Valtioneuvoston tulevaisuusselonteko: Kestävän kasvun ja hyvinvoinnin foorumi

Osallistuin torstaina (1.11.) Säätytalolla Kestävän kasvun ja hyvinvoinnin foorumiin. Tilaisuuden tavoitteena oli pohtia Suomen tulevaisuutta valtioneuvoston tulevaisuusselonteon pohjaksi.

Foorumissa julkaistiin samalla Pekka Himasen ja kansainvälisen tutkimusryhmän Sininen kirja ”Suomen kestävän kasvun malli. Luonnos kansalliseksi tulevaisuushankkeeksi.”

Yhteenvetoja voi todeta, että että ekologinen näkökulma on tullut politiikan teon kovaan ytimeen. Hyvä näin!

Toisaalta näkökulma ei ollut vielä kovin radikaali ja uudet avaukset, jolla keskustelua olisi potkittu selvästi eteenpäin, puuttuivat. Kestävän kehityksen kolme ulottuvuutta kun ovat olleet tapetilla jo 1980-luvun lopusta lähtien.

Sinisen kirjan ja foorumin voi tiivistää siten, että kyse on tämän ajan sivistyneestä kompromissipuheesta.

Lue lisää

Close Bitnami banner
Bitnami