101 onnen päivää

Mitä jos lääkäri sanoisi, että sinulla on elinaikaa jäljellä enää 100 päivää? Ryhdyin ajatusleikkiin: päätin elää syksyllä 2022 kolme kuukautta kuin viimeistä päivää, sukeltaa elämän merkityksellisyyden äärelle ja pitää hupenevista päivistäni päiväkirjaa.

101 onnen päivää ilmestyi kirjakauppoihin sekä ääni- ja ekirjapalveluihin tammikuussa 2024

Tässä ajassa elämän merkityksellisyyden etsiminen korostuu, ja sen olisi hyvä olla jokaisen mielessä. Merkitystä ei kannata odotella kuolinvuoteelle asti. Monilla meistä on lukuisia valinnan mahdollisuuksia jo aiemmin, mutta harmillisen usein kuitenkin siirrämme itselle tärkeitä asioita – siihen hetkeen, kun aika on ajanut ohi.

Lue lisää

Väkevä elämä: Millainen on tyypillinen viikkoni?

Väkevä elämä: Millainen on tyypillinen viikkoni?

Minulla oli kunnia osallistu tällä viikolla suuresi ihailemani Joni Jaakkolan Väkevä elämä -podcastin nauhoitukseen.

Kuva: Joni Jaakkola

Tämä oli todellakin kunnia, koska Jaakkolan kirja Väkevä elämä on mielestäni yksi viime vuosien parhaimpia kattauksia hyvään, tasapainoiseen ja väkevään elämään. Kirja resonoi vahvasti oman ajatteluni kanssa. Podcastia varten kuuntelin kirjan tällä viikolla uudelleen.

Joni oli lukenut myös oman kirjani Tehokkuuden taika ja kutsui minut sitä kautta podcastiinsa.

Jakso on tulossa ulos lähiviikkoina, mutta spoilaan hiukan. Ensimmäisenä Joni kysyi millainen on tyypillinen viikkoni.

Koska seuraan ajankäyttöäni Toggl Track -sovelluksella ja listaan tekemisiäni kohtalaisen tarkkaan exceliin, oli tähän helppo vastata ihan konkreettiseen dataan ja tietoon perustuen.

Aika usein ajankäyttömme on kovin erilaista kuin mitä kuvittelemme tai haluaisimme sen olevan. Tämän voi välttää sillä, että seuraa ajankäyttöään ja varaa aikaa sille, mitä pitää kaikkein tärkeimpänä.

Tässä tyypillinen viikkoni vuoden 2022 viiden ensimmäisen kuukauden osalta:

Lue lisää

Tehokkuuden taika – Näin voit elää enemmän

Tänään tein viimeisiä korjauksia tulevaan kirjaani Tehokkuuden taika – Näin voit elää enemmän.

Seuraavaksi kirja lähtee painoon ja ilmestyy heti tammikuussa 2022. Perinteisen painetun kirjan ohella teoksesta on tulossa myös e- ja äänikirjat. Kirjan kustantajana toimii Intokustannus.

Alla kirjan esittely niin kuin se on esitelty kustantajan katalogissa. Kannattaa katsoa tuo katalogi. Jälleen kerran Innolta on tulossa iso kasa huippumielenkiintoisia teoksia!


Lue lisää

Tapojen muuttaminen – 50 päivää takana

Sanotaan, että uusien tapojen ottaminen käyttöön vaatii vähintään 30-90 päivän säännöllisen toiston.

Aikaisemmin olen tehnyt pysyvän rutiinin esimerkiksi hedelmien syömisestä aamuisin sekä pohkeiden ja reisien venyttelystä parranajon ja hampaiden pesun yhteydessä.

Samalla tavalla olen pienten muutosten kautta omaksunut myös ilmastoystävällisiä tapoja, kuten vegaaniruokavalion, pyöräilyn ja kaikissa arjen valinnoissa ympäristönäkökulmien huomioimisen.

Vuoden alussa päätin kokeilla muutamaa uutta tapaa, joista halusin tehdä itselleni rutiinin. Nämä olivat lihaskuntoharjoittelu ja kirjojen lukeminen/kuuntelu sekä puhelimen poistaminen makuuhuoneesta.

Lue lisää

Hyvä johtaminen – osa 4: Ajanhallinnasta itsensä johtamiseen

Aika on oikeudenmukainen resurssi, koska sitä on vuorokaudessa meillä kaikilla käytössämme periaatteessa tasan yhtä paljon. Siitä huolimatta valitamme usein, että aikaa on liian vähän. 2010-luvun johtamisessa aika on yksi tärkeimmistä resursseista. Erityisesti tämä korostuu vapaaehtoisten johtamisessa. Ohessa viisi ajatusta ajanhallinnasta 1. Aikaa ei voi hallinta. Parasta ajanhallintaa on itsensä johtaminen. Miten tämä sitten onnistuu? Kello ja kalenteri ovat hyviä renkiä, mutta huonoja isäntiä. Tavoitteena ei kannata olla kalenterin tukkiminen vaan … Lue lisää

Close Bitnami banner
Bitnami