Hyvää Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivää! Tämä on sattumalta myös syntymäpäivänäni. Lämmin kiitos kaikista onnitteluista.
On epätodennäköistä, että olen kirjoittamassa tätä. Synnyin tasan 48 vuotta sitten Leningradissa, kun suomalainen isäni oli opiskelemassa kaupungissa. Vanhempani erosivat, kun olin 2-vuotias ja huoltajuus määrättiin isälleni. On aikamoinen temppu ja onni 1970-luvun Neuvostoliitossa päätyä huoltajuuskiistassa isälle ja päästä näin Suomeen.
Töistä kotiin Hakaniemen kautta pyöräiltyäni jäin hetkeksi Hakaniemen torille, jossa vietettiin asunnottomien yötä teemalla ”asumisen sietämätön vaikeus”.
Samalla jäin muistelemaan omia kokemuksiani asunnottomuudesta.
Itse olen ollut 13-vuotiaana ilman asuntoa. Isäni ja äitipuoleni erosivat riitaisasti ja meidät heitettiin isäni kanssa kadulle.
Olin keskiviikkona (17.8.) Sosiaali- ja terveysturvan päivilläHämeenlinnassa puhumassa sosiaalisesti kestävästä kehityksestä.
Mitä on sosiaalisesti kestävä kehitys? Kun puhutaan kestävästä kehityksestä tai kehityksestä ylipäätään voidaan käytännössä tarkoittaa melkein mitä vain.
Minulle sosiaalisesti kestävä kehitys tarkoittaa ihmisten hyvinvointia ekologisissa rajoissa.
Haasteena on, että hyvinvointiyhteiskunnan sosiaali- ja terveyspalvelut ovat luotu ikuisen talouskasvun varaan. Kun talouskasvu joutuu ennemmin tai myöhemmin kohtaamaan rajansa, olemme pulassa myös sosiaalipalveluiden suhteen.
