumäellä: Urheile. Syö. Nuku. Toista.
Lisää kauneutta. Jotta muistaisimme mikä on kaikkein tärkeintä ja osaisimme toimia oikein oikeiden asioiden puolesta 💚🌍

Kuva: Nasa.
Mitä tapahtuu kun lapselle ei sanota lainkaan ei? 

Vietin eilen 12-vuotiaan syntymäpäivää ”kyllä-päivän” hengessä. Käytännössä vanhemman (eli minun) piti vastata lapsen kaikkiin kysymyksiin aina kyllä! 

Miten päivä sitten sujui. Hämmästyttävän arkisesti. 

Aamulla synttärisankari herätettiin klo 7.00 onnittelulaululla ja tuomalla herkkuja sänkyyn. Aamupäivällä lapsi halusi ottaa rennosti ja pelailla serkkunsa kanssa puhelimella. Itse kävin juoksemassa. 

Lounaaksi toiveena oli pyöräily Pasilan Triplaan ja Luckiefuniin syömään. Ruokailun jälkeen hengailimme hiukan Triplassa ja kävimme ostamassa lapselle pienen pussukan ja yhden suklaapatukan. Tämän jälkeen kävimme tutustumassa pyörillä Keski-Pasilan uusiin rakennuksiin ja palasimme kotiin.

Myöhemmin iltapäivällä oltiin kotona. Lapsi halusi syödä nuudeleita soijarouheella. Välipalan jälkeen pyöräilimme lähimetsään (kalliometsä, tietäjät tietää), jossa lapsi on viettänyt paljon aikaa päiväkotiaikoina. Kiipeilimme puissa (tai siis lapsi kiipeili ja itse ihastelin/kauhistelin ja pidätin hengitystä). Käpylän/Kumpulan lähimetsistä pyöräilimme lähiravintolaan ja lapsen toiveesta ostimme kotiin vietäväksi massaman curryn tofulla. 

Illalla tehtiin vielä popcorneja ja käytiin ostamassa lähikaupasta jäätelöä ja limsaa sekä katsottiin yhdessä Cancel-elokuva. Tämän jälkeen iltatoimet ja nukkumaan. 

Lasten toiveet ovat lopulta aika arkisia ja saavutettavia.
Missä kaikki mainokset ovat?

Olen pitänyt ovessani “Ei mainoksia, kiitos” -tarraa vuosikymmeniä. Se on ollut itsestäänselvyys. Pieni arkinen valinta, jolla estää turhan paperin kertymisen eteiseen ja ehkä myös turhien tarpeiden syntymisen.

Maaliskuussa päätin kokeilla, miltä maailma näyttää ilman sitä. Mitä ihmisten postilaatikoihin nykyään oikeasti jaetaan? Onko tilanne sama kuin ennen?

Irrotin tarran ja valmistauduin siihen, että eteinen täyttyy viikon aikana tarjouslehdistä, pizzamainoksista ja satunnaisista katalogeista. Olin valmis laittamaan tarran takaisin heti, jos määrä karkaisi käsistä.

Kolme viikkoa myöhemmin tilanne on tämä: ei yhtäkään mainosta. Ei ainoatakaan.

Pieni kokeilu, mutta yllättävän suuri lopputulos. Onko tässä käynyt niin, että paperinen suoramainonta on kadonnut? Ainakin omasta arjestani. Ilman, että olen varsinaisesti huomannut sitä. Vai onko kyse siitä, että mainostenjakajat ohittavat oveni lihasmuistilla. Tuleeko kenellekään muulle vielä paperimainoksia?

Mainonta ei tietenkään ole hävinnyt. Se on vain siirtynyt muualle. Sähköpostiin, sosiaaliseen mediaan, hakutuloksiin ja verkkokauppoihin. Fyysisestä tilasta näkymättömämpään, personoidumpaan ja jatkuvampaan muotoon. En enää kanna mainoksia roskikseen. Ne seuraavat minua taskussa.

Paperinen mainos on helppo tunnistaa. Se on konkreettinen, rajallinen ja usein helppo jättää huomiotta. Digitaalinen mainonta toimii toisin. Se sulautuu sisältöön ja mukautuu käyttäytymiseen. Se ei tule kotiin yhtenä nippuna kerran viikossa, vaan pieninä annoksina pitkin päivää.

Siksi sitä on vaikeampi huomata ja ehkä myös vaikeampi vastustaa. “Ei mainoksia, kiitos” -tarra toimi ennen rajana. Nyt vastaavaa rajaa on vaikeampi piirtää. Milloin saan itse päättää, mitä mainontaa minulle näytetään?

Olisiko mahdollista, että digitaaliseen ympäristöön syntyisi yhtä selkeä ja yksinkertainen tapa kieltäytyä? Yksi valinta, joka oikeasti toimii. Koska tällä hetkellä näyttää siltä, että mainokset eivät ole kadonneet. Ne ovat vain muuttuneet näkymättömämmiksi tai oikeastaan niin jatkuvaksi osaksi uutis- ja somevirtaa, että emme edes huomaa niitä tietoisesti.
Seuraa minua Instagramissa