Tapasin tällä viikolla henkilön, joka harmitteli lentokoneessa tarjottua epäeettistä broileriannosta. Hän valitti, ettei saanut kasvisruokaa ja että annoksen myötä syntyi turhaa ruokahävikkiä ja muovijätettä. Lentämisen ilmastovaikutuksista hän ei maininnut mitään.
Monia tämä epäjohdonmukaisuus voisi naurattaa.
Minua se ei naurattanut.
Ajattelin pikemminkin, että on arvokasta, että keskeneräisenäkin uskaltaa huomata ja sanoittaa epäkohtia. Sillä sitähän kestävässä elämässä usein on kyse. Olemme kaikki keskeneräisiä, ja moni meistä pysyvästi.
Kuuntelin hiljattain tilaisuuden Apatiasta aktivismiin – Syödään niin ettei satu. Tilaisuuden alussa Anna Kontula puhui siitä, miten vaikeaa on perustella eläinten syömistä, jos emme hyväksy ajatusta ihmisten tai vauvojen syömisestä. Ero ihmisen ja muiden eläinten välillä on lopulta yllättävän pieni. Ainakin kyvyssä tuntea, kokea ja kärsiä.
Ajatus ei ollut minulle uusi, mutta se muistutti eläinoikeusajattelun ja ympäristöajattelun eroista.
Eläinoikeusajattelussa ei ole lopulta kyse populaatioista tai ekosysteemeistä, vaan yksilöistä. Tuntevista ja kokevista olennoista, joilla on omat oikeutensa. Ihminen on osa luontoa, ei sen ulkopuolella.
Oma havahtumiseni eläinten oikeuksiin ei tapahtunut yhdessä hetkessä.
Ensimmäinen muistikuva on 9. luokalta vuodelta 1989. Koulun seinällä oli Animalian juliste:
“Minä en voi elää ilman turkkia… Sinä voit!”
Se pysäytti. Tosin vain hetkeksi. Arki jatkui ennallaan.
Ympäristökysymyksiin heräsin kunnolla vuonna 1992 luettuani Maailman tila 1992 -kirjan ja seuratessani Rion ympäristökokousta. Tieto lisääntyi, kiinnostus kasvoi, mutta käytös ei vielä muuttunut.
Eläinten oikeudet alkoivat konkretisoitua 1990-luvun puolivälissä turkistarhaiskujen myötä ja myöhemmin, kun aloitin ympäristöpolitiikan opinnot Tampereen yliopistossa ja lähdin mukaan Maan ystävien toimintaan. Siellä kohtasin ensimmäistä kertaa arjen tasolla kasvisruoan, veganismin ja aktivismin.
Tästä alkoi kestävämmän elämäntavan normalisoituminen.
Muistan, että vielä vuonna 2002 ollessani talvivaelluksella vegaanin kanssa, minulla oli mukana erillinen kuivamakkarapötkylä, kun ajattelin, että ainakin siitä saa tarpeeksi energiaa tiukassa paikassa. Veganismi tuli osaksi arkeani vuonna 2003, kun minusta tuli Maan ystävien puheenjohtaja. Silti en vielä silloin luopunut kaikesta eläinperäisestä ruoasta. Vasta vuonna 2007, kun osallistuimme puolisoni kanssa omaa luonnonvarojen kulutusta arvioivaan tutkimukseen ja kun suomalaisilta eläintiloilta julkaistiin ensimmäiset salakuvat, tein päätöksen. En ole enää “kotivegaani”, vaan vegaani.
Ensimmäisestä havahtumisesta eläinten oikeuksiin kului lähes 20 vuotta siihen, että muutin käyttäytymistäni pysyvästi. Siitä, kun tiesin varsin hyvin eläinperäisten tuotteiden haitat ympäristölle, ilmastolle, terveydelle ja eläinten hyvinvoinnille, kului noin 15 vuotta ennen kuin toimin sen mukaisesti.
Se on pitkä aika.
Totta kai voin selittää tätä yhteiskunnan rakenteilla. 1990-luvulla kasvisruokaa oli huonosti saatavilla ja vaihtoehdot olivat rajallisia. Mutta lopulta kyse oli myös tottumuksista. Ja tottumukset muuttuvat hitaasti.
Ehkä juuri tästä syystä haluan olla armollinen muiden keskeneräisyyttä kohtaan. Havahtumisen, tiedon, sisäistämisen ja lopulta arjen rutiinien muuttamisen välillä voi kulua paljon aikaa. Minulla kului.
Siksi yritän suhtautua lempeästi myös niihin ristiriitoihin, joita näen ympärilläni. Ja itsessäni.
Jos olet onnistunut siirtymään kestävämpään elämäntapaan nopeammin kuin minä, olet ollut tehokkaampi. Ja todennäköisesti pystyt vielä parempaan.
Onneksi olkoon!
PS. Oma tämänhetkinen määritelmäni kestävästä elämästä on tämä:
Ilmaston kannalta henkilökohtainen hiilijalanjälki tulisi olla alle 2,5 tonnia vuodessa. Lautasella ei juuri olisi lihaa, kanaa tai kalaa. Ja työssä tai harrastuksissa olisi mieluiten mukana vauhdittamassa positiivista muutosta, ei jarruttamassa sitä.
Mitä ajatuksia sinulla herää? Onko sinulla oma tarinasi siitä, miten olet vähitellen muuttanut arkeasi kestävämmäksi tai missä vielä kamppailet? Jaa kokemuksesi, keskeneräisyys on sallittua.
