Katujen sankarit

Kunnallisvaalien myötä olen kampanjoinut kadulla 3.10. lähtien lähes päivittäin.

Tähän mennessä esitteitä on jaettu noin 28 500 kappaletta. Katukampanjointiin on käytetty aikaa noin 151 tuntia. Henkilökohtaisesti olen ollut kadulla kolmen viikon aikana 121 tuntia. Olen paljon kadulla, koska se on kivaa!

Oheisessa kuvassa olen kampanjoimassa Kolmen sepän aukiolla Vihreiden vaalimökin tuntumassa.

Mairea hymy johtuu siitä, että olen juuri saanut tietää E.ONin vetäytyvän Fennovoiman ydinvoimahankkeesta.

Toki siellä kaduilla ovat olleet lukemattomat muutkin ehdokkaat. Nyt on aika jakaa tunnustusta muutamalle muulle katuja valloittaneille:

Vihreiden Turkka Louekari on kaveri, johon olen törmännyt kadulla jo lokakuun alusta lähtien. Turkka on tehnyt aktiivisen kampanjan. Lisäksi Jasmin Hamid loistaa usein kampanjoinnin parissa ison tukijoukkonsa kanssa. Jasmin on valovoimainen kampanjoitsija. Hän saa ihmiset pysähtymään ja keskustelemaan. Varsinkin teinit tuntuvat fanittavan häntä kovasti. Tämän lisäksi on pakko suositella Laura Nordströmiä. Hänen tempauksensa (esimerkiksi imetys-flashmob) ovat olleet näiden kunnallisvaalien upeimpia. Ja tietysti muutenkin Vihreät ehdokkaat ovat olleet näkyvästi kaduilla.

Vasemmistoliiton työn sankari on Dan Koivulaakso. Hänellä on sisällöltään aivan loistava vaalilehti ja hyvä tukiryhmä. Lehtiä jaetaan paljon (yhteensä ilmeisesti ainakin 20 000 kpl) ja näkyvästi eri puolilla kaupunkia. Danin lisäksi olen törmännyt usein myös Kirsi Pihlajaan.

Kokoomuksen katukampanjoinnin tähti on Joona Haavisto. Hänet tapaan kadulla vähintään kolme kertaa päivässä eri puolilla kaupunkia. Joona on muutenkin fiksu kaveri, jota voi lämpimästi suositella, jos Vihreät eivät syystä tai toisesta kelpaa. Kokoomuksesta voi suositella myös Lasse Männistöä. Istuva kansanedustaja on näkynyt usein Kolmella sepällä ja tukiryhmä on aktiivisesti liikenteessä. Lisäksi on pakko antaa tunnustusta saman puolueen toiselle äärilaidalle eli Wille Rydmanille. Hän tekee intensiivistä, aktiivista ja näkyvää katutyötä, vaikka teemat ovatkin vähän toiset kuin itsellä.

Kaikkein suurimman vaikutuksen minuun on tehnyt kuitenkin RKP:n Yakup Yilmaz. Hän on kampanjoinut lähinnä asematunnelissa ja kannustanut erityisesti maahanmuuttajia vaaliuurnille. Sain itse todistaa tapahtuma, jossa Yakup kävi kädestä pitäen näyttämässä yhdelle maahanmuuttajalle, miten ja missä käydään äänestämässä. Myöhemmin Yakup kertoi minulle, että henkilö oli asunut jo parikymmentä vuotta Suomessa mutta ei ollut koskaan aiemmin äänestänyt. Hienoa työtä! Yakup haluaa monikulttuurisen ja suvaitsevan pääkaupungin. Niin minäkin!

Laita kommenttia tai lähetä viestiä ja ehdota minulle ehdokasta, joka ansaitsee tulla mainituksi poikkeuksellisen hyvällä katukampanjoinnillaan. Pahoittelut siis jo etukäteen, koska niin moni jäi ja jää tästä varmasti puuttumaan!

Jos kuitenkin haluat tehdä äänestyspäätöksen sen perusteella, kuka oikeasti on ollut valmis tekemään töitä valtuustopaikan eteen, suosittelen yllämainittuja.

 

Jätä kommentti