Viikonloppu 3.-5.2.2006

Tulen myöhään töistä perjantai-iltana. Väliin jää niin ilmasto.org -hankkeen kuin Maan ystävien ilmastokampanjan kokouksetkin Tampereella. Käymme kuitenkin paukkupakkasessa juoksemassa normaalin 10 kilometrin lenkin vaikka hengityshöyry jäädyttääkin naaman suojalle vedetyn kaulaliinan. Illallla katsomme 1970- ja 1980-luvujen vaihteen diskukulttuuria kuvaavan, hiukan mielenkiintoisen, elokuvan.

Lauantai aamuna nukumme Annukan kanssa pitkään ja luemme lehtiä myöhäisellä aamupalalla ennen kuin lähdemme retkelle Itä-Helsinkiin. Matkustamme metrolla Kontulaan, jossa vierailemme paikoissa, jossa olen yläaste- ja ammattikouluaikoina asunut. Kävelemme Vesalan ja Vartioharjun kautta Itäkeskuksen kauppakeskukseen. Teemme osallistuvaa havainnontia kulutuskulttuurista ja suomalaisuudesta kauppakeskuksen valloittavassa ilmapiirissä. Emme uskalla mennä ravintolamaailman helvettiin nauttimaan paikallisten tapaan pizzaa, vaan pelastaudumme Stockmannille syömään porvarillisesti salaattibuffettia. Vanha lapsuuden ystäväni Jarmo Koivunen yrittää houkutella illalla minua baariin. Jostain syystä ei huvita lähteä. Hurjan retkipäivän päätteeksi nautimme illalla DDR nostalgisesta Goodbye Lenin -elokuvasta.

Sunnuntai on täynnä sähköposteja ja erilaisia töitä. Valmistaudun tulevana maanantaina olevaan graduseminaariesitelmääni sekä kirjoittelen englannin kurssille raporttia edellisen torstain kansalaisjärjestöfoorumista liittyen Suomen EU-puheenjohtajuuskauteen. Illan päätteeksi Suomen sosiaalifoorumin lehden päätoimittaja Otto Bruun kysyy vielä artikkelia mahdollisesta Maailman ympäristöfoorumista. Kirjoitan lyhyen jutun pika-aikataululla samalta istumalta. Illan päätteeksi ehdin nauttimaan hiukan kirjallisuuttakin. Työn alla on tällä hetkellä Esa Konttisen kansalaistoiminnan kyläsepät. Erittäin hyvää aineistoa tekeillä olevaa gradua varten.

Jätä kommentti