Omatoiminen Triathlonin täysmatka eli Ironman 

Se oli kaukainen haave. Täysmatkan triathlonin (3,8 km uinti, 180 km pyöräily ja 42,2 km juoksu) eli Ironman suorittaminen tuntui täysin tavoittamattomalta. 

Olin kyllä käynyt toisinaan uimassa muutaman kilometrin, pyöräillyt pitkiä matkoja ja juossut maratoneja sekä tehnyt yhden puolimatkan, mutta Ironman eli kaikki nuo peräkkäin tuntui utooppiselta ja täysin saavuttamattomalta. 

Sitten löysin syksyllä 2022 Helsinki Triathlon seuran ja hurahdin harjoitteluun. Huomasin, että nautin harjoittelusta suunnattomasti, mutta kilpailu tai tapahtumat eivät kiinnostaneet. Viime kesänä vastoin omia odotuksia tein ensimmäisen täysmatkani (omatoimisesti) juuri alle 50-vuotiaana. 

Tavoitteiden saavuttaminen luo helposti uusia tavoitteita. Odotushorisontti uhkaa karata kauemmaksi. 

Päässäni syntyi ajatus, että olisi kiva olla tehtynä ironman alle viiskymppisenä ja sen lisäksi myös yli viisikymppisenä. Viimeisen vuoden ajan olen harjoitellut vähän kevyemmin, mutta riittävästi ja peruskunto on aika hyvä vuosien harjoittelun myötä. Kesäloman ensimmäisenä päivänä olin taas viime vuoden tapaan uimassa, pyöräillemässä ja juoksemassa. 

Ja se oli siinä! Toinen Käpylä-ironman tehtynä, nyt yli viisikymppisenä. Vaikka harjoittelu itsessään on parasta niin kyllähän tästäkin tulee hyvä olo! Tästä oli hyvä aloittaa loma. 

Miltä homma tuntui? 

Uinti kulki odotetusti hyvin (koska sitä olen tehnyt keväällä enemmän), pyöräily oli tahmeaa (vaikka arkiajokilsoja tulee paljon) ja juoksu kulki yllättäen kaikkein parhaiten (vaikka olin juossut kuluneena vuonna minimalistisen vähän, keskimäärin vain noin 15 km viikossa). 

Tarkemmat ajat:

-Uinti: 3800 m, 1h 22min (2:10/100m), keskisyke 130

-Pyöräily: 180,15 km, 7h 22min 33s (24,46 km/h), keskisyke 120

-Juoksu: 42,22 km, 4h 43min 1s (6:42/km), keskisyke 120

Yhteensä 13 h 20 min 54 s, keskisyke 121 (nettoaika ilman vaihtoja ja taukoja). Aika parani vuoden takaisesta peräti 33 minuuttia vaikka harjoittelin selvästi kevyemmin. Uinnin aika parani noin 5 minuutilla (5:06), pyöräilyn aika noin 12 minuutilla (12:16) ja juoksu peräti 16 minuutilla (15:59).

Näin pitkä suoritus kuluttaa myös aika paljon energiaa. Mitä söin/tankkasin suorituksen aikana?

Tässä lista ja arvio kaloreista:

-banaani, 100 kcal

-nuudeleita soijarouheella, 400 kcal

-4 x vauhtikarkki, 168 kcal

-6 x ruispalaleipää, 438 kcal

-6 x margariini leivän päälle, 210 kcal

-6 x kasvisleikkele leivän päälle, 220 kcal

-pastaa soijarouheella, 600 kcal

-8 dl smoothieta, 720 kcal

-4 dl appelsiinimehua, 180 kcal

-4 x Mariannekarkki, 80 kcal

-suklaajäätelötötterö, 200 kcal

-energiajuomaa 2,25 l, 600 kcal

-nesteyttävä elektrolyyttijuoma 3 l, 21 kcal

-vesi 2 dl, 0 kcal

Yhteensä 3937 kcal, josta nestettä 5,45 litraa + 8 dl smoothieta. 

Lämpötila oli ideaali (noin 20 astetta) kun vuosi sitten oli hellepäivä (yli 30 astetta) ja nestettä kului silloin peräti 9 litraa. 

Huoltopisteenä toimi käytännössä koti. Pyörän mukana, triathlonasussa ja vyölaukussa kulki osa eväistä. Lisäksi kävin juoksun yhteydessä Mustikkamaalla moikkaamassa aftereita viettämässä olleita työkavereita ja join appelsiinimehua. Lisäksi pysähdyin Vanhankaupunginkoskelle jäätelölle. Uinnin tein Kumpulan maauimalassa, pyöräilyn kaupunkiajona mm. Malmin lentokentällä ja Raide-Jokerin varrella sekä Kruunuvuorenrannassa. Juoksu kulki Käpylästä Hakaniemeen, Kalasatamaan, Mustikkamaalle ja Vanhankaupunginlahden ympäri sekä Käpylän ja Oulunkylän seudulla.

Kulutus suorituksen aikana: 

-uinti 903 kcal

-pyöräily 3725 kcal

-juoksu 2750 kcal

Yhteensä: 7378 kcal

Koko päivän aikainen kulutukseni oli Ouran mukaan 11 834 kcal, joista ”aktiivisia” kaloreita oli 9654 kcal.

Miten palauduin triathlonista?

Mielenkiinnosta laitoin heti suorituksen jälkeisenä aamuna Firstbeatin anturit kiinni, jotta näin miten palautuminen lähtee käyntiin. Lisäksi seurailin Ouran ja urheilukellon (Garmin 965) dataa. 

Ja kyllähän se keho tuossa todella koville ja aikamoiseen stressitilaan joutui, vaikka tein suorituksen tietoisesti kevyesti ja kokonaisuudessaan peruskuntoalueella. 

Seuraavana päivänä tein venyttelyt ja 7 minuutin lihaskuntotreenin, osallistuin yhteen tunnin kokoukseen ja tein hiukan työhommia sekä söin ja kävin pienellä kävelyllä. Suurimman osan päivää makasin kuitenkin sängyllä, surffasin netissä ja katsoin elokuvan. 

Superkevyestä päivästä huolimatta keho oli todella kovassa stressitilassa ja palutuminen lähti käyntiin vasta illalla vuorokausi suorituksen jälkeen. Ja seuraavankin yön palautuminen oli vielä puolittaista normaaliin yöhön verrattuna. 

Entä millaisia tuntemuksia kehossa triathlonin jälkeen on ilmennyt. Tässä joitain havaintoja. 

Välittömästi triathlonin jälkeen:

-etova olo eikä ruoka maistunut vaikka energiavajetta oli huomattavasti

-niska oli jumissa

-hiukan huimausta ja näön hyvin lievää sumenemista. 

-sain nukuttua yöllä vain 4 h 35 min.

Seuraavana päivänä:

-kyynärtaipeet olivat kipeät ja käsien suoristaminen sattui (mistä ihmeestä tämä tuli?)

-pää ja niska olivat lievästi kipeät

-etureidet olivat kipeät ja portaiden kävely alaspäin oli tuskallista

-vasemman jalan akillesjänne sattui portaita alas kävellessä 

-oikean jalan etuvarpaan kynsi oli kipeä

-leposyke oli ensimmäisenä aamuna noin 10 lyöntiä normaalia korkeammalla

Toisena päivänä:

-leposyke oli palautunut normaaliksi, mutta kehon lämpötila oli 0,4 astetta normaalia korkeammalla. 

-etureidet, vasemman jalan akillesjänne ja oikean jalan etuvarpaan kynsi olivat edelleen arkoja. 

-aamuvenyttelyt ja 7 minuutin lihaskuntotreeni tuntui jo melkein normaalilta

-pyöräilin kevyesti noin 12 km ja osallistuin Helsingissä Pride-marssiin ja tapahtumaan lapsen ja ystävien kanssa. Jalat ja keho olivat väsyneitä, mutta normaali aktiivisuus ja arki sujui ilman suurempia ponnisteluita.

Garminin urheilukellon mukaan kehon energiatilanne (body battery) oli suorituksen jälkeen seuraavana aamuna vain 17/100 ja harjoitteluvalmius oli 1/100. Toisena aamuna Body battery oli jo 88/100, mutta harjoitteluvalmius edelleen heikko. 

Vielä kolmantenakin iltana oli vaikea saada unta ja nukuin vain 4 h 57 min. Kolmantena aamuna/päivänä olo tuntui jo kuitenkin energiseltä tai ainakin  normaalilta ja sellaiselta, että ihan hyvin voisi lähteä treenaamaan. Tämän myötä kävin uimassa.  

Triathlonin jälkeisellä viikolla kävin kerran uimassa, pari kertaa juoksemassa ja pyöräilin lyhyitä arkimatkoja melkein päivittäin (kuitenkin sen verran, että matkaa kertyi yhteensä 207 km). Yhtään kovaa treeniä en tehnyt. 

Täytyy todeta, että palautuminen on oikeastaan aika mahtavaa! Tässä tuntee sen miten oma keho muuttuu ensin aiempaan verrattuna  hyvin raihnaisesta ja osatoimintakykyisestä taas takaisin tunti tunnilta ja päivä päivältä kykenevämmäksi ja parempivointiseksi. Hyvä muistutus siitä, miten iso rooli fyysisellä suorituskyvyllä on omaan jaksamiseen, toimintakykyyn ja mielen hyvinvointiin. 

Iso kiitos valmentaja Kirsi Päiväniemelle ja kaikille muille Helsinki Triathlon Seuran valmentajille unelmien mahdollistamisesta. Kiitos myös kaikille kanssatreenaajille sekä kovasti tsemppiä tuleviin harjoituksiin ja koitoksiin. Vaikka suurimmalla osalla tästä alkaa juuri kaikkein kovin kisakausi, tykkään itse siitä, että voin ajoittaa vuoden ”tärkeimmän” tai kovimman suorituksen juuri kesäloman alkuun ja sitten lomalla voi ottaa rennosti ilman treeniohjelmaa. 

Hyvää kesää kaikille! Mutta mitä seuraavaksi?

Täällä lyhyt kirjoitus vuoden takaisesta omatoimitriathlonista.

Lähdin Raide-Jokerin perään Itäkeskuksesta fillarilla. Oulunkylässä oltiin samaan aikaan.
Saariston Rengastie päivässä. Lähtö Uudestakaupungista klo 8.00 aamulla. Pyöräily Taivasalon ja Kustavin kautta Heponiemeen ja siitä lossiin. 

Samalla matkalla oli myös tuttuja! Olipa kiva jakaa osa matkaa ja pisimmät lossimatkat muiden kanssa. Lossia odotellessa ehti myös syödä ja käydä uimassa. Nauvossa vasta klo 17 aikoihin. Sieltä matka jatkui Turun kautta takaisin Uuteenkaupunkiin. 

Lopuksi 50 kilsaa viilenevässä kesäillassa. Auringonlasku ja tasaista meditatiivista polkemista. Ei juurikaan muuta liikennettä. Kuulokkeissa hyvää musiikkia. Lähellä täydellistä. Viimeinen 5 km hiekkatietä metsän syleilyssä.

Liikkeelle klo 8.00 aamulla. Mökillä takaisin klo 23.00. Ajoaika 8 h 41 min. Kilsoja 211,1 ja keskinopeus 24,3 km/h. 

Reitti: Uusikaupunki-Taivassalo-Kustavi-Heponiemi-Iniö-Mossala-Houtskari-Korppoo-Nauvo-Parainen-Kaarina-Turku-Vehmaa-Uusikaupunki.
Se on siinä! Tänään juoksulenkin yhteydessä havainnot harmaapäätikasta, metsäkirvisestä ja ruisrääkästä. 

Nyt olisi pinnoja 100/100!
Kuinka monta viikkoa sinulla on elämää ehkä vielä jäljellä ja oletko tekemässä niitä asioita, joita oikeasti haluat ja pidät arvokkaina?

Pitäisikö minun tehdä enemmän?

Outi Isotalus (Kirkko ja kaupunki) kävi haastattelemassa  101 onnen päivää -kirjani teemoista, mutta keskustelu laajeni kaikkeen muuhunkin.

Keskustelimme ajan rajallisuudesta, ympäristöstä ja ihmisen paikasta osana luonnon monimuotoisuutta, merkityksellisestä elämästä, kuolemasta, arjesta ja siitä, miksi yritän käyttää aikani niin kuin käytän.

”Itse koen, että kaikki se, mitä olen saanut elämältä, on harvoin omaa ansiota. Ajattelen, että se on hyvää tuuria, yhteiskunnallisten rakenteiden tukemaa ja toisten ihmisten tarjoamaa apua. Kukaan ei selviä täällä yksin.”

Linkki koko juttuun biossa.
Se olisi taas siinä! Omatoiminen Triathlonin täysmatka eli Ironman tehty ja kesäloma voi alkaa. 

Voiko triathlonia harrastaa ilman, että osallistuu tapahtumiin tai kilpailuihin? Kyllä voi. Olen tehnyt nyt täyden matkan triathlonin omatoimisesti kolme kertaa kotoa käsin. 

Miltä homma tuntui tällä kerralla? 

Uinti kulki yllättävän hyvin, pyöräily oli todella tahmeaa ja juoksu vaikeaa. Kilometrit olivat pitkiä ja vaikeita. Pyöräilyn yhteydessä olin alkumatkasta niin väsynyt, että meinasin nukahtaa. Oli pakko käydä pyöräilyn yhteydessä nukkumassa vartin päikkärit. Tämän myötä olo koheni hiukan pyöräilyn loppua kohti. 

Tarkemmat ajat:
-Uinti: 3800 m, 1h 21 min 10 s (2:07/100m), keskisyke 126
-Pyöräily: 180,4 km, 7h 35 min 36 s (23,76 km/h), keskisyke 110
-Juoksu: 42,22 km, 4h 50 min 31 s (6:53/km), keskisyke 117

Yhteensä 13 h 47 min 17 s (nettoaika ilman vaihtoja ja taukoja). Aika heikkeni vuoden takaisesta peräti 20 minuuttia vaikka harjoittelin omasta mielestäni ihan hyvin. Viime vuonna liikuntaa kertyi keskimäärin noin 16,5 tuntia viikossa (tässä on mukana arkipyöräily) ja tänä vuonna toistaiseksi noin 16 tuntia viikossa. Edelliseen vuoteen verrattuna uinnin aika parani noin 1 minuutilla, pyöräilyn aika heikkeni noin 13 minuutilla ja juoksu heikkeni noin 8 minuutilla.

Syke jäi selvästi aiempia suorituksia alemmaksi, joten tuntui, että ei vain jaksanut tai huvittanut puristaa tarpeeksi. Oma aerobinen kynnys on 133 ja anakynnys 155 eli koko homma hoitui reilusti peruskuntoalueella ja jopa sen alarajoilla. Raskaalta tuntuvaan suoritukseen vaikutti varmasti se, että onnistuin edellisenä yönä nukkumaan vain reilu 5 tuntia ja sitä edellisenä yönä noin 4 tuntia. Tämän myötä suorituspäivän aamuna oli jo valmiiksi todella väsynyt olo, josta kertoi myös urheilukellon (Garmin) Body Battery lukema, joka oli vain 64/100. Kiinnostavana yksityiskohtana todettakoon, että kun lähdin juoksemaan maratonia, oli Body Batterystä jäljellä enää 5/100, mutta juoksun jälkeen se ei enää tuosta laskenut. 

Ouran mukaan kulutus oli 12 694 kcal, joista ”aktiivisia” kaloreita oli 10 398 kcal. 

Nyt on hyv
Tänään inspiroiva vierailu Planetaarisessa puutarhassa!

”Hankkeessa toimitaan nuorilähtöisesti ja ylisukupolvisesti planetaarisessa puutarhassa, jossa kasvatetaan ruokakasveja sekä opetellaan yhteisöllisesti kestävää elämäntapaa monilajisuutta kunnioittaen ja kultivoiden.”

Tuolla on siirrytty utopiasta upeasti prakmatopiaan eli siihen miten kestävän elämän unelmista tehdään konkretiaa. 

Kiitos @sofialaine_youthresearch @planetaarinen_puutarha ja @nuorisotutkimus
Oli kyllä tänään mainiot bileet. Musiikista vastasi linnut, visuaalisista ilmeestä auringonlasku, kuumasta menosta sauna ja viilennyksestä meri. Miten siellä?
Miten vastuullisuudesta puhutaan ja onko sillä väliä?

Se, miten puhumme kestävyydestä, ei ole vain viestintää. Se on myös tapa määritellä, mikä on normaalia.

Erilaisissa sanonnoissa kyse on tietysti pienistä nyansseista ja monien mielestä täysin merkityksettömistä asioista. Samaan aikaan on kuitenkin kuvaavaa, että myös kestävyyskysymyksiin keskittyvät fiksut ja tietoiset ihmiset eivät ole immuuneja sille, että jossain syvällä sisimmässämme tai ainakin kielessä pidämme edelleen normaalina sitä, että ihmiset ajavat fossiiliautolla, sudet ovat ihmiselle vaarallisia, öljyllä rikastutaan, naisen arvon määrittää hänen naimattomuutensa tai kasvispohjainen ruoka on jotain marginaalista vaihtoehtoa.

En usko, että maailma muuttuu kestävämmäksi pelkällä puheella, mutta yksi mittari sille, miten kestävässä kulttuurissa elämme, on se, mitä asioita pidämme normaalina ja millä metaforilla haluamme omaa tärkeää viestiämme alleviivata.

Olisi kiinnostavaa kuulla, mitä kaikkia muita hyviä tai vähemmän onnistuneita esimerkkejä vastuullisuus- ja kestävyyskeskustelussa esiintyy.

Kirjoitin tästä Substackiin. Linkki biossa.
Ylikulutus on aikamme virtahepo olohuoneessa. Me kaikki näemme sen, mutta harva uskaltaa kysyä ääneen: voimmeko todella ratkaista kestävyyskriisin puuttumatta itse kulutuksen määrään?

Usein keskustelu väistetään tarjoamalla ratkaisuksi teknologiaa tai siirtymää palvelutalouteen eli ekotehostamista tai niin sanottua ”aineetonta kulutusta”. Mutta tässä piilee vaarallinen ajatusharha. Todellisuudessa täysin aineetonta kulutusta ei ole olemassa. Jokainen digitaalinen palvelu, jokainen metsämeditaatioon hankittu varuste ja jokainen bitti vaatii fyysistä tilaa, materiaalia ja ennen kaikkea energiaa.

Otetaan esimerkiksi energiankulutus. Teollistumisesta lähtien energiankäyttömme on kasvanut noin 2 prosentin vuosivauhdilla. Se kuulostaa maltilliselta, mutta eksponentiaalinen kasvu on petollista.

Jos jatkamme samalla uralla, kulutamme noin 450 vuoden kuluttua enemmän energiaa kuin mitä koko maapallo vastaanottaa auringosta. Tässä vaiheessa emme törmää vain raaka-aineiden loppumiseen, vaan termodynamiikan seinään.

Yksilön eliniän näkökulmasta 450 vuotta voi tuntua ylettömän pitkältä ajalta ja energiankulutuksen kasvu triviaalilta kysymykseltä. Tässä piilee kuitenkin polkuriippuvuuden vaara. Jos rakennamme koko sivilisaatiomme perustukset fysiikan vastaiselle oletukselle, emme pysty kohta enää muuttamaan suuntaa.

Ihmislaji on tallustellut tällä planeetalla vasta noin 300 000 vuotta. Olemme planeetan historiassa tuore tulokas. Vertailun vuoksi:

- Lehtimuurahaiset ovat harjoittaneet menestyksekästä maanviljelyä noin 50 miljoonaa vuotta.
- Dinosaurukset hallitsivat maapalloa 180 miljoonaa vuotta.
- Karhukaiset ovat selvinneet viidestä joukkosukupuutosta 530 miljoonan vuoden ajan.

Nämä lajit ovat osoittaneet, että pitkäaikainen kestävyys ei löydy eksponentiaalisesta kasvusta, vaan sopeutumisesta ja tasapainosta. Olemmeko me todella ”viisain” laji, jos olemme ajamassa päin seinää jo muutaman tuhannen vuoden jälkeen, kun muut ovat pärjänneet kymmeniä tai satoja miljoonia vuosia?

Fysiikan lakien edessä mielipiteillä ei ole merkitystä. Rajallisella planeetalla loputon kasvu on sula mahdottomuus. Meidän on uskallettava sanoa se ääneen. Vähemmän on yksinkertaisesti vähemmän.
Seuraa minua Instagramissa