Aamurutiinit haltuun

Viimeistään tässä vaiheessa suurin osa on palannut lomilta töihin, opiskelemaan tai arkeen.

Samaan aikaan lomalla on saattanut käydä niin, että arjen rutiinit ovat menneet sekaisin. Monilla tämä näkyy esimerkiksi unirytmin muutoksena. Voi olla hankala herätä tarpeeksi aikaisin ehtiäkseen töihin, hoitamaan ajoissa lasten aamutoimia, päivän ensimmäistä kokousta tai koulutehtäviä.

Miksi rutiinit ovat niin tärkeitä? Siitä syystä, että niiden kautta asioita tulee tehtyä pienellä vaivalla itseään kuormittamatta. Kun asiat sujuvat luonnostaan, ei tarvitse käyttää tahdonvoimaa, joka on kuin lihas, joka rasittuu käytössä ja kaipaa lepoa. Rutiinien myötä hyviä asioita (tai usein myös huonoja) tulee tehtyä ilman stressiä tai rasitusta.

Lue lisää

Miksi määrä korvaa laadun ja on parempi tehdä enemmän kuin paremmin?

Toisinaan sanotaan, että laatu korvaa määrän. Ajatusta siitä, että määrä korvaisi laadun pidetään usein virheellisenä ja kritisoidaan voimakkaasti.

Ihmisiä kannustetaan vähentämään tekemistä ja tavaroita. Keskittymään olennaiseen ja merkityksellisiin asioihin. Korvaamaan määrän laadulla. Tämä on hyvä ohjenuora.

Toisaalta tullaanko hyväksi tekemällä asioita täydellisesti vai roiskimalla sinne tänne? Pelkkä kysymys näin muotoiltuna on arvolatautunut ja pitää sisällään oletuksen, että asiat kannattaa tehdä mielummin hyvin kuin tyydyttävästi tai hutaisten.

Onko tämä kuitenkaan aina näin? Ei tietenkään.

Lue lisää

Rutiinien ja tapojen voima

Onnistumisen kannalta tärkeitä eivät ole ne asiat, joita teet silloin tällöin. Tärkeitä ovat asiat, joita teet säännöllisesti.

Jos tavoitteenasi on terveellinen ruokavaliota, ei ole kovin paljon väliä mitä syöt joulun ja uuden vuoden välissä. Olennaista on se, mitä syöt uuden vuoden ja joulun välissä. Aristoteles on todennut, että olemme sitä, mitä toistuvasti teemme. Erinomaisuus ei ole teko vaan tapa.

Miksi tapoja kannattaa luoda? Kun tekee asioita tottumuksesta ja automaattisesti, ei joudu käyttämään tahdonvoimaa ja olemaan jatkuvasti manuaaliohjauksella. Tahdonvoima on kuin lihas, joka väsyy käytössä. Helposti käy niin, että sitä on aamulla enemmän kuin illalla ja lopulta raskaan päivän päätteeksi vain lysähtää sohvalle katsomaan uusimpia sarjoja suoratoistopalvelusta samalla kun syö liikaa, liian myöhään ja liian epäterveellisesti. Tavat tekevät arjestamme helpompaa. Kannattaa kuitenkin olla tarkkana millaisia tapoja luo. Huonot tavat jäävät helpommin päälle kuin hyvät tavat.

Lue lisää

Tapojen muuttaminen – 50 päivää takana

Sanotaan, että uusien tapojen ottaminen käyttöön vaatii vähintään 30-90 päivän säännöllisen toiston.

Aikaisemmin olen tehnyt pysyvän rutiinin esimerkiksi hedelmien syömisestä aamuisin sekä pohkeiden ja reisien venyttelystä parranajon ja hampaiden pesun yhteydessä.

Samalla tavalla olen pienten muutosten kautta omaksunut myös ilmastoystävällisiä tapoja, kuten vegaaniruokavalion, pyöräilyn ja kaikissa arjen valinnoissa ympäristönäkökulmien huomioimisen.

Vuoden alussa päätin kokeilla muutamaa uutta tapaa, joista halusin tehdä itselleni rutiinin. Nämä olivat lihaskuntoharjoittelu ja kirjojen lukeminen/kuuntelu sekä puhelimen poistaminen makuuhuoneesta.

Lue lisää

Close Bitnami banner
Bitnami