Viikonloppu 11.-12.2.2006

Toimin lauantaina Helsingin yliopiston Maan ystävien, Helsingin luonnonsuojeluyhdistyksen ja Tulevaisuuden Voima ry:n järjestämässä keskustelutilaisuudessa puheenjohtajna. Kolme tuntisessa tilaisuudessa keskustellaan pääkaupunkiseudun liikenneratkaisuista. Tarkemmin ottaen kysymys on keskustatunnelista, länsimetrosta ja raide-jokerista. Tilaisuus on hyvin onnistunut ja yleisöäkin on paikalla noin 60-70 ihmistä. Keskustelu on intensiivistä ja asiantuntevaa. Kävelen vanhalta ylioppilastalolta Lasipalatsin kahvilaan. Annukka ja Heikki Korpela ovat yhdessä Essi Rajamäen ja Markus Koljosen kanssa suunnittelemassa ViNOn lehden eli Rönsyn ulkoasua. Juon teetä … Lue lisää

Torstai ja perjantai 9.-10.2.

Olen kaksi päivää työn puolesta osastomme vuosisuunnittelupäivillä Forssan lähellä urheiluopisto Eerikkilässä. Kyseessä on rauhallinen ja luonnonläheinen paikka Hämeen luontokeskuksen tuntumassa. Kahden päivän aikana työasioita ehtii pohtimaan ja suunnittelemaan kerrankin kunnolla irti arjen kiireestä. Työryhmätyöskentelyn ohella käymme myös harrastamassa metsässä lumikenkäkävelyä. Lisäksi käyn juoksemassa pimeällä maantiellä ennen saunomista ja avantouintia. Rentouttavaa ja tehokasta. Muiden lähtiessä illan pikkutunneilla Forssan keskustaan nauttimaan vilkkaasta yöelämästä, jään Eerikkilään takomaan sähköposteja. Perjantaina Anna-Stiina jättää vastaajaan viestin … Lue lisää

Keskiviikko 8.2.

Järjestän keskustelutilaisuutta Metsä-Botnian sellutehdashankkeen tiimoilta Suomen sosiaalifoorumiin. Varmistan ensin, että Maan ystävät ja Suomen luonnonsuojeluliitto voivat toimia järjestäjätahoina. Pyydän Metsä-Botnian edustajaa sekä Greenpeacen Mikael Sjövallia tilaisuuteen puhumaan. Lisäksi olen yhteydessä Ulriikka Aarnioon mahdollisesta Satu Hassin osallistumisesta. Anna hoitelee samaan aikaan Siemenpuusäätiötä sekä mahdollista Paperiliiton, UM:n ja yliopiston edustajaa sekä kirjoittelee tilaisuudesta infon tulevaan Sosiaalifoorumin lehteen ja ohjelmaan. Yhteistyö pelaa ja homma edistyy! Samaan aikaan viilaamme myös yhdessä Ursula Immosen ja … Lue lisää

Tiistai 7.2.

Saamme töihin Reilun kaupan kahvia automaatteihin. Jee! Joudun karkaamaan Tampereelle englannin kielen syventävälle kurssille jo aamupäivällä. Työpuhelut ja sähköpostit sen sijaan seuraavat mukana. Teemme englannin kurssilla väittelyharjoituksia. Opettaja on ollut kaksi viikkoa sairaana ja kaikki ovat hiukan pihalla siitä, mitä oikeastaan pitäisi tehdä. Muutenkin tuntuu siltä, että kurssia ei ole juurikaan suunniteltu etukäteen. Tämä kaikki tarkoittaa sitä, että kurssista pääsee aika helpolla. Esimerkiksi englannin kielen kirjallisen taidon kurssi oli mielestäni … Lue lisää

Maanantai 6.2.

Takana on rentouttava ja löysä viikonloppu. Töissä on sen sijaan heti täysi tohina päällä. Eri kokoukset, vierailut ja projektit painavat päälle. Joudun kuitenkin karkaamaan Tampereelle iltapäivällä. Olen luvannut ympäristöpolitiikan professori Yrjö Hailalle, että tulen esittelemään tekeillä olevaa gradua yhden ylimääräisen kerran. Erityisjärjestely on tehty siitä syystä, että lähdin kesken graduseminaaria keväällä 2005 Peruun ja yli puolet lukukauden istunnoista jäi näin väliin. Graduseminaari sujuukin aika mukavasti. Saan kannustavaa palautetta ja näyttää … Lue lisää

Viikonloppu 3.-5.2.2006

Tulen myöhään töistä perjantai-iltana. Väliin jää niin ilmasto.org -hankkeen kuin Maan ystävien ilmastokampanjan kokouksetkin Tampereella. Käymme kuitenkin paukkupakkasessa juoksemassa normaalin 10 kilometrin lenkin vaikka hengityshöyry jäädyttääkin naaman suojalle vedetyn kaulaliinan. Illallla katsomme 1970- ja 1980-luvujen vaihteen diskukulttuuria kuvaavan, hiukan mielenkiintoisen, elokuvan. Lauantai aamuna nukumme Annukan kanssa pitkään ja luemme lehtiä myöhäisellä aamupalalla ennen kuin lähdemme retkelle Itä-Helsinkiin. Matkustamme metrolla Kontulaan, jossa vierailemme paikoissa, jossa olen yläaste- ja ammattikouluaikoina asunut. Kävelemme … Lue lisää

Viisi kummallista asiaa

No jopas sentään. Anna-Stiina (http://anna_stiina.livejournal.com/) haastoi minut kirjoittamaan viisi kummallista asiaa itsestäni. Tämä on ilmeisesti joku blogikiertokirjehaaste. En ymmärrä näistä mitään, mutta yritetään nyt kuitenkin. Tehokkuusfriikki. Olen tehokkuusfriikki. Mielestäni jokainen, jos vain haluaa, pystyy tekemään täyspäivätöitä, opiskelemaan noin 40 opintoviikkoa yliopistolla vuodessa ja toimimaan aktiivisesti muutamassa kansalaisjärjestössä. Näin aikaa jää vielä hyvin kuntourheilulle, sosiaalihuoraamiselle sekä parisuhteelle. Tarvitaan vain intoa. Kaikilla on sama 24 tuntia vuorokaudessa käytössään. Nautin siitä kun onnistun … Lue lisää

Torstai 2.2.2006

Käyn aamulla pikaisesti töissä ennen matkaa Tammisaareen. Olen menossa avaamaan Uudenmaan ympäristösuojelupiirin perinnemaisemaprojektin päätösseminaaria. Perinnemaisemia (niityt, kedot, hakamaat) on alle prosentti verrattuna 100 vuoden takaiseen tilanteeseen. Samaan aikaan kaikista uhanalaisista lajeista noin 28 prosenttia esiintyy perinnemaisemilla. Kolmen vuoden projektissa on vuosittain kunnostettu lähes 60 pienperinnemaisemaa Uudenman TE-keskuksen rahoituksella. Samalla vuosittain on työllistetty noin 15-18 pitkäaikaistyötöntä eri puolilla Uudenmaan aluetta. Isäni soittaa juuri ennen seminaarin alkua ja ilmoittaa, että pappa-puoleni on … Lue lisää

Keskiviikko 1.2.2006

Aamulla Helsingin Sanomia lukiessamme ihmettelemme, kuinka typerää olisi rajata jatko-opiskelijoiden opinto-oikeutta. Myöhemmin päivällä SYL antaakin aiheesta lausunnon. Mielipidesivuilla kirjoitetaan Suomen luonnonsuojeluliiton tutkija Erja Heinon lausunnoista kirjoitetaan kriittisesti. Erja lupaa kirjoittaa jonkinlaisen vastineen. Saan töissä ylennuksen. Toimin jatkossa toimitusketjumme projekti-, prosessi- ja kehityspäällikkönä. Näiden lisäksi toimin myös yrityksemme ympäristöpäällikkönä. Haastetta riittää ja hauskaa on. Ympäristökasvatuksen järjestöjen pyöreän pöydän kokouksessa keskustellaan valmisteilla olevasta kestävän kehityksen strategiasta erityisesti ympäristökasvatuksen näkökulmasta. Koulutusjaoston oma strategia … Lue lisää

Tiistai 31.1.2006

Osallistun töiden jälkeen ViNOn tulevan ympäristölehden suunnittelukokoukseen HYY:n alasaunalla. Kuulemme erittäin kiinnostavia alustuksia Luonto-Liiton Laura Manniselta, Vihreän Langan vt. päätoimittajalta AnnaTommolalta ja kansanedustaja Oras Tynkkyseltä. Käymme hiukan hassua keskustelua lehden nimestä ja sisällöstä. Kyllästyn siinä vaiheessa kun nimiehdotukset ovat luokkaa yrjö ja ruoho. Kotiin palatessani huomaan olevani yli-ikäinen ja vanhanaikainen osallistuakseni uuden sukupolven ympäristökeskusteluun. Illalla viimeisten jälleen kommentteja valmisteilla olevaan keke-strategiaan sekä valmistaudun seuraavana päivänä puhumaan strategiaprosessista ympäristökasvatuksen näkökulmasta. Minut … Lue lisää

Ylikulutus on aikamme virtahepo olohuoneessa. Me kaikki näemme sen, mutta harva uskaltaa kysyä ääneen: voimmeko todella ratkaista kestävyyskriisin puuttumatta itse kulutuksen määrään?

Usein keskustelu väistetään tarjoamalla ratkaisuksi teknologiaa tai siirtymää palvelutalouteen eli ekotehostamista tai niin sanottua ”aineetonta kulutusta”. Mutta tässä piilee vaarallinen ajatusharha. Todellisuudessa täysin aineetonta kulutusta ei ole olemassa. Jokainen digitaalinen palvelu, jokainen metsämeditaatioon hankittu varuste ja jokainen bitti vaatii fyysistä tilaa, materiaalia ja ennen kaikkea energiaa.

Otetaan esimerkiksi energiankulutus. Teollistumisesta lähtien energiankäyttömme on kasvanut noin 2 prosentin vuosivauhdilla. Se kuulostaa maltilliselta, mutta eksponentiaalinen kasvu on petollista.

Jos jatkamme samalla uralla, kulutamme noin 450 vuoden kuluttua enemmän energiaa kuin mitä koko maapallo vastaanottaa auringosta. Tässä vaiheessa emme törmää vain raaka-aineiden loppumiseen, vaan termodynamiikan seinään.

Yksilön eliniän näkökulmasta 450 vuotta voi tuntua ylettömän pitkältä ajalta ja energiankulutuksen kasvu triviaalilta kysymykseltä. Tässä piilee kuitenkin polkuriippuvuuden vaara. Jos rakennamme koko sivilisaatiomme perustukset fysiikan vastaiselle oletukselle, emme pysty kohta enää muuttamaan suuntaa.

Ihmislaji on tallustellut tällä planeetalla vasta noin 300 000 vuotta. Olemme planeetan historiassa tuore tulokas. Vertailun vuoksi:

- Lehtimuurahaiset ovat harjoittaneet menestyksekästä maanviljelyä noin 50 miljoonaa vuotta.
- Dinosaurukset hallitsivat maapalloa 180 miljoonaa vuotta.
- Karhukaiset ovat selvinneet viidestä joukkosukupuutosta 530 miljoonan vuoden ajan.

Nämä lajit ovat osoittaneet, että pitkäaikainen kestävyys ei löydy eksponentiaalisesta kasvusta, vaan sopeutumisesta ja tasapainosta. Olemmeko me todella ”viisain” laji, jos olemme ajamassa päin seinää jo muutaman tuhannen vuoden jälkeen, kun muut ovat pärjänneet kymmeniä tai satoja miljoonia vuosia?

Fysiikan lakien edessä mielipiteillä ei ole merkitystä. Rajallisella planeetalla loputon kasvu on sula mahdottomuus. Meidän on uskallettava sanoa se ääneen. Vähemmän on yksinkertaisesti vähemmän.
Mitä jos puhuisimme ekosysteemipalveluiden sijaan ekosysteemivastavuoroisuudesta? Niin kauan kuin puhumme luonnosta palveluntuottajana, kohtelemme helposti sitä myös sellaisena. Voisimmeko lopettaa ajattelemasta, että luonto on täällä meitä varten ja alkaa kysyä mitä me olemme täällä tekemässä luonnon hyväksi?
Pyöräily Kruunuvuorensillalla!
Viikonlopun suunnitelma Vierumäellä: Urheile. Syö. Nuku. Toista.
Lisää kauneutta. Jotta muistaisimme mikä on kaikkein tärkeintä ja osaisimme toimia oikein oikeiden asioiden puolesta 💚🌍

Kuva: Nasa.
Mitä tapahtuu kun lapselle ei sanota lainkaan ei? 

Vietin eilen 12-vuotiaan syntymäpäivää ”kyllä-päivän” hengessä. Käytännössä vanhemman (eli minun) piti vastata lapsen kaikkiin kysymyksiin aina kyllä! 

Miten päivä sitten sujui. Hämmästyttävän arkisesti. 

Aamulla synttärisankari herätettiin klo 7.00 onnittelulaululla ja tuomalla herkkuja sänkyyn. Aamupäivällä lapsi halusi ottaa rennosti ja pelailla serkkunsa kanssa puhelimella. Itse kävin juoksemassa. 

Lounaaksi toiveena oli pyöräily Pasilan Triplaan ja Luckiefuniin syömään. Ruokailun jälkeen hengailimme hiukan Triplassa ja kävimme ostamassa lapselle pienen pussukan ja yhden suklaapatukan. Tämän jälkeen kävimme tutustumassa pyörillä Keski-Pasilan uusiin rakennuksiin ja palasimme kotiin.

Myöhemmin iltapäivällä oltiin kotona. Lapsi halusi syödä nuudeleita soijarouheella. Välipalan jälkeen pyöräilimme lähimetsään (kalliometsä, tietäjät tietää), jossa lapsi on viettänyt paljon aikaa päiväkotiaikoina. Kiipeilimme puissa (tai siis lapsi kiipeili ja itse ihastelin/kauhistelin ja pidätin hengitystä). Käpylän/Kumpulan lähimetsistä pyöräilimme lähiravintolaan ja lapsen toiveesta ostimme kotiin vietäväksi massaman curryn tofulla. 

Illalla tehtiin vielä popcorneja ja käytiin ostamassa lähikaupasta jäätelöä ja limsaa sekä katsottiin yhdessä Cancel-elokuva. Tämän jälkeen iltatoimet ja nukkumaan. 

Lasten toiveet ovat lopulta aika arkisia ja saavutettavia.
Missä kaikki mainokset ovat?

Olen pitänyt ovessani “Ei mainoksia, kiitos” -tarraa vuosikymmeniä. Se on ollut itsestäänselvyys. Pieni arkinen valinta, jolla estää turhan paperin kertymisen eteiseen ja ehkä myös turhien tarpeiden syntymisen.

Maaliskuussa päätin kokeilla, miltä maailma näyttää ilman sitä. Mitä ihmisten postilaatikoihin nykyään oikeasti jaetaan? Onko tilanne sama kuin ennen?

Irrotin tarran ja valmistauduin siihen, että eteinen täyttyy viikon aikana tarjouslehdistä, pizzamainoksista ja satunnaisista katalogeista. Olin valmis laittamaan tarran takaisin heti, jos määrä karkaisi käsistä.

Kolme viikkoa myöhemmin tilanne on tämä: ei yhtäkään mainosta. Ei ainoatakaan.

Pieni kokeilu, mutta yllättävän suuri lopputulos. Onko tässä käynyt niin, että paperinen suoramainonta on kadonnut? Ainakin omasta arjestani. Ilman, että olen varsinaisesti huomannut sitä. Vai onko kyse siitä, että mainostenjakajat ohittavat oveni lihasmuistilla. Tuleeko kenellekään muulle vielä paperimainoksia?

Mainonta ei tietenkään ole hävinnyt. Se on vain siirtynyt muualle. Sähköpostiin, sosiaaliseen mediaan, hakutuloksiin ja verkkokauppoihin. Fyysisestä tilasta näkymättömämpään, personoidumpaan ja jatkuvampaan muotoon. En enää kanna mainoksia roskikseen. Ne seuraavat minua taskussa.

Paperinen mainos on helppo tunnistaa. Se on konkreettinen, rajallinen ja usein helppo jättää huomiotta. Digitaalinen mainonta toimii toisin. Se sulautuu sisältöön ja mukautuu käyttäytymiseen. Se ei tule kotiin yhtenä nippuna kerran viikossa, vaan pieninä annoksina pitkin päivää.

Siksi sitä on vaikeampi huomata ja ehkä myös vaikeampi vastustaa. “Ei mainoksia, kiitos” -tarra toimi ennen rajana. Nyt vastaavaa rajaa on vaikeampi piirtää. Milloin saan itse päättää, mitä mainontaa minulle näytetään?

Olisiko mahdollista, että digitaaliseen ympäristöön syntyisi yhtä selkeä ja yksinkertainen tapa kieltäytyä? Yksi valinta, joka oikeasti toimii. Koska tällä hetkellä näyttää siltä, että mainokset eivät ole kadonneet. Ne ovat vain muuttuneet näkymättömämmiksi tai oikeastaan niin jatkuvaksi osaksi uutis- ja somevirtaa, että emme edes huomaa niitä tietoisesti.
Uusi ruokatrendi on täällä. 

SIPULIVESI!

Pilko sipulia ja laita kylmään hanaveteen. Juo hitaasti nautiskellen. Tarvittaessa voit antaa sipuliveden olla hetken jääkaapissa. 

Sipulivesi antaa kivan terveysboostin! Se on vanhan kansan perinne, jota itsekin nautin usein lapsena. Mahdollisia hyötyjä ovat antioksidantit, vastustuskyvyn paraneminen, ruansulatuksen tuki ja antibakteerinen vaikutus. 

Sipulivesi ei luonnollisesti puhdista kehoa myrkyistä, polta rasvaa tai korvaa lääkitystä tai monipuolista ruokavaliota. 

Milloin tätä saa kaupoista tai ravintoloista? 😅
Jes! Vegemesuilta löytyi ihan mielettömän helppo lasagneresepti ja päätettiin heti kokeilla tehdä sitä 11-vuotiaan kanssa, joka teki kokkailustamme myös tämän videon. 

Salaisuus tässä se, että valkokastike tehdään tofusta, hummuksesta ja kaurakermasta. Toimii todella hyvin! 

Kiitos @jalotofu reseptistä!
Vegaaninen japanilainen juustokakku! Soijajugurttia, keksejä ja yöksi jääkaappiin.
Huh. Olen tehnyt seitsemän minuutin lihaskuntotreenin nyt joka ikinen aamu yhteensä 1050 kertaa peräkkäin. 

Tammikuun alussa vuonna 2020 aloitin tekemään seitsemän minuutin lihaskuntotreeniä joka aamu. Tätä aiemmin olin tehnyt jumpan tyypillisesti muutaman kerran viikossa. 

Ehdin tuolloin tehdä lihaskuntotreenin joka aamu yhteensä 1022 päivää putkeen kunnes 19.10.2022 olin kuumeessa (38,5) ja jumppa jäi tekemättä. 

Tämän jälkeen olen taas jatkanut treenin tekemistä automaattisesti ja säännöllisesti. Vasta nyt havahduin miettimään ja laskemaan kuinka monta päivää on kertynyt sitten lokakuun 2022. Huomasin, että päivittäinen putki onkin jo venynyt uuteen ennätykseen. 

Treeniä on tehty kodin lisäksi mm yöjunan hytissä, hotellihuoneissa, ystävien ja sukulaisten luona sekä mökkien pihoilla ja laitureilla. Pääsääntöisesti treeni on tehty kotona olohuoneessa, kuten tänään. Myös niinä päivinä kun olen juossut puolimaratonin, maratonin tai suorittanut täydenmatkan triathlonin tai meditoinut muuten koko päivän. Välillä energisenä ja välillä vähän väsyneenä. 

Yhdistävä tekijä on se, että treeni on tehty aina joka aamu ja olen siitä erittäin tyytyväinen. Sillä saan aina pienen aktivoinnin, lisäbuustin ja energiaa päivään. Onni on myös se, että matkalle ei ole sattunut vakavia sairastumisia tai loukkaantumisia. Muutenhan tämä ei olisi ollut mahdollista. 

Vuosien myötä tästä treenistä on tullut automaattinen tapa. Sellainen rutiini, jossa aika työskentelee puolestasi eikä sinua vastaan. Tarvitsisi nähdä erityistä vaivaa, jotta osaisin enää jättää treenin tekemättä. Pienellä investoinnilla voi tehdä ajan kanssa suuria asioita.
#kilpisjärvi #tromso #narvik #luleå #haaparanta #tornio #lofoten #norway #sweden #finland
Seuraa minua Instagramissa