Viikonloppu 11.-12.2.2006

Toimin lauantaina Helsingin yliopiston Maan ystävien, Helsingin luonnonsuojeluyhdistyksen ja Tulevaisuuden Voima ry:n järjestämässä keskustelutilaisuudessa puheenjohtajna. Kolme tuntisessa tilaisuudessa keskustellaan pääkaupunkiseudun liikenneratkaisuista. Tarkemmin ottaen kysymys on keskustatunnelista, länsimetrosta ja raide-jokerista. Tilaisuus on hyvin onnistunut ja yleisöäkin on paikalla noin 60-70 ihmistä. Keskustelu on intensiivistä ja asiantuntevaa.

Kävelen vanhalta ylioppilastalolta Lasipalatsin kahvilaan. Annukka ja Heikki Korpela ovat yhdessä Essi Rajamäen ja Markus Koljosen kanssa suunnittelemassa ViNOn lehden eli Rönsyn ulkoasua. Juon teetä ja näpyttelen lähinnä omia sähköpostejani. Kokouksen jälkeen menemme Annukan kanssa Meze-Pointtiin syömään ja pohtimaan tulevia haasteita. Niitä riittää. Meze-pointista kävelemme Kallion läpi kotiin Vallilaan. Matkalla vuokraamme Yes Men -elokuvan. Nauramme WTO-kriittisten aktivistien tempauksille loppuillan.

Sunnuntai aamuna käymme juoksemassa. Muuten päivä sujuu jo tuttuun tyyliin asuntoja katselemalla ja englannin syventävän kurssin läksyjä tekemällä. Tulevana tiistaina on englannin kurssin viimeinen istunto ja tarkoitus on tehdä väittelyharjoituksia. Itse pääsen keskustelemaan Tampereen pikaratikka-hankkeesta vastustajan näkökulmasta. Illalla keskustelemme sähköisesti ilmastoporukoiden kanssa tulevista keskustelutilaisuuksista Suomen sosiaalifoorumissa.

Jätä kommentti

Close Bitnami banner
Bitnami