Mitä jos luonto ei tarjoakaan meille palveluita?

Puhumme paljon ekosysteemipalveluista. Siitä, mitä luonto tekee meidän hyväksemme. Käytän itsekin usein tätä käsitettä, kun haluan kuvata miten riippuvaisia olemme luonnosta.

Kyse on siitä, että huomaisimme tämän riippuvuussuhteen ja luonnon tarjoamat antimet. Sen miten luonto esimerkiksi sitoo hiiltä, pölyttää kasveja ja puhdistaa vettä. Perustelu on helppo ja toimii usein. Erityisesti silloin, kun halutaan saada talousihmiset nyökkäilemään.

Aika ajoin ja viimeksi tällä viikolla olen jälleen kerran alkanut epäillä koko käsitettä. Mitä jos siinä on jotain perustavanlaatuisesti pielessä? “Ekosysteemipalvelut.” Jo sana kuulostaa siltä, että luonto on täällä meitä varten. Ikään kuin se olisi näkymätön palveluntuottaja, joka hoitaa hommansa ja jonka arvo määrittyy sen perusteella, kuinka hyödyllinen se on meille.

Tämä on pitkälle talouden kieltä. Ja ehkä juuri siksi se on niin ongelmallista. Harvoin kuulemme, että lapsi saa vanhemmiltaan “kasvatuspalveluita”. Tai että ystävyys olisi sarja vastavuoroisia palvelusuoritteita. Silti käytämme tätä logiikkaa, kun puhumme koko elämän perustasta.

Ongelma ei ole vain siinä, että emme arvosta luontoa tarpeeksi. Ongelma on siinä, että ajattelemme koko suhteen väärin. Ajattelemme, että olemme luonnosta riippuvaisia, mikä on totta. Mutta samalla asetamme itsemme sen yläpuolelle. Käyttäjiksi, hyötyjiksi ja asiakkaiksi.

Kun asetelma on tämä, lopputulos on ennalta arvattava. Optimoimme hyödyn. Kysymme, kuinka paljon voimme ottaa, emme sitä, mitä meidän pitäisi antaa. Mitä jos lähtökohta olisi toinen?

Mitä jos puhuisimme ekosysteemipalveluiden sijaan ekosysteemivastavuoroisuudesta?

Tämä kuulostaa ehkä kömpelöltä, mutta ajatus on yksinkertainen. Emme ole vain saajia, vaan myös antajia ja velkaa. Silloin kysymykset muuttuvat:

  • Miten vahvistamme luonnon elinvoimaa?
  • Miten korjaamme sen, minkä olemme rikkoneet?
  • Miten lakkaamme olemasta järjestelmän käyttäjiä ja alamme olla osa sitä?

Tämä ei ole pelkkää sanaleikkiä. Kieli ohjaa ajattelua ja ajattelu ohjaa sitä, mitä pidämme normaalina. Jos puhumme palveluista, meille on luonnollista ottaa vastaan. Jos puhumme vastavuoroisuudesta, meille syntyy velvollisuus. Velvollisuudet ovat toki epämukavia. Ehkä siksi pidämme kiinni vanhasta kielestä.

Laajemmin tämä liittyy kysymykseen, jota välttelemme. Onko luonnolla arvoa itsessään vai vasta silloin, kun se on meille hyödyllinen? Jos vastaus on jälkimmäinen, olemme aika kapealla pohjalla. Jos vastaus on ensimmäinen, meidän pitäisi elää ihan eri tavalla kuin nyt.

Niin kauan kuin puhumme luonnosta palveluntuottajana, kohtelemme sitä myös sellaisena. Asiakas on aina oikeassa. Ja ehkä ensimmäinen askel muutokseen ei ole uusi teknologia tai sääntely vaan yksinkertaisesti se, että lopetamme ajattelemasta, että luonto on täällä meitä varten. Alamme kysyä mitä me olemme täällä tekemässä luonnon hyväksi.

Kolme tuntia tanssia Kaapelitehtaalla! Niin energisoivaa ja voimaannuttavaa. 

Kiitos @orkidea ja @faithlessofficial sekä kaikki Tanssijat!
Tänään oli ilo olla puhumassa Uudenmaan vihreiden kesäpäivillä tehokkaasta ajankäytöstä (eduskuntavaalikampanjassa). 

Mietin, että voisinkohan olla tällä tavalla avuksi myös muille ilmasto-, luonto- ja eläinoikeuksia sekä planetaarista kestävyyttä ajaville ehdokkaille? 

Vinkkaa tai kerro, jos joku hyviä asioita ajava taho kaipaisi ajanhallintaa! 

Kuva: @heidblom
Niin ihanaa ja energisoivaa! 

Yhteensä 3,5 tuntia pelkkää tanssia maailmanluokan tahtiin. Ulkona auringonlasku ja pimenevä syysilta. Jengi vain tanssii ja tanssii. 

Kiitos @cnnctfestival ja @arminvanbuuren
Oulu-Hailuoto on kyllä pyöräilijän unelmareitti. Tasaista ja laadukasta pyörätietä 25 km Hailuodon sillalle asti ja senkin jälkeen hyvää tilaa pyöräillä. Tuossa saa halutessaan ihan tosi hyvän 50-100 km pyörätreenin. Muutenkin Oulu on pelkkää pyöräilijän paratiisia!
Kesäloman aluksi triathlonin täysmatka ja nyt kesäkauden päätteksi puolimatka.

Uinti Mäkelänrinteen uimahallissa sujui hyvin. 1,9 km meni aikaan 37:53. Keskisyke 119. Siitä suihkun, saunan ja pukkarin kautta pyörän selkään. Vaihdossa meni yhteensä 12 minuuttia. Samalla söin banaanin ja join 6 dl vettä ja appelsiinimehua. 

Pyöräilin Helsingissä Raide-Jokerin vartta ja Malmin lentokentällä. 55 km kohdalla söin pari eväsleipää. Pyöräillessä join litran pullon vettä (jossa oli Nosht poretabletti) ja 0,75 litraa urheilujuomaa. Viimeiset 30 kilsaa vaivasi harmillisesti pyöräilijän (vai juoksijan) polvi ja vauhti piti tiputtaa todella minimiin. Pyörään tuhrautui aikaa yhteensä 3h 42min. Keskisyke oli 117. 

Pyörä kotiin, särkylääkettä ja lautasellinen tofu-tomaattipastaa sekä 4 dl vettä. Vaihto meni plörinäksi, koska jäin miettimään, että kannattaako kipeällä polvella lähteä juoksemaan. Syömiseen ja pohdintoihin meni yhteensä 40 minuuttia. 

Juoksin niin rauhallisesti kuin osasin. 14 km kohdalla kävin ostamassa Alepasta jäätelön. Lisäksi söin kolme vauhtikarkkia. Rauhallinen 21,1 km juoksu aikaan 2h 22min. Keskisyke oli 115.
 
Uintia lukuunottamatta ei oikein kulkenut. Tämä oli elämäni seitsemäs puolimatka ja varmasti kaikkien aikojen hitain ja tuskaisin sellainen. Yhteensä aikaa meni vaihtoineen ja taukoineen melkein kahdeksan tuntia.
Lähdin Raide-Jokerin perään Itäkeskuksesta fillarilla. Oulunkylässä oltiin samaan aikaan.
Saariston Rengastie päivässä. Lähtö Uudestakaupungista klo 8.00 aamulla. Pyöräily Taivasalon ja Kustavin kautta Heponiemeen ja siitä lossiin. 

Samalla matkalla oli myös tuttuja! Olipa kiva jakaa osa matkaa ja pisimmät lossimatkat muiden kanssa. Lossia odotellessa ehti myös syödä ja käydä uimassa. Nauvossa vasta klo 17 aikoihin. Sieltä matka jatkui Turun kautta takaisin Uuteenkaupunkiin. 

Lopuksi 50 kilsaa viilenevässä kesäillassa. Auringonlasku ja tasaista meditatiivista polkemista. Ei juurikaan muuta liikennettä. Kuulokkeissa hyvää musiikkia. Lähellä täydellistä. Viimeinen 5 km hiekkatietä metsän syleilyssä.

Liikkeelle klo 8.00 aamulla. Mökillä takaisin klo 23.00. Ajoaika 8 h 41 min. Kilsoja 211,1 ja keskinopeus 24,3 km/h. 

Reitti: Uusikaupunki-Taivassalo-Kustavi-Heponiemi-Iniö-Mossala-Houtskari-Korppoo-Nauvo-Parainen-Kaarina-Turku-Vehmaa-Uusikaupunki.
Se on siinä! Tänään juoksulenkin yhteydessä havainnot harmaapäätikasta, metsäkirvisestä ja ruisrääkästä. 

Nyt olisi pinnoja 100/100!
Kuinka monta viikkoa sinulla on elämää ehkä vielä jäljellä ja oletko tekemässä niitä asioita, joita oikeasti haluat ja pidät arvokkaina?

Pitäisikö minun tehdä enemmän?

Outi Isotalus (Kirkko ja kaupunki) kävi haastattelemassa  101 onnen päivää -kirjani teemoista, mutta keskustelu laajeni kaikkeen muuhunkin.

Keskustelimme ajan rajallisuudesta, ympäristöstä ja ihmisen paikasta osana luonnon monimuotoisuutta, merkityksellisestä elämästä, kuolemasta, arjesta ja siitä, miksi yritän käyttää aikani niin kuin käytän.

”Itse koen, että kaikki se, mitä olen saanut elämältä, on harvoin omaa ansiota. Ajattelen, että se on hyvää tuuria, yhteiskunnallisten rakenteiden tukemaa ja toisten ihmisten tarjoamaa apua. Kukaan ei selviä täällä yksin.”

Linkki koko juttuun biossa.
Seuraa minua Instagramissa