Kokeilen joka kuukausi jotain uutta tapaa. Syyskuussa kokeilin lukea mahdollisimman paljon paperikirjoja.
Kaiken kaikkiaan ehdin lukea kuukauden aikana kahdeksan paperikirjaa. Tämän lisäksi kuuntelin 28 äänikirjaa.
Syyskuussa 2022 kuuntelin tai luin yhteensä 35 kirjaa.
Kuluneen vuoden aikana kirjoja on kertynyt nyt yhteensä 278 kpl. Vuoden 2020 alusta lähtien olen lukenut tai kuunnellut yhteensä 1023 kirjaa.
Tällä viikolla tuli täyteen yhteensä tuhat luettua/kuunneltua kirjaa vuoden 2020 alusta lähtien.
En olisi uskonut, että moinen on mahdollista, kun tammikuussa 2020 kokeilin, ehtisinkö lukea/kuunnella kuukaudessa 31 kirjaa.
Mietin pitkään mikä kirja voisi olla se tämän vuosikymmenen tuhannes kirja. Sitten ajattelin, että voisin valita yhteensä 10 kirjaa sen mukaan, mitkä ovat olleet elämässäni tavalla tai toisella tärkeitä.
Käytännössä tein valinnan niin, että katsoin mistä kirjoista olen viime vuosina eniten tykännyt ja toisaalta mitä kirjoja löytyy vielä kirjahyllystäni (omistan vain 69 kirjaa ja suurin osa niistä on sellaisia, joihin olen itse kirjoittanut tai osallistunut jollain tavoin). Olen siis säästänyt vain aivan muutamia merkityksellisiä kirjoja itselläni.
Tämä kymmenen lista muotoitui siis vähän sen mukaan, mitä tähän hätään oli saatavilla. Jossain toisessa tilanteessa lista voisi olla hyvinkin erilainen.
Tässä kuitenkin 10 merkityksellistä kirjaa elämäni aikana:
Oheinen kirjoitus on julkaistu Käpylä-lehdessä (07/2022)
Katsoin elokuvan The Bucket List. Vuonna 2007 julkaistussa draama- ja komediaelokuvassa Jack Nicholson ja Morgan Freeman näyttelevät kuolemansairaita potilaita, jotka päättävät toteuttaa viimeisiä unelmiaan.
Lisäksi luin Fausto Brizzin kirjan 100 onnen päivää. Siinä italialainen Lucio saa lääkäriltä enää muutaman kuukauden elinaikaa. Tämän myötä hän päättää elää loppuelämänsä merkityksellistä elämää.
Elokuvan ja kirjan opetus on meille kaikille tuttu. Lopulta kaikkein tärkeimmät ja merkityksellisimmät asiat eivät välttämättä liity rahaan, maineeseen ja kunniaan vaan hyvin pieniin arkisiin asioihin ja läheisiin ihmisiin.
Elokuun kokeilu: Urbaani avanto eli kylmät suihkut
Kokeilen joka kuukausi jotain uutta tapaa. Elokuussa kokeilin energiansäästöhengessä urbaania avantoa eli kylmiä suihkuja. Miten vaikuttavasta energiansäästötoimesta on kyse? Seuraavassa tarkemmin.
Venäjän hyökättyä Ukrainaan sekä Euroopan ja Suomen pyristellessä irti Putinin fossiilihalauksesta, on energiansäästökeskustelu noussut ihan uudelle tasolle.
Kävin sopivasti elokuun alussa myös MTV:n Uutisaamussa keskustelemassa energiansäästöstä. Yksittäisten ihmisten lämmitys-, liikkumis- ja kulutusvalintojen ohella ratkaisevaa tulevissa energiatalkoissa on myös teollisuuden energiankäyttö ja se, miten poliittiset päätökset tukevat yritysten ja ihmisten toimia.
Toki ennen aamun keskustelua kävin urbaanissa avannossa eli 30 sekunnin kylmässä suihkussa. Siinä kyse oli kuitenkin enemmän hyvinvoinnista kuin energiansäästöstä.
Mikäli halutaan kuitenkin säästää energiaa suihkujen avulla, on muuttujia kolme:
Katu ei ole koti! Suomessa on edelleen yli 700 koditonta nuorta, joista noin puolet pääkaupunkiseudulla. Minäkin olin aikoinaan koditon, ja asia koskettaa syvästi. Omista kokemuksistani ja lapsuudesta olen kertonut esimerkiksi Apu-lehden haastattelussa (sekä sitä ennen omaelämäkerrassani Ekoistin muistelmat ja kirjassa Elämäni Vegaanina. Siksi käytin tämän päivän keräämällä rahaa Sininauhasäätiön Katu ei ole koti -kampanjaan. Kampanjan tavoitteena on kerätä 50 000 euroa kolmen päivän aikana. Oma lupaukseni tuosta on 1000 euroa. … Lue lisää
Kokeilen joka kuukausi jotain uutta tapaa. Kesällä kokeilin olla kokeilematta mitään ja olla suunnittelematta päiviä etukäteen (heinäkuu) sekä kylmiä suihkuja (elokuu).
Seuraavassa pohdintoja heinäkuun kokeilusta. Elokuun kokeiluun palaan erillisessä kirjoituksessa.
Helsingin Sanomat kirjoitti vuoden alussa kirjastani Tehokkuuden taika. Kirjassa ja haastattelussa kerron suunnittelevani päiväni puolen tunnin tarkkuudella.
Haastattelun myötä virisi keskustelua siitä, pitääkö kaikkea suunnitellla ja suorittaa. Eikö voi vain olla ja mennä sen mukaan, mikä tuntuu hyvältä?
Elokuussa 2022 kuuntelin tai luin yhteensä 31 kirjaa. Kuluneen vuoden aikana kirjoja on kertynyt nyt yhteensä 243 kpl. Vuoden 2020 alusta lähtien (974 päivän aikana) olen lukenut tai kuunnellut yhteensä 988 kirjaa. Tässä nostot elokuun kirjoista: Kuukauden tärkein tietokirja oli Liisa Huhta: Uupuneet nuoret pärjääjät Kuukauden paras Self help -kirja oli Katri Ylinen: Aamu ilman darraa Kuukauden paras True Crime kirja oli John Douglas: Mindhunter Kuukauden para elämäkerta oli Lilly … Lue lisää
Viimeistään tässä vaiheessa suurin osa on palannut lomilta töihin, opiskelemaan tai arkeen.
Samaan aikaan lomalla on saattanut käydä niin, että arjen rutiinit ovat menneet sekaisin. Monilla tämä näkyy esimerkiksi unirytmin muutoksena. Voi olla hankala herätä tarpeeksi aikaisin ehtiäkseen töihin, hoitamaan ajoissa lasten aamutoimia, päivän ensimmäistä kokousta tai koulutehtäviä.
Miksi rutiinit ovat niin tärkeitä? Siitä syystä, että niiden kautta asioita tulee tehtyä pienellä vaivalla itseään kuormittamatta. Kun asiat sujuvat luonnostaan, ei tarvitse käyttää tahdonvoimaa, joka on kuin lihas, joka rasittuu käytössä ja kaipaa lepoa. Rutiinien myötä hyviä asioita (tai usein myös huonoja) tulee tehtyä ilman stressiä tai rasitusta.
Heinäkuussa 2022 kuuntelin tai luin yhteensä 32 kirjaa.
Kuluneen vuoden aikana kirjoja on kertynyt nyt yhteensä 212 kpl. Vuoden 2020 alusta lähtien (943 päivän aikana) olen lukenut tai kuunnellut yhteensä 957 kirjaa.
Tässä nostot heinäkuun kirjoista:
Alla näistä ja kaikista muista kuukauden aikana kuuntelemista/lukemista kirjoista pieni tiivistelmä ja omat lyhyet havainnot tai mieleen jääneet asiat.
Miten vastuullisuudesta puhutaan ja onko sillä väliä?
Se, miten puhumme kestävyydestä, ei ole vain viestintää. Se on myös tapa määritellä, mikä on normaalia.
Erilaisissa sanonnoissa kyse on tietysti pienistä nyansseista ja monien mielestä täysin merkityksettömistä asioista. Samaan aikaan on kuitenkin kuvaavaa, että myös kestävyyskysymyksiin keskittyvät fiksut ja tietoiset ihmiset eivät ole immuuneja sille, että jossain syvällä sisimmässämme tai ainakin kielessä pidämme edelleen normaalina sitä, että ihmiset ajavat fossiiliautolla, sudet ovat ihmiselle vaarallisia, öljyllä rikastutaan, naisen arvon määrittää hänen naimattomuutensa tai kasvispohjainen ruoka on jotain marginaalista vaihtoehtoa.
En usko, että maailma muuttuu kestävämmäksi pelkällä puheella, mutta yksi mittari sille, miten kestävässä kulttuurissa elämme, on se, mitä asioita pidämme normaalina ja millä metaforilla haluamme omaa tärkeää viestiämme alleviivata.
Olisi kiinnostavaa kuulla, mitä kaikkia muita hyviä tai vähemmän onnistuneita esimerkkejä vastuullisuus- ja kestävyyskeskustelussa esiintyy.
Kirjoitin tästä Substackiin. Linkki biossa.
Ylikulutus on aikamme virtahepo olohuoneessa. Me kaikki näemme sen, mutta harva uskaltaa kysyä ääneen: voimmeko todella ratkaista kestävyyskriisin puuttumatta itse kulutuksen määrään?
Usein keskustelu väistetään tarjoamalla ratkaisuksi teknologiaa tai siirtymää palvelutalouteen eli ekotehostamista tai niin sanottua ”aineetonta kulutusta”. Mutta tässä piilee vaarallinen ajatusharha. Todellisuudessa täysin aineetonta kulutusta ei ole olemassa. Jokainen digitaalinen palvelu, jokainen metsämeditaatioon hankittu varuste ja jokainen bitti vaatii fyysistä tilaa, materiaalia ja ennen kaikkea energiaa.
Otetaan esimerkiksi energiankulutus. Teollistumisesta lähtien energiankäyttömme on kasvanut noin 2 prosentin vuosivauhdilla. Se kuulostaa maltilliselta, mutta eksponentiaalinen kasvu on petollista.
Jos jatkamme samalla uralla, kulutamme noin 450 vuoden kuluttua enemmän energiaa kuin mitä koko maapallo vastaanottaa auringosta. Tässä vaiheessa emme törmää vain raaka-aineiden loppumiseen, vaan termodynamiikan seinään.
Yksilön eliniän näkökulmasta 450 vuotta voi tuntua ylettömän pitkältä ajalta ja energiankulutuksen kasvu triviaalilta kysymykseltä. Tässä piilee kuitenkin polkuriippuvuuden vaara. Jos rakennamme koko sivilisaatiomme perustukset fysiikan vastaiselle oletukselle, emme pysty kohta enää muuttamaan suuntaa.
Ihmislaji on tallustellut tällä planeetalla vasta noin 300 000 vuotta. Olemme planeetan historiassa tuore tulokas. Vertailun vuoksi:
- Lehtimuurahaiset ovat harjoittaneet menestyksekästä maanviljelyä noin 50 miljoonaa vuotta.
- Dinosaurukset hallitsivat maapalloa 180 miljoonaa vuotta.
- Karhukaiset ovat selvinneet viidestä joukkosukupuutosta 530 miljoonan vuoden ajan.
Nämä lajit ovat osoittaneet, että pitkäaikainen kestävyys ei löydy eksponentiaalisesta kasvusta, vaan sopeutumisesta ja tasapainosta. Olemmeko me todella ”viisain” laji, jos olemme ajamassa päin seinää jo muutaman tuhannen vuoden jälkeen, kun muut ovat pärjänneet kymmeniä tai satoja miljoonia vuosia?
Fysiikan lakien edessä mielipiteillä ei ole merkitystä. Rajallisella planeetalla loputon kasvu on sula mahdottomuus. Meidän on uskallettava sanoa se ääneen. Vähemmän on yksinkertaisesti vähemmän.
Mitä jos puhuisimme ekosysteemipalveluiden sijaan ekosysteemivastavuoroisuudesta? Niin kauan kuin puhumme luonnosta palveluntuottajana, kohtelemme helposti sitä myös sellaisena. Voisimmeko lopettaa ajattelemasta, että luonto on täällä meitä varten ja alkaa kysyä mitä me olemme täällä tekemässä luonnon hyväksi?
Viikonlopun suunnitelma Vierumäellä: Urheile. Syö. Nuku. Toista.
Lisää kauneutta. Jotta muistaisimme mikä on kaikkein tärkeintä ja osaisimme toimia oikein oikeiden asioiden puolesta 💚🌍
Kuva: Nasa.
Mitä tapahtuu kun lapselle ei sanota lainkaan ei?
Vietin eilen 12-vuotiaan syntymäpäivää ”kyllä-päivän” hengessä. Käytännössä vanhemman (eli minun) piti vastata lapsen kaikkiin kysymyksiin aina kyllä!
Miten päivä sitten sujui. Hämmästyttävän arkisesti.
Aamulla synttärisankari herätettiin klo 7.00 onnittelulaululla ja tuomalla herkkuja sänkyyn. Aamupäivällä lapsi halusi ottaa rennosti ja pelailla serkkunsa kanssa puhelimella. Itse kävin juoksemassa.
Lounaaksi toiveena oli pyöräily Pasilan Triplaan ja Luckiefuniin syömään. Ruokailun jälkeen hengailimme hiukan Triplassa ja kävimme ostamassa lapselle pienen pussukan ja yhden suklaapatukan. Tämän jälkeen kävimme tutustumassa pyörillä Keski-Pasilan uusiin rakennuksiin ja palasimme kotiin.
Myöhemmin iltapäivällä oltiin kotona. Lapsi halusi syödä nuudeleita soijarouheella. Välipalan jälkeen pyöräilimme lähimetsään (kalliometsä, tietäjät tietää), jossa lapsi on viettänyt paljon aikaa päiväkotiaikoina. Kiipeilimme puissa (tai siis lapsi kiipeili ja itse ihastelin/kauhistelin ja pidätin hengitystä). Käpylän/Kumpulan lähimetsistä pyöräilimme lähiravintolaan ja lapsen toiveesta ostimme kotiin vietäväksi massaman curryn tofulla.
Illalla tehtiin vielä popcorneja ja käytiin ostamassa lähikaupasta jäätelöä ja limsaa sekä katsottiin yhdessä Cancel-elokuva. Tämän jälkeen iltatoimet ja nukkumaan.
Lasten toiveet ovat lopulta aika arkisia ja saavutettavia.
Toivottavasti yhä useampi muistaisi, että tämä pieni, hauras ja sininen piste keskellä pimeää tyhjyyttä on ainoa kotimme. Erimielisyydet näyttävät tästä perspektiivistä tuskaisen turhilta. Olisipa meillä taitoa nähdä toisemme tällä samalla lempeydellä ja ymmärryksellä myös täällä alhaalla. Meillä on vain toisemme ja tämä yksi, korvaamaton planeetta, jolla matkustamme läpi äärettömyyden. 💚🌍
Kuva: Nasa
Missä kaikki mainokset ovat?
Olen pitänyt ovessani “Ei mainoksia, kiitos” -tarraa vuosikymmeniä. Se on ollut itsestäänselvyys. Pieni arkinen valinta, jolla estää turhan paperin kertymisen eteiseen ja ehkä myös turhien tarpeiden syntymisen.
Maaliskuussa päätin kokeilla, miltä maailma näyttää ilman sitä. Mitä ihmisten postilaatikoihin nykyään oikeasti jaetaan? Onko tilanne sama kuin ennen?
Irrotin tarran ja valmistauduin siihen, että eteinen täyttyy viikon aikana tarjouslehdistä, pizzamainoksista ja satunnaisista katalogeista. Olin valmis laittamaan tarran takaisin heti, jos määrä karkaisi käsistä.
Kolme viikkoa myöhemmin tilanne on tämä: ei yhtäkään mainosta. Ei ainoatakaan.
Pieni kokeilu, mutta yllättävän suuri lopputulos. Onko tässä käynyt niin, että paperinen suoramainonta on kadonnut? Ainakin omasta arjestani. Ilman, että olen varsinaisesti huomannut sitä. Vai onko kyse siitä, että mainostenjakajat ohittavat oveni lihasmuistilla. Tuleeko kenellekään muulle vielä paperimainoksia?
Mainonta ei tietenkään ole hävinnyt. Se on vain siirtynyt muualle. Sähköpostiin, sosiaaliseen mediaan, hakutuloksiin ja verkkokauppoihin. Fyysisestä tilasta näkymättömämpään, personoidumpaan ja jatkuvampaan muotoon. En enää kanna mainoksia roskikseen. Ne seuraavat minua taskussa.
Paperinen mainos on helppo tunnistaa. Se on konkreettinen, rajallinen ja usein helppo jättää huomiotta. Digitaalinen mainonta toimii toisin. Se sulautuu sisältöön ja mukautuu käyttäytymiseen. Se ei tule kotiin yhtenä nippuna kerran viikossa, vaan pieninä annoksina pitkin päivää.
Siksi sitä on vaikeampi huomata ja ehkä myös vaikeampi vastustaa. “Ei mainoksia, kiitos” -tarra toimi ennen rajana. Nyt vastaavaa rajaa on vaikeampi piirtää. Milloin saan itse päättää, mitä mainontaa minulle näytetään?
Olisiko mahdollista, että digitaaliseen ympäristöön syntyisi yhtä selkeä ja yksinkertainen tapa kieltäytyä? Yksi valinta, joka oikeasti toimii. Koska tällä hetkellä näyttää siltä, että mainokset eivät ole kadonneet. Ne ovat vain muuttuneet näkymättömämmiksi tai oikeastaan niin jatkuvaksi osaksi uutis- ja somevirtaa, että emme edes huomaa niitä tietoisesti.
Anna Abreun keikalla oli tänään mahdollista bailata kaksi tuntia ilman liharuokavaliota esiintyvän taiteilijan toiveesta. Niin upeaa Anna @iamabreu ! Vastaavaa Suomessa ei ole varmaan ennen nähty.
Valitettavasti Veikkaus Areenan ravintolapalvelut onnistuivat kuitenkin tuottamaan pettymyksen. Kyllähän tarjolla oli vegaanihampurilaista, ranskalaisia sekä erilaisia herkkuja ja juomia, mutta suuri osa ruokatarjoiluista ei ollut täysin kasvispohjaisia vaan niissä oli mukana jotain eläinperäistä. Montako vegaanista pizzaa näet tuossa viimeisessä kuvassa? Ei onneksi kuitenkaan lihaa.
Pisteet asenteesta upealle artistille ja miinukset areenan ruokatarjonnasta vastaaville.
Tiettävästi kukaan ei lihan puutteen takia kuollut tai joutunut sairaalaan.
11-vuotias lapsi teki mulle oman kyltin naistenpäivän marssille!
”I can make my own sandwitch.”
”Tämän marssin myötä lähetetään kirkas viesti poliittisille päättäjille”
Hyvää naistenpäivää kaikille!
Viikonlopun suunnitelma. Urheile. Syö. Nuku. Toista. @finntriathlon @vierumaki
Tiedättekö sen tunteen, kun haluat lähettää lohtua ja lämpimiä ajatuksia sun ystävälle, että kaikki kyllä järjestyy. Huomaat sopivasti ulkona oheisen julisteen, otat siitä kuvan ja laitat viestin. Sitten ihmettelet miksi se sun ystävä reagoi viestiin kakkaemojilla.
Uusi ruokatrendi on täällä.
SIPULIVESI!
Pilko sipulia ja laita kylmään hanaveteen. Juo hitaasti nautiskellen. Tarvittaessa voit antaa sipuliveden olla hetken jääkaapissa.
Sipulivesi antaa kivan terveysboostin! Se on vanhan kansan perinne, jota itsekin nautin usein lapsena. Mahdollisia hyötyjä ovat antioksidantit, vastustuskyvyn paraneminen, ruansulatuksen tuki ja antibakteerinen vaikutus.
Sipulivesi ei luonnollisesti puhdista kehoa myrkyistä, polta rasvaa tai korvaa lääkitystä tai monipuolista ruokavaliota.
Milloin tätä saa kaupoista tai ravintoloista? 😅
Jes! Vegemesuilta löytyi ihan mielettömän helppo lasagneresepti ja päätettiin heti kokeilla tehdä sitä 11-vuotiaan kanssa, joka teki kokkailustamme myös tämän videon.
Salaisuus tässä se, että valkokastike tehdään tofusta, hummuksesta ja kaurakermasta. Toimii todella hyvin!
Kiitos @jalotofu reseptistä!
