Maailmanparannuksella tienaa mukavasti: Vuoden 2012 ansio- ja pääomatuloni

Leo Stranius-Kuva Hanna HeikkiläTiedotusvälineet ovat tänään (1.11.) julkaisseet ahkerasti verotietoja vuodelta 2012.

Pääsin itsekin uutisiin palkkatietojeni takia. Esimerkiksi YLE julkaisi joidenkin ympäristö- ja luonnonsuojelujärjestöjohtajien palkkatietoja: Maailmanparannuksella tienattiin mukavasti.

Itse sain, aivan kuten YLE tiesi kertoa, vuonna 2012 verotettavaa ansiotuloa yhteensä 42 001,21 euroa ja verotettavaa pääomatuloa 2179,88 euroa.

Ohessa on avoimuuden hengessä palkka- ja pääomatulotietoni avattu vielä hiukan tarkemmin sekä pohdintaa siitä, että todellinen palkka on paljon muutakin kuin rahaa.

Lue lisää

Ajassa: Miksi ja mitä varten minun pitäisi vaurastua?

Lueskelin Nordean avainasiakkaille suunnattua Ajassa-lehteä (1/2012). Lehden teema oli perheen raha-asiat. Kolme avainasiakasta kertoi, kuinka he hoitavat raha-asiansa.

Lehdessä Tommi Virtarinne kertoo oman perheen rahankulutuksesta esimerkiksi seuraavaa:

”Rahaa menee ennen muuta perusjuttuihin: kaupassakäyntiin, puhelin-, internet- ja autokuluihin, mutta myös kodin viihde-elektroniikkaan. […] Lisäksi minulla on rahastosijoitus sekä määräaikainen ja eläkesäästötili.”

Hassua miten erilaisessa todellisuudessa sitä voikaan elää. Omalla kohdallani rahaa menee toki ruokaan (kaupassakäyntiin), mutta puhelin on työn puolesta, internet-yhteys tulee taloyhtiön kautta ja autoa tai viihde-elektroniikkaa emme tarvitse. Eläkesäästäminen tapahtuu lahjoittamalla rahaa ympäristöjärjestöille: Ryhdy eettiseksi eläkesäästäjäksi – nautit elämästäsi enemmän!

Lue lisää

Miten laskea todellinen palkka?

Raha ei tee onnelliseksi. Työpaikkaa ei kannata valita pelkän rahapalkan takia. Miten sitten voisi huomioida muut työpaikan valintaan vaikuttavat tekijät?

Sain taannoin ympäristöministeriön ylitarkastaja Pekka Harju-Autilta aivan erinomaisen kaavan, jonka avulla voi laskea todellisen palkkansa.

Todellinen palkka on ansaittu rahasumma (R) kerrottuna energialla (E), ajalla (A) ja työn yhteiskunnallisella (Y) ja sosiaalisella (S) lisäarvolla sekä onnellisuudella eli työn mielekkyydellä (O).

Lue lisää

Eduskuntavaalien vaalirahailmoitus

Eduskuntavaalien ennakkoäänestys alkaa keskiviikkona 6.4.2011. On kohtuullista, että äänestäjällä on mahdollisuus tietää ennen päätöstään ehdokkaan vaalirahoitus.

Itse olen tehnyt virallisen ennakkoilmoituksen vaalirahoituksestani. Ilmoitukseni on luettavissa täältä.

Ohessa vaalirahoitukseni ja erityisesti kulut vielä tuota virallista ilmoitusta tarkemmin.

Lue lisää

Ryhdy eettiseksi eläkesäästäjäksi – nautit elämästäsi enemmän!

Saan säännöllisesti yhteydenottoja eri tahoilta, jotka tarjoavat sijoitusneuvontaa tai esimerkiksi mahdollisuuksia eläkesäästämiseen. Paras mahdollinen sijoitus on mielestäni tulevaisuus! Näin ollen järkevin tapa tehdä eläkesäästämistä on lahjoittaa rahaa ja aikaa ympäristöjärjestöille, jotka pyrkivät varmistamaan, että planeettamme olisi kelvollinen elinpaikka lukemattomille lajeille jatkossakin. Suosittelen muillekin eettistä eläkesäästämistä. Oma kotitaloutemme lahjoitti kaikista vuoden 2009 nettotuloista 8,79 prosenttia hyväntekeväisyyteen. Pistä siis raha kasvamaan korkoa ja sijoita eläkepäiviisi lahjoittamalla osa tuloistasi ympäristöjärjestöille. Näin nautit elämästä … Lue lisää

Close Bitnami banner
Bitnami