Puhumme paljon ekosysteemipalveluista. Siitä, mitä luonto tekee meidän hyväksemme. Käytän itsekin usein tätä käsitettä, kun haluan kuvata miten riippuvaisia olemme luonnosta.
Kyse on siitä, että huomaisimme tämän riippuvuussuhteen ja luonnon tarjoamat antimet. Sen miten luonto esimerkiksi sitoo hiiltä, pölyttää kasveja ja puhdistaa vettä. Perustelu on helppo ja toimii usein. Erityisesti silloin, kun halutaan saada talousihmiset nyökkäilemään.
Aika ajoin ja viimeksi tällä viikolla olen jälleen kerran alkanut epäillä koko käsitettä. Mitä jos siinä on jotain perustavanlaatuisesti pielessä? “Ekosysteemipalvelut.” Jo sana kuulostaa siltä, että luonto on täällä meitä varten. Ikään kuin se olisi näkymätön palveluntuottaja, joka hoitaa hommansa ja jonka arvo määrittyy sen perusteella, kuinka hyödyllinen se on meille.
Tämä on pitkälle talouden kieltä. Ja ehkä juuri siksi se on niin ongelmallista. Harvoin kuulemme, että lapsi saa vanhemmiltaan “kasvatuspalveluita”. Tai että ystävyys olisi sarja vastavuoroisia palvelusuoritteita. Silti käytämme tätä logiikkaa, kun puhumme koko elämän perustasta.
