Ylikulutus on aikamme virtahepo olohuoneessa. Me kaikki näemme sen, mutta harva uskaltaa kysyä ääneen: voimmeko todella ratkaista kestävyyskriisin puuttumatta itse kulutuksen määrään?
Usein keskustelu väistetään tarjoamalla ratkaisuksi teknologiaa tai siirtymää palvelutalouteen eli ekotehostamista tai niin sanottua ”aineetonta kulutusta”. Mutta tässä piilee vaarallinen ajatusharha. Todellisuudessa täysin aineetonta kulutusta ei ole olemassa. Jokainen digitaalinen palvelu, jokainen metsämeditaatioon hankittu varuste ja jokainen bitti vaatii fyysistä tilaa, materiaalia ja ennen kaikkea energiaa.
Eksponentiaalinen kasvu kohtaa fysiikan rajat
Otetaan esimerkiksi energiankulutus. Teollistumisesta lähtien energiankäyttömme on kasvanut noin 2 prosentin vuosivauhdilla. Se kuulostaa maltilliselta, mutta eksponentiaalinen kasvu on petollista.
Jos jatkamme samalla uralla, kulutamme noin 450 vuoden kuluttua enemmän energiaa kuin mitä koko maapallo vastaanottaa auringosta. Tässä vaiheessa emme törmää vain raaka-aineiden loppumiseen, vaan termodynamiikan seinään.
Vaikka keksisimme täydellisen ja saasteettoman energialähteen, kuten fuusiovoiman, ongelma ei poistu. Kaikki käyttämämme energia muuttuu lopulta lämmöksi. Jos energiankäyttö kasvaa nykyistä tahtia, planeettamme ei ehdi säteillä syntyvää hukkälämpöä avaruuteen tarpeeksi nopeasti. Tuloksena on elinkelvoton, kiehuva planeetta riippumatta kasvihuonekaasujen määrästä.
Polkuriippuvuuden vaara
Yksilön eliniän näkökulmasta 450 vuotta voi tuntua ylettömän pitkältä ajalta ja energiankulutuksen kasvu triviaalilta kysymykseltä. Tässä piilee kuitenkin polkuriippuvuuden vaara. Jos rakennamme koko sivilisaatiomme perustukset fysiikan vastaiselle oletukselle, emme pysty kohta enää muuttamaan suuntaa.
Ihmislaji on tallustellut tällä planeetalla vasta noin 300 000 vuotta. Olemme planeetan historiassa tuore tulokas. Vertailun vuoksi:
- Lehtimuurahaiset ovat harjoittaneet menestyksekästä maanviljelyä noin 50 miljoonaa vuotta.
- Dinosaurukset hallitsivat maapalloa 180 miljoonaa vuotta.
- Karhukaiset ovat selvinneet viidestä joukkosukupuutosta 530 miljoonan vuoden ajan.
Nämä lajit ovat osoittaneet, että pitkäaikainen kestävyys ei löydy eksponentiaalisesta kasvusta, vaan sopeutumisesta ja tasapainosta. Olemmeko me todella “viisain” laji, jos olemme ajamassa päin seinää jo muutaman tuhannen vuoden jälkeen, kun muut ovat pärjänneet kymmeniä tai satoja miljoonia vuosia?
Vaihtoehdot ovat vähissä
Sivilisaatiollamme on edessään kaksi mahdollista radikaalia polkua:
- Siirtää energiaintensiivinen teollisuus avaruuteen, jolloin lämpökuorma ei jää ilmakehäämme.
- Siirtyä hallitusti staattiseen tilaan (steady-state economy), jossa jatkuvasta fyysisestä kasvusta luovutaan.
Fysiikan lakien edessä mielipiteillä ei ole merkitystä. Rajallisella planeetalla loputon kasvu on sula mahdottomuus. Meidän on uskallettava sanoa se ääneen. Vähemmän on yksinkertaisesti vähemmän.
Siirtyminen kohtuutalouteen ei ole vain ekologinen valinta. Se on fysiikan sallima vaihtoehtomme, jos haluamme jättää historiastamme muutakin kuin pelkän lyhyen, kirkkaan ja nopeasti sammuvan välähdyksen.
