Katu ei ole koti! – Tee lahjoitus kodittomille nuorille

Katu ei ole koti! Suomessa on edelleen yli 700 koditonta nuorta, joista noin puolet pääkaupunkiseudulla. Minäkin olin aikoinaan koditon, ja asia koskettaa syvästi. Omista kokemuksistani ja lapsuudesta olen kertonut esimerkiksi Apu-lehden haastattelussa (sekä sitä ennen omaelämäkerrassani Ekoistin muistelmat ja kirjassa Elämäni Vegaanina. Siksi käytin tämän päivän keräämällä rahaa Sininauhasäätiön Katu ei ole koti -kampanjaan. Kampanjan tavoitteena on kerätä 50 000 euroa kolmen päivän aikana. Oma lupaukseni tuosta on 1000 euroa. … Lue lisää

Katu ei ole koti -kampanjassa kerättiin kodittomille nuorille 72000 euroa!

Ihan huikeaa! Alunperin ajattelin, että olen tyytyväinen, jos saan kerättyä rahaa kodittomille nuorille Sininauhasäätiön Katu ei ole koti -kampanjassa yhteensä 1000 €. Pidin tätä haastavana, mutta mahdollisena tavoitteena. Halusin toimia kampanjassa vapaaehtoisena, jotta kukaan ei olisi suojaton, huomaamaton eikä toivoton. Jokainen on tärkeä eikä kukaan saa olla unohdettu. Lopulta kävi kuitenkin niin, että lahjoittajia löytyi verkostoistani peräti 237 ja lahjoituksia kertyi kolmen päivän aikana 12 625 €. Koko kampanjassa saatiin … Lue lisää

Katu ei ole koti! – Tee lahjoitus kodittomille nuorille

Katu ei ole koti! Suomessa on yli 800 koditonta nuorta, joista noin puolet pääkaupunkiseudulla.

Minäkin olin aikoinaan koditon, ja asia koskettaa syvästi. Omista kokemuksistani ja lapsuudesta olen kertonut hiljattain esimerkiksi Apu-lehden haastattelussa sekä sitä ennen omaelämäkerrassani Ekoistin muistelmat ja kirjassa Elämäni Vegaanina.

Siksi käytin tämän päivän keräämällä rahaa Sininauhasäätiön Katu ei ole koti -kampanjaan. Kampanjan tavoitteena on kerätä 50 000 euroa 55 tunnin aikana. Oma lupaukseni tuosta oli 1000 euroa.

Arvostan kovasti, jos käyt lahjoittamassa edes pienen summan tiistaihin 5.10. klo 17.00 mennessä osoitteessa https://katueiolekoti.com/sininauha/Leo

Ensimmäisen kuuden tunnin aikana saatiin saatiin kasaan yhteensä jo 18 500 euroa kodittomille nuorille eli 37 % 50 000 euron kokonaistavoitteesta!

Kampanjassa jokainen yksityislahjoitus tuplataan yrityssponsoreiden kautta.

Samalla on pakko kehua miten hienosti Sininauhasäätiö osaa vapaaehtoisten osallistamisen ja varainhankinnan elintärkeään asiaan.

Lue lisää

Asunnottomien yö: Kokemuksia asunnottomuudesta

Töistä kotiin Hakaniemen kautta pyöräiltyäni jäin hetkeksi Hakaniemen torille, jossa vietettiin asunnottomien yötä teemalla ”asumisen sietämätön vaikeus”.

Samalla jäin muistelemaan omia kokemuksiani asunnottomuudesta.

Itse olen ollut 13-vuotiaana ilman asuntoa. Isäni ja äitipuoleni erosivat riitaisasti ja meidät heitettiin isäni kanssa kadulle.

Lue lisää

Close Bitnami banner
Bitnami