Tag Archives: Hyvinvointi

Ajassa: Miksi ja mitä varten minun pitäisi vaurastua?

Nordea Ajassa

Lueskelin Nordean avainasiakkaille suunnattua Ajassa-lehteä (1/2012). Lehden teema oli perheen raha-asiat. Kolme avainasiakasta kertoi, kuinka he hoitavat raha-asiansa. Lehdessä Tommi Virtarinne kertoo oman perheen rahankulutuksesta esimerkiksi seuraavaa: ”Rahaa menee ennen muuta perusjuttuihin: kaupassakäyntiin, puhelin-, internet- ja autokuluihin, mutta myös kodin viihde-elektroniikkaan. […] Lisäksi minulla on rahastosijoitus sekä määräaikainen ja eläkesäästötili.” Hassua miten erilaisessa todellisuudessa sitä [...]

Posted in Degrowth, Elämä, Elämänhallinta, kulutus, Talous, Yhteiskunta, Ympäristöpolitiikka | Also tagged , , , , , , , , | 3 Comments

Nuorten hyvinvoinnin lähteet

Olin viikonloppuna puhumassa puolueiden nuorisojärjestöjen yhteispoliittisessa seminaarissa kansalaisvaikuttamisesta. Oli ilahduttavaa, että Allianssitalolle oli saapunut niin suuri joukko politiikasta kiinnostuneita nuoria. Ennen omaa puheenvuoroa oli aikaa selailla Allianssin sekä Opetus- ja kulttuuriministeriön Nuorten Paneeli 201 -raporttia Nuoret ovat nykypäivä ja tulevaisuus (pdf). Aineisto perustuu 883 pääasiassa 13-20 vuotiaan nuoren vastauksiin. Mistä nuorten hyvinvointi oikein muodostuu? Silmiini [...]

Posted in Degrowth, kulutus, Politiikka, Yhteiskunta, Ympäristöpolitiikka | Also tagged , , , , , | Leave a comment

Timo Järvensivu: Aikamme suuri vapaustaistelu

Vieraskynäblogissa Timo Järvensivu Olemme kohdanneet paradoksin: jatkuvan talouskasvun tie on sekä välttämätön että mahdoton. Välttämätön hyvinvointivaltion rahoittamiseksi, mahdoton ekosysteemin kestävyyden kannalta. Talouskasvun mahdottomuutta on yritetty purkaa vaurastumisen ekotehokkuutta parantamalla. Tämä ei ole onnistunut. Luonnon monimuotoisuus vähenee ja ilmasto lämpenee – kiihtyvällä tahdilla.

Posted in Degrowth, Talous, Vieraskynä, Yhteiskunta, Ympäristöpolitiikka | Also tagged , , | 1 Comment

Onnellinen, kohtuullinen ja ekologinen Suomi – Osa 3: Kohtuullisuus

Tässä kirjoitussarjassa pohdin kevään ajan, millainen olisi onnellinen, kohtuullinen ja ekologinen Suomi. Tämän kirjoituksen teemana on kohtuullisuus. Professori Tim Jackson on kuvannut yhden aikamme kiperimmistä haasteista seuraavasti: Olemme ajautuneet käyttämään rahaa, jota meille ei ole, ostaakseemme tavaroita, joita emme tarvitse, tehdäksemme vaikutukset ihmisiin, joista emme välitä. Ja suurin ongelma on se, että tämä kehä aiheuttaa [...]

Posted in Degrowth, Eduskuntavaalit, Kestävä kehitys, kulutus, Politiikka, Yhteiskunta, Ympäristöpolitiikka | Also tagged , | 3 Comments

Onnellinen, kohtuullinen ja ekologinen Suomi – Osa 2: Yksilön ja yhteiskunnan onnellisuus

Tässä kirjoitussarjassa pohdin kevään ajan, millainen olisi onnellinen, kohtuullinen ja ekologinen Suomi. Tämän kirjoituksen teemana on onnellisuus. ”Onni on merkityksellisten asioiden tekemistä yhdessä muiden kanssa. Laajemmin kyse on siitä, että voimme turvata luonnon monimuotoisuuden ja elämän jatkumisen maapallolla. Arjessa onni on minulle sitä, että voin ajaa polkupyörällä, syödä hyvää kasvisruokaa sekä toimia ekologisesti kestävän ja [...]

Posted in Eduskuntavaalit, Elämänhallinta, Politiikka, Yhteiskunta | Also tagged , , , | 1 Comment

Suomi kestävän kasvun uralle – kasvufetissi tarvitsee uskon hypyn

Osallistuin perjantaina 13.8.2010 valtioneuvoston kanslian ja pääministeri Mari Kiviniemen järjestämään kutsuseminaariin ”Suomi kestävän kasvun uralle”. Pääministeri Mari Kiviniemen mukaan Suomen tulee luoda vuosikymmenen yli ulottuva pitkän aikavälin kasvuohjelma. Tuottavuuden ja hyvinvoinnin kasvu nojaa hänen mukaansa omaan osaamiseemme. Talouskasvu on tärkeää, koska sen myötä syntyy työpaikkoja, valtio saa lisää tuloja, ja näin voidaan turvata hyvinvointipalvelut ja [...]

Posted in Degrowth, Kestävä kehitys, kulutus, Talous, Yhteiskunta, Ympäristöpolitiikka | Also tagged , , , , , , , , , , , , , , | 8 Comments

Yltäkylläisten pidot – Hyvinvoinnin tulevaisuus

Osallistuin keskiviikkona (10.3.) Yltäkylläisten pidot – Hyvinvoinnin tulevaisuus -kirjan julkaisuseminaariin Bottan juhalsalissa. Viime kesän ensimmäisenä hellepäivänä pieni porukka [1] kokoontui Vuosaasen Kulttuurikeskus Sofiaan keskustelemaan hyvinvoinnin tulevaisuudesta. Tämän keskustelun pohjalta syntyi kirja Tornin pitojen hengessä. Bottalle oli kokoontunut noin sata yltäkylläisyydestä kiinnostunutta henkilöä kuuntelemaan paneelikeskustelua.  Paneelia veti Jouko Kajanoja ja muut keskustelijat lisäkseni olivat Kelan tutkimusprofessori [...]

Posted in Degrowth, Kestävä kehitys, Talous, Yhteiskunta, Ympäristöpolitiikka | Also tagged | 1 Comment