Kokeilen joka kuukausi jotain uutta tapaa. Kesäkuussa kokeilin päivittäistä venyttelyä.
Olen ollut aina se henkilö, joka on ajatellut, että venyttely ei kuulu minulle. Nyt kun ikää on vuosien ja vuosikymmenten varrella tullut lisää, olen pohtinut, että ehkä se sittenkin kuuluu.
Olen pitkään kyllä venytellyt pohkeita ja etureisiä hampaita pestessa tai partaa ajaessa. Lisäksi viime vuonna kokeilin kuukauden verran venytellä takareisiä. Huonolla menestyksellä. Tähän venyttelyni ovatkin jääneet.
Kesäkuussa 2022 kuuntelin tai luin yhteensä 29 kirjaa. Kuluneen vuoden aikana kirjoja on kertynyt nyt yhteensä 180 kpl.
Tässä nostot kesäkuun kirjoista:
Alla näistä ja kaikista muista kuukauden aikana kuuntelemista/lukemista kirjoista pieni tiivistelmä ja omat lyhyet havainnot tai mieleen jääneet asiat.
Kokeilen joka kuukausi jotain uutta tapaa. Toukokuussa tavoitteena oli nukkua vähintään kuusi tuntia yössä ja myöhäistää heräämisaikaani tunnilla.
Aloitin huhtikuussa lintujen bongauksen ohella myös viikottaiset personal trainer -sessiot. Mainio valmentajani seuraa viikottain ruokavaliota, unta sekä liikuntaa. Ensimmäiset kuukaudet ovat menneet liikkuvuuden parantamisessa eli lähinnä erilaisten venytysten parissa.
Yhteen asiaan valmentaja kiinnitti kuitenkin heti huomiota. Nukun aivan liian vähän.
Esimerkiksi maaliskuussa 2022 keskimääräinen uneni kesto oli 5h 34 minuuttia. Tiedän, että tämä on kovin vähän enkä usko, että olisin mitenkään erityisen vähäuninen. Tästä huolimatta en ole vuosien varrella juurikaan nukkunut pidempään. Esimerkiksi vuonna 2021 nukuin keskimäärin 5h 47 min yössä, vuonna 2020 keskimäärin 5h 45 min yössä ja vuonna 2019 keskimäärin 5h 47 min yössä. Kuukausittaiset vaihtelut ovat olleet 5h 17 min ja 6h 19 minuutin välillä.
Toukokuussa 2022 kuuntelin tai luin yhteensä 31 kirjaa. Vuoden aikana kirjoja on kertynyt nyt yhteensä 151 kpl.
Tässä nostot toukokuun kirjoista:
Kuukauden vaikuttavin romaani oli Agustina Bazterrica: Rotukarja
Kuukauden paras tietokirja oli Adam Grant: Mieti vielä
Kuukauden kiinnostavin yhteiskuntaa käsittelevä teos oli Osmo Soininvaara: 2020-luvun yhteiskuntapolitiikka
Kuukauden koskettavin kirja oli Anneli Juutilainen: Lähtösi jälkeen
Kuukauden paras ympäristökirja oli Tiina Raevaara: Minä, koira ja ihmiskunta
Kuukauden paras selfhelp-kirja oli Joni Jaakkola: Väkevä Elämä
Kuukauden paras businesskirja oli Antti Isokangas, Jani Niipola & Riku Vassinen: Viherpesuopas
Alla näistä ja kaikista muista toukokuun aikana kuuntelemista/lukemista kirjoista pieni tiivistelmä ja omat lyhyet havainnot tai mieleen jääneet asiat.
Väkevä elämä: Millainen on tyypillinen viikkoni?
Minulla oli kunnia osallistu tällä viikolla suuresi ihailemani Joni Jaakkolan Väkevä elämä -podcastin nauhoitukseen.
Tämä oli todellakin kunnia, koska Jaakkolan kirja Väkevä elämä on mielestäni yksi viime vuosien parhaimpia kattauksia hyvään, tasapainoiseen ja väkevään elämään. Kirja resonoi vahvasti oman ajatteluni kanssa. Podcastia varten kuuntelin kirjan tällä viikolla uudelleen.
Joni oli lukenut myös oman kirjani Tehokkuuden taika ja kutsui minut sitä kautta podcastiinsa.
Jakso on tulossa ulos lähiviikkoina, mutta spoilaan hiukan. Ensimmäisenä Joni kysyi millainen on tyypillinen viikkoni.
Koska seuraan ajankäyttöäni Toggl Track -sovelluksella ja listaan tekemisiäni kohtalaisen tarkkaan exceliin, oli tähän helppo vastata ihan konkreettiseen dataan ja tietoon perustuen.
Aika usein ajankäyttömme on kovin erilaista kuin mitä kuvittelemme tai haluaisimme sen olevan. Tämän voi välttää sillä, että seuraa ajankäyttöään ja varaa aikaa sille, mitä pitää kaikkein tärkeimpänä.
Tässä tyypillinen viikkoni vuoden 2022 viiden ensimmäisen kuukauden osalta:
Tämän hallituksen yksi kaikkein tärkeimmistä hankkeista saatiin eteenpäin, kun luonnonsuojelulain uudistus eteni 12.5.2022 eduskunnan käsittelyyn. Seuraavassa muutama näkökulma (1) luonnonsuojelulain uudistukseen, (2) yritysten luontotyöhön eli miten yrityksissä kannattaa lähteä ratkaisemaan luontokatoon liittyviä kysymyksiä sekä (3) ekologiseen kompensaatioon. 1. Luonnonsuojelulain uudistus tuo mukanaan paljon hyvää, mutta enemmän tarvitaan Suomen luonnonsuojeluliiton mukaan hyvää laissa on mm uhanalaisten lajien ja luontotyyppien parempi huomioiminen, ilmastonmuutokseen sopetuminen, alueelliset luonnonsuojelun toimeenpanosuunnitelmat ja Suomen luontopaneelin aseman vakiinnuttaminen. … Lue lisää
Kokeilen joka kuukausi jotain uutta tapaa. Huhtikuussa otin tavoitteeksi tunnistaa vähintään 30 lintua.
Kokeilun tavoitteena oli, että tunnistaisin keskimäärin joka päivä vähintään yhden linnun. Lopulta kuukauden päätteeksi listalla oli tasan 40 eri lintua.
En ole koskaan lapsena, nuorena tai aikuisena oppinut tunnistamaa lintuja. Ympäristöihmisenä tämä on ollut tietysti välillä vähän arka paikka ja noloa. Olkoonkin, että ei luonnon arvostus tai sen itseisarvon puolustaminen toki lajitunnistuksesta ole kiinni.
Apunani huhtikuun kokeilussa oli lapseni kiikarit, internet, Suomen luonnonsuojeluliiton toiminnanjohtaja Tapani Veistola sekä kirjastosta lainatut pari lintukirjaa. Vappuaattona viimeisen linnun minulle tunnisti Birdlife aktiivi Markus Keskitalo. Ilman muiden apua ja tukea en olisi millään oppinut niin paljon kuin opin.
Vappupäivänä juoksulenkillä tunnistin itsekseni yhteensä 16 lintua matkalla Käpylästä Kalasatamaan, Kaivopuistoon ja Töölönlahdelle. Ylen lintutestissä tunnistin helposti 23/30 lajia.
Huhtikuun aikana kävin kaksi kertaa tarkkailemassa lintuja Kumpulassa ja yhden kerran erikseen Lauttasaaressa. Muuten havainnot on tehty normaalin arkiliikunnan yhteydessä juostessa tai pyöräillessä. Ilman Tapani Veistolan apua en olisi millään saanut täyteen 30 lintua.
Erityisen antoisaksi tämän kokeilun teki se, että ympäristöä tuli tarkkailtua ihan uudella tavalla. Lisäksi parin kokeneen ystävän myötä linnuista oppi todella paljon uutta.
Nyt kun 40 lajia on kerätty, tekisi mieli tietysti vastata Birdlifen 100 lintulajin haasteeseen.
Ohessa vielä lista tunnistetuista linnuista huhtikuussa:
Huhtikuussa 2022 kuuntelin tai luin yhteensä 30 kirjaa. Vuoden aikana kirjoja on kertynyt nyt yhteensä 120 kpl.
Tässä nostot huhtikuun kirjoista:
Alla näistä ja kaikista muista huhtikuun aikana kuuntelemista/lukemista kirjoista pieni tiivistelmä ja omat lyhyet havainnot tai mieleen jääneet asiat.
Tämän vuoden 100. lukemani tai kuuntelemani kirja oli Oliver Burkemanin Neljätuhatta viikkoa.
Vuoden 2020 alusta lähtien olen lukenut tai kuunnellut yhteensä 853 kirjaa eli keskimäärin hiukan yli yhden kirjan päivässä.
Mistä tähän löytyy aikaa? Kuuntelen kirjoja aamuisin ja iltaisin, juoksulenkeillä ja pyöräillessä sekä kotitöitä tehdessä. Lisäksi kuuntelen kirjat kaksinkertaisella nopeudella. Tämä auttaa keskittymään sisältöön eikä ajatus lähde harhailemaan niin helposti.
Vaikka kaksinkertainen nopeuskin on hitaampi kuin lukunopeus, on äänikirjojen ylivoima siinä, että niitä voi kuunnella noissa yllämainituissa tilantessa. Käyttöliittymä on yksinkertaisesti ylivoimainen. Äänikirjojen ohella luen kuitenkin päivittäin myös ekirjoja ja paperikirjoja.
Suomalaiset katsovat televisiota keskimäärin kolme tuntia päivässä ja viettävät aikaa sosiaalisessa mediassa noin 4-5 tuntia. Näistä kirjojen kuuntelu on itselläni pois. Jostain luin, että koronakeväänä suomalaisilla kului keskimäärin 9,5 tuntia päivässä eri medioiden parissa. Korona on vähentänyt myös omia sosiaalisia kontakteja ja senkin ajan olen käyttänyt pitkälle kirjojen lukemiseen/kuuntelemiseen.
Mutta siis Burkemanin kirjaan. Meillä on kyllä tarpeeksi aikaa tehdä suunnitelmia mutta valitettavan harvoin aikaa toteuttaa niitä.
Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa näyttää vauhdittava irtautumista fossiilisista polttoaineista. Samaan aikaan on kuitenkin riski, että eri maat siirtyvät vain muihin fossiilisiin polttoaineisiin, kuten nestemäiseen maakaasuun tai muihin ilmaston kannalta huonoihin ratkaisuihin. Inhimillisen kärsimyksen ohella sodalla on tietysti vaikutuksia myös paikalliseen luontoon ja eläimiin.
Keskustelimme taannoin Kestävyysmuutoksen tekijät -livelähetyksessä Ukrainan sodan ilmasto- ja ympäristövaikutuksista Syken tutkimusprofessori Paula Kivimaan ja Suomen luonnonsuojeluliiton toiminnanjohtaja Tapani Veistolan kanssa.
Seuraavassa hiukan pohdintaa tähän teemaan eli kymmenen huomiota Ukrainan sodan ympäristövaikutuksista:
Miten vastuullisuudesta puhutaan ja onko sillä väliä?
Se, miten puhumme kestävyydestä, ei ole vain viestintää. Se on myös tapa määritellä, mikä on normaalia.
Erilaisissa sanonnoissa kyse on tietysti pienistä nyansseista ja monien mielestä täysin merkityksettömistä asioista. Samaan aikaan on kuitenkin kuvaavaa, että myös kestävyyskysymyksiin keskittyvät fiksut ja tietoiset ihmiset eivät ole immuuneja sille, että jossain syvällä sisimmässämme tai ainakin kielessä pidämme edelleen normaalina sitä, että ihmiset ajavat fossiiliautolla, sudet ovat ihmiselle vaarallisia, öljyllä rikastutaan, naisen arvon määrittää hänen naimattomuutensa tai kasvispohjainen ruoka on jotain marginaalista vaihtoehtoa.
En usko, että maailma muuttuu kestävämmäksi pelkällä puheella, mutta yksi mittari sille, miten kestävässä kulttuurissa elämme, on se, mitä asioita pidämme normaalina ja millä metaforilla haluamme omaa tärkeää viestiämme alleviivata.
Olisi kiinnostavaa kuulla, mitä kaikkia muita hyviä tai vähemmän onnistuneita esimerkkejä vastuullisuus- ja kestävyyskeskustelussa esiintyy.
Kirjoitin tästä Substackiin. Linkki biossa.
Ylikulutus on aikamme virtahepo olohuoneessa. Me kaikki näemme sen, mutta harva uskaltaa kysyä ääneen: voimmeko todella ratkaista kestävyyskriisin puuttumatta itse kulutuksen määrään?
Usein keskustelu väistetään tarjoamalla ratkaisuksi teknologiaa tai siirtymää palvelutalouteen eli ekotehostamista tai niin sanottua ”aineetonta kulutusta”. Mutta tässä piilee vaarallinen ajatusharha. Todellisuudessa täysin aineetonta kulutusta ei ole olemassa. Jokainen digitaalinen palvelu, jokainen metsämeditaatioon hankittu varuste ja jokainen bitti vaatii fyysistä tilaa, materiaalia ja ennen kaikkea energiaa.
Otetaan esimerkiksi energiankulutus. Teollistumisesta lähtien energiankäyttömme on kasvanut noin 2 prosentin vuosivauhdilla. Se kuulostaa maltilliselta, mutta eksponentiaalinen kasvu on petollista.
Jos jatkamme samalla uralla, kulutamme noin 450 vuoden kuluttua enemmän energiaa kuin mitä koko maapallo vastaanottaa auringosta. Tässä vaiheessa emme törmää vain raaka-aineiden loppumiseen, vaan termodynamiikan seinään.
Yksilön eliniän näkökulmasta 450 vuotta voi tuntua ylettömän pitkältä ajalta ja energiankulutuksen kasvu triviaalilta kysymykseltä. Tässä piilee kuitenkin polkuriippuvuuden vaara. Jos rakennamme koko sivilisaatiomme perustukset fysiikan vastaiselle oletukselle, emme pysty kohta enää muuttamaan suuntaa.
Ihmislaji on tallustellut tällä planeetalla vasta noin 300 000 vuotta. Olemme planeetan historiassa tuore tulokas. Vertailun vuoksi:
- Lehtimuurahaiset ovat harjoittaneet menestyksekästä maanviljelyä noin 50 miljoonaa vuotta.
- Dinosaurukset hallitsivat maapalloa 180 miljoonaa vuotta.
- Karhukaiset ovat selvinneet viidestä joukkosukupuutosta 530 miljoonan vuoden ajan.
Nämä lajit ovat osoittaneet, että pitkäaikainen kestävyys ei löydy eksponentiaalisesta kasvusta, vaan sopeutumisesta ja tasapainosta. Olemmeko me todella ”viisain” laji, jos olemme ajamassa päin seinää jo muutaman tuhannen vuoden jälkeen, kun muut ovat pärjänneet kymmeniä tai satoja miljoonia vuosia?
Fysiikan lakien edessä mielipiteillä ei ole merkitystä. Rajallisella planeetalla loputon kasvu on sula mahdottomuus. Meidän on uskallettava sanoa se ääneen. Vähemmän on yksinkertaisesti vähemmän.
Mitä jos puhuisimme ekosysteemipalveluiden sijaan ekosysteemivastavuoroisuudesta? Niin kauan kuin puhumme luonnosta palveluntuottajana, kohtelemme helposti sitä myös sellaisena. Voisimmeko lopettaa ajattelemasta, että luonto on täällä meitä varten ja alkaa kysyä mitä me olemme täällä tekemässä luonnon hyväksi?
Viikonlopun suunnitelma Vierumäellä: Urheile. Syö. Nuku. Toista.
Lisää kauneutta. Jotta muistaisimme mikä on kaikkein tärkeintä ja osaisimme toimia oikein oikeiden asioiden puolesta 💚🌍
Kuva: Nasa.
Mitä tapahtuu kun lapselle ei sanota lainkaan ei?
Vietin eilen 12-vuotiaan syntymäpäivää ”kyllä-päivän” hengessä. Käytännössä vanhemman (eli minun) piti vastata lapsen kaikkiin kysymyksiin aina kyllä!
Miten päivä sitten sujui. Hämmästyttävän arkisesti.
Aamulla synttärisankari herätettiin klo 7.00 onnittelulaululla ja tuomalla herkkuja sänkyyn. Aamupäivällä lapsi halusi ottaa rennosti ja pelailla serkkunsa kanssa puhelimella. Itse kävin juoksemassa.
Lounaaksi toiveena oli pyöräily Pasilan Triplaan ja Luckiefuniin syömään. Ruokailun jälkeen hengailimme hiukan Triplassa ja kävimme ostamassa lapselle pienen pussukan ja yhden suklaapatukan. Tämän jälkeen kävimme tutustumassa pyörillä Keski-Pasilan uusiin rakennuksiin ja palasimme kotiin.
Myöhemmin iltapäivällä oltiin kotona. Lapsi halusi syödä nuudeleita soijarouheella. Välipalan jälkeen pyöräilimme lähimetsään (kalliometsä, tietäjät tietää), jossa lapsi on viettänyt paljon aikaa päiväkotiaikoina. Kiipeilimme puissa (tai siis lapsi kiipeili ja itse ihastelin/kauhistelin ja pidätin hengitystä). Käpylän/Kumpulan lähimetsistä pyöräilimme lähiravintolaan ja lapsen toiveesta ostimme kotiin vietäväksi massaman curryn tofulla.
Illalla tehtiin vielä popcorneja ja käytiin ostamassa lähikaupasta jäätelöä ja limsaa sekä katsottiin yhdessä Cancel-elokuva. Tämän jälkeen iltatoimet ja nukkumaan.
Lasten toiveet ovat lopulta aika arkisia ja saavutettavia.
Toivottavasti yhä useampi muistaisi, että tämä pieni, hauras ja sininen piste keskellä pimeää tyhjyyttä on ainoa kotimme. Erimielisyydet näyttävät tästä perspektiivistä tuskaisen turhilta. Olisipa meillä taitoa nähdä toisemme tällä samalla lempeydellä ja ymmärryksellä myös täällä alhaalla. Meillä on vain toisemme ja tämä yksi, korvaamaton planeetta, jolla matkustamme läpi äärettömyyden. 💚🌍
Kuva: Nasa
Missä kaikki mainokset ovat?
Olen pitänyt ovessani “Ei mainoksia, kiitos” -tarraa vuosikymmeniä. Se on ollut itsestäänselvyys. Pieni arkinen valinta, jolla estää turhan paperin kertymisen eteiseen ja ehkä myös turhien tarpeiden syntymisen.
Maaliskuussa päätin kokeilla, miltä maailma näyttää ilman sitä. Mitä ihmisten postilaatikoihin nykyään oikeasti jaetaan? Onko tilanne sama kuin ennen?
Irrotin tarran ja valmistauduin siihen, että eteinen täyttyy viikon aikana tarjouslehdistä, pizzamainoksista ja satunnaisista katalogeista. Olin valmis laittamaan tarran takaisin heti, jos määrä karkaisi käsistä.
Kolme viikkoa myöhemmin tilanne on tämä: ei yhtäkään mainosta. Ei ainoatakaan.
Pieni kokeilu, mutta yllättävän suuri lopputulos. Onko tässä käynyt niin, että paperinen suoramainonta on kadonnut? Ainakin omasta arjestani. Ilman, että olen varsinaisesti huomannut sitä. Vai onko kyse siitä, että mainostenjakajat ohittavat oveni lihasmuistilla. Tuleeko kenellekään muulle vielä paperimainoksia?
Mainonta ei tietenkään ole hävinnyt. Se on vain siirtynyt muualle. Sähköpostiin, sosiaaliseen mediaan, hakutuloksiin ja verkkokauppoihin. Fyysisestä tilasta näkymättömämpään, personoidumpaan ja jatkuvampaan muotoon. En enää kanna mainoksia roskikseen. Ne seuraavat minua taskussa.
Paperinen mainos on helppo tunnistaa. Se on konkreettinen, rajallinen ja usein helppo jättää huomiotta. Digitaalinen mainonta toimii toisin. Se sulautuu sisältöön ja mukautuu käyttäytymiseen. Se ei tule kotiin yhtenä nippuna kerran viikossa, vaan pieninä annoksina pitkin päivää.
Siksi sitä on vaikeampi huomata ja ehkä myös vaikeampi vastustaa. “Ei mainoksia, kiitos” -tarra toimi ennen rajana. Nyt vastaavaa rajaa on vaikeampi piirtää. Milloin saan itse päättää, mitä mainontaa minulle näytetään?
Olisiko mahdollista, että digitaaliseen ympäristöön syntyisi yhtä selkeä ja yksinkertainen tapa kieltäytyä? Yksi valinta, joka oikeasti toimii. Koska tällä hetkellä näyttää siltä, että mainokset eivät ole kadonneet. Ne ovat vain muuttuneet näkymättömämmiksi tai oikeastaan niin jatkuvaksi osaksi uutis- ja somevirtaa, että emme edes huomaa niitä tietoisesti.
Anna Abreun keikalla oli tänään mahdollista bailata kaksi tuntia ilman liharuokavaliota esiintyvän taiteilijan toiveesta. Niin upeaa Anna @iamabreu ! Vastaavaa Suomessa ei ole varmaan ennen nähty.
Valitettavasti Veikkaus Areenan ravintolapalvelut onnistuivat kuitenkin tuottamaan pettymyksen. Kyllähän tarjolla oli vegaanihampurilaista, ranskalaisia sekä erilaisia herkkuja ja juomia, mutta suuri osa ruokatarjoiluista ei ollut täysin kasvispohjaisia vaan niissä oli mukana jotain eläinperäistä. Montako vegaanista pizzaa näet tuossa viimeisessä kuvassa? Ei onneksi kuitenkaan lihaa.
Pisteet asenteesta upealle artistille ja miinukset areenan ruokatarjonnasta vastaaville.
Tiettävästi kukaan ei lihan puutteen takia kuollut tai joutunut sairaalaan.
11-vuotias lapsi teki mulle oman kyltin naistenpäivän marssille!
”I can make my own sandwitch.”
”Tämän marssin myötä lähetetään kirkas viesti poliittisille päättäjille”
Hyvää naistenpäivää kaikille!
Viikonlopun suunnitelma. Urheile. Syö. Nuku. Toista. @finntriathlon @vierumaki
Tiedättekö sen tunteen, kun haluat lähettää lohtua ja lämpimiä ajatuksia sun ystävälle, että kaikki kyllä järjestyy. Huomaat sopivasti ulkona oheisen julisteen, otat siitä kuvan ja laitat viestin. Sitten ihmettelet miksi se sun ystävä reagoi viestiin kakkaemojilla.
Uusi ruokatrendi on täällä.
SIPULIVESI!
Pilko sipulia ja laita kylmään hanaveteen. Juo hitaasti nautiskellen. Tarvittaessa voit antaa sipuliveden olla hetken jääkaapissa.
Sipulivesi antaa kivan terveysboostin! Se on vanhan kansan perinne, jota itsekin nautin usein lapsena. Mahdollisia hyötyjä ovat antioksidantit, vastustuskyvyn paraneminen, ruansulatuksen tuki ja antibakteerinen vaikutus.
Sipulivesi ei luonnollisesti puhdista kehoa myrkyistä, polta rasvaa tai korvaa lääkitystä tai monipuolista ruokavaliota.
Milloin tätä saa kaupoista tai ravintoloista? 😅
Jes! Vegemesuilta löytyi ihan mielettömän helppo lasagneresepti ja päätettiin heti kokeilla tehdä sitä 11-vuotiaan kanssa, joka teki kokkailustamme myös tämän videon.
Salaisuus tässä se, että valkokastike tehdään tofusta, hummuksesta ja kaurakermasta. Toimii todella hyvin!
Kiitos @jalotofu reseptistä!
