Olen viime aikoina lukenut ystäväni minulle antamaa William MacAskillin kirjaa Doing Good Better. Kyseessä on yksi efektiivisen altruismin perusteoksista.
Kirja on täynnä muistutuksia vaikuttavuudesta. On kustannustehotonta antaa katastrofiapua verrattuna esimerkiksi malariaverkkojen hankkimiseen. Terveydenhuollossa kannattaa keskittyä terveisiin elinvuosiin eikä vain siihen, kuinka monta ihmistä onnistutaan jollain tavalla auttamaan. Ja ihmishenkiä voi joidenkin laskelmien mukaan pelastaa enemmän lahjoittamalla osan lääkärin palkkatuloista tehokkaaseen hyväntekeväisyyteen kuin työskentelemällä lääkärinä ja hoitamalla potilaita.
Yksi kirjan kiinnostavimmista osuuksista käsittelee työpaikan valintaa. MacAskill käyttää kokonaisen luvun sen pohtimiseen, miksi työtä ei välttämättä kannata valita pelkästään intohimon perusteella.

Tämä osuu aika suoraan oman identiteettini ytimeen. Olen itse pitkään ajatellut, että kannattaa tehdä niitä asioita, jotka kokee merkityksellisiksi. Olen pitänyt yhtenä elämäni parhaista päätöksistä sitä, että irtisanouduin kohtuullisen hyväpalkkaisesta työstä tietoliikennealalla ja heittäydyin epävarmaan työsuhteeseen ympäristöjärjestöön.
MacAskill kuitenkin kyseenalaistaa ajatuksen siitä, että omaa intohimoa seuraamalla löytyisi automaattisesti hyvä ura. Hän viittaa Steve Jobsin Stanfordissa pitämään kuuluisaan puheeseen, jossa Jobs kannustaa opiskelijoita seuraamaan sydäntään ja tekemään työtä, jota rakastaa. Jobsin oma nuoruus ei kuitenkaan ollut mikään suoraviivainen polku kohti Applea. Häntä kiinnostivat muun muassa buddhalaisuus, Intia ja vapaa elämä. Kuitenkin tietotekniikasta tuli lopulta hänen elämäntyönsä. Entä jos Jobs olisi nuorena seurannut vain sitä, mikä sillä hetkellä tuntui kaikkein kiinnostavimmalta?
Miten omaa työuraa sitten kannattaisi miettiä? Pitäisikö seurata rahaa ja pyrkiä vaikuttamaan sitä kautta? Ei suinkaan. Jobsin esimerkki kuitenkin muistuttaa siitä, että varsinkaan nuorena ei välttämättä ole kovin hyvää käsitystä siitä, mitä haluaa elämässään tehdä. Lisäksi kiinnostuksen kohteet ja intohimot muuttuvat elämän aikana. Näin on käynyt minullekin. Kun astuin työelämään, ympäristöasiat eivät vielä erityisesti kiinnostaneet minua. Tärkeämpää oli saada rahaa elämiseen.
Ehkä työuraa kannattaa siis tarkastella vähemmän kysymällä “mitä haluan tehdä?” ja enemmän kysymällä, missä voisin olla hyödyllinen, missä voisin vaikuttaa ja mihin tämä työ voisi minut seuraavaksi viedä.
Mitä aiemmin työelämää alkaa miettiä vaikuttamisen näkökulmasta, sitä enemmän aikaa on myös vaikutusten kasvattamiseen. Työuraa voi ajatella eräänlaisena vaikuttavuuspolkuna, jossa seuraava tehtävä ei ainoastaan tuota tämänhetkistä vaikutusta, vaan voi myös kasvattaa osaamista, verkostoja, uskottavuutta, taloudellisia resursseja tai asemaa, joiden avulla voi myöhemmin tehdä enemmän.
Työtehtäviä miettiessä voi kysyä itseltään ainakin kolme asiaa. Ensinnäkin: miten sovellun tähän työhön? Toiseksi: mikä on tämän työn yhteiskunnallinen vaikuttavuus? Ja kolmanneksi: miten tämä työ tukee pitkän tähtäimen kehitystäni ja tulevia vaikutusmahdollisuuksiani?
Oman työurani kohdalla ensimmäinen työ tietoliikennealalla mahdollisti toimeentulon lisäksi lopulta uudelleenkouluttautumisen. Se taas mahdollisti sen, että löysin elämääni vapaaehtoistyön ja ympäristöjärjestöt sekä sitä kautta ylipäätään yhteiskunnallisen vaikuttamisen. Jos olisin silloin kysynyt vain, mikä työ vastaa senhetkisiä kiinnostuksen kohteitani, olisin ehkä tehnyt aivan toisenlaisia valintoja. Toisaalta ilman sitä ensimmäistä työvaihetta en välttämättä olisi päätynyt siihen, missä olen nyt.
Työtyytyväisyyteen vaikuttavat tutkimusten perusteella esimerkiksi itsenäisyys ja autonomia, aikaansaamisen tunne, vaihtelevuus, palaute ja kokemus oman työn merkityksellisyydestä. Konkreettista työpaikkaa miettiessä kannattaa näiden lisäksi tarkastella myös sitä, millaista vaikutusta työ mahdollistaa.
Ensinnäkin: millä alalla työskentelet? Teetkö työtä esimerkiksi luonnonsuojelun tai ihmisten hyvinvoinnin eteen vai kasvatatko ensisijaisesti jonkin muun toiminnan taloudellista arvoa? Ja millaista toimintaa työn omistajat tällä rahalla haluavat edistää? Yrityksen toimiala, liiketoimintamalli ja omistajien tavoitteet vaikuttavat kaikki siihen, millaista yhteiskunnallista vaikutusta työssä on mahdollista tehdä.
Toisekseen: miten hyvä olet suhteessa muihin kyseisessä työssä? Jos olet poikkeuksellisen hyvä jossain tehtävässä, voit ehkä saada siellä aikaan paljon enemmän kuin keskivertoihminen. Toisaalta jos olet vaikuttavassa organisaatiossa tehtävässä, jossa joku toinen olisi selvästi parempi, voi olla, että oma vaikutuksesi jää pieneksi. Silloin kannattaa kysyä myös, missä omat taidot ja vahvuudet tuottavat eniten hyötyä.
Kolmanneksi: kuinka paljon voit vaikuttaa työssäsi ympäröivään yhteiskuntaan tai kuinka paljon voit tienata ja sitä kautta lahjoittaa rahaa tehokkaaseen hyväntekeväisyyteen? Poliittisena päätöksentekijänä, tutkijana tai toimittajana voi olla mahdollista vaikuttaa suoraan suuriin ihmisjoukkoihin. Yrittäjänä tai hyväpalkkaisessa työssä vaikutus voi puolestaan syntyä rahan kautta, jos osa tuloista ohjataan tehokkaasti yhteiskunnalliseen hyvään oman kulutuksen jatkuvan kasvattamisen sijaan.
Lisäksi kannattaa miettiä sitä, millaisessa asemassa olet työssäsi suhteessa muihin. Pystytkö asemasi kautta vaikuttamaan kollegoihin tai organisaation ulkopuolisiin ihmisiin? Oletko johtaja, joka päättää siitä, mitä muut tekevät, vai sellaisessa asemassa, että pystyt liikuttamaan suurten ihmisjoukkojen toimintaa organisaatiosi ulkopuolella? Ja millaista potentiaalia työ tarjoaa tulevaisuudessa? Nykyisen työtehtävän lisäksi kannattaa tarkastella sitä, millaisia ovia se voi avata seuraavaksi.
Tässä kohtaa MacAskillin ja efektiivisen altruismin ajatus alkaa kuitenkin kiinnostavalla tavalla myös haastaa itseään. Jos työuraa optimoidaan vaikuttavuuden näkökulmasta, voi olla houkuttelevaa hakeutua paikkoihin, joissa on paljon rahaa tai valtaa. Mutta pelkkä rahan ja vallan määrä ei vielä kerro, millaista vaikutusta ihminen lopulta saa aikaan.
Työ vaikuttaa nimittäin myös tekijäänsä. Valta ja raha voivat muuttaa sitä, mitä ihminen pitää normaalina, tavoiteltavana ja riittävänä. Hedonistinen adaptaatio voi salakavalasti johtaa siihen, että korkeat palkkatulot, joiden piti mahdollistaa suuremmat lahjoitukset, alkavatkin vain kasvattaa omaa kulutustasoa. Harva miljoonaomaisuuden saavuttanut enää ajattelee, että tulisi hyvin toimeen opintotuella.
Tässä on mielestäni efektiivisen altruismin työura-ajattelun kiinnostava heikkous. Jos menet työskentelemään vain rahan tai vallan takia esimerkiksi organisaatioon, joka ei vastaa arvojasi, elämäsi tarkoitusta tai käsitystäsi yhteiskunnallisesti vaikuttavasta työstä, altistut samalla ympäristölle, joka alkaa muuttaa sinua. Saatat päätyä tekemään asioita, joita et alun perin edes halunnut tehdä ja joilla voi olla haitallisia vaikutuksia esimerkiksi ihmisille tai planeetalle.
Siksi vaikuttavaa työuraa ei ehkä kannatakaan rakentaa vain sen perusteella, missä pystyy saamaan juuri nyt aikaan eniten hyvää. Kannattaa kysyä myös, millaiseksi tämä työ minut tekee ja millaisia mahdollisuuksia se avaa seuraavaksi.
Ehkä hyvä työura löytyykin jostain intohimon ja vaikuttavuuden välistä. Kaikkea ei tarvitse tietää etukäteen, eikä nuorena tarvitse löytää yhtä oikeaa kutsumusta. Voi valita työn, jossa on hyvä ja jossa voi saada aikaan jotain merkityksellistä, mutta samalla pitää silmät auki sille, mitä seuraavaksi voisi tehdä.
Oman kokemukseni perusteella yksi työ voi mahdollistaa seuraavan ja seuraava sitä seuraavan. Tietoliikennealalta päädyin ympäristöjärjestöön, sieltä yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ja lopulta työhön, jossa saan päivittäin pohtia, miten yrityksiä ja yhteiskuntaa voisi viedä kohti kestävämpää suuntaa.
Ehkä tärkein työuraa koskeva kysymys ei siis olekaan “mitä haluan tehdä?” eikä edes “missä voin tehdä eniten hyvää?” Vaan: Millainen työ auttaa minua tulemaan sellaiseksi ihmiseksi, joka pystyy tulevaisuudessa tekemään enemmän hyvää?