Tekniikka ja Talous julkaisi listan teollisuuden suurimmista hiilidioksidipäästäjistä Suomessa vuonna 2011.
Ehkä valmisteilla oleva kansallinen ilmasto- ja energiastrategia voisi lähteä siitä, että nimenomaan alla olevat 15 laitosta muutettaisiin päästöttömiksi/vähäpäästöisiksi tai suljettaisiin. Ainakin istuva hallitus lähtee siitä, että tavoitteena hallitusohjelmassa on hiilineutraali Suomi.
Tietysti herää kysymys, onko tämä realistista.
Oheinen mielipidekirjoituksemme julkaistiin hieman lyhennettynä Vihreässä Langassa (9.3.2012). Tässä teksti kuitenkin alkuperäisessä muodossaan.
Mielipide: Miksi hyvinvoinnin mittaaminen herättää vastustusta?
Taloudellisen eriarvoisuuden kasvaminen ja suomalaisen hyvinvointivaltion tulevaisuus huolestuttavat suomalaisia poliitikkoja, valtion virkamiehiä ja tutkijoita. Viimeksi näihin huolestuttaviin kehityssuuntiin kiinnitti huomiota Tasavallan presidentti uudenvuodenpuheessaan sekä Tarja Halonen ja Jacob Zuma omassa raportissaan.
Kuitenkin käytännön politiikassa ilmaistu huoli on toistaiseksi jäänyt täysin nykyisenlaisen talouskasvun jatkamispyrkimysten varjoon.
Pohdimme aikanaan puolisoni kanssa paljon lasten hankinnan/saannin ympäristövaikutuksia. Tämä aihe tuli jälleen mieleeni viikonloppuna. Pohdiskelin, miten voisin hyvittää paitsi omat, myös lapseni aiheuttamat ilmasto- ja ympäristövaikutukset.
Miten siis voisi esimerkiksi kompensoida perheen päästöt? Tein oheisen laskuharjoituksen.
Suomen kasvihuonekaasupäästöt vuonna 2010 vastasivat 74,6 miljoonaa hiilidioksiditonnia (CO2- ekv.) Suomen väkiluvun ollessa joulukuun 2010 lopussa 5 374 499.
Tämä tarkoittaa noin 13,88 tonnia CO2-ekv päästöjä suomalaista kohden vuodessa.
Vihreä Lanka kysyy uusimmalla numerossaan (7/2012) mikä on aikamme Titanic. Ohessa oma vastaukseni. Aikamme Titanic on tietysti talouskasvu. Talouskasvu on aikamme suuri uskonto, vaikka se ei enää Suomessa tai muissa länsimaissa lisää onnellisuutta, vaan pikemminkin luonnonvarojen kulutusta. Olemme rakentaneet hyvinvointiyhteiskuntamme talouskasvun varaan. Mikäli talous ei kasva kahden kolmen prosentin vuosivauhtia, on käsissä työttömyyttä, valtion velkaa ja palveluiden karsimista – ja kun talous kasvaa, päästöt ilmakehässä nousevat, luonnon monimuotoisuus heikkenee ja … Lue lisää
Suomen perustuloverkosto (BIEN) käynnisti keskiviikkona 28.3. kansalaisaloitekampanjan perustulon puolesta.
Kampanjan avasi kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto. Tavoitteena on hyödyntää 1.3. voimaan astunutta kansalaisaloitelakia ja kerätä toimenpidealoitteen taakse puolen vuoden aikana vähintään 50 000 allekirjoitusta.
Itse kävin ennakkoallekirjoittamassa toimenpidealoitteen välittömästi.
Avaustilaisuudessa Jukka Peltokoski kiteytti hyvin, mihin perustuloa oikeastaan tarvitaan:
Finnairin osakkeenomistajien nimitystoimikunta on tehnyt ehdotuksen yhtiön hallituksen uusiksi jäseniksi. Valtion omistusohjauksesta vastaava ministeri Heidi Hautala on halunnut tuoda uutta näkemystä hallitukseen.
Lentäminen on ympäristön kannalta kaikkein haitallisin liikkumismuoto. Ympäristön näkökulmasta olisi parasta ensisijaisesti vähentää lentämistä sekä suunnata ihmisten liikkumista esimerkiksi raiteille ja maanteille. Viimeisenä vaihtoehtona tulee olla kestävien biopolttoaineiden kehittäminen esimerkiksi mannertenvälisille lennoille.
Ohessa kuusi ehdotusta Finnairin uudelle hallitukselle:
Lueskelin Nordean avainasiakkaille suunnattua Ajassa-lehteä (1/2012). Lehden teema oli perheen raha-asiat. Kolme avainasiakasta kertoi, kuinka he hoitavat raha-asiansa.
Lehdessä Tommi Virtarinne kertoo oman perheen rahankulutuksesta esimerkiksi seuraavaa:
”Rahaa menee ennen muuta perusjuttuihin: kaupassakäyntiin, puhelin-, internet- ja autokuluihin, mutta myös kodin viihde-elektroniikkaan. […] Lisäksi minulla on rahastosijoitus sekä määräaikainen ja eläkesäästötili.”
Hassua miten erilaisessa todellisuudessa sitä voikaan elää. Omalla kohdallani rahaa menee toki ruokaan (kaupassakäyntiin), mutta puhelin on työn puolesta, internet-yhteys tulee taloyhtiön kautta ja autoa tai viihde-elektroniikkaa emme tarvitse. Eläkesäästäminen tapahtuu lahjoittamalla rahaa ympäristöjärjestöille: Ryhdy eettiseksi eläkesäästäjäksi – nautit elämästäsi enemmän!
Istuin keskiviikkona (7.3.) pääministeri Jyrki Kataisen vetämässä Suomen kestävän kehityksen toimikunnan kokouksessa. Itse olen mukana Luonto-Liiton puolesta.
Hallitusohjelman mukaan ”Hallitus uudistaa kansallisen kestävän kehityksen strategian, jossa määritellään kestävän kehityksen tavoitteet ja periaatteet. Samalla kehitetään mittarit, joilla tavoitteiden toteuttamista eri hallinnonaloilla seurataan.”
Tämä työ on lähtenyt nyt käytännössä käyntiin. Kokouksessa pääsimme hahmottelemaan pöydille levitettyihin papereihin kestävän kehityksen strategian tärkeimpiä teemoja.
Itse hahmottelin strategialle oheisen (ks. myös kuva) sisällysluettelon.
Luin viikonloppuna Jani Laasosen kirjoittaman Zeitgeist Ajan henki -kirjan (Into kustannus).
Kirjassa käydään läpi rahatalouden synty ja tuodaan esille siihen liittyviä monia ongelmia. Zeitgeist on ilman muuta lukemisen arvoinen. Teos antaa hyvän kertauksen kullan, rahan, velan, koron, pankkien ja valuutanvaihdon perusteista sekä niihin liittyvistä monista ongelmista.
Laasosen mukaan velkaperustainen rahatalousjärjestelmämme perustuu puhtaalle pyramidihuijaukselle. Kyseessä on syöpäkasvain, joka pyrkii ikuiseen ja alati kiihtyvään kasvuun, kulutukseen ja omanedustavoitteluun suljetussa ja rajallisessa järjestelmässä. Rahan varaan rakentunut palkkiomekanismi, jossa ihminen voi rikastua hyötymällä ihmisten tai ympäristön pahoinvoinnista, on hänen mielestä primitiivinen ja brutaali.
YLE:n uutisten mukaan SDP ajaa uutta veroluokkaa suurituloisille. Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden näkökulmasta tämä on varmasti hyvä asia.
Ympäristönäkökulmasta vaikutukset ovat epävarmempia. Tietysti voi ajatella, että ympäristön kannalta suurituloisten verotuksen kiristäminen on hyvä asia, koska, koska näin turha ylellisyyskulutus vähenee. Tulotaso kun korreloi vahvasti ympäristökuormituksen kanssa.
Lisäksi voi ajatella, että valtion saamat verotulot ohjataan hyvinvointipalveluihin, jotka ovat vähemmän luonnonvaraintensiivisiä. Olennaista on kuitenkin se, mihin lisääntyvät verotulot käytetään. Mikäli niillä tuetaan vaikka turpeen energiakäyttöä, voi mahdollisen uuden veroluokan ympäristövaikutus olla todella haitallinen.
Miten vastuullisuudesta puhutaan ja onko sillä väliä?
Se, miten puhumme kestävyydestä, ei ole vain viestintää. Se on myös tapa määritellä, mikä on normaalia.
Erilaisissa sanonnoissa kyse on tietysti pienistä nyansseista ja monien mielestä täysin merkityksettömistä asioista. Samaan aikaan on kuitenkin kuvaavaa, että myös kestävyyskysymyksiin keskittyvät fiksut ja tietoiset ihmiset eivät ole immuuneja sille, että jossain syvällä sisimmässämme tai ainakin kielessä pidämme edelleen normaalina sitä, että ihmiset ajavat fossiiliautolla, sudet ovat ihmiselle vaarallisia, öljyllä rikastutaan, naisen arvon määrittää hänen naimattomuutensa tai kasvispohjainen ruoka on jotain marginaalista vaihtoehtoa.
En usko, että maailma muuttuu kestävämmäksi pelkällä puheella, mutta yksi mittari sille, miten kestävässä kulttuurissa elämme, on se, mitä asioita pidämme normaalina ja millä metaforilla haluamme omaa tärkeää viestiämme alleviivata.
Olisi kiinnostavaa kuulla, mitä kaikkia muita hyviä tai vähemmän onnistuneita esimerkkejä vastuullisuus- ja kestävyyskeskustelussa esiintyy.
Kirjoitin tästä Substackiin. Linkki biossa.
Ylikulutus on aikamme virtahepo olohuoneessa. Me kaikki näemme sen, mutta harva uskaltaa kysyä ääneen: voimmeko todella ratkaista kestävyyskriisin puuttumatta itse kulutuksen määrään?
Usein keskustelu väistetään tarjoamalla ratkaisuksi teknologiaa tai siirtymää palvelutalouteen eli ekotehostamista tai niin sanottua ”aineetonta kulutusta”. Mutta tässä piilee vaarallinen ajatusharha. Todellisuudessa täysin aineetonta kulutusta ei ole olemassa. Jokainen digitaalinen palvelu, jokainen metsämeditaatioon hankittu varuste ja jokainen bitti vaatii fyysistä tilaa, materiaalia ja ennen kaikkea energiaa.
Otetaan esimerkiksi energiankulutus. Teollistumisesta lähtien energiankäyttömme on kasvanut noin 2 prosentin vuosivauhdilla. Se kuulostaa maltilliselta, mutta eksponentiaalinen kasvu on petollista.
Jos jatkamme samalla uralla, kulutamme noin 450 vuoden kuluttua enemmän energiaa kuin mitä koko maapallo vastaanottaa auringosta. Tässä vaiheessa emme törmää vain raaka-aineiden loppumiseen, vaan termodynamiikan seinään.
Yksilön eliniän näkökulmasta 450 vuotta voi tuntua ylettömän pitkältä ajalta ja energiankulutuksen kasvu triviaalilta kysymykseltä. Tässä piilee kuitenkin polkuriippuvuuden vaara. Jos rakennamme koko sivilisaatiomme perustukset fysiikan vastaiselle oletukselle, emme pysty kohta enää muuttamaan suuntaa.
Ihmislaji on tallustellut tällä planeetalla vasta noin 300 000 vuotta. Olemme planeetan historiassa tuore tulokas. Vertailun vuoksi:
- Lehtimuurahaiset ovat harjoittaneet menestyksekästä maanviljelyä noin 50 miljoonaa vuotta.
- Dinosaurukset hallitsivat maapalloa 180 miljoonaa vuotta.
- Karhukaiset ovat selvinneet viidestä joukkosukupuutosta 530 miljoonan vuoden ajan.
Nämä lajit ovat osoittaneet, että pitkäaikainen kestävyys ei löydy eksponentiaalisesta kasvusta, vaan sopeutumisesta ja tasapainosta. Olemmeko me todella ”viisain” laji, jos olemme ajamassa päin seinää jo muutaman tuhannen vuoden jälkeen, kun muut ovat pärjänneet kymmeniä tai satoja miljoonia vuosia?
Fysiikan lakien edessä mielipiteillä ei ole merkitystä. Rajallisella planeetalla loputon kasvu on sula mahdottomuus. Meidän on uskallettava sanoa se ääneen. Vähemmän on yksinkertaisesti vähemmän.
Mitä jos puhuisimme ekosysteemipalveluiden sijaan ekosysteemivastavuoroisuudesta? Niin kauan kuin puhumme luonnosta palveluntuottajana, kohtelemme helposti sitä myös sellaisena. Voisimmeko lopettaa ajattelemasta, että luonto on täällä meitä varten ja alkaa kysyä mitä me olemme täällä tekemässä luonnon hyväksi?
Viikonlopun suunnitelma Vierumäellä: Urheile. Syö. Nuku. Toista.
Lisää kauneutta. Jotta muistaisimme mikä on kaikkein tärkeintä ja osaisimme toimia oikein oikeiden asioiden puolesta 💚🌍
Kuva: Nasa.
Mitä tapahtuu kun lapselle ei sanota lainkaan ei?
Vietin eilen 12-vuotiaan syntymäpäivää ”kyllä-päivän” hengessä. Käytännössä vanhemman (eli minun) piti vastata lapsen kaikkiin kysymyksiin aina kyllä!
Miten päivä sitten sujui. Hämmästyttävän arkisesti.
Aamulla synttärisankari herätettiin klo 7.00 onnittelulaululla ja tuomalla herkkuja sänkyyn. Aamupäivällä lapsi halusi ottaa rennosti ja pelailla serkkunsa kanssa puhelimella. Itse kävin juoksemassa.
Lounaaksi toiveena oli pyöräily Pasilan Triplaan ja Luckiefuniin syömään. Ruokailun jälkeen hengailimme hiukan Triplassa ja kävimme ostamassa lapselle pienen pussukan ja yhden suklaapatukan. Tämän jälkeen kävimme tutustumassa pyörillä Keski-Pasilan uusiin rakennuksiin ja palasimme kotiin.
Myöhemmin iltapäivällä oltiin kotona. Lapsi halusi syödä nuudeleita soijarouheella. Välipalan jälkeen pyöräilimme lähimetsään (kalliometsä, tietäjät tietää), jossa lapsi on viettänyt paljon aikaa päiväkotiaikoina. Kiipeilimme puissa (tai siis lapsi kiipeili ja itse ihastelin/kauhistelin ja pidätin hengitystä). Käpylän/Kumpulan lähimetsistä pyöräilimme lähiravintolaan ja lapsen toiveesta ostimme kotiin vietäväksi massaman curryn tofulla.
Illalla tehtiin vielä popcorneja ja käytiin ostamassa lähikaupasta jäätelöä ja limsaa sekä katsottiin yhdessä Cancel-elokuva. Tämän jälkeen iltatoimet ja nukkumaan.
Lasten toiveet ovat lopulta aika arkisia ja saavutettavia.
Toivottavasti yhä useampi muistaisi, että tämä pieni, hauras ja sininen piste keskellä pimeää tyhjyyttä on ainoa kotimme. Erimielisyydet näyttävät tästä perspektiivistä tuskaisen turhilta. Olisipa meillä taitoa nähdä toisemme tällä samalla lempeydellä ja ymmärryksellä myös täällä alhaalla. Meillä on vain toisemme ja tämä yksi, korvaamaton planeetta, jolla matkustamme läpi äärettömyyden. 💚🌍
Kuva: Nasa
Missä kaikki mainokset ovat?
Olen pitänyt ovessani “Ei mainoksia, kiitos” -tarraa vuosikymmeniä. Se on ollut itsestäänselvyys. Pieni arkinen valinta, jolla estää turhan paperin kertymisen eteiseen ja ehkä myös turhien tarpeiden syntymisen.
Maaliskuussa päätin kokeilla, miltä maailma näyttää ilman sitä. Mitä ihmisten postilaatikoihin nykyään oikeasti jaetaan? Onko tilanne sama kuin ennen?
Irrotin tarran ja valmistauduin siihen, että eteinen täyttyy viikon aikana tarjouslehdistä, pizzamainoksista ja satunnaisista katalogeista. Olin valmis laittamaan tarran takaisin heti, jos määrä karkaisi käsistä.
Kolme viikkoa myöhemmin tilanne on tämä: ei yhtäkään mainosta. Ei ainoatakaan.
Pieni kokeilu, mutta yllättävän suuri lopputulos. Onko tässä käynyt niin, että paperinen suoramainonta on kadonnut? Ainakin omasta arjestani. Ilman, että olen varsinaisesti huomannut sitä. Vai onko kyse siitä, että mainostenjakajat ohittavat oveni lihasmuistilla. Tuleeko kenellekään muulle vielä paperimainoksia?
Mainonta ei tietenkään ole hävinnyt. Se on vain siirtynyt muualle. Sähköpostiin, sosiaaliseen mediaan, hakutuloksiin ja verkkokauppoihin. Fyysisestä tilasta näkymättömämpään, personoidumpaan ja jatkuvampaan muotoon. En enää kanna mainoksia roskikseen. Ne seuraavat minua taskussa.
Paperinen mainos on helppo tunnistaa. Se on konkreettinen, rajallinen ja usein helppo jättää huomiotta. Digitaalinen mainonta toimii toisin. Se sulautuu sisältöön ja mukautuu käyttäytymiseen. Se ei tule kotiin yhtenä nippuna kerran viikossa, vaan pieninä annoksina pitkin päivää.
Siksi sitä on vaikeampi huomata ja ehkä myös vaikeampi vastustaa. “Ei mainoksia, kiitos” -tarra toimi ennen rajana. Nyt vastaavaa rajaa on vaikeampi piirtää. Milloin saan itse päättää, mitä mainontaa minulle näytetään?
Olisiko mahdollista, että digitaaliseen ympäristöön syntyisi yhtä selkeä ja yksinkertainen tapa kieltäytyä? Yksi valinta, joka oikeasti toimii. Koska tällä hetkellä näyttää siltä, että mainokset eivät ole kadonneet. Ne ovat vain muuttuneet näkymättömämmiksi tai oikeastaan niin jatkuvaksi osaksi uutis- ja somevirtaa, että emme edes huomaa niitä tietoisesti.
Anna Abreun keikalla oli tänään mahdollista bailata kaksi tuntia ilman liharuokavaliota esiintyvän taiteilijan toiveesta. Niin upeaa Anna @iamabreu ! Vastaavaa Suomessa ei ole varmaan ennen nähty.
Valitettavasti Veikkaus Areenan ravintolapalvelut onnistuivat kuitenkin tuottamaan pettymyksen. Kyllähän tarjolla oli vegaanihampurilaista, ranskalaisia sekä erilaisia herkkuja ja juomia, mutta suuri osa ruokatarjoiluista ei ollut täysin kasvispohjaisia vaan niissä oli mukana jotain eläinperäistä. Montako vegaanista pizzaa näet tuossa viimeisessä kuvassa? Ei onneksi kuitenkaan lihaa.
Pisteet asenteesta upealle artistille ja miinukset areenan ruokatarjonnasta vastaaville.
Tiettävästi kukaan ei lihan puutteen takia kuollut tai joutunut sairaalaan.
11-vuotias lapsi teki mulle oman kyltin naistenpäivän marssille!
”I can make my own sandwitch.”
”Tämän marssin myötä lähetetään kirkas viesti poliittisille päättäjille”
Hyvää naistenpäivää kaikille!
Viikonlopun suunnitelma. Urheile. Syö. Nuku. Toista. @finntriathlon @vierumaki
Tiedättekö sen tunteen, kun haluat lähettää lohtua ja lämpimiä ajatuksia sun ystävälle, että kaikki kyllä järjestyy. Huomaat sopivasti ulkona oheisen julisteen, otat siitä kuvan ja laitat viestin. Sitten ihmettelet miksi se sun ystävä reagoi viestiin kakkaemojilla.
Uusi ruokatrendi on täällä.
SIPULIVESI!
Pilko sipulia ja laita kylmään hanaveteen. Juo hitaasti nautiskellen. Tarvittaessa voit antaa sipuliveden olla hetken jääkaapissa.
Sipulivesi antaa kivan terveysboostin! Se on vanhan kansan perinne, jota itsekin nautin usein lapsena. Mahdollisia hyötyjä ovat antioksidantit, vastustuskyvyn paraneminen, ruansulatuksen tuki ja antibakteerinen vaikutus.
Sipulivesi ei luonnollisesti puhdista kehoa myrkyistä, polta rasvaa tai korvaa lääkitystä tai monipuolista ruokavaliota.
Milloin tätä saa kaupoista tai ravintoloista? 😅
Jes! Vegemesuilta löytyi ihan mielettömän helppo lasagneresepti ja päätettiin heti kokeilla tehdä sitä 11-vuotiaan kanssa, joka teki kokkailustamme myös tämän videon.
Salaisuus tässä se, että valkokastike tehdään tofusta, hummuksesta ja kaurakermasta. Toimii todella hyvin!
Kiitos @jalotofu reseptistä!
