Pyöräilyä autokaistoilla

Pyrin nykyään pyöräilemään Helsingissä autokaistoilla, jotta autoilijat tottuisivat paremmin pyöräilijöihin.

Silloin kun käytössä on pyörätie, pyöräilen toki sillä, vaikka se ei lain mukaan olisi välttämättä aina pakollista.

Pyrin kuitenkin valitsemaan sellaisia reittejä, joissa pyörätietä ei ole. Ja niitä reittejä on valitettavan paljon. Autokaistoilla mennään sitten toki liikennesääntöjen mukaan.

Esimerkiksi tänään pyöräilin Käpylästä keskustaan reittiä Mäkelänkatu – Hämeentie – Rautatientori.

Matka sujui hyvin ilman konflikteja. Esimerkiksi Hämeentiellä meitä oli parhaimmillaan samassa autoletkassa kolme pyöräilijää. Se ilahdutti.

Autokaistalla pyöräilyllä oli kuitenkin hintansa. Ohessa neljä havaintoa.

Lue lisää

Sosiaalisesti kestävä kehitys

450 sosiaali- ja terveysalan asiantuntijaa mukana Sosiaali- ja terveysturvan päivillä

Olin keskiviikkona (17.8.) Sosiaali- ja terveysturvan päivilläHämeenlinnassa puhumassa sosiaalisesti kestävästä kehityksestä.

Mitä on sosiaalisesti kestävä kehitys? Kun puhutaan kestävästä kehityksestä tai kehityksestä ylipäätään voidaan käytännössä tarkoittaa melkein mitä vain.

Minulle sosiaalisesti kestävä kehitys tarkoittaa ihmisten hyvinvointia ekologisissa rajoissa.

Haasteena on, että hyvinvointiyhteiskunnan sosiaali- ja terveyspalvelut ovat luotu ikuisen talouskasvun varaan. Kun talouskasvu joutuu ennemmin tai myöhemmin kohtaamaan rajansa, olemme pulassa myös sosiaalipalveluiden suhteen.

Lue lisää

Ekoisi – osa 7: Luonnollinen lapsuus

Ympäristöasioista ja ilmastonmuutoksesta puhutaan tänä päivänä todella paljon.

Toistaiseksi silmiini ei ole kuitenkaan osunut yhtään suoraan ekovanhemmuudesta kertovaa teosta – tai edes esitettä, joka tarkastelisi vanhemmuutta ja siihen liittyviä valintoja ekologisesta näkökulmasta. Tämä pätee myös muuten erinomaisiin neuvolapalveluihin.

Viikonloppuna luin kuitenkin yhden todella kiinnostavan kirjan. Tiina Kaitaniemi on kirjoittanut vuonna 2010 teoksen Luonnollinen lapsuus. Kaitaniemi on evoluutio- ja käyttäytymisekologiaan erikoistunut ekologi. Hän tarkastelee lapsuutta ja vanhemmuutta evolutiivisesta näkökulmasta.

Kaitaniemi kirjoittaa muun muassa luonnollisen synnytyksen, imettämisen, läheisyyden, vaipattomuuden ja pitkän sisarvälin puolesta. Kaitaniemen näkemykset tukevat samalla myös ympäristöystävällistä vanhemmuutta.

Lue lisää

Viikkopäiväkirja 32 (8.-14.8.2011)

Ohessa kuluneen viikon menot ja fiilikset.

Maanantai: Kävin aamulla kevyellä juoksulenkillä ja venyttelin. Luonto-Liiton toimistolla monet palasivat kesälomilta ja oli kiva vaihtaa kuulumisia. Samalla hoidin erilaisia henkilöstö- ja hallintoasioita. Iltapäivän toimistokokouksen jälkeen pyöräilin kotiin. Christina, Adam, Tatiana ja Lyla tulivat meille kylään. Istuimme ja vaihdoimme kuulumisia. Illalla kävin läpi vielä sähköposteja sekä vastailin Facebookissa Ekosyntejä koskevan kirjoitukseni kommentteihin.

Lue lisää

Maria Vuorelma: Ilmastopolitiikan yhteisöllisyyttä etsimässä

Vieraskynäblogissa Maria Vuorelma

Ilmastomuutoksesta puhuminen on out. Mutta yhteisöllisyys ja elämän pienistä iloista nauttiminen on in! 10:10-kampanja haluaa tuoda ilmastomuutoskeskusteluun positiivista, together we can-asennetta.

10:10-kampanjaan sitoutuneet lupaavat vähentää ilmastopäästöjään kymmenellä prosentilla vuodessa. Samalla he liittyvät maailmanlaajuiseen verkostoon, joka auttaa ja tukee tavoitteen toteuttamisessa! Ilmastoneuvotteluja dominoiva uskonpuute ja syyttely saavat luvan väistyä, kun kaikki ottavat vastuun siitä, mihin itse pystyvät vaikuttamaan, eli omista valinnoistaan.

Lue lisää

”Mikä tämä Punainen kirja on ja mihin ne väitteet perustuvat”

Maa- ja metsätalousministeriö päättää Suomessa suurpetojen, kuten susien ja karhujen kaatoluvista.

Voisi kuvitella, että ministeriössä silloin tiedetään eri lajien uhanalaisuustilanne. Tai ainakin osataan etsiä kyseistä tietoa.

Todellisuus on tarua ihmeellisempää.

Lapin Kansassa ja Kainuun Sanomissa 5.8.2011 julkaistussa uutisessa maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen toteaa seuraavaa:

”Täällä maa- ja metsätalousministeriössä on ihmetelty, että mikä tämä Punainen kirja on ja mihin ne väitteet perustuvat”

Lue lisää

Criticall Mass – Kriittinen pyöräretki

Tänään (9.8.) ajettiin Helsingin Polkupyöräilijöiden ja Helsingin Maan ystävien järjestämä Kriittinen pyöräretki.

Mielenosoitus kulkee niillä Helsingin katuosuuksilla, joilla pyöräliikenne on jätetty autoliikenteen varjoon.

Itse jäin kuhnimaan Luonto-Liiton toimistolle ja myöhästyin koko retkestä. Tavoitin pyöräletkan kuitenkin Mäkelänkadulla, jossa ihastelin hetken noin sadan pyöräilijän kaunista menoa. Vaikka en päässytkään itse retkelle, kertyi päivän aikana työmatkakaupunkiajoa 21 km.

Kunnolliset pyöräkaistat vaativat vain maalia ja poliittista tahtoa. Pyöräkaistoja reilusti lisäämällä autokaistojen reunoihin tehtäisiin jo ihmeitä Helsingin kaupunkisuunnittelussa.

Lue lisää

Ekoisi – Osa 6: Ekovanhemmuuteen valmistautuminen on helppoa

Kuvan pinnasänky saatiin naapurilta

Olen ollut yllättynyt, miten helposti tietoa ja käytännön neuvoja sekä konkreettista apua on ollut tarjolla pohtiessani vanhemmuuden ekologisia näkökulmia.

Pienen lapsen luonnonvarojen kulutukseen pätee samat seikat kuin vanhempiinkin. Olennaista on, kuinka paljon lasta varten joudutaan hankkimaan uusia asuinneliöitä, miten häntä kuljetetaan paikasta toiseen, mitä hän syö, ja millaisia uusia tavaroita joudutaan hankkimaan.

Tähän asti ekovanhemmuuteen valmistautuminen on ollut helppoa. Uusia neliöitä emme ole joutuneet hankkimaan, vaikka kotonamme tuleekin olemaan vain puolet siitä pinta-alasta henkeä kohden, joka suomalaisilla on keskimäärin käytössään.

Lue lisää

Lähdin Raide-Jokerin perään Itäkeskuksesta fillarilla. Oulunkylässä oltiin samaan aikaan.
Saariston Rengastie päivässä. Lähtö Uudestakaupungista klo 8.00 aamulla. Pyöräily Taivasalon ja Kustavin kautta Heponiemeen ja siitä lossiin. 

Samalla matkalla oli myös tuttuja! Olipa kiva jakaa osa matkaa ja pisimmät lossimatkat muiden kanssa. Lossia odotellessa ehti myös syödä ja käydä uimassa. Nauvossa vasta klo 17 aikoihin. Sieltä matka jatkui Turun kautta takaisin Uuteenkaupunkiin. 

Lopuksi 50 kilsaa viilenevässä kesäillassa. Auringonlasku ja tasaista meditatiivista polkemista. Ei juurikaan muuta liikennettä. Kuulokkeissa hyvää musiikkia. Lähellä täydellistä. Viimeinen 5 km hiekkatietä metsän syleilyssä.

Liikkeelle klo 8.00 aamulla. Mökillä takaisin klo 23.00. Ajoaika 8 h 41 min. Kilsoja 211,1 ja keskinopeus 24,3 km/h. 

Reitti: Uusikaupunki-Taivassalo-Kustavi-Heponiemi-Iniö-Mossala-Houtskari-Korppoo-Nauvo-Parainen-Kaarina-Turku-Vehmaa-Uusikaupunki.
Se on siinä! Tänään juoksulenkin yhteydessä havainnot harmaapäätikasta, metsäkirvisestä ja ruisrääkästä. 

Nyt olisi pinnoja 100/100!
Kuinka monta viikkoa sinulla on elämää ehkä vielä jäljellä ja oletko tekemässä niitä asioita, joita oikeasti haluat ja pidät arvokkaina?

Pitäisikö minun tehdä enemmän?

Outi Isotalus (Kirkko ja kaupunki) kävi haastattelemassa  101 onnen päivää -kirjani teemoista, mutta keskustelu laajeni kaikkeen muuhunkin.

Keskustelimme ajan rajallisuudesta, ympäristöstä ja ihmisen paikasta osana luonnon monimuotoisuutta, merkityksellisestä elämästä, kuolemasta, arjesta ja siitä, miksi yritän käyttää aikani niin kuin käytän.

”Itse koen, että kaikki se, mitä olen saanut elämältä, on harvoin omaa ansiota. Ajattelen, että se on hyvää tuuria, yhteiskunnallisten rakenteiden tukemaa ja toisten ihmisten tarjoamaa apua. Kukaan ei selviä täällä yksin.”

Linkki koko juttuun biossa.
Se olisi taas siinä! Omatoiminen Triathlonin täysmatka eli Ironman tehty ja kesäloma voi alkaa. 

Voiko triathlonia harrastaa ilman, että osallistuu tapahtumiin tai kilpailuihin? Kyllä voi. Olen tehnyt nyt täyden matkan triathlonin omatoimisesti kolme kertaa kotoa käsin. 

Miltä homma tuntui tällä kerralla? 

Uinti kulki yllättävän hyvin, pyöräily oli todella tahmeaa ja juoksu vaikeaa. Kilometrit olivat pitkiä ja vaikeita. Pyöräilyn yhteydessä olin alkumatkasta niin väsynyt, että meinasin nukahtaa. Oli pakko käydä pyöräilyn yhteydessä nukkumassa vartin päikkärit. Tämän myötä olo koheni hiukan pyöräilyn loppua kohti. 

Tarkemmat ajat:
-Uinti: 3800 m, 1h 21 min 10 s (2:07/100m), keskisyke 126
-Pyöräily: 180,4 km, 7h 35 min 36 s (23,76 km/h), keskisyke 110
-Juoksu: 42,22 km, 4h 50 min 31 s (6:53/km), keskisyke 117

Yhteensä 13 h 47 min 17 s (nettoaika ilman vaihtoja ja taukoja). Aika heikkeni vuoden takaisesta peräti 20 minuuttia vaikka harjoittelin omasta mielestäni ihan hyvin. Viime vuonna liikuntaa kertyi keskimäärin noin 16,5 tuntia viikossa (tässä on mukana arkipyöräily) ja tänä vuonna toistaiseksi noin 16 tuntia viikossa. Edelliseen vuoteen verrattuna uinnin aika parani noin 1 minuutilla, pyöräilyn aika heikkeni noin 13 minuutilla ja juoksu heikkeni noin 8 minuutilla.

Syke jäi selvästi aiempia suorituksia alemmaksi, joten tuntui, että ei vain jaksanut tai huvittanut puristaa tarpeeksi. Oma aerobinen kynnys on 133 ja anakynnys 155 eli koko homma hoitui reilusti peruskuntoalueella ja jopa sen alarajoilla. Raskaalta tuntuvaan suoritukseen vaikutti varmasti se, että onnistuin edellisenä yönä nukkumaan vain reilu 5 tuntia ja sitä edellisenä yönä noin 4 tuntia. Tämän myötä suorituspäivän aamuna oli jo valmiiksi todella väsynyt olo, josta kertoi myös urheilukellon (Garmin) Body Battery lukema, joka oli vain 64/100. Kiinnostavana yksityiskohtana todettakoon, että kun lähdin juoksemaan maratonia, oli Body Batterystä jäljellä enää 5/100, mutta juoksun jälkeen se ei enää tuosta laskenut. 

Ouran mukaan kulutus oli 12 694 kcal, joista ”aktiivisia” kaloreita oli 10 398 kcal. 

Nyt on hyv
Tänään inspiroiva vierailu Planetaarisessa puutarhassa!

”Hankkeessa toimitaan nuorilähtöisesti ja ylisukupolvisesti planetaarisessa puutarhassa, jossa kasvatetaan ruokakasveja sekä opetellaan yhteisöllisesti kestävää elämäntapaa monilajisuutta kunnioittaen ja kultivoiden.”

Tuolla on siirrytty utopiasta upeasti prakmatopiaan eli siihen miten kestävän elämän unelmista tehdään konkretiaa. 

Kiitos @sofialaine_youthresearch @planetaarinen_puutarha ja @nuorisotutkimus
Oli kyllä tänään mainiot bileet. Musiikista vastasi linnut, visuaalisista ilmeestä auringonlasku, kuumasta menosta sauna ja viilennyksestä meri. Miten siellä?
Miten vastuullisuudesta puhutaan ja onko sillä väliä?

Se, miten puhumme kestävyydestä, ei ole vain viestintää. Se on myös tapa määritellä, mikä on normaalia.

Erilaisissa sanonnoissa kyse on tietysti pienistä nyansseista ja monien mielestä täysin merkityksettömistä asioista. Samaan aikaan on kuitenkin kuvaavaa, että myös kestävyyskysymyksiin keskittyvät fiksut ja tietoiset ihmiset eivät ole immuuneja sille, että jossain syvällä sisimmässämme tai ainakin kielessä pidämme edelleen normaalina sitä, että ihmiset ajavat fossiiliautolla, sudet ovat ihmiselle vaarallisia, öljyllä rikastutaan, naisen arvon määrittää hänen naimattomuutensa tai kasvispohjainen ruoka on jotain marginaalista vaihtoehtoa.

En usko, että maailma muuttuu kestävämmäksi pelkällä puheella, mutta yksi mittari sille, miten kestävässä kulttuurissa elämme, on se, mitä asioita pidämme normaalina ja millä metaforilla haluamme omaa tärkeää viestiämme alleviivata.

Olisi kiinnostavaa kuulla, mitä kaikkia muita hyviä tai vähemmän onnistuneita esimerkkejä vastuullisuus- ja kestävyyskeskustelussa esiintyy.

Kirjoitin tästä Substackiin. Linkki biossa.
Ylikulutus on aikamme virtahepo olohuoneessa. Me kaikki näemme sen, mutta harva uskaltaa kysyä ääneen: voimmeko todella ratkaista kestävyyskriisin puuttumatta itse kulutuksen määrään?

Usein keskustelu väistetään tarjoamalla ratkaisuksi teknologiaa tai siirtymää palvelutalouteen eli ekotehostamista tai niin sanottua ”aineetonta kulutusta”. Mutta tässä piilee vaarallinen ajatusharha. Todellisuudessa täysin aineetonta kulutusta ei ole olemassa. Jokainen digitaalinen palvelu, jokainen metsämeditaatioon hankittu varuste ja jokainen bitti vaatii fyysistä tilaa, materiaalia ja ennen kaikkea energiaa.

Otetaan esimerkiksi energiankulutus. Teollistumisesta lähtien energiankäyttömme on kasvanut noin 2 prosentin vuosivauhdilla. Se kuulostaa maltilliselta, mutta eksponentiaalinen kasvu on petollista.

Jos jatkamme samalla uralla, kulutamme noin 450 vuoden kuluttua enemmän energiaa kuin mitä koko maapallo vastaanottaa auringosta. Tässä vaiheessa emme törmää vain raaka-aineiden loppumiseen, vaan termodynamiikan seinään.

Yksilön eliniän näkökulmasta 450 vuotta voi tuntua ylettömän pitkältä ajalta ja energiankulutuksen kasvu triviaalilta kysymykseltä. Tässä piilee kuitenkin polkuriippuvuuden vaara. Jos rakennamme koko sivilisaatiomme perustukset fysiikan vastaiselle oletukselle, emme pysty kohta enää muuttamaan suuntaa.

Ihmislaji on tallustellut tällä planeetalla vasta noin 300 000 vuotta. Olemme planeetan historiassa tuore tulokas. Vertailun vuoksi:

- Lehtimuurahaiset ovat harjoittaneet menestyksekästä maanviljelyä noin 50 miljoonaa vuotta.
- Dinosaurukset hallitsivat maapalloa 180 miljoonaa vuotta.
- Karhukaiset ovat selvinneet viidestä joukkosukupuutosta 530 miljoonan vuoden ajan.

Nämä lajit ovat osoittaneet, että pitkäaikainen kestävyys ei löydy eksponentiaalisesta kasvusta, vaan sopeutumisesta ja tasapainosta. Olemmeko me todella ”viisain” laji, jos olemme ajamassa päin seinää jo muutaman tuhannen vuoden jälkeen, kun muut ovat pärjänneet kymmeniä tai satoja miljoonia vuosia?

Fysiikan lakien edessä mielipiteillä ei ole merkitystä. Rajallisella planeetalla loputon kasvu on sula mahdottomuus. Meidän on uskallettava sanoa se ääneen. Vähemmän on yksinkertaisesti vähemmän.
Mitä jos puhuisimme ekosysteemipalveluiden sijaan ekosysteemivastavuoroisuudesta? Niin kauan kuin puhumme luonnosta palveluntuottajana, kohtelemme helposti sitä myös sellaisena. Voisimmeko lopettaa ajattelemasta, että luonto on täällä meitä varten ja alkaa kysyä mitä me olemme täällä tekemässä luonnon hyväksi?
Pyöräily Kruunuvuorensillalla!
Viikonlopun suunnitelma Vierumäellä: Urheile. Syö. Nuku. Toista.
Lisää kauneutta. Jotta muistaisimme mikä on kaikkein tärkeintä ja osaisimme toimia oikein oikeiden asioiden puolesta 💚🌍

Kuva: Nasa.
Seuraa minua Instagramissa