Usein puhutaan, että auto on monille statussymboli. Väitän, että pyöräily paikasta toiseen edustaa merkittävämpää positiivista statussymbolia monien keskuudessa.
Olen nimittäin huomannut, että aika harvoin missään tilaisuuksissa puhutaan sitä, millä autolla kukin tuli paikan päälle. Tai tuliko autolla ylipäätään. Sen sijaan kun tulen paikalle pyörällä, se herättää usein huomiota ja arvostusta. Varsinkin talvella tai silloin jos keli on surkea.
Kun saavun tapaamiseen pyörällä läpimärkänä, lumisena tai hikisenä, saan usein enemmän kommentteja pyöräilystä kuin itse tapaamisen aiheesta. Reaktiot ovat yleensä vilpittömän arvostavia:
“Pyörälläkö sä oikeasti tulit?”
“Siis tässä säässä?”
“Kuinka pitkä matka?”
Itselleni pyöräily on ennen kaikkea käytännöllinen ratkaisu. Se on ekologinen, halpa ja usein myös nopein tapa liikkua kaupungissa paikasta toiseen. Samalla olen kuitenkin huomannut, että siitä on tullut myös jonkinlainen statussymboli ja sillä saa osakseen laajasti sosiaalista arvostusta.
Vuosien ja vuosikymmenten aikana olen pyöräillyt tapaamaan presidenttejä, ministereitä, poliittisia päättäjiä ja suuryritysten johtoa. Olen pyöräillyt tapaamisiin, joissa on tunnettuja julkisuuden henkilöitä ja merkittäviä vaikuttajia tai hyvin tavallisia ihmisiä maalla tai kaupungeissa. Enkä muista yhtään keskustelua, jossa joku olisi erityisemmin tehnyt vaikutusta autollaan. Mutta pyöräily kyllä huomataan. Mitä huonompi keli, sitä paremmin.
Tässä on jotain kiinnostavaa myös laajemmin ajateltuna. Status ei ehkä enää synny samalla tavalla kuin ennen. Aiemmin arvostusta rakennettiin näyttämällä kulutusta, omistamista ja vaurautta. Voisiko arvostusta syntyä kuitenkin myös siitä, että tekee jotain omien arvojen mukaista, fiksua, ekologisesti kestävää tai fyysisesti hieman epämukavaa vapaaehtoisesti.
Ehkä pyöräilyyn liitetään jotain samaa kuin avantouintiin, juoksuun tai luonnossa liikkumiseen. Se viestii ainakin osittain jonkinlaisesta sitkeydestä, riippumattomuudesta tai kyvystä selvitä ilman jatkuvaa mukavuuden optimointia. Ja toisaalta voisiko se viestiä myös siitä, että sillä osoittaa kiinnittävänsä huomiota omaan hyvinvointiin positiivisella tavalla ilman liiallista itsekkyyttä ja ilman haitallisia ulkoisvaikutuksia muille.
Ja ehkä kaikkein kiinnostavinta on se, että tämä status rakentuu lähes päinvastaiselle logiikalle kuin perinteinen statussymboli. Pyöräily ei yleensä näytä kalliilta, ylelliseltä tai erityisen näyttävältä. Silti se tuntuu herättävän ihmisissä arvostusta enemmän kuin moni kallis asia.
Ehkä status ei enää synnykään pelkästään siitä, mitä omistaa, vaan siitä, millaisia valintoja tekee silloin, kun kukaan ei pakota. Pyöräily ei tietenkään tee kenestäkään parempaa ihmistä. Mutta on kiinnostavaa, että juuri siinä ihmiset tuntuvat usein näkevän jotain ihailtavaa. Kykyä toimia omien arvojensa mukaisesti myös silloin, kun se on hieman epämukavaa.
Jos siis haluat saada sosiaalista arvostusta, kannattaa pyöräillä paikasta toiseen. Erityisesti huonolla kelillä.
