Viikonloppu 8.-10.2.2008 – Parisuhdehakuisuus, Ayuerveda ja muuta kevyttä

Perjantai-iltana kävimme istumassa iltaa Old Sophiessa (http://www.ravintolaopas.net/oldsophie/). Paikalla oli ilo nauttia arjen komiikkaa karaoke-esitysten muodossa. Unohtumattomia elämyksiä olivat Hanna Ekolan Vieläkö on villihevosia ja Rahtari-69.

Kaiken komiikan joukossa ehdimme keskustella Annukan kanssa parisuhteen merkityksestä. On yksinkertaisesti tehokkaampaa olla parisuhdehakuinen. Elämä on selkeämpää ja yksinkertaisempaa, kun ei tarvitse peilata ihmisiä potentiaalisen säätämisen kautta. Parisuhteessa jää aikaa paremmin tehdä olennaisia asioita, kuten maailmanparannusta.

Lauantaina olimme aamupäivällä Ayuerveda-luontaishoitolassa (http://www.srilanka.fi/). Jukan ja Elinan lahjoittamaan pakettiin kuului päähieronta, kahden henkilön toimesta suoritettu kokovartalohieronta, jalkapohjahieronta ja yrttikylpy. Kyseessä oli siis todellinen vierailu epämukavuusalueelle. Selviydyin koitoksesta kuitenkin mielestäni hyvin. Olo oli hoidon jälkeen autuas. Ai niin hommaan kuului tietysti vatan, kaphan ja pittan testaus: http://www.srilanka.fi/pdf/testaa.pdf

Lounaalla kävimme Annukan perheen kanssa Silvopleessä (http://www.silvoplee.com/) syömässä. Ah nautintoa. Tämän jälkeen lauantai jatkui Cafe Engelissä (http://www.cafeengel.fi/fi/) keskustellen ja kesäsuunnitelmia tehden. Tarkoituksena on lähteä alkukesästä käymään Pietarissa, juhannuksena saaristoon Houtskariin ja myöhemmin heinä-elokuussa Itä-Eurooppaan tai Afrikkaan.

Ihanaa 24-tunnin lomaamme varjosti huono elokuvakarma. Yritimme mennä katsomaan Petri Kotwican monta Jussi-palkintoa saanutta Musta jää -elokuvaa (http://www.mustajaa.fi/). Valitettavasti liput olivat loppuun myytyjä. Tämän jälleen vuokrasimme ruotsalaisen komedian, mutta DVD oli rikki. Lopulta tukeuduimme Risto Jarvan Ruusujen aika (http://fi.wikipedia.org/wiki/Ruusujen_aika) elokuvaan, mutta sekin leikkasi kiinni koneessamme puolessa välissä. Kaikesta huolimatta ihana lauantai. Vuoden rentouttavin.

Sunnuntaina nukuimme pitkään. Kävimme aamupäivällä juoksemassa ja teimme niitä näitä sekä töitä. Alkuillasta piipahdimme kätilö-opistolla katsomassa Henrikin ja Sallan ihastuttavaa kolmen päivän ikäistä ”Jesse”-vauvaa.

Jätä kommentti