Työhyvinvointifoorumi: Itsensä johtaminen, muutos ja erilaisuus

Osallistuin keskiviikkona (14.11.) Työturvallisuuskeskuksen sekä valmennus ja konsulttiyritys Humapin järjestämään Esimiesten työhyvinvointifoorumiin.

Tilaisuudessa pohdittiin ihmisen hyvinvoinnin, onnellisuuden ja erityisesti työhyvinvoinnin keskeisiä tekijöitä sekä käytiin läpi mm. Maslowin tarvehierarkiaa työhyvinvoinnin näkökulmasta.

Työhyvinvointi on kokemus. Se mihin kiinnitetään huomiota, se kasvaa. Kannattaa siis miettiä, onko syytä aina penkoa sitä, mikä on huonosti vai mieluimmin miettiä niitä juttuja, jotka ovat hyvin.

Lue lisää

Think Jugaad: Nosta itsesi uudelle energiatasolle

Kävin torstaina (7.6.) kevyen juoksulenkin ja pyöräilyn jälkeen Medstepsin aamiaistilaisuudessa.  Tilaisuuden kutsu oli otsikoitu houkuttelevasti: ”Nosta itsesi uudelle energiatasolle”.

Tavoitteena oli keskustella työpaikkojen hyvinvoinnista ja terveydestä. Tilaisuuden yhteydessä oli mahdollisuus osallistua klo 7.00 alkavaan kahvakuulatreeniin ja keskustelun jälkeen sai oman kehonkoostumusmittauksen.

Aamiaissession kiinnostavimman puheenvuoron käytti 15/30 Researchin toimitusjohtaja Markus Keränen. Hänen mukaansa olemme siirtymässä hitaan kasvun vuosikymmeneen. Tehtyjen työtuntien määrä tulee vähentymään ja työntehokkuus laskemaan. Näin ollen myös talouskasvu hiipuu ja resurssit käyvät niukemmiksi mm. ekologisten rajojen tullessa vastaan.

Menestyksen salaisuus on epäonnistumisen sietokyky ja valtava tahto. Keränen kiteytti oman puheenvuoronsa kolmeen huomioon:

Lue lisää

Työhyvinvointia ja ilmastodieetit – ilman lisäydinvoimaa

Pääsiäisen alusviikko on selvästi vähän rauhallisempi kuin normaalit kevätviikot. Onneksi! Maanantaina valmistelin eduskunnan ympäristövaliokunnalle Luonto-Liiton lausuntoa kaivoslaista (Ymv-Kaivoslaki-Luonto-Liitto-06042010). Olen menossa valiokuntaan kuultavaksi heti pääsiäisen jälkeen. Ilmastodieetit-ohjelma jatkui. Tällä kertaa teemana oli ”Ruokailun jäljet. Sami Garam kokkaa tähteistä herkkuja. Kelpaako ilmastopöperö koiralle? Muusikko Jukka Pojan maakellarihanke etenee. Biojätelaitoksen tuoksu huumaa.” Ohjelma on katsottavissa täältä: Ilmastodieetit 2/5. Toimistolla kävimme läpi myös työhyvinvointikyselyn tuloksia. Oli helpottava huomata, että mitään vakavia ongelmia ei ole, … Lue lisää

Close Bitnami banner
Bitnami