Kansalaisaloite turkistarhauksen kieltämiseksi siirtymässä pian eduskunnan käsittelyyn

Viime toukokuun puolivälissä alkanut Kansalaisaloitekampanja turkistarhauksen kieltämiseksi on kerännyt jo 60 635 allekirjoitusta.

Kannatusilmoituksia ehtii kerätä vielä ensi viikon tiistaihin asti (13.11.). Tämän jälkeen kaikki allekirjoituslomakkeet viedään Väestörekisterikeskukselle tarkistettavaksi, jonka jälkeen aloite toimitetaan eduskunnalle.

Sitten alkaakin kampanjan seuraava vaihe eli vaikuttaminen kansanedustajiin, jotta aloitteemme saisi mahdollisimman laajan kannatuksen.

Kyse on suomalaisen demokratian kannalta historiallisesta, ainutlaatuisesta kampanjasta.

Lue lisää

Turvapaikanhakijat nälkälakossa Helsingissä – ei karkoituksia Afganistaniin!

Osallistuin tänään solidaarisuusmielenosoitukseen ja ihmisketjuun nälkälakossa olevien afganistanilaisten turvapaikkahakijoiden puolesta.

Mukana oli noin 200 ihmistä ja ketju jatkui Kansalaistorilta Mannerheimintielle Eduskuntataloa vastapäätä.

Kaksi afganistanilaista turvapaikanhakijaa on ollut nälkälakossa maanantaista 10.9.2012 lähtien Helsingissä. He vastustavat nälkälakolla palautusta Afganistaniin, koska uskovat olevansa siellä hengenvaarassa.

Nälkälakkolaisten vaatimukset ovat seuraavat:

Lue lisää

Kynttilämielenilmaus saimaannorpan puolesta

Osallistuin tänään Suomen luonnonsuojeluliiton järjestämään kynttilämielenilmaukseen Helsingin Senaatintorilla. Kyseessä oli samalla muistotilaisuus kuudelle kalanpyydyksiin kuolleelle saimaannorpan kuutille. Kalastusrajoitusten tiukentamisesta huolimatta äärimmäisen uhanalaisen saimaannorpan kuuttikuolemat eivät ole vähentyneet. Kalanpyydyskuolemat ovat siirtyneet loppukesään, joten kalastusrajoituksia on jatkettava ainakin elokuun loppuun asti. Suomen luonnonsuojeluliitto: Saimaannorpan turvaksi tarvitaan tiukemmat kalastusrajoitukset

Valtioneuvoston tulevaisuusselonteko: Kestävän kasvun ja hyvinvoinnin foorumi

Osallistuin torstaina (1.11.) Säätytalolla Kestävän kasvun ja hyvinvoinnin foorumiin. Tilaisuuden tavoitteena oli pohtia Suomen tulevaisuutta valtioneuvoston tulevaisuusselonteon pohjaksi.

Foorumissa julkaistiin samalla Pekka Himasen ja kansainvälisen tutkimusryhmän Sininen kirja ”Suomen kestävän kasvun malli. Luonnos kansalliseksi tulevaisuushankkeeksi.”

Yhteenvetoja voi todeta, että että ekologinen näkökulma on tullut politiikan teon kovaan ytimeen. Hyvä näin!

Toisaalta näkökulma ei ollut vielä kovin radikaali ja uudet avaukset, jolla keskustelua olisi potkittu selvästi eteenpäin, puuttuivat. Kestävän kehityksen kolme ulottuvuutta kun ovat olleet tapetilla jo 1980-luvun lopusta lähtien.

Sinisen kirjan ja foorumin voi tiivistää siten, että kyse on tämän ajan sivistyneestä kompromissipuheesta.

Lue lisää

Anni Kiviranta: Uusiutuvampaa, demokraattisempaa energiaa Suomen kuntiin

Vieraskynäblogissa Anni Kiviranta

Ilmastonmuutoksen voimistumisen hillitsemiseksi energiantuotannon tulisi siirtyä fossiilisesti tuotetuista energianlähteistä uusiutuvasti tuotettuun energiaan.

Suomessa uusiutuvan energian tuotantoa olisi edelleen mahdollista kasvattaa, mutta esimerkiksi tuulivoimalan perustaminen aiheuttaa paikallisissa ihmisissä usein vastustusta. Vastustusta syntyy, koska paikalliset kokevat ulkopuolelta tulevat massiiviset tuulivoimapuistot uhaksi.

Tanskassa hallitus julisti kymmenen vuotta sitten kilpailun, jossa etsittiin aluetta pilottikokeilua varten.

Lue lisää

Ekoisi: Lasten suuri lelukirja: Myynnissä aseita

Postilaatikosta kolahti tällä viikolla Lasten suuri lelukirja.

Kirja oli postitettu meille minun nimelläni. Osoitelähteenä oli Väestötietojärjestelmä.

Kirjan tavoite on vakuuttaa lapset ja heidän vanhempansa lelujen tarpeellisuudesta ja lisätä joulun alla lelujen myyntiä. Kirjassa on myytävänä yli 120 sivua kummallisia vekottimia.

Herää kuitenkin kysymys: Mitä leluja vähän yli yksivuotias tarvitsee? Eikö tavalliset kodin tavarat riitä virikkeeksi?

Pitääkö tosiaan olla legoja, Annoying Monsterita, Shnookseja, Hugmeezejä, Hugoja, Barbapapoja, My Little Ponyja, Brioja, Angry Birdsejä, Fruit Ninjoja, Junior Drivereita, World of WarCraft- ja Star Wars-leluja, Transformerseja ja monia muita?

Aikaisemmin olen kirjoittanut leluista tänne: Kuinka paljon yksivuotias tarvitsee leluja?

Lasten suuressa lelukirjassa on myynnissä jopa leikkiaseita. Esimerkiksi Nerfin Dart Tag Snapfire 8 on puoliautomaattinen, kädessä pidettävä, salamannopeasti laukaiseva Dart Tag -blaster ase. Pitäisikö tuollainen saada yksivuotiaallemme?

Lue lisää

Politiikan teon periaatteiksi avoimuus, positiivisuus, proaktiivisuus ja äänettömät?

Sunnuntain kunnallisvaalien jälkeen olen saanut lukemattomia onnitteluhalauksia ja -kättelyitä, puheluita ja tekstiviestejä, sähköposteja ja Facebook-onnitteluita.

Lisäksi olen saanut kymmenittäin ehdotuksia konkreettisista edistettävistä asioista. Kiitos kaikesta palautteesta!

Esimerkiksi tänään tiistaina (30.10.) olin Sibelius-lukiossa puhumassa oppilaille ruuan ilmasto- ja ympäristövaikutuksista. Luennon jälkeen oppilaat tulivat toivomaan, että koulussa olisi parempaa kasvisruokaa ja koulun eteen Liisankadulle saataisiin pyöräkaista.

Terveisiä Sibelius-lukion oppilaille: Kasvisruuan ja pyöräkaistojen edistäminen ovat asioita, joita olen mielihyvin edistämässä! Siitäkin huolimatta, että kaikilla lukioikäisillä ei ole äänestysoikeutta.

Viimepäivien aikana olen joutunut hyväksymään, että jatkossa olen kansalaisaktivistin ja järjestöammattilaisen lisäksi myös poliitikko. Samalla olen miettinyt, millainen poliitikko haluan olla.

Ohessa neljä periaatetta, jotka toivon voivani ottaa oman politiikan teon lähtökohdaksi:

Lue lisää

Kunnallisvaalit on käyty: Kiitos luottamuksesta!

Vihreät lähtivät kunnallisvaaleihin mielipidekyselyiden mukaan altavastaajan paikalta. Ääntenlaskun edetessä vaalitappio muuttui kuitenkin voitoksi.

Valtakunnallisesti vain Perussuomalaiset pystyivät lisäämään kannatusta. Kaikki suuret puolueet menettivät sitä merkittävästi.

Valtakunnallisesti Vihreiden kannatus oli 8,5 prosenttia ja Helsingissä huimat 22,3 prosenttia. Helsingissä Vihreät ovat selvästi toiseksi suurin puolue Kokoomuksen jälkeen.

Itse sain 1154 ääntä ja sillä valtuustopaikan seuraavaksi neljäksi vuodeksi. Lämmin kiitos kaikille, jotka ovat antaneet ainokaisen äänensä minulle ja auttaneet kampanjassa! Yritän olla jokaisen äänen arvoinen sekä tehdä parhaan kykyni mukaan tulevien sukupolvien Helsingistä totta.

Helsingin ehdokaskohtaiset äänimäärät löytyvät esimerkiksi YLEn sivuilta ja kunnallisvaalikampanjani yhteenveto aiemmasta blogikirjoituksestani: Vaalikampanja on tehty: Lämpimät kiitokset!

Monet tulivat onnittelemaan minua nimenomaan valtavan katukampanjan ansiosta, joka oli ilmeisesti esitteiden lukumäärällä (30 700 kpl) mitattuna Suomen suurin. Ainakin itselleni niillä 138 kadulla vietetyllä tunnilla sekä lukemattomilla kohtaamisilla ja keskusteluilla oli suuri merkitys ihmisten arjen ymmärtämiseksi.

Vaalituloksen osalta juhlin erityisesti seuraavaa kolmea asiaa:

Lue lisää

Vaalikampanja on tehty: Lämpimät kiitokset!

Kunnallisvaalikampanja on nyt omalta osaltani tehty.

On aika kiittää kaikkia niitä lukuisia ihmisiä, joiden tuesta, avusta ja kyvyistä olen kampanjakuukausien aikana saanut nauttia.

Haluan myös kiittää lämpimästi kaikkia, jotka ovat jo antaneet ainokaisen äänensä minulle, tai jotka ovat edes harkinneet sitä. Kiitos luottamuksestanne!

Kunnallisvaalien tulos ei ole vielä selvillä tätä kirjoittaessani, ja vaikka tulos jännittää, olo on rauhallinen ja tyytyväinen. Se mitä on suunniteltu, on tehty. Tulos ei ole minun vallassani.

Omalla kohdallani pääasia on, että on tehty hyvä kampanja.

On pidetty keskustelussa yllä tärkeitä teemoja ja kohdattu ihmisiä. Vaaleja tulee ja menee, mutta ihmiset pysyvät, ja myös monet ekologiset, sosiaaliset ja eläinten hyvinvointiin liittyvät haasteet vaativat huomiota yhä uudelleen ja uudelleen.

Kampanjan myötä toteutettiin kolme uutta innovaatiota:

Lue lisää

Viimeinen kampanjapäivä kuvina: Heidi Hautalalta äänestyslupaus

Kunnallivaalien viimeisenä kampanjapäivänä (27.10.) ehdin käydä Itäkeskuskuksessa, Sörnäisissä brunssilla Cafe Veganissimossa, Arabian kauppakeskuksessa, Käpylässä ja ydinkeskustassa.

Mukana kampanjoimassa olivat myös puolueen puheenjohtaja ja ympäristöminiseri Ville Niinistö sekä kehitysministeri Heidi Hautala.

Viimeisen kampanjapäivän kohokohtia oli kun Kehitysministeri Heidi Hautala ilmoitti äänestäneensä minua ennakkoon! Vetää nöyräksi.

Tämän päivän myötä kunnallivaalien katukampanjointi on ohi ja jokaikinen esite on jaettu. Yhteensä esitteitä on jaettu 30 700 kpl. Huomenna sunnuntaina (28.10.) jäljellä on enää äänestäminen. Iso kiitos kaikille avusta!

Ohessa kuvia kampanjapäivän varrelta.

Lue lisää

Vuoden aluksi on hyvä laskea hiilijalanjälki. Tässä tulokset Sitran Elämäntapatestillä tehtynä. Miten iso hiilijalanjälki sulla on?
10 asiaa vuodesta 2025

Third Rockin toimitusjohtaja viides kokonainen vuosi. Yritysvastuuregulaation lässähdyksestä huolimatta varsin kelvollista ja toivottavasti vaikuttavaa tekemistä noin 100 eri yrityksen tai organisaation kanssa. Lyhennetty työviikko täydellä palkalla sai mukavasti huomiota ja herätti paljon kiinnostusta.

Liikuntaa kertyi vuoden aikana yhteensä 862 tuntia. Uintia 281 km, pyöräilyä 8085 km ja juoksua 1302 km. Joka aamu kevyt venyttely ja 7 minute workout. 

Kesäloman aluksi tein omatoimisen triathlonin täysmatkan. Lisäksi kertyi kaksi puolimatkaa, maraton/ultrajuoksu (51 km) ja 16 puolimaratonia.

Kirjallisuutta. Vuoden alussa ilmestyi kirjani 1,5 astetta parempi arki. Yhteensä luin tai kuuntelin vuoden aikana 250 kirjaa.

Kävin 50 lounaalla keskustelemassa elämän tarkoituksesta. Tästä aiheesta on tavoitteena kirjoittaa seuraavaksi kirja. Omaksi yllätyksekseni sain kirjan tekemistä varten jopa apurahan Suomen tietokirjailijoilta. 

Luottamustehtäviä. Olen saanut olla Animalian hallituksessa edistämässä eläinten oikeuksia ja toimia Myrskyvaroitus-yhdistyksen hallituksen neuvonantajana edistämässä ilmastoasioita.

Matkustelua ja kokouksia. Yhteensä 70 matkapäivää. Suurin osa kotimaassa. Kesällä maata pitkin Kilpisjärven kautta Pohjois-Norjaan Tromssaan ja Lofooteille. Tänäkään vuonna ei ainuttakaan lento- tai laivamatkaa. Lisäksi vuoden aikana yhteensä 837 kokousta. 

Räppäri ja sanataideohjaaja Rauhatäti ehdotti yhteisen räppibiisin tekemistä. Tästä yhteistyöstä julkaistiin toukokuussa ensimmäinen räp-kappale. Biisin nimi on ”Poljen poljen”, ja se syntyi halusta sanoittaa omia kokemuksia ja tunnetiloja niistä hetkistä, kun puskee eteenpäin, vaikka tie on epätasainen.

Sijoituksia. Lahjoitimme 10,13 % kotitalouden nettotuloista (9740,50 e) hyväntekeväisyyteen. Uskon, että kaikkein vastuullisinta ja tuottoisinta sijoittamista pidemmällä tähtäimellä on rahan lahjoittaminen niille tahoille, jotka edistävät kestävää maailmaa.

Unta kertyi vuoden aikana keskimäärin 6 tuntia ja 2 minuuttia yössä. Keskimäärin 7 minuuttia vähemmän yössä kuin edellisen vuonna.

Hyvää ja rauhaisaa vuotta 2026 kaikille!
Saa olla kiitollinen ja onnellinen, että tänä vuonna on pysynyt terveenä ja hyvässä kunnossa sekä voinut tehdä niin paljon sitä mistä tykkää eli käytännössä mm. harrastaa triathlonia. 

Mitä tuli tehtyä eli vuoden 2025 liikunta numeroina…

-Uinti: 125,5 h, 281 km
-Pyörä: 391 h, 8085 km
-Juoksu: 142,5 h, 1302 km
-Fysiikka: 175 h
-Muuta: 28 h
 
(Suuri osa tunneista/kilometreistä on arkiliikuntaa tai höntsäilyä eikä tavoitteellista treenaamista) 

Tämä pitää sisällään myös yhden omatoimisen täydenmatkan triathlonin, kaksi puolimatkaa, yhden maraton-/ultrajuoksun (51 km) ja 16 puolimaratonia sekä päivittäiset 7 minute workout -treenit. 

Liikuntaa yhteensä 862 h. Keskimäärin 16,5 tuntia viikossa tai 2 h 22 min päivittäin.
Jihuu! Tänään omatoiminen puolitriathlon. Uinti 1,9 km, pyörä 90 km ja juoksu 21,1 km. Nyt voi rauhoittua loman viettoon.
Vuoden 16. puolimaraton. Joka kuukausi vähintään yksi.
Euroopan suurin turkisten tuottajamaa Puola kieltää turkistarhauksen

Päätöksen myötä Euroopassa harjoitetaan turkistarhausta enää vain Suomessa ja Kreikassa sekä pienimuotoisesti muutamassa muussa maassa

https://animalia.fi/2025/12/02/euroopan-suurin-turkisten-tuottajamaa-puola-kieltaa-turkistarhauksen/
Kuinka pitkään tätä voidaan pitää hyväksyttävänä toimintana? Kuinka pitkään ajattelit vielä itse syödä broileria? 

Suomessa lähes neljä miljoonaa broileria hylätään teurastamoissa vuosittain, eli ne eivät päädy ihmisravinnoksi. Syitä hylkäykseen ovat muun muassa erilaiset ihotulehdukset, kuten paiseet, sekä murtumat.

Kaikkiaan Ruokaviraston tilastojen mukaan viime vuoden aikana teurastamoille tuotiin lähes 82 miljoonaa broileria ja niiden emoa.

https://animalia.fi/2025/11/19/miljoonat-broilerit-ovat-niin-sairaita-etta-ne-eivat-kelpaa-ruuaksi/
Haluatko olla rikas? Ei kannata hankkia autoa. 

Jos oletetaan, että olisin hankkinut uuden 48 000 euroa (uuden auton keskimääräinen hankintahinta Suomessa) maksavan auton 10 vuoden välein (yhteensä 3 uutta autoa) ja käyttänyt autoiluun vuosittain 6000 euroa, tarkoittaisi se 30 vuoden aikana yhteensä 354 000 euron menoja. Tuolla summalla saa vaikka ihan mukavan asunnon hyvien liikenneyhteyksien päästä. Vaihtoehtoisesti jos auton ja sen käytön sijaan sijoittaisin vastaavan summan kuukausittain 30 vuoden ajan noin kolmen prosentin vuosittaisella tuotto-odotuksella, minulla olisi varallisuutta 570 000 euroa. Auton hankinnnan ja autottomuuden erotus on omassa arjessani tarkoittanut siis noin 924 000 euroa parempaa lopputulosta. 

Toinen tapa tarkastella autoilua on ajankäyttö. Sitä vartenhan auto usein hankintaan, että pääsisi paikasta toiseen mahdollisimman kätevästi/nopeasti ja säästäisi aikaa. Jos ajatellaan, että kuukausipalkkani olisi ollut 30 vuoden aikana keskimäärin 4000 euroa kuukaudessa, niin minun pitäisi tehdä 30 vuoden aikana töitä 88,5 kuukautta tienatakseni rahat autoiluun. Käytännössä 30 vuoden ajan noin 25 % kaikesta työajastani olisi mennyt autoilun kustannuksiin. Kun ei tuhlaa rahojaan autoiluun, voisi saman elintason saavuttaa siis esimerkiksi tekemällä 75-prosenttista työaikaa ja viettää melkein neljäsosan päivistä läheisten kanssa, opiskella uusia tutkintoja tai tehden jotain muuta merkityksellistä, esimerkiksi vapaaehtoistyötä. Eikä tuossa ole tietenkään vielä sitä aikaa mukana, jonka istuu autossa. Jos lisäksi lasketaan, että istuisin autossa keskimäärin tunnin vuorokaudessa, kertyy siitä 30 vuoden aikana melkein 11 000 tuntia (456 vuorokautta), jonka olisi voinut pyöräillä tai kävellä ja näin pitää huolta omasta terveydestään. 

Autosta vapautuvalla ajalla tai rahasummalla ehtii tehdä aika monta vuotta merkityksellisiä asioita ilman painetta taloudellisesta toimeentulosta. Tuolla summalla voi hankkia myös esimerkiksi asunnon sellaisesta paikasta, joka mahdollistaa riippumattomuuden autokeskeisestä elämästä. 

Puhumattakaan niistä ilmasto- ja ympäristöhyödyistä sekä terveyshyödyistä, joita autosta vapaa elämä on minulle tarkoittanut.
Tänään tietokirjavierailu. Vuorossa Ruukki ja Siikajoen lukio. Yritän vakuuttaa lukiolaiset siitä, että 1,5 asteen mukainen ekologinen arki mahdollistaa kaiken sen mielekkään ja mukavan tekemisen, jota ihmiset tyypillisesti tavoittelevat, kun aika ei mene turhan rahan tienaamiseen ja sen tuhlaamiseen vaan omaan hyvinvointiin.

Matkalla kuuntelen Olli Kopakkalan kirjaa Voimaa ja kestävyyttä laiskalle ihmiselle, joka muistuttaa hyvin siitä, että liikunta on yleensä paras lääke kaikkeen. Kuinka paljon itse olisit valmis maksamaan lääkkeestä, joka parantaa eloonjäämisen todennäköisyyttä 50 % seuraavan 10 vuoden aikana? Liikunta ja sen tuoma hyvä olo ja kasvavat voimavarat eivät välttämättä maksa paljon tai vaadi merkittävää luonnonvarojen kulutusta. Hyvä kunto kuitenkin tukee ja mahdollistaa merkityksellistä tekemistä. 

Kerro ihmeessä jos haluat minut puhumaan kirjoistani ja ekologisesta arjesta paikkakuntasi kirjastoon tai koululle. Tulen mielelläni!
HS Teema 5/2025:
”Eniten tehtävää on poliittisessa näyssä ja kyvykkyydessä. Kun luovumme fossiiliriippuvuudesta, saamme paljon paremman maailman.”
Mikä taho on mielestäsi tänä vuonna esimerkillisellä toiminnallaan edistänyt eläinten hyvinvointia ja oikeuksia? Animaliassa jaetaan Pro Animalia palkinto joka vuosi vuoden eläinmyönteisimmälle teolle. Nyt olisi hyvä hetki tehdä ehdotuksia palkinnon saajaksi!

Täällä edellisten vuosien palkitut
https://animalia.fi/pro-ja-anti-animalia/
Seuraa minua Instagramissa