Kolme kuukautta tutkijana

Olen toiminut kolme kuukautta (marraskuu 2007 – tammikuu 2008) täysipäiväisenä tutkijana Tampereen yliopiston yhdyskuntatieteiden laitoksella. Sain siis kolmen kuukauden apurahan, jonka turvin olen ollut opintovapaalla edistämässä väitöskirjahanketta ja jatko-opintoja. Työhuoneen sain järjestettyä Allianssi-talolta Helsingin Pasilasta Nuorisotutkimusverkoston tiloista. Seuraavassa pohdin, mitä kolmen kuukauden aikana tuli oikeastaan tehtyä.

Kirjoitustöitä. Opintovapaan aluksi viimeistelin muutaman kirja-artikkelin. Yksi käsitteli ympäristöliikkeen organistoitumista ja tuli Konttisen ja Peltokosken valmisteilla olevaan yhteiskunnallisten liikkeiden organisoitumista käsittelevään teokseen. Toinen liittyi taas opetusministeriön ammattikorkeakoulut ja sivistys -julkaisuun käsitellen ympäristösivistyksen lähtökohtia ammattikorkeakouluissa. Marraskuun alkupuoliskolla Jokelan ampumistragedia sai nuorisotutkijat liikkeelle. Aiheesta julkaistiin verkossa kirjoitussikermä, ja osallistuin itsekin teokseen yhdellä pikkuartikkelilla. Kokoelma on luettavissa osoitteessa: http://www.nuorisotutkimusseura.fi/julkaisuja/jokela.pdf.

Tieteellisiä seminaareja. Marraskuun osalta keskeisessä osassa olivat tieteelliset seminaarit. Vietin seitsemän päivää eri seminaareissa Helsingissä, Tampereella ja Jyväskylässä. Kun ajattelee, että kuukaudessa on keskimäärin noin 21 työpäivää, niin istuin kolmasosan kaikesta työajasta seminaareissa. Aiheet käsittelivät nuorisotutkimusta, ympäristöoikeutta, energiapolitiikkaa sekä normatiivisuutta. Yhteiskunnallisen ympäristöalan valtakunnallisen tutkijakoulun järjestämässä seminaarissa pidin myös alustuksen omasta tutkimusaiheestani. Tosin tämä esiintyminen hävettää vieläkin, sillä niin keskeneräisiä ajatuksia silloin suustani päästelin. Tutkijan uraani kuuluivat myös viikottaiset jatko-opintoseminaarit, eli umbrella istunnot Tampereella, vaikka en läheskään kaikkiin sessioihin ehtinyt paikan päälle. Kotipaikkani eli yhdyskuntatieteiden laitoksen kotisivut löytyvät osoitteesta: http://www.uta.fi/laitokset/yhdt/.

Kansalaisyhteiskuntapolitiikan neuvottelukunta. Marraskuussa käynnistyi oikeusministeriön kansalaisyhteiskuntapolitiikan neuvottelukunnan työ. Minut oli nimetty neuvottelukuntaan mukaan varajäseneksi. Neuvottelukunta ja sen kansalaisyhteiskunnan tila ja osallisuus -työryhmä tarjosi näköalapaikan tarkastella kansalaisyhteiskunnan muutoksia tutkimukseni kannalta tärkeistä näkökulmista. Tätä työtä jatkui läpi koko opintovapaan ajan ja neuvottelukunta onkin nimetty vuoteen 2011 asti. Lisätietoja osoitteessa: http://www.kansanvalta.fi/.

Talonvaltausjulkaisu. Joulukuussa käynnistin Nuorisotutkimusverkostossa talonvaltauksia käsittelevän julkaisuhankkeen. Tavoitteena oli saada mukaan noin 15 tekstiä eri näkökulmista. Lopulta artikkeleita saatiin mukaan kuitenkin parikymmentä. Julkaisu ”Talonvaltaus liikkeenä – Miksi Squat ei antaudu?” tarttuu ajankohtaiseen aiheeseen monipuolisella ja tuoreella otteella. Ilokseni voin todeta, että suomalaisessa yhteiskunnassa on laaja joukko talonvaltauksen ja nuorisoliikehdinnän pohdiskelijoita aina ministeri Wallinista talonvaltaajiin, kansanedustajiin ja tutkijoihin asti. Kyseessä on ainutlaatuinen kokoelma, sillä talonvaltausta ei ole Suomenssa aiemmin käsitelty näin laajamittaisesti. Kirjoittelin itsekin teokseen joulukuussa laajahkon artikkelin talonvaltauksista yhteiskunnallisena liikkeenä. Artikkeleiden koordinointi ja toimittaminen oli yllättävän iso työrupeama erityisesti tammikuussa, vaikka sainkin hienosti apua teoksen toiselta toimittajalta eli tutkija Mikko Salasuolta. Julkaisu on tulossa ulos 15.2. ja aiheen ympärille rakennetaan maaliskuun alkuun myös erillinen seminaari.

Lukemista ja kirjoittamista. Joulukuun aikana luin paljon yhteiskunnallisten liikkeiden tutkimukseen liittyvää kirjallisuutta (esim. Della Porta & Diani, McAdam, McCarthy & Zald, Melucci, Tarrow..) sekä kirjoittelin muistiinpanoja ja artikkeleita aiheesta. Yhdessä lukemisen ja talonvaltausjulkaisun myötä alkoi kypsyä ajatus siitä, että tekisin koko väitöskirjan talonvaltauksista. Marras- ja joulukuun ongelmani oli sekä tutkimuskohteeni rajaaminen sekä mahdollisen konkreettisen tapauksen löytäminen. Ympäristöliikkeiden toiminta Suomessa ei muutenkaan oikein tuntunut istuvan tuohon yhteiskunnallisten liikkeiden teoriaan. Sen sijaan talonvaltausten kohdalla teoria tuntui toimivan hyvin. Luettuani vielä myös Bambergin, Laineen ja Jokisen toimittaman teoksen Tapaustutkimuksen taito, huomasin, että talonvaltaus voisi toimia omassa tutkimuksessani juuri yksittäisenä tapaustutkimuksena.

Tutkimussuunnitelma. Tammikuun lopussa kirjoittelin ja viilasin tutkimussuunnitelmaani. Tarkoituksena on esitellä suunnitelma heti helmikuun alussa Helsingin yliopiston sosiologien Spaces-seminaarissa sekä yhdyskuntatieteiden laitoksen umbrella-seminaarissa Tampereella. Lisäksi tavoitteena on puhua aiheesta mahdollisesti maaliskuun lopussa myös sosiologipäivillä Rovaniemellä.

Väitöskirjatutkimuksessa on tarkoitus perehtyä Helsingissä vuosituhannen vaihteen jälkeiseen ja erityisesti vuonna 2007 tapahtuneeseen talonvaltaustoimintaan. Tutkimuksessa analysoidaan talonvaltauksia yhteiskunnallisten liikkeiden kehikossa sekä tarkastellaan liikkeiden toimintamuotoja ja -tyylejä esimerkiksi kevytaktivismin ja arkielämän politiikan käsitteiden näkökulmasta.

Tutkimuksen tarkoituksena on eritellä kenttää talonvaltauksia koskevan tapaustutkimuksen kautta. Tavoitteena on testata ja kehittää uusien yhteiskunnallisten liikkeiden tutkimuksessa perinteisesti käytettyjä teoriamalleja, poliittisen mahdollisuusrakenteen, mobilisaation ja kulttuurillisen kehystämisen näkökulmasta. Laajemmin ottaen tavoitteena on pohtia kansalaistoiminnan merkitystä yhteiskunnallisen osallistumisen kontekstissa.

Tutkimusongelma liittyy hypoteesiin, jonka mukaan suomalaisessa kansalaisaktivismissa tai sen kollektiivisissä ilmentymissä olisi talonvaltausten myötä tapahtunut jonkinlainen muutos. Näin ollen tavoitteena on kartoittaa tämän mahdollisen muutoksen luonnetta ja merkitystä yhteiskunnallisten liikkeiden ja kansalaisaktivismin kentällä. Lähden myös siitä olettamuksesta, että Helsingissä tapahtuneet talonvaltaukset edustavat uudenlaista poliittista toimintaa suhteessa aikaisempaan. Valtauksissa yhdistyy kansainvälisesti tuotettu retoriikka ja toimintatyyli sekä paikallisuuteen perustuva konkreettinen toiminta.

Tutkimuksen pääkysymyksen voi kiteyttää muotoon: Miten Helsingissä vuonna 2007 tapahtuneet talonvaltaukset näyttäytyvät osana suomalaista yhteiskunnallista liikehdintää?

Toisaalta tutkimusaihe elää koko ajan. Tuskin tämä tässä oleva vielä lopullinen on. Ehdotuksia ja ideoita otetaan vastaan. Aika näyttää. Lämmin kiitos koko Nuorisotutkimusverkostolle sekä Tampereen yliopiston Yhdyskuntatieteiden laitoksen umbrella-porukalle inspiroivan ja dynaamisen työyhteisön tarjoamisesta! Oli ilo ja etuoikeus työskennelle teidän kaikkien kanssa.

Opintovapaan aikana kirjoitetut/viimeistellyt artikkelit

Pirstaloituneiden lähiyhteisöjen tragedia (2007) Teoksessa Hoikkala, Tommi & Suurpää, Leena (toim.) Jokela-ilmiö. Sikermä nuorisotutkijoiden näkökulmia. Nuorisotutkimusverkosto / Nuorisotutkimusseura, verkkojulkaisuja 17. 2007.

Talonvaltaajien uusi sukupolvi (tulossa 2008) Teoksessa Stranius, Leo & Salasuo, Mikko (toim.) Talonvaltaus liikkeenä – Miksi Squat ei antaudu?. Nuoristotutkimusverkosto / Nuoristotutkimusseura, verkkojulkaisusarja 2008.

Talonvaltaukset yhteiskunnallisena liikkeenä (tulossa 2008) Teoksessa Stranius, Leo & Salasuo, Mikko (toim.) Talonvaltaus liikkeenä – Miksi Squat ei antaudu?. Nuoristotutkimusverkosto / Nuoristotutkimusseura, verkkojulkaisusarja 2008.

Ympäristöliikkeen uusi organisoitumien (tulossa 2008) Teoksessa Konttinen, Esa & Peltokoski, Jukka (toim.) Yhteiskunnallisten liikkeiden organisoituminen tänään.

Ympäristösivistyksen lähtökohtia ammattikorkeakouluissa (tulossa 2008) Teoksessa Palos, Minna (toim.) Ammattikorkeakoulut ja sivistys. Opetusministeriö.

Oli kyllä tänään mainiot bileet. Musiikista vastasi linnut, visuaalisista ilmeestä auringonlasku, kuumasta menosta sauna ja viilennyksestä meri. Miten siellä?
Miten vastuullisuudesta puhutaan ja onko sillä väliä?

Se, miten puhumme kestävyydestä, ei ole vain viestintää. Se on myös tapa määritellä, mikä on normaalia.

Erilaisissa sanonnoissa kyse on tietysti pienistä nyansseista ja monien mielestä täysin merkityksettömistä asioista. Samaan aikaan on kuitenkin kuvaavaa, että myös kestävyyskysymyksiin keskittyvät fiksut ja tietoiset ihmiset eivät ole immuuneja sille, että jossain syvällä sisimmässämme tai ainakin kielessä pidämme edelleen normaalina sitä, että ihmiset ajavat fossiiliautolla, sudet ovat ihmiselle vaarallisia, öljyllä rikastutaan, naisen arvon määrittää hänen naimattomuutensa tai kasvispohjainen ruoka on jotain marginaalista vaihtoehtoa.

En usko, että maailma muuttuu kestävämmäksi pelkällä puheella, mutta yksi mittari sille, miten kestävässä kulttuurissa elämme, on se, mitä asioita pidämme normaalina ja millä metaforilla haluamme omaa tärkeää viestiämme alleviivata.

Olisi kiinnostavaa kuulla, mitä kaikkia muita hyviä tai vähemmän onnistuneita esimerkkejä vastuullisuus- ja kestävyyskeskustelussa esiintyy.

Kirjoitin tästä Substackiin. Linkki biossa.
Ylikulutus on aikamme virtahepo olohuoneessa. Me kaikki näemme sen, mutta harva uskaltaa kysyä ääneen: voimmeko todella ratkaista kestävyyskriisin puuttumatta itse kulutuksen määrään?

Usein keskustelu väistetään tarjoamalla ratkaisuksi teknologiaa tai siirtymää palvelutalouteen eli ekotehostamista tai niin sanottua ”aineetonta kulutusta”. Mutta tässä piilee vaarallinen ajatusharha. Todellisuudessa täysin aineetonta kulutusta ei ole olemassa. Jokainen digitaalinen palvelu, jokainen metsämeditaatioon hankittu varuste ja jokainen bitti vaatii fyysistä tilaa, materiaalia ja ennen kaikkea energiaa.

Otetaan esimerkiksi energiankulutus. Teollistumisesta lähtien energiankäyttömme on kasvanut noin 2 prosentin vuosivauhdilla. Se kuulostaa maltilliselta, mutta eksponentiaalinen kasvu on petollista.

Jos jatkamme samalla uralla, kulutamme noin 450 vuoden kuluttua enemmän energiaa kuin mitä koko maapallo vastaanottaa auringosta. Tässä vaiheessa emme törmää vain raaka-aineiden loppumiseen, vaan termodynamiikan seinään.

Yksilön eliniän näkökulmasta 450 vuotta voi tuntua ylettömän pitkältä ajalta ja energiankulutuksen kasvu triviaalilta kysymykseltä. Tässä piilee kuitenkin polkuriippuvuuden vaara. Jos rakennamme koko sivilisaatiomme perustukset fysiikan vastaiselle oletukselle, emme pysty kohta enää muuttamaan suuntaa.

Ihmislaji on tallustellut tällä planeetalla vasta noin 300 000 vuotta. Olemme planeetan historiassa tuore tulokas. Vertailun vuoksi:

- Lehtimuurahaiset ovat harjoittaneet menestyksekästä maanviljelyä noin 50 miljoonaa vuotta.
- Dinosaurukset hallitsivat maapalloa 180 miljoonaa vuotta.
- Karhukaiset ovat selvinneet viidestä joukkosukupuutosta 530 miljoonan vuoden ajan.

Nämä lajit ovat osoittaneet, että pitkäaikainen kestävyys ei löydy eksponentiaalisesta kasvusta, vaan sopeutumisesta ja tasapainosta. Olemmeko me todella ”viisain” laji, jos olemme ajamassa päin seinää jo muutaman tuhannen vuoden jälkeen, kun muut ovat pärjänneet kymmeniä tai satoja miljoonia vuosia?

Fysiikan lakien edessä mielipiteillä ei ole merkitystä. Rajallisella planeetalla loputon kasvu on sula mahdottomuus. Meidän on uskallettava sanoa se ääneen. Vähemmän on yksinkertaisesti vähemmän.
Mitä jos puhuisimme ekosysteemipalveluiden sijaan ekosysteemivastavuoroisuudesta? Niin kauan kuin puhumme luonnosta palveluntuottajana, kohtelemme helposti sitä myös sellaisena. Voisimmeko lopettaa ajattelemasta, että luonto on täällä meitä varten ja alkaa kysyä mitä me olemme täällä tekemässä luonnon hyväksi?
Pyöräily Kruunuvuorensillalla!
Viikonlopun suunnitelma Vierumäellä: Urheile. Syö. Nuku. Toista.
Lisää kauneutta. Jotta muistaisimme mikä on kaikkein tärkeintä ja osaisimme toimia oikein oikeiden asioiden puolesta 💚🌍

Kuva: Nasa.
Mitä tapahtuu kun lapselle ei sanota lainkaan ei? 

Vietin eilen 12-vuotiaan syntymäpäivää ”kyllä-päivän” hengessä. Käytännössä vanhemman (eli minun) piti vastata lapsen kaikkiin kysymyksiin aina kyllä! 

Miten päivä sitten sujui. Hämmästyttävän arkisesti. 

Aamulla synttärisankari herätettiin klo 7.00 onnittelulaululla ja tuomalla herkkuja sänkyyn. Aamupäivällä lapsi halusi ottaa rennosti ja pelailla serkkunsa kanssa puhelimella. Itse kävin juoksemassa. 

Lounaaksi toiveena oli pyöräily Pasilan Triplaan ja Luckiefuniin syömään. Ruokailun jälkeen hengailimme hiukan Triplassa ja kävimme ostamassa lapselle pienen pussukan ja yhden suklaapatukan. Tämän jälkeen kävimme tutustumassa pyörillä Keski-Pasilan uusiin rakennuksiin ja palasimme kotiin.

Myöhemmin iltapäivällä oltiin kotona. Lapsi halusi syödä nuudeleita soijarouheella. Välipalan jälkeen pyöräilimme lähimetsään (kalliometsä, tietäjät tietää), jossa lapsi on viettänyt paljon aikaa päiväkotiaikoina. Kiipeilimme puissa (tai siis lapsi kiipeili ja itse ihastelin/kauhistelin ja pidätin hengitystä). Käpylän/Kumpulan lähimetsistä pyöräilimme lähiravintolaan ja lapsen toiveesta ostimme kotiin vietäväksi massaman curryn tofulla. 

Illalla tehtiin vielä popcorneja ja käytiin ostamassa lähikaupasta jäätelöä ja limsaa sekä katsottiin yhdessä Cancel-elokuva. Tämän jälkeen iltatoimet ja nukkumaan. 

Lasten toiveet ovat lopulta aika arkisia ja saavutettavia.
Missä kaikki mainokset ovat?

Olen pitänyt ovessani “Ei mainoksia, kiitos” -tarraa vuosikymmeniä. Se on ollut itsestäänselvyys. Pieni arkinen valinta, jolla estää turhan paperin kertymisen eteiseen ja ehkä myös turhien tarpeiden syntymisen.

Maaliskuussa päätin kokeilla, miltä maailma näyttää ilman sitä. Mitä ihmisten postilaatikoihin nykyään oikeasti jaetaan? Onko tilanne sama kuin ennen?

Irrotin tarran ja valmistauduin siihen, että eteinen täyttyy viikon aikana tarjouslehdistä, pizzamainoksista ja satunnaisista katalogeista. Olin valmis laittamaan tarran takaisin heti, jos määrä karkaisi käsistä.

Kolme viikkoa myöhemmin tilanne on tämä: ei yhtäkään mainosta. Ei ainoatakaan.

Pieni kokeilu, mutta yllättävän suuri lopputulos. Onko tässä käynyt niin, että paperinen suoramainonta on kadonnut? Ainakin omasta arjestani. Ilman, että olen varsinaisesti huomannut sitä. Vai onko kyse siitä, että mainostenjakajat ohittavat oveni lihasmuistilla. Tuleeko kenellekään muulle vielä paperimainoksia?

Mainonta ei tietenkään ole hävinnyt. Se on vain siirtynyt muualle. Sähköpostiin, sosiaaliseen mediaan, hakutuloksiin ja verkkokauppoihin. Fyysisestä tilasta näkymättömämpään, personoidumpaan ja jatkuvampaan muotoon. En enää kanna mainoksia roskikseen. Ne seuraavat minua taskussa.

Paperinen mainos on helppo tunnistaa. Se on konkreettinen, rajallinen ja usein helppo jättää huomiotta. Digitaalinen mainonta toimii toisin. Se sulautuu sisältöön ja mukautuu käyttäytymiseen. Se ei tule kotiin yhtenä nippuna kerran viikossa, vaan pieninä annoksina pitkin päivää.

Siksi sitä on vaikeampi huomata ja ehkä myös vaikeampi vastustaa. “Ei mainoksia, kiitos” -tarra toimi ennen rajana. Nyt vastaavaa rajaa on vaikeampi piirtää. Milloin saan itse päättää, mitä mainontaa minulle näytetään?

Olisiko mahdollista, että digitaaliseen ympäristöön syntyisi yhtä selkeä ja yksinkertainen tapa kieltäytyä? Yksi valinta, joka oikeasti toimii. Koska tällä hetkellä näyttää siltä, että mainokset eivät ole kadonneet. Ne ovat vain muuttuneet näkymättömämmiksi tai oikeastaan niin jatkuvaksi osaksi uutis- ja somevirtaa, että emme edes huomaa niitä tietoisesti.
Uusi ruokatrendi on täällä. 

SIPULIVESI!

Pilko sipulia ja laita kylmään hanaveteen. Juo hitaasti nautiskellen. Tarvittaessa voit antaa sipuliveden olla hetken jääkaapissa. 

Sipulivesi antaa kivan terveysboostin! Se on vanhan kansan perinne, jota itsekin nautin usein lapsena. Mahdollisia hyötyjä ovat antioksidantit, vastustuskyvyn paraneminen, ruansulatuksen tuki ja antibakteerinen vaikutus. 

Sipulivesi ei luonnollisesti puhdista kehoa myrkyistä, polta rasvaa tai korvaa lääkitystä tai monipuolista ruokavaliota. 

Milloin tätä saa kaupoista tai ravintoloista? 😅
Jes! Vegemesuilta löytyi ihan mielettömän helppo lasagneresepti ja päätettiin heti kokeilla tehdä sitä 11-vuotiaan kanssa, joka teki kokkailustamme myös tämän videon. 

Salaisuus tässä se, että valkokastike tehdään tofusta, hummuksesta ja kaurakermasta. Toimii todella hyvin! 

Kiitos @jalotofu reseptistä!
Vegaaninen japanilainen juustokakku! Soijajugurttia, keksejä ja yöksi jääkaappiin.
Seuraa minua Instagramissa