Kansainvälisistä ja kansallisista toimista huolimatta ilmasto kuumenee ja ilmakehän hiilidioksidipitoisuus kasvaa samalla kun luontokato etenee kiihtyvää vauhtia. Ilmastokriisin ja luontokadon taustalla on se, että kulutamme liikaa luonnonvaroja. Millainen olisi luonnonvarojen käytön kannalta kestävä talous?
Maailman ylikulutuspäivää vietetään jo heinäkuun lopussa. Tuolloin ihmiskunta on käyttänyt loppuun kaikki maapallon tuottamat uusiutuvat luonnonvarat. Mikäli kaikki käyttäisivät luonnonvaroja kuin suomalaiset, olisi ylikulutuspäivä jo maaliskuun lopussa.
Osallistuin tuhansien muiden joukossa Helsingissä lauantaina 18.3.2023 luontomarssille.
Viime vaaleista tehtiin ilmastovaalit. Nyt on tavoitteena luontovaalit.
On hienoa, että ympäristöjärjestöjen, Suomen ylioppilaskuntien liiton ja Allianssin kaltaiset järjestöt ovat löytäneet yhteisen tavoitteen luontokadon pysäyttämisestä.
Toivottavasti myös sosiaali- ja terveysalan järjestöt tunnistavat luonnon monimuotoisuuden keskeiseksi hyvinvointitekijäksi omassa toiminnassaan. Ovathan he jo ottaneet esimerkiksi ilmastokysymystä varsin hyvin haltuun.
Luontomarssin vaatimukset olivat varsin yksityiskohtaiset ja perustellut.
Kuolleella planeetalla ei ole hyvinvointia, työpaikkoja tai liiketoimintaa. Usein ymmärrämme kaikkein tärkeimmän arvon vasta silloin, kun olemme menettämässä sen.
Tässä tilanteessa olemme luonnon monimuotoisuuden suhteen. Ihmistoiminnan seurauksena sukupuuttoaalto on kiihtynyt 10–1000 kertaiseksi verrattuna siihen mitä lajeja häviää luontaiseksi sukupuuttoon.
Maailman maat ovat kuitenkin sopineet, että luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen pysäytetään ja käännetään vuoteen 2030 mennessä parempaan suuntaan. YK:n biodiversitettiisopimuksessa maailman maat ovat sitoutuneet suojelemaan 30 prosenttia maapallon maa- ja merialasta.
Radikaalia ei ole se, että 30 prosenttia aiotaan suojella. Radikaalia on ajatus, että 70 prosenttia saisi mennä tai olla yksin ihmisen käytössä. Suhteemme luontoon määräytyy lopulta sen kautta miten suhtaudumme tuohon 70 prosenttiin.
Kokeilen joka kuukausi jotain uutta tapaa. Tammikuussa 2023 kokeilin olla kuuntelematta lainkaan äänikirjoja.
Olen kuunnellut äänikirjoja vuodesta 2017 lähtien. Aika pian siirryin kuuntelemaan kirjat kaksinkertaisella nopeudella. Se on lähempänä omaa lukemisvauhtia ja kirjaan tulee keskityttyä paremmin, kun ajatus ei ehdi lähteä harhailemaan muualle.
Tammikuussa 2020 kokeilin, pystyisinkö kuuntelemaan tai lukemaan yhteensä 31 kirjaa eli kirjan päivässä. Keväällä kirjoja oli kertynyt 100 päivässä jo 100. Vuoden loppuun mennessä olin lukenut tai kuunnellut yhteensä 375 kirjaa. Vuonna 2021 ajattelin hillitä tahtia, mutta vuoden mittaan kertyi lopulta 370 kirjaa. Vuonna 2022 yhteensä 378 kirjaa. Kolmessa vuodessa kirjoja tuli luettua tai kuunnteltua siis yhteensä 1123 kpl.
Olen kuunnellut kirjoja kaikkialla. Aamu- ja iltatoimia tehdessä, juostessa ja pyöräillessä sekä monissa arjen pienissä hetkissä. Sen sijaan, että lukisin uutisia, katsoisin elokuvia, sarjoja tai dokumentteja tai seuraisin sosiaalisen median virtaa, olen viime vuosina kuunnellut kirjoja. Kaikki lukemani ja kuuntelemani kirjat löytyvät blogistani tätä kautta.
Huomasin jo viime vuoden lopussa, että perinteisten äänikirjapalveluiden tarjonta alkaa olla kaluttu läpi. Yhä harvempi kirja tarjosi enää merkittäviä uusia näkökulmia vaikka kirjoittelinkin jokaisesta kirjasta omia muistiinpanona ja havaintoja sekä yhteenvetoja Instagramiin.
Loppuvuodesta 2022 kypsyi ajatus, että haluan kokeilla miltä arki tuntisi ilman äänikirjoja. Siispä kokeilemaan.
Vuoden vaihteessa on hyvä hetki pysähtyä arvioimaan mennyttä ja pohtia tulevaa.
Tässä kirjoituksessa käyn läpi vuoden 2022 merkittävimpiä tapahtumia omasta näkökulmastani. Tämä on oma henkilökohtainen toimintakertomus vuoden 2022 osalta.
Sisällys on seuraava:
Tiivistelmä: 22 satunnaista asiaa vuodesta 2022
Maailmalta: Sota, YK:n biodiversiteettikokous ja kolme numeroa kestävyydestä
Töitä, luottamustehtäviä ja vapaaehtoistoimintaa
Perhe: 11 koronatartuntaa sekä 15 ja 20 vuotta yhteiseloa
Liikunta: Henkilökohtainen valmentaja ja uusi triathlonharrastus
Tehokkuuden taika -kirjan ilmestyminen
378 kuunneltua tai luettua kirjaa ja kaksi kustannussopimusta
Yhteensä 10 erilaista 30 päivän kokeilua
Minimalismi ja 246 henkilökohtaista tavaraa
Sijoittaminen: Lahjoituksia yhteensä 9176 + 5786 euroa
Joulukuussa 2022 kuuntelin tai luin yhteensä 37 kirjaa.
Kuluneen vuoden aikana luettuja tai kuunneltuja kirjoja kertyi yhteensä 378 kpl. Vuoden 2020 alusta lähtien olen lukenut tai kuunnellut yhteensä 1123 kirjaa.
Marraskuussa 2022 kuuntelin tai luin yhteensä 31 kirjaa. Lisäksi allekirjoitin yhden kustannussopimuksen ja kirjoitin uutta kirjaa.
Kuluneen vuoden aikana luettuja tai kuunneltuja kirjoja on kertynyt nyt yhteensä 341 kpl. Vuoden 2020 alusta lähtien olen lukenut tai kuunnellut yhteensä 1086 kirjaa.
Jos saisit tehdä yhden päivän ajan mitä tahansa, mitä tekisit? Minulla oli mahdollisuus viettää tämmöinen päivä. Seuraavassa lista siitä, mitä tein.
Kysyin myös Facebookissa mitä ihmiset tekisivät, jos saisivat tehdä päivän ajan mitä ikinä haluaisivat. Vastaukset osoittivat aika hienosti, että monilla on lopulta hyvin yksinkertaisia toiveita. Sellaisia, jotka olisivat aika helpostikin toteutettavissa.
Hyvää Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivää! Tämä on sattumalta myös syntymäpäivänäni. Lämmin kiitos kaikista onnitteluista.
On epätodennäköistä, että olen kirjoittamassa tätä. Synnyin tasan 48 vuotta sitten Leningradissa, kun suomalainen isäni oli opiskelemassa kaupungissa. Vanhempani erosivat, kun olin 2-vuotias ja huoltajuus määrättiin isälleni. On aikamoinen temppu ja onni 1970-luvun Neuvostoliitossa päätyä huoltajuuskiistassa isälle ja päästä näin Suomeen.
Miten vastuullisuudesta puhutaan ja onko sillä väliä?
Se, miten puhumme kestävyydestä, ei ole vain viestintää. Se on myös tapa määritellä, mikä on normaalia.
Erilaisissa sanonnoissa kyse on tietysti pienistä nyansseista ja monien mielestä täysin merkityksettömistä asioista. Samaan aikaan on kuitenkin kuvaavaa, että myös kestävyyskysymyksiin keskittyvät fiksut ja tietoiset ihmiset eivät ole immuuneja sille, että jossain syvällä sisimmässämme tai ainakin kielessä pidämme edelleen normaalina sitä, että ihmiset ajavat fossiiliautolla, sudet ovat ihmiselle vaarallisia, öljyllä rikastutaan, naisen arvon määrittää hänen naimattomuutensa tai kasvispohjainen ruoka on jotain marginaalista vaihtoehtoa.
En usko, että maailma muuttuu kestävämmäksi pelkällä puheella, mutta yksi mittari sille, miten kestävässä kulttuurissa elämme, on se, mitä asioita pidämme normaalina ja millä metaforilla haluamme omaa tärkeää viestiämme alleviivata.
Olisi kiinnostavaa kuulla, mitä kaikkia muita hyviä tai vähemmän onnistuneita esimerkkejä vastuullisuus- ja kestävyyskeskustelussa esiintyy.
Ylikulutus on aikamme virtahepo olohuoneessa. Me kaikki näemme sen, mutta harva uskaltaa kysyä ääneen: voimmeko todella ratkaista kestävyyskriisin puuttumatta itse kulutuksen määrään?
Usein keskustelu väistetään tarjoamalla ratkaisuksi teknologiaa tai siirtymää palvelutalouteen eli ekotehostamista tai niin sanottua ”aineetonta kulutusta”. Mutta tässä piilee vaarallinen ajatusharha. Todellisuudessa täysin aineetonta kulutusta ei ole olemassa. Jokainen digitaalinen palvelu, jokainen metsämeditaatioon hankittu varuste ja jokainen bitti vaatii fyysistä tilaa, materiaalia ja ennen kaikkea energiaa.
Otetaan esimerkiksi energiankulutus. Teollistumisesta lähtien energiankäyttömme on kasvanut noin 2 prosentin vuosivauhdilla. Se kuulostaa maltilliselta, mutta eksponentiaalinen kasvu on petollista.
Jos jatkamme samalla uralla, kulutamme noin 450 vuoden kuluttua enemmän energiaa kuin mitä koko maapallo vastaanottaa auringosta. Tässä vaiheessa emme törmää vain raaka-aineiden loppumiseen, vaan termodynamiikan seinään.
Yksilön eliniän näkökulmasta 450 vuotta voi tuntua ylettömän pitkältä ajalta ja energiankulutuksen kasvu triviaalilta kysymykseltä. Tässä piilee kuitenkin polkuriippuvuuden vaara. Jos rakennamme koko sivilisaatiomme perustukset fysiikan vastaiselle oletukselle, emme pysty kohta enää muuttamaan suuntaa.
Ihmislaji on tallustellut tällä planeetalla vasta noin 300 000 vuotta. Olemme planeetan historiassa tuore tulokas. Vertailun vuoksi:
- Lehtimuurahaiset ovat harjoittaneet menestyksekästä maanviljelyä noin 50 miljoonaa vuotta. - Dinosaurukset hallitsivat maapalloa 180 miljoonaa vuotta. - Karhukaiset ovat selvinneet viidestä joukkosukupuutosta 530 miljoonan vuoden ajan.
Nämä lajit ovat osoittaneet, että pitkäaikainen kestävyys ei löydy eksponentiaalisesta kasvusta, vaan sopeutumisesta ja tasapainosta. Olemmeko me todella ”viisain” laji, jos olemme ajamassa päin seinää jo muutaman tuhannen vuoden jälkeen, kun muut ovat pärjänneet kymmeniä tai satoja miljoonia vuosia?
Fysiikan lakien edessä mielipiteillä ei ole merkitystä. Rajallisella planeetalla loputon kasvu on sula mahdottomuus. Meidän on uskallettava sanoa se ääneen. Vähemmän on yksinkertaisesti vähemmän.
Mitä jos puhuisimme ekosysteemipalveluiden sijaan ekosysteemivastavuoroisuudesta? Niin kauan kuin puhumme luonnosta palveluntuottajana, kohtelemme helposti sitä myös sellaisena. Voisimmeko lopettaa ajattelemasta, että luonto on täällä meitä varten ja alkaa kysyä mitä me olemme täällä tekemässä luonnon hyväksi?
Vietin eilen 12-vuotiaan syntymäpäivää ”kyllä-päivän” hengessä. Käytännössä vanhemman (eli minun) piti vastata lapsen kaikkiin kysymyksiin aina kyllä!
Miten päivä sitten sujui. Hämmästyttävän arkisesti.
Aamulla synttärisankari herätettiin klo 7.00 onnittelulaululla ja tuomalla herkkuja sänkyyn. Aamupäivällä lapsi halusi ottaa rennosti ja pelailla serkkunsa kanssa puhelimella. Itse kävin juoksemassa.
Lounaaksi toiveena oli pyöräily Pasilan Triplaan ja Luckiefuniin syömään. Ruokailun jälkeen hengailimme hiukan Triplassa ja kävimme ostamassa lapselle pienen pussukan ja yhden suklaapatukan. Tämän jälkeen kävimme tutustumassa pyörillä Keski-Pasilan uusiin rakennuksiin ja palasimme kotiin.
Myöhemmin iltapäivällä oltiin kotona. Lapsi halusi syödä nuudeleita soijarouheella. Välipalan jälkeen pyöräilimme lähimetsään (kalliometsä, tietäjät tietää), jossa lapsi on viettänyt paljon aikaa päiväkotiaikoina. Kiipeilimme puissa (tai siis lapsi kiipeili ja itse ihastelin/kauhistelin ja pidätin hengitystä). Käpylän/Kumpulan lähimetsistä pyöräilimme lähiravintolaan ja lapsen toiveesta ostimme kotiin vietäväksi massaman curryn tofulla.
Illalla tehtiin vielä popcorneja ja käytiin ostamassa lähikaupasta jäätelöä ja limsaa sekä katsottiin yhdessä Cancel-elokuva. Tämän jälkeen iltatoimet ja nukkumaan.
Lasten toiveet ovat lopulta aika arkisia ja saavutettavia.
Toivottavasti yhä useampi muistaisi, että tämä pieni, hauras ja sininen piste keskellä pimeää tyhjyyttä on ainoa kotimme. Erimielisyydet näyttävät tästä perspektiivistä tuskaisen turhilta. Olisipa meillä taitoa nähdä toisemme tällä samalla lempeydellä ja ymmärryksellä myös täällä alhaalla. Meillä on vain toisemme ja tämä yksi, korvaamaton planeetta, jolla matkustamme läpi äärettömyyden. 💚🌍
Olen pitänyt ovessani “Ei mainoksia, kiitos” -tarraa vuosikymmeniä. Se on ollut itsestäänselvyys. Pieni arkinen valinta, jolla estää turhan paperin kertymisen eteiseen ja ehkä myös turhien tarpeiden syntymisen.
Maaliskuussa päätin kokeilla, miltä maailma näyttää ilman sitä. Mitä ihmisten postilaatikoihin nykyään oikeasti jaetaan? Onko tilanne sama kuin ennen?
Irrotin tarran ja valmistauduin siihen, että eteinen täyttyy viikon aikana tarjouslehdistä, pizzamainoksista ja satunnaisista katalogeista. Olin valmis laittamaan tarran takaisin heti, jos määrä karkaisi käsistä.
Kolme viikkoa myöhemmin tilanne on tämä: ei yhtäkään mainosta. Ei ainoatakaan.
Pieni kokeilu, mutta yllättävän suuri lopputulos. Onko tässä käynyt niin, että paperinen suoramainonta on kadonnut? Ainakin omasta arjestani. Ilman, että olen varsinaisesti huomannut sitä. Vai onko kyse siitä, että mainostenjakajat ohittavat oveni lihasmuistilla. Tuleeko kenellekään muulle vielä paperimainoksia?
Mainonta ei tietenkään ole hävinnyt. Se on vain siirtynyt muualle. Sähköpostiin, sosiaaliseen mediaan, hakutuloksiin ja verkkokauppoihin. Fyysisestä tilasta näkymättömämpään, personoidumpaan ja jatkuvampaan muotoon. En enää kanna mainoksia roskikseen. Ne seuraavat minua taskussa.
Paperinen mainos on helppo tunnistaa. Se on konkreettinen, rajallinen ja usein helppo jättää huomiotta. Digitaalinen mainonta toimii toisin. Se sulautuu sisältöön ja mukautuu käyttäytymiseen. Se ei tule kotiin yhtenä nippuna kerran viikossa, vaan pieninä annoksina pitkin päivää.
Siksi sitä on vaikeampi huomata ja ehkä myös vaikeampi vastustaa. “Ei mainoksia, kiitos” -tarra toimi ennen rajana. Nyt vastaavaa rajaa on vaikeampi piirtää. Milloin saan itse päättää, mitä mainontaa minulle näytetään?
Olisiko mahdollista, että digitaaliseen ympäristöön syntyisi yhtä selkeä ja yksinkertainen tapa kieltäytyä? Yksi valinta, joka oikeasti toimii. Koska tällä hetkellä näyttää siltä, että mainokset eivät ole kadonneet. Ne ovat vain muuttuneet näkymättömämmiksi tai oikeastaan niin jatkuvaksi osaksi uutis- ja somevirtaa, että emme edes huomaa niitä tietoisesti.
Anna Abreun keikalla oli tänään mahdollista bailata kaksi tuntia ilman liharuokavaliota esiintyvän taiteilijan toiveesta. Niin upeaa Anna @iamabreu ! Vastaavaa Suomessa ei ole varmaan ennen nähty.
Valitettavasti Veikkaus Areenan ravintolapalvelut onnistuivat kuitenkin tuottamaan pettymyksen. Kyllähän tarjolla oli vegaanihampurilaista, ranskalaisia sekä erilaisia herkkuja ja juomia, mutta suuri osa ruokatarjoiluista ei ollut täysin kasvispohjaisia vaan niissä oli mukana jotain eläinperäistä. Montako vegaanista pizzaa näet tuossa viimeisessä kuvassa? Ei onneksi kuitenkaan lihaa.
Pisteet asenteesta upealle artistille ja miinukset areenan ruokatarjonnasta vastaaville.
Tiettävästi kukaan ei lihan puutteen takia kuollut tai joutunut sairaalaan.
Tiedättekö sen tunteen, kun haluat lähettää lohtua ja lämpimiä ajatuksia sun ystävälle, että kaikki kyllä järjestyy. Huomaat sopivasti ulkona oheisen julisteen, otat siitä kuvan ja laitat viestin. Sitten ihmettelet miksi se sun ystävä reagoi viestiin kakkaemojilla.
Pilko sipulia ja laita kylmään hanaveteen. Juo hitaasti nautiskellen. Tarvittaessa voit antaa sipuliveden olla hetken jääkaapissa.
Sipulivesi antaa kivan terveysboostin! Se on vanhan kansan perinne, jota itsekin nautin usein lapsena. Mahdollisia hyötyjä ovat antioksidantit, vastustuskyvyn paraneminen, ruansulatuksen tuki ja antibakteerinen vaikutus.
Sipulivesi ei luonnollisesti puhdista kehoa myrkyistä, polta rasvaa tai korvaa lääkitystä tai monipuolista ruokavaliota.
Jes! Vegemesuilta löytyi ihan mielettömän helppo lasagneresepti ja päätettiin heti kokeilla tehdä sitä 11-vuotiaan kanssa, joka teki kokkailustamme myös tämän videon.
Salaisuus tässä se, että valkokastike tehdään tofusta, hummuksesta ja kaurakermasta. Toimii todella hyvin!
