10 askelta täydelliseen kesäpäivään

Tattarisuon metsäKulunut viikko on vietetty ystävien ja perheen kanssa Nuuksiossa.

Vuokrasimme Airbnb:n kautta ison mökin Sorvalammen tuntumasta.

Viikkoon on kuulunut paljon laatuaikaa perheen kanssa, Nuuksion kansallispuistoon tutustumista, kirjojen lukemista, kuntoilua, saunomista ja uimista sekä tietysti ystävien kanssa keskusteluita.

Tämä päivä (pe 8.7.2016) on ollut hyvin lähellä täydellistä. Siihen on kuulunut mm. seuraavat 10 asiaa:

Lue lisää

Viisi vinkkiä miten aloittaa loma mahdollisimman tehokkaasti

Strömfors ruukkiTyöpöytä on siivottu. Tärkeimmät tehtävät ja lomasuunnitelmat tehty. Vapaa on valmis alkamaan.

Paitsi usein käy niin, että työt vyöryvät lomalle. Tai vaikka eivät vyöryisikään, voi olla vaikea pitää näppinsä erossa kiinnostavista hommista.

Itselleni tärkeimmät loman aloittamisen opit ja onnistumiset liittyvät alla oleviin vinkkeihin.

Kannattaa siis lähteä hetkeksi pois kotoa hyvien ystävien kanssa, ajoittaa loman aloittaminen heinäkuun alkuun (juhannuksen jälkeisen viikon jälkeen) sekä kuntoilla ja lukea kirjoja.

Ohessa on viisi vinkkiä, miten aloittaa loma tehokkaasti

Lue lisää

Kesäloma: SuomiAreena

Kesäloman ohessa on mukava piipahtaa Porissa ja MTV3:n SuomiAreenassa. Olen itse mukana seuraavissa tilaisuuksissa: – Tiistai 15.7.2014: PiHILeaks-paneelikeskustelu (Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry) – Torstai 17.7.2014: Veikkauksen Iloa elämään –vartti (Veikkaus) – Torstai 17.7.2014: Pysyykö Suomi ehjänä -promo (MTV3) – Torstai 17.7.2014: Pysyykö suomi ehjänä -paneelikeskustelu (JHL) Lisäksi Luonto-Liitto järjestää poliittisten nuorisojärjestöjen Poliittiset broilerit grillissä -paneelikeskustelun keskiviikkona 16.7.2014. Koko SuomiAreenan ohjelma löytyy täältä.

Hoitovapaa (ja kesä) jatkuu

Leo Stranius lomallaNeljän viikon perheloma on takana ja nyt on aika palata töihin eli hoitovapaalle.

Päätin jatkaa helmikuussa aloittamaani hoitovapaata vuoden 2013 loppuun asti. On hämmentävää, miksi vain muutama prosentti isistä pitää isäkuukautta pidemmän vanhempainvapaan.

Lapsille ja isille tekisi hyvää olla enemmän toistensa kanssa.

Harva kuolinvuoteellaan katuu sitä, että tuli oltua liikaa lastensa kanssa silloin kun he olivat pieniä. Itse asiassa erityisesti isät katuvat kuolinvuoteellaan yleensä sitä, että ovat tehneet liikaa töitä ja olleet liian vähän pienten lastensa kanssa.

Loma perheen kanssa oli mukava.

Lue lisää

Kesäpäivä kuvina

Kansalaistoimintaa. Aamupäivällä kävin Kolmen sepän aukiolla keräämässä nimiä kansalaisaloitteeseen turkistarhauksen kieltämiseksi Suomessa. Pääsin samaan kuvaan ketun ja muiden kerääjien kanssa.

Vauvan kanssa pihalla. Pitkin päivää olin useaan otteeseen 11 kuukautta täyttäneen vauvan kanssa pihalla. Myös vauvan isovanhemmat kävivät kylässä. Vauvavuosi muuttuu pian taaperoajaksi.

Lue lisää

Ekoisi: Kesä ja isäkuukausi

Tänään (15.6.) alkoi kesäloma. Loman ohessa pidän myös isäkuukauden. Luonto-Liiton toimistolle palaan seuraavan kerran vasta elokuun loppupuolella. Hurjaa!

Suomessa MTV3:n uutisten mukaan vain 27,7 prosenttia suomalaisista käyttää kuuden viikon mittaisen isäkuukauden.

Helsingissä osuus on sentään 34,9 prosenttia. Lukemat ovat yllättävän pieniä! Itselleni oli päivän selvää, että haluan hyödyntää mahdollisuuden.

Mitä sitten aiomme tehdä kesällä ja isäkuukauden aikana?

Lue lisää

Toukokuun yhteenveto

Kevät vaihtui kesäksi ja toukokuu kesäkuuksi. Toukokuussa tapahtui mm. seuraavaa: – Annoin 8 haastattelua televisioon (2), radioon (2) ja lehtiin (4) – Kävin puhumassa tai luennoimassa 8 eri tilaisuudessa – Kirjoitin 2 lausuntoa tai aloitetta – Kirjoitin 4 artikkelia tai kolumnia – Kirjoitin tai olin mukana 11 eri tiedotteessa – Kirjoitin 28 blogitekstiä – Istuin 46 tapaamisessa tai kokouksessa – Kävin 4 eri seminaarissa – Olin järjestämässä yhtä tempausta – … Lue lisää

Kesäinen viikkopäiväkirja 29 (19.7.-25.7.2010)

Maananantaina aamu alkoi rauhallisella 10 km juoksulenkillä ja jatkui tämän jälkeen relailulla. Kirjojen lisäksi lueskelin inspiroituneena mm. Oras Tynkkysen kävelyretkestä Pirkanmaan halki ja Alex Stubbin puolitriatlonista. Näissä olisi haastetta itsellenikin. Viikonloppuna alkanut mökkeily Turun saaristossa Nauvossa jatkui. Tiistaina kävin aamulla juoksemassa, meressä uimassa ja nautin Nauvon mökillä herkullista aamiaista. Lisäksi säädin tapaamista EU:n ympäristökomissaari Potocnikin kanssa. Iltapäivällä kävin läpi ruuan ympäristövaikutuksia erääseen kirjahankkeeseen liittyen. Alkuillasta kävimme seuraamassa Nauvon keskustassa huutokauppaa … Lue lisää

Close Bitnami banner
Bitnami