DNSH-harrastuksia ja yhteiskunnallista vaikuttamista

Triathlon, lintujen bongaus, ystävien kanssa keskustelu ja reiveissä tanssiminen eivät juuri pelasta maailmaa. Toisaalta eivät ne onneksi myöskään sitä merkittävästi tuhoa. Ystäväni kutsui näitä DNSH-harrastuksiksi (Do No Significant Harm). Olen kuitenkin alkanut kaivata takaisin yhteiskunnallisen vaikuttamisen pariin. En siksi, että hyvä elämä pitäisi ansaita hyödyllisillä teoilla, vaan siksi, että haluan edelleen yrittää muuttaa maailmaa. Nyt kokeilen, löytyisikö siihen uusi tapa.

Viime keväänä pohdin kovasti sitä, miksi tunnen syyllisyyttä siitä, että elän sellaista elämää, jota haluaisin edistää myös laajemmin yhteiskunnassa. Kirjoitin aiheesta aiemminkin tänne ja tulin ehkä sellaiseen johtopäätökseen, että vaikka olenkin ajautunut tekemään omia kivoja juttujani ja saan elää todeksi sellaista arkea, jota toivoisin useimpien elävän, niin onhan sekin jonkinlaista vaikuttamista. Tai ainakin itsestä huolehtimista.

Käytännössä kyse on siis siitä, että käytän todella paljon aikaa esimerkiksi triathlon-harrastukseen, keskusteluihin ystävien kanssa elämän tarkoituksesta ja vähän kaikesta muustakin, lintujen bongaukseen ja viime aikoina myös reiveissä ja tansseissa käymiseen.

Samalla tunnen kuitenkin edelleen jonkinlaista tyytymättömyyttä siitä, että maailma ympärillä palaa. Miksi en käytä omaa aikaani enemmän yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen? Esimerkiksi päästöjen vähentämisen, luonnonsuojelun, eläinten oikeuksien, kulutuskriittisyyden ja yritysvastuun vimmaiseen puolustamiseen.

Mietin, miksi näin on käynyt. Ehkä osasyy on se, että olen alkanut tuntea lievää kyynisyyttä yhteiskunnallista vaikuttamista kohtaan. Isossa kuvassa taustalla on varmasti se, miten olen toiminut ympäristöasioiden puolesta vuosikymmeniä ja nähnyt, miten asiat taipuvat osana pitkää oikeudenmukaisuuden kaarta vääjäämättä kohti parempaa. Ja nyt tämä illuusio on mennyt osin rikki, kun ympäristöasioissa otetaan niin paljon takapakkia.

Esimerkiksi sillä tavalla, että kun Euroopassa kuolee helteiden seurauksena 25 000 ihmistä kesässä, sekään ei tunnu aiheuttavan sen suurempaa poliittista kriisiä tai käännöstä harjoitetussa politiikassa, vaan pikemminkin monet tahot haluavat vain vesittää vaikka EU päästökauppaa. Tai vaikka yhä useampi ymmärtää, että broilereiden kasvatus on äärimmäistä eläinrääkkäystä ja sikoja pidetään sietämättömissä oloissa, ei tämä silti muuta ihmisten ruokatottumuksia nopeasti ja laajamittaisesti.

Samalla ajattelen, että se lievä kyynisyys kumpuaa kuitenkin tätä hassua maailman tilannettakin enemmän siitä, että on vuosikymmenten varrella nähnyt, miten hitaasti muutokset tapahtuvat. Ja toisaalta myös sellaisesta itsekkäästä näkökulmasta, että kun on ehtinyt jo tehdä ja kokeilla vähän kaikkea, niin ei ole sellaista ”uutuudenviehätystä” tekemisessä ja vaikuttamisessa. Sen myötä on vaikea innostua jostain yksittäisestä tapahtumasta, mielenosoituksesta, kannanotosta, lobbauskampanjasta tai vastaavasta, koska on nähnyt, että prosessit ovat niin julmetun pitkiä.

Toki tiedän, että kaikkia noita tarvitaan ja ne ovat aina osa laajaa muutosprosessia. Sen sijaan, että ajaudun yhä syvemmälle kyynisyyteen ja oman elämän ekologisesti kestäviin nautintoihin, haluaisin kuitenkin säilyttää fokusta myös yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa ja löytää siihen uutta energiaa.

Tähän paras tapa on omalla kohdallani kokeileminen. Kesän mittaan ajatus jalostui ja tein itselleni suunnitelman. Kokeilen joka kuukausi jotain yhteiskunnallisen vaikuttamisen tapaa.

Elokuussa toimin ”kuluttaja-aktivistina” ja lähetin kaikkiin paikkoihin, joissa asioin, viestejä ja kyselyitä siitä, miten vastuullisuusasiat on hoidettu kyseisessä yrityksessä. Syyskuussa taas ehdotan kirjastoille ja mahdollisille muille tahoille luentoja kirjoittamastani 1,5 astetta parempi arki -kirjasta. Töissä taas olen jo kesäkuusta lähtien tarjonnut mentorointia kaikille, jotka ovat hakeneet töitä Third Rockista.

Tämä kaikki vaikuttaa jälleen hiukan innostavalta. Pieniä päivittäisiä tekoja, joista suurimmalla osalla ei luonnollisesti ole juuri mitään vaikutusta mihinkään, mutta sitten toisaalta ikinä ei tiedä, mikä yksittäinen teko käynnistää ja vauhdittaa isompia muutosprosesseja. Sitä paitsi olen aika energisoitunut syksyn ja tulevan talven muista, vielä paljon vaikuttavimmista kokeiluista, joita olen suunnitellut.

Kyllä se siis taas tästä lähtee. Mikä voisi olla sinun yhteiskunnallisen vaikuttamisen kokeilusi tälle syksylle tai mitä ehdottaisit minulle?

Syksyllä luvassa muutamia kirjastovierailuja. Ensimmäinen niistä Kallion kirjastossa Helsingissä. Lämpimästi tervetuloa kuulemaan ti 20.10. klo 17-18 miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnellisiksi! 

1,5 astetta parempi arki - miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnellisiksi

Tietokirjailija ja toimitusjohtaja Leo Stranius kertoo kirjatapahtumassa kirjastaan ”1,5 astetta parempi arki – miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnellisiksi” (Gummerus 2025). 

Miksi päästöjen ja kulutuksen vähentäminen auttaa meitä valitsemaan viisaammin ja voimaan paremmin? 

Miksi tiivis asuminen, kohtuullinen kuluttaminen, kasvispainotteinen ruokavalio ja muut ilmastoystävälliset valinnat eivät merkitse raskasta tai kurjaa elämää, vaan tekevät hyvää meille itsellemme?

Tervetuloa kuuntelemaan aiheista lisää!
Viiankiaapa 💚🌍

Välillä näyttää siltä, että yhä useampi on ymmärtänyt luonnon ja sen monimuotoisuuden merkityksen koko elämän perustana. Sitten välillä vaikuttaa siltä, että tästä ymmärryksestä ei seuraa konkreettista toimintaa ja johtopäätöksiä. 

Yhtenä esimerkkinä tästä skitsofreenisesta toiminnasta on Viiankiaapa. Sodankylässä on noin 10 000 vuotta vanha suo, joka toimii monien uhanalaisten lajien elinympäristönä. Luontoarvoiltaan arvokas suo on suojeltu Natura-ohjelmassa ja soidensuojelualueena. 

Joidenkin mielestä olisi kuitenkin fiksumpaa riskeerata tuo suo ja rakentaa sinne kaivos. Asetelma kääntyy helposti siihen, onko tärkeämpää suojella luontoarvoja vai kaivosyhtiön liiketoimintaa. Itselle valinta on aika selvä. 10 000 vuoden aikana muodostuneet yleiset luontoarvot ovat tärkeämpiä kuin yhden yrityksen taloudellinen voitto ja yksittäinen hanke. Ylisukupolvisten suojeluarvojen yli ei tule kävellä silloin, kun yhdelle yhtiölle iskee mineraalikiima. 

Erityisen ongelmalliseksi tilanteen tekee, että tämä ei ole ainoa tapaus. Jonossa on monia muitakin yrityksiä, jotka hamuavat arvokkaiden ja suojeltujen luontokohteiden luonnonvaroja. On irvokasta, että ympäristöjärjestöjen pitää puolustaa jo useaan kertaan suojeltuja kohteita. 

Mielenosoitus Viiankiaavan puolesta keräsi Helsinkiin noin 3500 mielenosoittajaa. Mielenosoituksen aluksi Greenpeacen Touko Sipiläinen muistutti myös laajemmasta ulottuvuudesta. Suomessa on mineraaleja, joita halutaan ja tarvitaan, täällä on uusiutuvaa energiaa ja viileä ilmasto. Tämä on houkutteleva ympäristö esimerkiksi datakeskuksille. Juuri siksi on tärkeää näyttää, että täällä kunnioitetaan myös luontoarvoja.
Mikä on mielestäsi elämän tarkoitus? 

Huimaa! Tämä taitaa olla ensimmäinen haastattelu ja julkinen ulostulo mun 50-vuotissynttäreistä eli elämän tarkoitus -projektista.

Viisi syytä elää – ympäristövaikuttaja Leo Stranius on kysynyt elämän tarkoitusta jo noin 90 ihmiseltä

”Tässäkö tämä nyt oli?” Leo Stranius mietti täyttäessään viisikymmentä. Hän päätti kysyä itselleen tärkeiltä ihmisiltä heidän suurimmista unelmistaan ja siitä, mitä he haluaisivat vielä elämässään tehdä.
Kolme tuntia tanssia Kaapelitehtaalla! Niin energisoivaa ja voimaannuttavaa. 

Kiitos @orkidea ja @faithlessofficial sekä kaikki Tanssijat!
Tänään oli ilo olla puhumassa Uudenmaan vihreiden kesäpäivillä tehokkaasta ajankäytöstä (eduskuntavaalikampanjassa). 

Mietin, että voisinkohan olla tällä tavalla avuksi myös muille ilmasto-, luonto- ja eläinoikeuksia sekä planetaarista kestävyyttä ajaville ehdokkaille? 

Vinkkaa tai kerro, jos joku hyviä asioita ajava taho kaipaisi ajanhallintaa! 

Kuva: @heidblom
Niin ihanaa ja energisoivaa! 

Yhteensä 3,5 tuntia pelkkää tanssia maailmanluokan tahtiin. Ulkona auringonlasku ja pimenevä syysilta. Jengi vain tanssii ja tanssii. 

Kiitos @cnnctfestival ja @arminvanbuuren
Oulu-Hailuoto on kyllä pyöräilijän unelmareitti. Tasaista ja laadukasta pyörätietä 25 km Hailuodon sillalle asti ja senkin jälkeen hyvää tilaa pyöräillä. Tuossa saa halutessaan ihan tosi hyvän 50-100 km pyörätreenin. Muutenkin Oulu on pelkkää pyöräilijän paratiisia!
Kesäloman aluksi triathlonin täysmatka ja nyt kesäkauden päätteksi puolimatka.

Uinti Mäkelänrinteen uimahallissa sujui hyvin. 1,9 km meni aikaan 37:53. Keskisyke 119. Siitä suihkun, saunan ja pukkarin kautta pyörän selkään. Vaihdossa meni yhteensä 12 minuuttia. Samalla söin banaanin ja join 6 dl vettä ja appelsiinimehua. 

Pyöräilin Helsingissä Raide-Jokerin vartta ja Malmin lentokentällä. 55 km kohdalla söin pari eväsleipää. Pyöräillessä join litran pullon vettä (jossa oli Nosht poretabletti) ja 0,75 litraa urheilujuomaa. Viimeiset 30 kilsaa vaivasi harmillisesti pyöräilijän (vai juoksijan) polvi ja vauhti piti tiputtaa todella minimiin. Pyörään tuhrautui aikaa yhteensä 3h 42min. Keskisyke oli 117. 

Pyörä kotiin, särkylääkettä ja lautasellinen tofu-tomaattipastaa sekä 4 dl vettä. Vaihto meni plörinäksi, koska jäin miettimään, että kannattaako kipeällä polvella lähteä juoksemaan. Syömiseen ja pohdintoihin meni yhteensä 40 minuuttia. 

Juoksin niin rauhallisesti kuin osasin. 14 km kohdalla kävin ostamassa Alepasta jäätelön. Lisäksi söin kolme vauhtikarkkia. Rauhallinen 21,1 km juoksu aikaan 2h 22min. Keskisyke oli 115.
 
Uintia lukuunottamatta ei oikein kulkenut. Tämä oli elämäni seitsemäs puolimatka ja varmasti kaikkien aikojen hitain ja tuskaisin sellainen. Yhteensä aikaa meni vaihtoineen ja taukoineen melkein kahdeksan tuntia.
Seuraa minua Instagramissa