Tiistai 29.1.2008 – Greenpeace jyrää!

Greenpeacen suomalaisten lahjoittajien määrä kasvoi 12 prosenttia vuonna 2007. Vuoden lopussa Suomessa oli 24 505 lahjoittajaa. Hieno juttu, että suoralle ympäristötoiminnalle on näin vankka kannatuspohja! Suosittelenkin SLL:n blogia odotellessa Greenpeacen blogia osoitteessa: http://blogi.greenpeace-online.net/. Luonnonsuojeluliiton sivuille pitäisi blogin lisäksi saada myös videomateriaalia. Sitä odotellessa voi tutustua vaikka Demos Helsingin ilmastotalkoisiin: http://www.ilmastotalkoot.fi/ Maanantaina viimeistelin Eurooppalaisen Suomen kuukauden kolumnin komission ilmasto- ja energiapaketista. Kokoonnuimme suunnittelemaan Nuorisotutkimusverkostossa tulevaa talonvaltausseminaaria. Löimme lukkoon ajan ja paikan … Lue lisää

Viikonloppu 25.-27.1.2008

Perjantaina jouduin jättämään WSF-toimintaviikon aktiviteetit väliin. Kirjoittelin, muokkasin ja viimeistelin tutkimussuunnitelmaani. Kirjoittelin myös pika-aikataululla pikku-uutisen Luonnonsuojelija-lehteen komission julkaisemasta ilmasto- ja energiapaketista. Lisäksi viimeistelin ja lähetin Suomen luonnonsuojeluliiton lausunnon työ- ja elinkeinomisteriölle EuP-direktiivistä. Illalla katsoimme Annukan kanssa Pedro Almadovarin elokuvan Mitä olen tehnyt ansaitakseni tämän? Päivällä lähti Suomen luonnonsuojeluliiton tiedote liittyen turpeen energiankäyttöön. Kampanja turpeenkaivuun jatkamiseksi Suomessa on toiveajattelua, joka osoittaa täydellistä ymmärryksen puutetta ilmastonmuutoksen riskeistä. Samaan aikaan kun koko maailma … Lue lisää

Perjantai 25.1.2008 – Arvioita ja ajatuksia komission ilmasto- ja energiapaketista

Ilmastokriisi vs. 1,2 kuukauden talouskasvun hidastuminen vuoteen 2020? Komission laskelmien mukaan ilmastopaketin kustannukset tulevat olemaan Suomelle 0,52 prosenttia bruttokansantuotteesta vuoteen 2020 mennessä. Esimerkiksi vuonna 2006 Suomen arvioitu talouskasvu oli noin 5 prosenttia. Käytännössä komission ilmastopaketin vaikutus olisi siis se, että talouskasvu hidastuisi 1,2 kuukaudella vuoteen 2020 mennessä. On hämmentävää kuunnella teollisuuden ruikutusta. Onko tämä todella liian kova hinta ilmastokriisin rinnalla? Käytännössä päästövähennystavoitteet tulevat kuitenkin koventumaan vuoteen 2009 mennessä. Nyt komissio … Lue lisää

Torstai 24.1.2008 – keskustasauna – ilmainen joukkoliikenne – tuulipuisto

Keskiviikkona seurailin komission energiapaketin julkistusta. Osallistuin mm. komission Suomen edustuston järjestämään tiedotustilaisuuteen aiheesta. Suomi pääsi uusiutuvien vastuunjakotavoitteissa kohtuuttoman helpolla. Päästövähennystavoitteet tulevat pian kiristymään ja taloudelliset vaikutukset ovat mitättömät. Siitä huolimatta teollisuuden ruikutus oli ankaraa ja ehkä yllättävääkin. Tosin se kääntyy aika pian julkisessa keskustelussa elinkeinoelämää itseään vastaan. Keskiviikko iltana vietimme Annukan kanssa kaikesta hulinasta huolimatta laatuaikaa. Kävimme Kotossa syömässä ja jatkoimme keskusteluita kotona kylässä olleen isäni kanssa. Aiheet pyörivät mitä … Lue lisää

Ympäristöjärjestöjen kannanottoja komission energiapaketista

Ohessa ympäristöjärjestöjen tiedotteet eilisestä (23.1.) komission energiapaketista. Greenpeace: Uusiutuvien energialähteiden osuus kolminkertaiseksi ydinvoimaan nähden: http://www.greenpeace.org/finland/fi/mediakeskus/lehdistotiedotteet/uusiutuvien-energialaehteiden-o Maan ystävät: Energiapaketti hyvä aloitus päästöjen määrätietoisessa vähentämisessä: http://maanystavat.fi/tiedotus_artikkeli.php?aid=963&kid=0 Suomen luonnonsuojeluliitto: EU:n ilmastotavoitteet Suomelle helposti saavutettavissa, mutta vaativat myös energiansäästöä: http://www.sll.fi/tiedotus/tiedotteet/liitto/2008/eu-n-ilmastotavoitteet-suomelle-helposti-saavutettavissa-mutta-vaativat-myos-energiansaastoa WWF: EU-komission esitys ilmasto- ja energiapaketista vaatimaton http://www.wwf.fi/tiedotus/tiedotteet/tiedotteet_2008/eu_komission_esitys.html

Tiistai 22.1.2008 – selvitys ekologisesta verouudistuksesta

Vihreän Sivistysliiton think tank on selvittänyt kokemuksia ekologisesta verouudistuksesta, kuten ruuhkamaksuista ja uusiutuvan energian tukimuodoista yhteistyössä Helsingin yliopiston kanssa. Lataa selvitys pdf-tiedostona osoitteesta: http://www.visili.fi/verouudistus_web.pdf Ekologiseen verouudistukseen liittyen Katainen väläyttelikin polttonesteiden verojen porrastamista ympäristöperusteisesti. Ministerin mielestä poliittista energiaa ei enää kannata tuhlata riitelyyn EU:n komission tavoitteiden yksityiskohtaisista prosenttiluvuista. Nyt on aika keksiä, miten tavoitteet saavutetaan. Hyvä! Aamupäivän olin Tampereella jatko-opintoseminaarissa (umbrella). Käsittelimme Nina Wessbergin artikkelia ympäristölupa- ja riskienhallintajärjestelmistä. Kiinnostavaa. Iltapäivällä kävin … Lue lisää

Maantaina 21.1.2008 – Itämeri tuhoutuu

Itämeren alueen tutkijat varoittavat ilmastonmuutoksen vaikutuksista maanantaina julkaistussa raportissa, Assessment of Climate Change for the Baltic Sea Basin. Lämpötila on noussut alueella noin yhdellä asteella, lumi ja jää ovat vähentyneet. Tämän vuosisadan aikana lämpötilan arvellaan nousevan peräti 3-5 astetta. Tällä tulee olemaan dramaattisia vaikutuksia Itämereen. Tiedote ja koko raportti löytyy osoitteesta: http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=264170&lan=fi&clan=fi Suomen luonnonsuojeluliitto esittää uusien taloudellisten ohjauskeinojen käyttöönottoa uusiutuvien energiamuotojen edistämiseksi. Tällä viikolla julkaistavia EU:n maakohtaisia vastuunjakotavoitteita ei saavuteta … Lue lisää

Viikonloppu 18.-20.1.2008

Perjantaina kävimme tutustumassa Annukan kanssa uuteen Tapas-ravintolaan Bar Teokseen (http://www.barteos.fi/) Töölössä. Ihan hyvä, mutta en suosittele mitenkään erityisesti. Illalla katsoimme YLE:n areenalta Vodkaturistit -dokumentin. En suosittele sitäkään. Lauantaina osallistuin eduskunnassa SDP:n järjestämään kansalaisyhteiskuntafoorumiin, jossa keskusteltiin Suomen kansalaisyhteiskunnan tilasta ja järjestöjen tulevaisuudesta. Paneelissa oli mukana mm. oikeusministeri Tuija Brax ja SDP:n puheenjohtaja Eero Heinäluoma. Paneelija johti Thomas Wallgren ja mukana oli myös mm. Animalian toiminnanjohtaja Kati Pulli (joka piti erinomaisen puheenvuoron … Lue lisää

Torstai 17.1.2008 – Kenkää keskustatunnelille

Iloisia uutisia. SDP:n valtuustoryhmä ilmoitti keskiviikkona kääntyvänsä vastustamaan Helsingin autoliikennettä lisäävää keskustatunnelihanketta. Hienoa! Seuraavaksi käyttöön vielä pääkaupunkiseudun ruuhkamaksut, sitten Sipoonkorven kansallispuisto.. ja pari muuta juttua. Aamupäivän olin Kansalaisyhteiskuntapolitiiikan neuvottelukunnan kokouksessa eduskunnassa. Keskustelimme järjestöjen verotuskäytännöistä ja yleishyödyllisyydestä. Myös oikeusministeri Tuija Brax oli kokouksen alkupuoliskon paikalla. Lisäksi asialistalla oli mm. osallisuus ja kansalaisyhteiskunnan tila -työryhmän evästyspaperi neuvottelukunnan toimintasuunnitelmaan sekä Jyväskylän yliopiston kansalaisyhteiskunnan tutkimusta käsittelevä tutkimushanke. Super-etabloituneiden järjestöjen kokouksen jälkeen kävimme Tapio Laakson … Lue lisää

Keskiviikko 16.1.2008 – Matti Vanhasen ilmasto-tour

Tiistaina pääministeri Matti Vanhanen otti Yhdysvaltojen matkallaan kantaa ydinvoimaan ilmastokriisin ratkaisussa. Reutersin mukaan ”Building more nuclear power plants to reduce global warming emissions is not the way to fight global climate change, Finland's prime minister said on Monday.” Tänään keskiviikkona Vanhanen taas vetosi Kalifornian kuvernööriin Arnold Schwarzeneggeriin, jotta Yhdysvallat tulisi voimakkaasti mukaan kansainvälisiin ilmastoneuvotteluihin. Hyvä Matti! Vanhasella on nyt selvä näkemys, että kansainvälisten ilmastoneuvotteluiden tulee onnistua Kööpenhaminan vuoden 2009 ilmastokokoukseen … Lue lisää

Tiedättekö sen tunteen, kun haluat lähettää lohtua ja lämpimiä ajatuksia sun ystävälle, että kaikki kyllä järjestyy. Huomaat sopivasti ulkona oheisen julisteen, otat siitä kuvan ja laitat viestin. Sitten ihmettelet miksi se sun ystävä reagoi viestiin kakkaemojilla.
Uusi ruokatrendi on täällä. 

SIPULIVESI!

Pilko sipulia ja laita kylmään hanaveteen. Juo hitaasti nautiskellen. Tarvittaessa voit antaa sipuliveden olla hetken jääkaapissa. 

Sipulivesi antaa kivan terveysboostin! Se on vanhan kansan perinne, jota itsekin nautin usein lapsena. Mahdollisia hyötyjä ovat antioksidantit, vastustuskyvyn paraneminen, ruansulatuksen tuki ja antibakteerinen vaikutus. 

Sipulivesi ei luonnollisesti puhdista kehoa myrkyistä, polta rasvaa tai korvaa lääkitystä tai monipuolista ruokavaliota. 

Milloin tätä saa kaupoista tai ravintoloista? 😅
Jes! Vegemesuilta löytyi ihan mielettömän helppo lasagneresepti ja päätettiin heti kokeilla tehdä sitä 11-vuotiaan kanssa, joka teki kokkailustamme myös tämän videon. 

Salaisuus tässä se, että valkokastike tehdään tofusta, hummuksesta ja kaurakermasta. Toimii todella hyvin! 

Kiitos @jalotofu reseptistä!
Vegaaninen japanilainen juustokakku! Soijajugurttia, keksejä ja yöksi jääkaappiin.
Kestävä elämä ei ala täydellisistä valinnoista vaan suunnasta. Oma matkani vegaaniksi kesti melkein 20 vuotta oheisen julisteen näkemisestä. Ja sen jälkeen se mikä oli selvää vuonna 1995, tuli pysyväksi osaksi  arkea vasta 2007. 

Jokainen valinta on kuitenkin oikeaan suuntaan ja arvostettavaa! Mikä olisi sun askel kohta kestävää arkea tänä vuonna?

Kirjoittelin omasta pitkästä siirtymästä Substackiin: 
https://leostranius.substack.com/p/kestava-elama-ei-ala-taydellisyydesta
Vuoden aluksi on hyvä laskea hiilijalanjälki. Tässä tulokset Sitran Elämäntapatestillä tehtynä. Miten iso hiilijalanjälki sulla on?
10 asiaa vuodesta 2025

Third Rockin toimitusjohtaja viides kokonainen vuosi. Yritysvastuuregulaation lässähdyksestä huolimatta varsin kelvollista ja toivottavasti vaikuttavaa tekemistä noin 100 eri yrityksen tai organisaation kanssa. Lyhennetty työviikko täydellä palkalla sai mukavasti huomiota ja herätti paljon kiinnostusta.

Liikuntaa kertyi vuoden aikana yhteensä 862 tuntia. Uintia 281 km, pyöräilyä 8085 km ja juoksua 1302 km. Joka aamu kevyt venyttely ja 7 minute workout. 

Kesäloman aluksi tein omatoimisen triathlonin täysmatkan. Lisäksi kertyi kaksi puolimatkaa, maraton/ultrajuoksu (51 km) ja 16 puolimaratonia.

Kirjallisuutta. Vuoden alussa ilmestyi kirjani 1,5 astetta parempi arki. Yhteensä luin tai kuuntelin vuoden aikana 250 kirjaa.

Kävin 50 lounaalla keskustelemassa elämän tarkoituksesta. Tästä aiheesta on tavoitteena kirjoittaa seuraavaksi kirja. Omaksi yllätyksekseni sain kirjan tekemistä varten jopa apurahan Suomen tietokirjailijoilta. 

Luottamustehtäviä. Olen saanut olla Animalian hallituksessa edistämässä eläinten oikeuksia ja toimia Myrskyvaroitus-yhdistyksen hallituksen neuvonantajana edistämässä ilmastoasioita.

Matkustelua ja kokouksia. Yhteensä 70 matkapäivää. Suurin osa kotimaassa. Kesällä maata pitkin Kilpisjärven kautta Pohjois-Norjaan Tromssaan ja Lofooteille. Tänäkään vuonna ei ainuttakaan lento- tai laivamatkaa. Lisäksi vuoden aikana yhteensä 837 kokousta. 

Räppäri ja sanataideohjaaja Rauhatäti ehdotti yhteisen räppibiisin tekemistä. Tästä yhteistyöstä julkaistiin toukokuussa ensimmäinen räp-kappale. Biisin nimi on ”Poljen poljen”, ja se syntyi halusta sanoittaa omia kokemuksia ja tunnetiloja niistä hetkistä, kun puskee eteenpäin, vaikka tie on epätasainen.

Sijoituksia. Lahjoitimme 10,13 % kotitalouden nettotuloista (9740,50 e) hyväntekeväisyyteen. Uskon, että kaikkein vastuullisinta ja tuottoisinta sijoittamista pidemmällä tähtäimellä on rahan lahjoittaminen niille tahoille, jotka edistävät kestävää maailmaa.

Unta kertyi vuoden aikana keskimäärin 6 tuntia ja 2 minuuttia yössä. Keskimäärin 7 minuuttia vähemmän yössä kuin edellisen vuonna.

Hyvää ja rauhaisaa vuotta 2026 kaikille!
Saa olla kiitollinen ja onnellinen, että tänä vuonna on pysynyt terveenä ja hyvässä kunnossa sekä voinut tehdä niin paljon sitä mistä tykkää eli käytännössä mm. harrastaa triathlonia. 

Mitä tuli tehtyä eli vuoden 2025 liikunta numeroina…

-Uinti: 125,5 h, 281 km
-Pyörä: 391 h, 8085 km
-Juoksu: 142,5 h, 1302 km
-Fysiikka: 175 h
-Muuta: 28 h
 
(Suuri osa tunneista/kilometreistä on arkiliikuntaa tai höntsäilyä eikä tavoitteellista treenaamista) 

Tämä pitää sisällään myös yhden omatoimisen täydenmatkan triathlonin, kaksi puolimatkaa, yhden maraton-/ultrajuoksun (51 km) ja 16 puolimaratonia sekä päivittäiset 7 minute workout -treenit. 

Liikuntaa yhteensä 862 h. Keskimäärin 16,5 tuntia viikossa tai 2 h 22 min päivittäin.
Jihuu! Tänään omatoiminen puolitriathlon. Uinti 1,9 km, pyörä 90 km ja juoksu 21,1 km. Nyt voi rauhoittua loman viettoon.
Vuoden 16. puolimaraton. Joka kuukausi vähintään yksi.
Euroopan suurin turkisten tuottajamaa Puola kieltää turkistarhauksen

Päätöksen myötä Euroopassa harjoitetaan turkistarhausta enää vain Suomessa ja Kreikassa sekä pienimuotoisesti muutamassa muussa maassa

https://animalia.fi/2025/12/02/euroopan-suurin-turkisten-tuottajamaa-puola-kieltaa-turkistarhauksen/
Kuinka pitkään tätä voidaan pitää hyväksyttävänä toimintana? Kuinka pitkään ajattelit vielä itse syödä broileria? 

Suomessa lähes neljä miljoonaa broileria hylätään teurastamoissa vuosittain, eli ne eivät päädy ihmisravinnoksi. Syitä hylkäykseen ovat muun muassa erilaiset ihotulehdukset, kuten paiseet, sekä murtumat.

Kaikkiaan Ruokaviraston tilastojen mukaan viime vuoden aikana teurastamoille tuotiin lähes 82 miljoonaa broileria ja niiden emoa.

https://animalia.fi/2025/11/19/miljoonat-broilerit-ovat-niin-sairaita-etta-ne-eivat-kelpaa-ruuaksi/
Seuraa minua Instagramissa