Jari Kolehmainen: Mitä ilmastonmuutoksesta pitäisi opettaa lukiossa?

Vieraskynäblogissa Jari Kolehmainen

”Ilmastonmuutos johtuu siitä, että merirosvojen määrä maapallolla on vähentynyt.” Onneksi kukaan ei ole väittänyt tosissaan näin, vaikka diagrammina korrelaatio voidaan esittää. Sen sijaan yleinen virhekäsitys lukion aloittavilla on tämä: ”Ilmastonmuutoksen tärkein syy on otsonikato, jonka takia tulee enemmän uv-säteilyä.”

Lukiossa pitääkin aloittaa ilmastonmuutoksen opettaminen perusteista, mutta toisaalta pitää tarjota myös syvällinen tarkastelu. Lukiolaiset omaksuvat erittäin monimutkaisia asioita, jos ne selitetään selvästi. Tämä vaatii riittävästi aikaa.

Lue lisää

Ekoisi – Osa 1: Äitiyspakkaus vai vanhemmuuspakkaus

Kävin hakemassa postista äitiyspakkauksen yhdessä Annukan kanssa. Kyse on yhteiskunnan tukimuodosta perheille. Esimerkiksi vuonna 2009 Kela jakoi 59 935 äitiysavustusta, joista 38 774 äitiyspakkauksena.

Pakkauksen hinta on 274,15 euroa ja niille, jotka eivät ota pakkausta (21 161 kpl), maksetaan 140 euron avustus. Käytännössä kyse on siis noin 13,5 miljoonan euron tuesta lapsiperheille.

Tämä herätti mielessäni kaksi kysymystä.

Lue lisää

Hyvän kaupungin tunnusmerkit: Berlin ja Must to see TOP5

Lomailin neljä päivää (3.-6.7.2011) Berliinissä. Kaupunkia voi lämpimästi suositella kenelle tahansa.

Helsingistä Berliiniin pääsee näppärästi suoraan laivalla ja junalla (Helsinki – Rostock – Berliini). Vaihtoehtoisesti voi mennä junalla/bussilla Tukholman ja Mälmön kautta tai Tallinnan ja Varsovan läpi.

Oma 14 päivän lomamatkamme kulki reittiä: Helsinki – Kokemäki – Turku – Tukholma – Nynäshamn – Visby – Stora Karlsö – Visby – Oskarshamn – Malmö – Berliini – Rostock – Helsinki.

Ohessa Berliini TOP5 suosikkipaikkaa tai aktiviteettia.

Lue lisää

Satu Hassi: Pakko vai tahto

Vieraskynäblogissa Satu Hassi

Eduskunta äänestää prätkäytti Suomen uudelle hallitukselle luottamuksen.

Sain olla neuvottelemassa hallitusohjelman ympäristöosaa, mikä olikin mielenkiintoinen tehtävä. Leo oli mukana vihreän tiimin erinomaisena asiantuntijana.

Ohjelmassa on monta ilahduttavaa asiaa, jotka toteutuessaan tarkoittavat pientä vallankumousta. Yksi niistä on, että vesivoimalaitosten lupien uusimisen ehdoksi asetetaan toimivat kalatiet.

Lue lisää

Elina Hirvonen: Henkilökohtaista ja poliittista

Vieraskynäblogissa Elina Hirvonen

Aluksi tunnustus: ajattelen Leo Straniusta usein. Pitkässä suihkussa muistan Leon alle minuutin suihkut ja jääkaappia siivotessa ajattelen Leon laskelmia pois heitettävän ruuan ympäristövaikutuksista.

Huolestuin ympäristön tilasta 14-vuotiaana, kun luin uutisia otsonikadosta ja lajien tuhosta. Aloin kasvissyöjäksi ja liimasin jääkaapin oveen listan yrityksistä, joiden tuotteita ei saanut ostaa.

Lue lisää

”Minä en voi elää ilman turkkia. Sinä voit!”

Hankin hiljattain Animalian 50-vuotishistoriikin, Tiia Aarnipuun kirjoittaman ja kokoaman kirjan Jonkun on uskallettava katsoa. Animalian puoli vuosisataa.

Kirjasta löytyy viereisessä kuvassa oleva juliste. ”Minä en voi elää ilman turkkia. Sinä voit!”

Tämä juliste on ollut aikanaan yksi tärkeimpiä oman ympäristö- ja yhteiskuntaherätykseni laukaisijoita. Muistelen nähneeni sen ensimmäisen kerran yläasteella äidinkielen luokan seinällä ja sen jälkeen monessa muussa paikassa. Miten ihmeessä eläimiä saatettiin kohdella niin kaltoin?

Lue lisää

Juhannusmuistio

Juhannus alkaa ja kaupunki hiljenee.

Nuoruudessa tämä oli villin juhlinnan viikonloppu. Silloin suuntasin usein kesäksi Kannukseen. Sieltä lähdettiin jätkien kanssa autolla milloin Oulun Nallikariin tai Vaasan Rantarokkiin. Silloin oli tärkeää, että mukana oli tarpeeksi olutta ja makkaraa.

Nyt asiat ovat toisin. Enää ei tarvitse sekoittaa päätä, syödä epäterveellisesti ja valvoa myöhään.

Ohessa oma juhannusmuistio eli seitsemän asiaa, jotka kuuluvat tähän juhannukseen:

Lue lisää

Loputon kevät

Tämä kevät on ollut poikkeuksellinen ja intensiivinen. Luonto-Liiton pääsihteerin tehtävien lisäksi siihen on mm. kuulunut:

Eduskuntavaaliehdokkuus
Ekopop-kirjahankkeen viimeistely
Hallitusneuvottelut

Näiden lisäksi Annukka on jättänyt väitöskirjan esitarkastukseen, olemme valmistautuneet perheen perustamiseen ja kokeneet läheisten ihmisten menetyksiä sekä hoitaneet kylpyhuoneremonttiin liittyviä käytännön järjestelyitä.

Kevään aikana on ollut vain muutama vapaapäivä.

Lue lisää

Veera Juvonen: Vastuullisuus on elintarvikeketjulle liiketoimintamahdollisuus

Vieraskynäblogissa Veera Juvonen

Elintarviketeollisuus näkee vastuullisen toiminnan liiketoimintamahdollisuutena.

Jos vastuullisesti tuotetuista tuotteista kilahtaa kirstuun enemmän rahaa, niin yrityksen kannattaa tietenkin toimia vastuullisesti. Ympäristön hyvinvointia koskevissa kysymyksissä tarkoitus pyhittää keinot, joten lähdin mielelläni mukaan työpajaan, jossa elintarvikeketjulle pyritään määrittelemään ne mittarit, joilla vastuullisuutta mitataan.

Lue lisää

Vegaanin ruokapäiväkirja 13.6.-19.6.2011

Pidin viime viikon aikana ruokapäiväkirjaa.

Olen aiemminkin pitänyt vastaavaa ruokapäiväkirjaa. Kuulisin kuitenkin mielelläni, miten tätä voisi vielä viedä ekologisempaan ja terveellisempään suuntaan.

Maanantai 13.6.2011
Aamupala klo 9.00
– Neljän viljan luomupuuroa, auringonkukan siemeniä, soijarouhetta ja soijamaitoja
Lounas klo 12.00
– Riisiä, tofua ja vihanneksia, kevätkääryleitä, salaattia
Välipala klo 15.00
– Omenaa, banaania, viinirypäleitä ja välipalakeksejä (cream cracker)
Päivällinen klo 19.00
– Perunoita ja kasvisnakkeja (vehnäproteiini 30%), kurkku-omena-salaattia, karjalanpiirakoita, paistettuja auringonkukan siemeniä ja cashew-pähkinöitä, soijajugurtti-kastiketta, leipää sekä banaania, soijamaitoa ja mansikoita

Lue lisää

Missä kaikki mainokset ovat?

Olen pitänyt ovessani “Ei mainoksia, kiitos” -tarraa vuosikymmeniä. Se on ollut itsestäänselvyys. Pieni arkinen valinta, jolla estää turhan paperin kertymisen eteiseen ja ehkä myös turhien tarpeiden syntymisen.

Maaliskuussa päätin kokeilla, miltä maailma näyttää ilman sitä. Mitä ihmisten postilaatikoihin nykyään oikeasti jaetaan? Onko tilanne sama kuin ennen?

Irrotin tarran ja valmistauduin siihen, että eteinen täyttyy viikon aikana tarjouslehdistä, pizzamainoksista ja satunnaisista katalogeista. Olin valmis laittamaan tarran takaisin heti, jos määrä karkaisi käsistä.

Kolme viikkoa myöhemmin tilanne on tämä: ei yhtäkään mainosta. Ei ainoatakaan.

Pieni kokeilu, mutta yllättävän suuri lopputulos. Onko tässä käynyt niin, että paperinen suoramainonta on kadonnut? Ainakin omasta arjestani. Ilman, että olen varsinaisesti huomannut sitä. Vai onko kyse siitä, että mainostenjakajat ohittavat oveni lihasmuistilla. Tuleeko kenellekään muulle vielä paperimainoksia?

Mainonta ei tietenkään ole hävinnyt. Se on vain siirtynyt muualle. Sähköpostiin, sosiaaliseen mediaan, hakutuloksiin ja verkkokauppoihin. Fyysisestä tilasta näkymättömämpään, personoidumpaan ja jatkuvampaan muotoon. En enää kanna mainoksia roskikseen. Ne seuraavat minua taskussa.

Paperinen mainos on helppo tunnistaa. Se on konkreettinen, rajallinen ja usein helppo jättää huomiotta. Digitaalinen mainonta toimii toisin. Se sulautuu sisältöön ja mukautuu käyttäytymiseen. Se ei tule kotiin yhtenä nippuna kerran viikossa, vaan pieninä annoksina pitkin päivää.

Siksi sitä on vaikeampi huomata ja ehkä myös vaikeampi vastustaa. “Ei mainoksia, kiitos” -tarra toimi ennen rajana. Nyt vastaavaa rajaa on vaikeampi piirtää. Milloin saan itse päättää, mitä mainontaa minulle näytetään?

Olisiko mahdollista, että digitaaliseen ympäristöön syntyisi yhtä selkeä ja yksinkertainen tapa kieltäytyä? Yksi valinta, joka oikeasti toimii. Koska tällä hetkellä näyttää siltä, että mainokset eivät ole kadonneet. Ne ovat vain muuttuneet näkymättömämmiksi tai oikeastaan niin jatkuvaksi osaksi uutis- ja somevirtaa, että emme edes huomaa niitä tietoisesti.
Uusi ruokatrendi on täällä. 

SIPULIVESI!

Pilko sipulia ja laita kylmään hanaveteen. Juo hitaasti nautiskellen. Tarvittaessa voit antaa sipuliveden olla hetken jääkaapissa. 

Sipulivesi antaa kivan terveysboostin! Se on vanhan kansan perinne, jota itsekin nautin usein lapsena. Mahdollisia hyötyjä ovat antioksidantit, vastustuskyvyn paraneminen, ruansulatuksen tuki ja antibakteerinen vaikutus. 

Sipulivesi ei luonnollisesti puhdista kehoa myrkyistä, polta rasvaa tai korvaa lääkitystä tai monipuolista ruokavaliota. 

Milloin tätä saa kaupoista tai ravintoloista? 😅
Jes! Vegemesuilta löytyi ihan mielettömän helppo lasagneresepti ja päätettiin heti kokeilla tehdä sitä 11-vuotiaan kanssa, joka teki kokkailustamme myös tämän videon. 

Salaisuus tässä se, että valkokastike tehdään tofusta, hummuksesta ja kaurakermasta. Toimii todella hyvin! 

Kiitos @jalotofu reseptistä!
Vegaaninen japanilainen juustokakku! Soijajugurttia, keksejä ja yöksi jääkaappiin.
Huh. Olen tehnyt seitsemän minuutin lihaskuntotreenin nyt joka ikinen aamu yhteensä 1050 kertaa peräkkäin. 

Tammikuun alussa vuonna 2020 aloitin tekemään seitsemän minuutin lihaskuntotreeniä joka aamu. Tätä aiemmin olin tehnyt jumpan tyypillisesti muutaman kerran viikossa. 

Ehdin tuolloin tehdä lihaskuntotreenin joka aamu yhteensä 1022 päivää putkeen kunnes 19.10.2022 olin kuumeessa (38,5) ja jumppa jäi tekemättä. 

Tämän jälkeen olen taas jatkanut treenin tekemistä automaattisesti ja säännöllisesti. Vasta nyt havahduin miettimään ja laskemaan kuinka monta päivää on kertynyt sitten lokakuun 2022. Huomasin, että päivittäinen putki onkin jo venynyt uuteen ennätykseen. 

Treeniä on tehty kodin lisäksi mm yöjunan hytissä, hotellihuoneissa, ystävien ja sukulaisten luona sekä mökkien pihoilla ja laitureilla. Pääsääntöisesti treeni on tehty kotona olohuoneessa, kuten tänään. Myös niinä päivinä kun olen juossut puolimaratonin, maratonin tai suorittanut täydenmatkan triathlonin tai meditoinut muuten koko päivän. Välillä energisenä ja välillä vähän väsyneenä. 

Yhdistävä tekijä on se, että treeni on tehty aina joka aamu ja olen siitä erittäin tyytyväinen. Sillä saan aina pienen aktivoinnin, lisäbuustin ja energiaa päivään. Onni on myös se, että matkalle ei ole sattunut vakavia sairastumisia tai loukkaantumisia. Muutenhan tämä ei olisi ollut mahdollista. 

Vuosien myötä tästä treenistä on tullut automaattinen tapa. Sellainen rutiini, jossa aika työskentelee puolestasi eikä sinua vastaan. Tarvitsisi nähdä erityistä vaivaa, jotta osaisin enää jättää treenin tekemättä. Pienellä investoinnilla voi tehdä ajan kanssa suuria asioita.
#kilpisjärvi #tromso #narvik #luleå #haaparanta #tornio #lofoten #norway #sweden #finland
Ranskan ympäriajon videopätkiä katsellessa huomasin, että ammattipyöräilijä Tadej Pogacarilla oli pyörässä aina Hulk-tarra antamassa tsemppiä polkemiseen. 

Sain itsekin omaan pyörään nyt lapselta Leo-leijona-tarran. Saa nähdä nousevatko keskinopeudet.
Saana 

#saana #saanatunturi #kilpisjärvi
Nyt en ole ”vain” triathlonisti vaan lisäksi myös kulttuuritriathlonisti! Olenhan suorittanut todestettavasti Lieksan kulttuuritriathlonin yhdessä lasten kanssa. 

Ensimmäisenä lajina oli kirjasto, toisena kulttuurikeskus ja lopuksi vielä Pielisen museo. 

Hieno konsepti Lieksan kaupungilta!

Hommaan kuului mulla bonuksena myös 100 km pyöräily Joensuusta Lieksaan ja uiminen Lieksanjoessa. Kulttuurikohteiden vaihdot mentiin juoksujalkaa, että ehdittiin vielä junalle ja illaksi takaisin Joensuuhun. 

#lieksa #kulttuuritriathlon #triathlon
Eilen 12 tuntia meditointia, tänään melkein 12 tuntia pyöräilyä: Helsinki - Karkkila - Forssa - Loimaa - Turku - Uusikaupunki.
Se oli kaukainen haave. Täysmatkan triathlonin (3,8 km uinti, 180 km pyöräily ja 42,2 km juoksu) eli ironman suorittaminen tuntui täysin tavoittamattomalta. 

Olin kyllä käynyt toisinaan uimassa muutaman kilometrin, pyöräillyt pitkiä matkoja ja juossut maratoneja sekä tehnyt yhden puolimatkan, mutta ironman eli kaikki nuo peräkkäin tuntui utooppiselta ja täysin saavuttamattomalta. 

Sitten löysin syksyllä 2022 Helsinki Triathlon seuran ja hurahdin harjoitteluun. Huomasin, että nautin harjoittelusta suunnattomasti, mutta kilpailu tai tapahtumat eivät voisi vähempää kiinnostaa. Viime kesänä vastoin omia odotuksia tein ensimmäisen töysmatkani (omatoimisesti) juuri alle 50-vuotiaana. 

Tavoitteiden saavuttaminen luo helposti uusia tavoitteita. Odotushorisontti uhkaa karata kauemmaksi. 

Päässäni syntyi ajatus, että olisi kiva olla tehtynä ironman alle viiskymppisejä ja sen lisäksi myös yli viisikymppisenä. Viimeisen vuoden ajan olen harjoitellut vähän kevyemmin, mutta riittävästi ja peruskunto on aika hyvä vuosien harjoittelun myötä. Eilen kesäloman ensimmäisenä päivänä olin taas viime vuoden tapaan uimassa, pyöräillemässä ja juoksemassa. 

Ja se oli siinä! Toinen Käpylä-ironman tehtynä, nyt yli viisikymppisenä. Vaikka harjoittelu itsessään on parasta niin kyllähän tästäkin tulee hyvä olo! Tästä on hyvä aloittaa loma. Hyvää kesää kaikille! 

Mutta mitä seuraavaksi?

Iso kiitos valmentaja @kirsipaivaniemi ja @helsinkitriathlon kun mahdollistatte unelmien tekemisen todeksi ja kiitos kaikille kanssatreenaajille sekä kovasti tsemppiä tuleviin harjoituksiin ja koitoksiin. Nähdää taas treeneissä!

#triathlon #helsinkitriathlon #käpylä
Hyvää kesäpäivänseisausta! Vähän oli kylmät vedet uida, mutta maisemat oli kesäillassa upeita!
Seuraa minua Instagramissa