Varjokehysriihi: Vaihtoehtoinen leikkauslista tuo 5-7 miljardia säästöjä

RahaHallitus sopi torstaina 21.3.2013 valtiontalouden kehyksistä vuosille 2014-2017. Seuraavaksi asiaa käsitellään eduskunnassa.

Hyvää esityksessä on, että sähköveroa korotetaan ja polttoaineen veronkorotuksen II vaihe toteutetaan vuoden 2014 alusta. Lisäksi ympäristöhallinnon ohjauksen vahvistamiseen ja valtakunnallisten tehtävien hoidon kehittämiseen varataan 2 miljoonaa euroa pysyvää määrärahaa koko kehyskaudelle.

Valitettavasti samaan aikaan panostetaan useassa yhteydessä enemmän ympäristön tuhoamiseen kuin sen suojelemiseen. Ympäristölle haitallisista tuista olisi ollut varaa karsia ja ympäristöveroja olisi kannattanut nostaa enemmän.

YLE julkaisi laskurin, jolla saa itse kokeilla mahdollisia säästökohteita valtion budjetista. Omalta osaltani olisin ollut laskurin mukaan valmis leikkaamaan valtiontalouden kehystä 5 627,6 miljoonan euron edestä (omat valintani täällä).

Lue lisää

Valtuustoblogi: Lähetekeskustelu vuoden 2014 talousarviosta ja maksuton joukkoliikenne

Valtuuston kokous Leo StraniusValtuuston kokous kesti tänään (ke 13.2.) poikkeuksellisen pitkään.

Vihreän valtuustoryhmän kokous alkoi klo 16 ja valtuusto klo 18.

Viiden tunnin valtuustokokoustelun jälkeen kellon tullessa yksitoista, päätti puheenjohtaja jättää pöydälle kaikki asiakohdat, joista haluttiin pitää vielä puheenvuoro.

Eniten puheenvuoroja kirvoitti vuoden 2014 talousarvioehdotuksen valmistelua koskeva lähetekeskustelu.

Jussi Pajusen mukaan vuoden 2014 talousarviovalmistelun näkymät ovat vähintäänkin huolestuttavat. Esimerkiksi vuosina 2011-2013 Helsingin toimintamenot kasvoivat 7,6 prosenttia ja verotulot vain 3,3 prosenttia. Velkaantumiskehitys täytyisi saada pysäytettyä ja nettomenojen kasvu olla verorahoituksen kasvua hitaampana.

Itse nostin talousarvioehdotuksen valmistelua koskevassa lähetekeskustelussa esille seuraavat kolmea asiaa:
– Talouskasvupakon sijaan tarvitsemme ihmisten hyvinvointia ekologisissa rajoissa.
– Helsingin Energian tuloutus tulee käyttää energiaviisaasti.
– Ympäristökeskukseen tarvitaan lisää valvontaresursseja.

Koko puheeni löytyy tämän tekstin alta.

Lue lisää

Kausisiivous kannattaa

Oheinen kirjoitus on alunperin julkaistu Luonto-Liiton kulutus.fi -sivustolla.

Vuoden vaihteessa monessa kodissa tehdään joulu- tai kausisiivousta. Niin meilläkin.

Käytännössä tämä tarkoittaa lähinnä kaappien ja kellarin läpikäymistä sekä ylimääräisen tai käyttämättömän tavaran kierrätykseen laittamista.

Itse olen yrittänyt noudattaa sellaista periaatetta, että jos jotain esinettä ei ole yli vuoteen tarvinnut tai käyttänyt lainkaan, kannattaa se laittaa mieluimmin kierrätykseen kuin säilöä omissa nurkissa.

Tietysti poikkeuksiakin on. Esimerkiksi monet muistoesineet tai kirjahyllyn kirjat lojuvat vuodesta toiseen eri paikoissa käyttämättöminä.

Tällä kertaa yritin laittaa tavaraa kiertoon poikkeuksellisen kovalla kädellä.

Lue lisää

Tasavallan presidentti Sauli Niinistön uudenvuodenpuhe: Vahva arvopuhe talouden ja kasvun puolesta

Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Mikael Pentikäinen piti presidentti Sauli Niinistön ensimmäistä uudenvuodenpuhetta vahvana arvopuheena. Pentikäisen mukaan: ”Puhe osoitti, että Niinistön politiikka kiteytyy kahteen tärkeään sanaan: oikeudentunto ja eheys.” Itse asiassa jos puhetta lukee hiukan tarkemmin, paljastuu, että talous painottuu puheessa oikeudentuntoa ja eheyttä enemmän. Niinistö mainitsee puheessaan neljä kertaa oikeudentunnon ja eheyden, mutta kahdeksan eri kertaa talouden. Hyvinvointi mainitaan kolme kertaa. Sen sijaan ympäristöä, luontoa tai ilmastoa ei kertaakaan. Ohessa … Lue lisää

Valtioneuvoston tulevaisuusselonteko: Kestävän kasvun ja hyvinvoinnin foorumi

Osallistuin torstaina (1.11.) Säätytalolla Kestävän kasvun ja hyvinvoinnin foorumiin. Tilaisuuden tavoitteena oli pohtia Suomen tulevaisuutta valtioneuvoston tulevaisuusselonteon pohjaksi.

Foorumissa julkaistiin samalla Pekka Himasen ja kansainvälisen tutkimusryhmän Sininen kirja ”Suomen kestävän kasvun malli. Luonnos kansalliseksi tulevaisuushankkeeksi.”

Yhteenvetoja voi todeta, että että ekologinen näkökulma on tullut politiikan teon kovaan ytimeen. Hyvä näin!

Toisaalta näkökulma ei ollut vielä kovin radikaali ja uudet avaukset, jolla keskustelua olisi potkittu selvästi eteenpäin, puuttuivat. Kestävän kehityksen kolme ulottuvuutta kun ovat olleet tapetilla jo 1980-luvun lopusta lähtien.

Sinisen kirjan ja foorumin voi tiivistää siten, että kyse on tämän ajan sivistyneestä kompromissipuheesta.

Lue lisää

Katujen sankarit

Kunnallisvaalien myötä olen kampanjoinut kadulla 3.10. lähtien lähes päivittäin.

Tähän mennessä esitteitä on jaettu noin 28 500 kappaletta. Katukampanjointiin on käytetty aikaa noin 151 tuntia. Henkilökohtaisesti olen ollut kadulla kolmen viikon aikana 121 tuntia. Olen paljon kadulla, koska se on kivaa!

Oheisessa kuvassa olen kampanjoimassa Kolmen sepän aukiolla Vihreiden vaalimökin tuntumassa.

Mairea hymy johtuu siitä, että olen juuri saanut tietää E.ONin vetäytyvän Fennovoiman ydinvoimahankkeesta.

Toki siellä kaduilla ovat olleet lukemattomat muutkin ehdokkaat. Nyt on aika jakaa tunnustusta muutamalle muulle katuja valloittaneille:

Lue lisää

Ensimmäisiä korjausesityksiä Vuoden 2013 hallituksen talousarvioesitykseen

Hallitus sopi torstaina (30.8.) vuoden 2013 talousarvioesityksestä.

Euroalueen epävarma tilanne ja maailmantalouden hitaan kasvun vaihe pakottaa meidät miettimään, miten hyvinvointia voidaan ylläpitää ja edistää ilman talouskasvua.

Tämä on ollut myös degrowth-liikkeen yksi ajatus. Tarvitsemme B-suunnitelman sitä varten, että talous ei enää kasva.

Valitettavasti hallituksen talousarvioesitys lähtee siitä, että vaihtoehtoisten lähestymistapojen sijaan talouskasvua tavoitellaan edelleen lähes hinnalla millä hyvänsä – usein heikko-osaisten ja ympäristön kustannuksella.

Vaikka en koko budjettikirjaa vielä ehtinyt lukea läpi, tässä kuitenkin muutamia korjausehdotuksia eduskuntakäsittelyyn:

Lue lisää

Luonnonvarat loppuivat (maailman ylikulutuspäivä 22.8.2012)

Maailman luonnonvarat kulutettiin tällä viikolla (22.8.) loppuun. Asiasta tiedottivat Ympäristöministeriö ja WWF.

Maailman ylikulutuspäivänä (Earth Overshoot Day) ihmiskunnan tarpeet ylittävät ekosysteemien kyvyn tuottaa luonnonvaroja, käsitellä jätteitä ja päästöjä.

Siis hupsista. Mitäs nyt tehdään? Pitäisikö rajoittaa vaikka joulumyyntiä vai jatketaanko kulutusjuhlia varastamalla tulevilta sukupolvilta?

Ihmiskunta tarvitsee tällä hetkellä yhteensä 1,5 maapalloa tyydyttääkseen tarpeensa.

Ihmiskunnan ekologinen jalanjälki on 2,7 globaalia hehtaaria ja biokapasiteetti vain 1,8 globaalia hehtaaria henkeä kohden. Suomalaisen ekologinen jalanjälki on 6,2 globaalia hehtaaria.

Mitä sitten pitäisi tehdä?

Lue lisää

Rio+20: Kannattaako enää edes kokoustaa?

Tänään (20.6.) alkaa YK:n Rio+20-konferenssin korkean tason vaihe.

”Tämä sukupolvi elää kuin viimeistä päivää – ja jätämme massiivisen laskun tuleville sukupolville ja yhteisen planeettamme ympäristölle. Rion kokouksessa voidaan vihdoin kääntää suuntaa”, toteaa kokoukseen osallistuva ympäristöministeri Ville Niinistö ministeriön tiedotteessa.

Mistä homma sai alkunsa? Worldatch-instituutin julkaisema Maailman tila 1992 esipuhe alkaa seuraavasti:

Lue lisää

Think Jugaad: Nosta itsesi uudelle energiatasolle

Kävin torstaina (7.6.) kevyen juoksulenkin ja pyöräilyn jälkeen Medstepsin aamiaistilaisuudessa.  Tilaisuuden kutsu oli otsikoitu houkuttelevasti: ”Nosta itsesi uudelle energiatasolle”.

Tavoitteena oli keskustella työpaikkojen hyvinvoinnista ja terveydestä. Tilaisuuden yhteydessä oli mahdollisuus osallistua klo 7.00 alkavaan kahvakuulatreeniin ja keskustelun jälkeen sai oman kehonkoostumusmittauksen.

Aamiaissession kiinnostavimman puheenvuoron käytti 15/30 Researchin toimitusjohtaja Markus Keränen. Hänen mukaansa olemme siirtymässä hitaan kasvun vuosikymmeneen. Tehtyjen työtuntien määrä tulee vähentymään ja työntehokkuus laskemaan. Näin ollen myös talouskasvu hiipuu ja resurssit käyvät niukemmiksi mm. ekologisten rajojen tullessa vastaan.

Menestyksen salaisuus on epäonnistumisen sietokyky ja valtava tahto. Keränen kiteytti oman puheenvuoronsa kolmeen huomioon:

Lue lisää

Viiankiaapa 💚🌍

Välillä näyttää siltä, että yhä useampi on ymmärtänyt luonnon ja sen monimuotoisuuden merkityksen koko elämän perustana. Sitten välillä vaikuttaa siltä, että tästä ymmärryksestä ei seuraa konkreettista toimintaa ja johtopäätöksiä. 

Yhtenä esimerkkinä tästä skitsofreenisesta toiminnasta on Viiankiaapa. Sodankylässä on noin 10 000 vuotta vanha suo, joka toimii monien uhanalaisten lajien elinympäristönä. Luontoarvoiltaan arvokas suo on suojeltu Natura-ohjelmassa ja soidensuojelualueena. 

Joidenkin mielestä olisi kuitenkin fiksumpaa riskeerata tuo suo ja rakentaa sinne kaivos. Asetelma kääntyy helposti siihen, onko tärkeämpää suojella luontoarvoja vai kaivosyhtiön liiketoimintaa. Itselle valinta on aika selvä. 10 000 vuoden aikana muodostuneet yleiset luontoarvot ovat tärkeämpiä kuin yhden yrityksen taloudellinen voitto ja yksittäinen hanke. Ylisukupolvisten suojeluarvojen yli ei tule kävellä silloin, kun yhdelle yhtiölle iskee mineraalikiima. 

Erityisen ongelmalliseksi tilanteen tekee, että tämä ei ole ainoa tapaus. Jonossa on monia muitakin yrityksiä, jotka hamuavat arvokkaiden ja suojeltujen luontokohteiden luonnonvaroja. On irvokasta, että ympäristöjärjestöjen pitää puolustaa jo useaan kertaan suojeltuja kohteita. 

Mielenosoitus Viiankiaavan puolesta keräsi Helsinkiin noin 3500 mielenosoittajaa. Mielenosoituksen aluksi Greenpeacen Touko Sipiläinen muistutti myös laajemmasta ulottuvuudesta. Suomessa on mineraaleja, joita halutaan ja tarvitaan, täällä on uusiutuvaa energiaa ja viileä ilmasto. Tämä on houkutteleva ympäristö esimerkiksi datakeskuksille. Juuri siksi on tärkeää näyttää, että täällä kunnioitetaan myös luontoarvoja.
Mikä on mielestäsi elämän tarkoitus? 

Huimaa! Tämä taitaa olla ensimmäinen haastattelu ja julkinen ulostulo mun 50-vuotissynttäreistä eli elämän tarkoitus -projektista.

Viisi syytä elää – ympäristövaikuttaja Leo Stranius on kysynyt elämän tarkoitusta jo noin 90 ihmiseltä

”Tässäkö tämä nyt oli?” Leo Stranius mietti täyttäessään viisikymmentä. Hän päätti kysyä itselleen tärkeiltä ihmisiltä heidän suurimmista unelmistaan ja siitä, mitä he haluaisivat vielä elämässään tehdä.
Kolme tuntia tanssia Kaapelitehtaalla! Niin energisoivaa ja voimaannuttavaa. 

Kiitos @orkidea ja @faithlessofficial sekä kaikki Tanssijat!
Tänään oli ilo olla puhumassa Uudenmaan vihreiden kesäpäivillä tehokkaasta ajankäytöstä (eduskuntavaalikampanjassa). 

Mietin, että voisinkohan olla tällä tavalla avuksi myös muille ilmasto-, luonto- ja eläinoikeuksia sekä planetaarista kestävyyttä ajaville ehdokkaille? 

Vinkkaa tai kerro, jos joku hyviä asioita ajava taho kaipaisi ajanhallintaa! 

Kuva: @heidblom
Niin ihanaa ja energisoivaa! 

Yhteensä 3,5 tuntia pelkkää tanssia maailmanluokan tahtiin. Ulkona auringonlasku ja pimenevä syysilta. Jengi vain tanssii ja tanssii. 

Kiitos @cnnctfestival ja @arminvanbuuren
Oulu-Hailuoto on kyllä pyöräilijän unelmareitti. Tasaista ja laadukasta pyörätietä 25 km Hailuodon sillalle asti ja senkin jälkeen hyvää tilaa pyöräillä. Tuossa saa halutessaan ihan tosi hyvän 50-100 km pyörätreenin. Muutenkin Oulu on pelkkää pyöräilijän paratiisia!
Kesäloman aluksi triathlonin täysmatka ja nyt kesäkauden päätteksi puolimatka.

Uinti Mäkelänrinteen uimahallissa sujui hyvin. 1,9 km meni aikaan 37:53. Keskisyke 119. Siitä suihkun, saunan ja pukkarin kautta pyörän selkään. Vaihdossa meni yhteensä 12 minuuttia. Samalla söin banaanin ja join 6 dl vettä ja appelsiinimehua. 

Pyöräilin Helsingissä Raide-Jokerin vartta ja Malmin lentokentällä. 55 km kohdalla söin pari eväsleipää. Pyöräillessä join litran pullon vettä (jossa oli Nosht poretabletti) ja 0,75 litraa urheilujuomaa. Viimeiset 30 kilsaa vaivasi harmillisesti pyöräilijän (vai juoksijan) polvi ja vauhti piti tiputtaa todella minimiin. Pyörään tuhrautui aikaa yhteensä 3h 42min. Keskisyke oli 117. 

Pyörä kotiin, särkylääkettä ja lautasellinen tofu-tomaattipastaa sekä 4 dl vettä. Vaihto meni plörinäksi, koska jäin miettimään, että kannattaako kipeällä polvella lähteä juoksemaan. Syömiseen ja pohdintoihin meni yhteensä 40 minuuttia. 

Juoksin niin rauhallisesti kuin osasin. 14 km kohdalla kävin ostamassa Alepasta jäätelön. Lisäksi söin kolme vauhtikarkkia. Rauhallinen 21,1 km juoksu aikaan 2h 22min. Keskisyke oli 115.
 
Uintia lukuunottamatta ei oikein kulkenut. Tämä oli elämäni seitsemäs puolimatka ja varmasti kaikkien aikojen hitain ja tuskaisin sellainen. Yhteensä aikaa meni vaihtoineen ja taukoineen melkein kahdeksan tuntia.
Lähdin Raide-Jokerin perään Itäkeskuksesta fillarilla. Oulunkylässä oltiin samaan aikaan.
Seuraa minua Instagramissa