Koijärvi: 35 vuotta eteenpäin

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 35 vuotta Koijärven kampailusta. Merkkivuoden kunniaksi Pekka Haavisto järjesti 27.4.2014 seminaarin otsikolla ”35 vuotta eteenpäin – Suomalaisen luonnonsuojelun tulevaisuus.” Paikalla oli iso joukko Koijärven veteraaneja. Itse puhuin seminaarissa aiheesta ”Luonnonsuojelu nyt ja tulevaisuudessa  mikä on tärkeää?” Kiitos kaikille, jotka olitte mukana tavalla tai toisella seminaarissa tai Koijärvi-liikkeessä! Perintö näkyy edelleen vahvasti suomalaisessa yhteiskunnassa ja sen kansalaistoiminnassa. Yllä olevassa kuvassa pitelen käsissäni yhtä niistä lapioista, joita käytettiin Koijärvellä. Viisi … Lue lisää

Miksi Leo Stranius? – Kiitos suosittelijoille!

Kävin alkuviikosta kampanjoimassa Kontulassa.

Reissun jälkeen sain paljon positiivista palautetta ja jopa yhden uuden suosittelijan verkkosivuilleni satunnaisen kohtaamisen seurauksena:

Shadan Ahmad
”Aamun valjetessa lähdimme poikani kanssa kotoa Kontulan ostarin kautta päiväkotiin. Näimme Leo Straniuksen jakamassa esitteitä. Leo tarjosi ensin esitteen minulle, mutta kun huomasi, että poikani haluaa sen myös, antoi Leo esitteen pojallenikin. Kun luin pojalleni, mitä Leo haluaa edistää, poikani toivoi, että äänestäisin Leoa. Lupasin sen.”

Muutenkin olen ollut todella otettu ja kiitollinen, että niin moni ystäväni on halunnut suositella minua julkisesta Helsingin kaupunginvaltuustoon.

Esimerkiksi katukampanjoinnissa käytetyssä esitteessä ovat olleet seuraavat suosittelijat:

Lue lisää

Miksi Vihreiden kannatus on laskussa?

Helsingin Sanomien (su 7.10.) tekemän gallupin mukaan Vihreiden kannatus on Helsingissä laskussa.

Itse pidän Vihreiden gallupkannatuksen laskua Helsingissä yllättävänä seuraavista syistä:
– Ympäristöasiat ovat laajasti kannatettuja .
– Vähemmistöjen asiasta on tullut entistä enemmän koko kansan juttu.
– Pekka Haaviston presidentinvaalikampanjan myötä monet äänestivät ensimmäisen kerran Vihreitä.
– Helsingin Vihreiden kunnallispolitiikassa ei ole tapahtunut negatiivisia yllätyksiä tai ärsytyksiä.

Itse asiassa Vihreät ovat saavuttaneet Helsingissä todella hienoja juttuja. Mistä lasku siis voi johtua?

Sunnuntain ja maanantain aikana monet äänestäjät kysyivät kadulla samaa.

Lue lisää

Presidentinvaalit: Yhteenveto ja onnittelut!

On ollut poikkeuksellisen hienoa ja innostavaa seurata presidentinvaaleja Pekka Haavisto -ilmiön myötä.

Toivottavasti sama vire ja suomalaisten yhteiskunnan politisoituminen jatkuu syksyn kunnallisvaaleissa. Siellä kun tehdään ihmisten arjen näkökulmasta paljon tärkeämpiä valintoja kuin presidentinvaaleissa.

Ensimmäisellä kierroksella lähes viidesosa suomalaisista oli sitä mieltä, että presidentiksemme paras vaihtoehto on helsinkiläinen vihreä siviilipalveluksen suorittanut kasvissyöjä ja homoseksuaali, jolla on ulkomaalaistaustainen puoliso. Toisella kierroksella tätä mieltä oli jo yli miljoona suomalaista eli 37,4 prosenttia äänestäneistä.

Lue lisää

Presidentinvaalit: Pekka Haavisto vai Sauli Niinistö?

Pekka Haavisto teki presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella historiaa ja nousi ensimmäisenä vihreänä ehdokkaana toiselle kierrokselle.

Haaviston ulko- ja turvallisuuspoliittinen osaaminen sekä kyky toimia esimerkiksi rauhanvälittäjänä ja kansakunnan yhdistäjänä on parempi kuin Sauli Niinistöllä. Haavisto on myös selvästi Niinistöä parempi esiintyjä.

Niinistön vahva puoli lienee raha- ja talouspolitiikassa sekä Kokoomuksen hyvässä vaalikampanjakoneistossa ja -osaamisessa.

Ympäristön näkökulmasta valinta on selvä: Pekka Haavistolla on ylivoimaisesti kovimmat näytöt toimimisesta ympäristökysymysten parissa niin Koijärvellä, ympäristöministerinä kuin YK:n parissakin suhteessa Niinistöön.

Lue lisää

Ympäristön ystävän valinta presidentiksi?

Presidentinvaalien ensimmäinen kierros käydään 22.1.2012. On aika tehdä äänestyspäätöksiä.

Vertailin presidenttiehdokkaiden näkemyksiä ympäristökysymyksiin. Valitettavasti en löytänyt kenenkään muun kuin Sari Essayahin kampanjasivuilta linjauksia ympäristöpolitiikasta. Tosin nekin jäivät hiukan outoon valoon, kun hän kirjoittaa ympäristöasioista seuraavaa: ”Esimerkiksi laivojen uudet päästörajoitukset Itämerellä on ajoitettava oikein. EU:n on suojeltava jäsenmaitaan niin, etteivät ne joudu kilpailullisesti eriarvoiseen asemaan.”

Tämän lisäksi löytyy puhetta kestävästä kehityksestä.

Lue lisää

Close Bitnami banner
Bitnami