Tekeminen on sanomisen korkein muoto: Mitä olen saanut aikaan?

Leo Stranius 2014Eduskuntavaalien ennakkoäänestys alkaa tänään (8.4.2015).

Erityisen ilahduttavaa on, että peräti kuusi prosenttia kaupunkilaisista (noin 37 000 asukasta) voisi kuvitella äänestävänsä minua. Tämä käy ilmi Helsingin Sanomien 4.4. julkaisemassa gallupissa. Olen koko Helsingin 31. suosituin ehdokas ja vihreitä äänestävien keskuudessa sijalla kuusi.

Yhtään ääntä ei ole tietysti vielä annettu, mutta tästä asetelmasta on hyvä ponnistaa viimeisen kahden viikon kampanjarutistukseen. Vihreille povataan Helsingissä viittä paikkaa. Läpimenooni on hyvät mahdollisuudet.

Jos harkitset äänestäväsi minua, olet ehkä kiinnostunut siitä, mitä olen tehnyt ja saanut aikaiseksi yhteiskunnallisen vaikuttamisen saralla tähän mennessä.

Ohessa on joitakin viime vuosien saavutuksiani. Lisää voi lukea esittelystäni ja julkisesta ansioluettelostani.

Lue lisää

Leo tavattavissa: Viikko-ohjelma 15/2015 (6.-12.4.2015)

Leo Stranius -esitekansiEduskuntavaalien ennakkoäänestys alkaa keskiviikkona 8.4.2015. 

Tule tapaamaan minua eri puolille kaupunkia!

Erityisen ilahduttavaa on, että Helsingin Sanomien 4.4. julkaisemassa gallupissa peräti kuusi prosenttia kaupunkilaisista (noin 37 000 asukasta) voisi kuvitella äänestävänsä minua. Olen koko Helsingin 31. suosituin ehdokas ja vihreitä äänestävien keskuudessa sijalla kuusi.

Yhtään ääntä ei ole tietysti vielä annettu, mutta tästä asetelmasta on hyvä ponnistaa viimeisen kahden viikon kampanjarutistukseen. Vihreille povataan Helsingissä viittä paikkaa. Läpimenoon on todella hyvät mahdollisuudet.

Käy lukemassa kampanjateemani ja katsomassa videoni. Näkemyksiäni politiikan eri aihealueisiin voi käydä tsekkaamassa Politiikka ABC-sivultani. Kampanjaa voit tukea monella eri tavalla. Lahjoituksia voi tehdä suoraan tämän linkin takaa.

Alla olevasta viikko-ohjelmasta näkee tarkemmat aikataulut sen suhteen, missä olen milloinkin menossa ja tavattavissa.

Lue lisää

Maaliskuun yhteenveto: Eduskuntavaalit ovat jo ovella

Leo Stranius - vaalipyöräMaaliskuussa töiden painopiste siirtyi Luonto-Liitosta Suomen luonnonsuojeluliittoon.

Samaan aikaan myös eduskuntavaalikampanjointi kiihtyi täyteen vauhtiin ja kunnallispolitiikassakin tapahtui vaikka mitä.

Erityisen ilahduttavaa oli, että Helsingin Sanomien 4.4. julkaisemassa gallupissa olen koko Helsingin 31. suosituin ehdokas ja vihreitä äänestävien keskuudessa sijalla kuusi. Yhtään ääntä ei ole tietysti vielä annettu, mutta tästä asetelmasta on hyvä ponnistaa viimeisen kahden viikon kampanjarutistukseen. Läpimenoon on todella hyvät mahdollisuudet.

Ohessa maaliskuu numeroina ja alla vielä lyhyt yhteenveto eri tehtävistä:

Lue lisää

Pääsiäisen kohtuullisuusteesit

PääsiäinenPääsiäisenä on hyvä hiljentyä pohtimaan elämän suuntaviivoja: Teenkö merkityksellisiä asioita? Mitä arvoja edustan?

Itselleni tärkeitä päämääriä ovat onnellisuus, kohtuullisuus ja ekologisuus.

Erityisesti eduskuntavaalikampanjan lomassa on hyvä miettiä kohtuullisuuden teemaa.

Olisi tärkeää säilyttää kohtuus kaikessa. Silloin ei tulisi tehtyä liikaa töitä tai oltua turhaa kiire. Olisi kohtuullisesti töitä ja aikaa perheelle. Olisi kohtuullisesti ruokaa ja kohtuullisesti liikuntaa.

Yhteiskunnan tasolla kohtuullisuuden politiikka voisi puolestaan tarkoittaa seuraavaa:

Lue lisää

Demi Aulos: Vanhemmuus on pieniä hetkiä

Demi AulosVieraskynäblogissa bloggaaja Demi Aulos kirjoittaa teiniäitiydestä ja vanhemmaksi tulemisesta. 

Vanhemmuus on pieniä hetkiä

Marraskuun märkiä lumihiutaleita satoi tuulilasiin. Sormet ja varpaat olivat jäässä, mutta sisällä kyti onni ja innostus. Yritin estää intoa tunkemasta naamalle, yritin olla täysin pokerina liikenteessä. Tässä vaiheessa minulla ei ollut mitään sanottavaa.

Hän oli laittanut viestin edellisenä päivänä. Opel ajoi, stereoista tuli suomiräppiä. Hän oli saanut ajokortin vasta vähän reilut puoli vuotta sitten, mutta ajoi niin kuin olisi ajanut aina. Pysähdyimme radanvarteen, hän nousi autosta edes katsomatta minuun päin. Huolestuin. Meidänhän piti puhua.

Lue lisää

Viikko-ohjelma 14/2015 (30.3.-5.4.2015)

Leo Straniius ja pyöräAurinkoista alkanutta viikkoa! Ohessa on tämän viikon tiedossa olevat menoni (muutosvarauksin).

Keskiviikkona alkaa vaalivapaa töistä. Seuraavan kolmen viikon aikana tarkoitus on jalkautua oikein kunnolla. Tervetuloa mukaan. Alla olevasta viikko-ohjelmasta näkee tarkemmat aikataulut sen suhteen, missä olen milloinkin menossa.

Eduskuntavaalikampanjaani voi tukea täällä ja mikäli haluat hankkia itsellesi vielä ajanhallintavalmennusta, voi sen tehdä kätevästi täältä.

Lue lisää

Tarjolla ajanhallintavalmennusta: kolme askelta aluksi

Ajanhallintavalmennus Ellun Kanat Leo StraniusPidin torstaina 19.3.2015 ajan- ja elämänhallinnan aamuintensiivin viestintätoimisto Ellun Kanojen työntekijöille.

Inspiroiva sessio. Iso kiitos Ellun Kanojen väelle huippuhyvästä ja virittävästä keskustelusta! Rikastavaa vuorovaikutusta. Kiitos kun kutsuitte minut paikalle!

Huhtikuussa olen menossa pitämään vastaavaa sessiota vielä mm. Docventures/Madventures porukoille.

Mikäli olet kiinnostunut, tilaa oma ajanhallintavalmennus viikon kuluessa täältä.

Ohessa on kuitenkin lyhyesti kolme peruspointtia ajanhallintaan, joilla pääsee jo todella pitkälle.

Lue lisää

Viikko-ohjelma 13/2015 (23.-29.3.2015)

Leo Straniius ja pyöräAurinkoista alkanutta viikkoa! Ohessa on tämän viikon tiedossa olevat menoni (muutosvarauksin).

Luvassa on mm. eduskuntavaalien katukampanjointia (tervetuloa mukaan!), ympäristölautakunnan ja kaupunginvaltuuston kokoukset sekä paneelikeskustelu osa-aikatyöstä ja asiantuntijapuheenvuoro kehitysyhteistyön ympäristönäkökulmista.

Eduskuntavaalikampanjaani voi tukea täällä ja mikäli haluat hankkia itsellesi vielä ajanhallintavalmennusta, voi sen tehdä kätevästi täältä.

Alla viikko-ohjelmani viikon 13/2015 (23.-29.3.2015) osalta.

Lue lisää

Oras Tynkkynen: Älä säästä luokkamatkoista

OrasTynkkynenVieraskynäblogissa Oras Tynkkynen kirjoittaaa tasa-arvosta ja luokkamatkoista.

Älä säästä luokkamatkoista

Tasa-arvoisessa yhteiskunnassa ihmiset pääsevät kukoistamaan sukupuolesta riippumatta.

Yhdenvertainen Suomi ei syrji ketään myöskään seksuaalisesta suuntautumisen, ihonvärin, vammaisuuden tai muiden ominaisuuksien perusteella.

Mutta tasa-arvossa on kyse paljon enemmästä.

Lue lisää

Uusi ruokatrendi on täällä. 

SIPULIVESI!

Pilko sipulia ja laita kylmään hanaveteen. Juo hitaasti nautiskellen. Tarvittaessa voit antaa sipuliveden olla hetken jääkaapissa. 

Sipulivesi antaa kivan terveysboostin! Se on vanhan kansan perinne, jota itsekin nautin usein lapsena. Mahdollisia hyötyjä ovat antioksidantit, vastustuskyvyn paraneminen, ruansulatuksen tuki ja antibakteerinen vaikutus. 

Sipulivesi ei luonnollisesti puhdista kehoa myrkyistä, polta rasvaa tai korvaa lääkitystä tai monipuolista ruokavaliota. 

Milloin tätä saa kaupoista tai ravintoloista? 😅
Jes! Vegemesuilta löytyi ihan mielettömän helppo lasagneresepti ja päätettiin heti kokeilla tehdä sitä 11-vuotiaan kanssa, joka teki kokkailustamme myös tämän videon. 

Salaisuus tässä se, että valkokastike tehdään tofusta, hummuksesta ja kaurakermasta. Toimii todella hyvin! 

Kiitos @jalotofu reseptistä!
Vegaaninen japanilainen juustokakku! Soijajugurttia, keksejä ja yöksi jääkaappiin.
Huh. Olen tehnyt seitsemän minuutin lihaskuntotreenin nyt joka ikinen aamu yhteensä 1050 kertaa peräkkäin. 

Tammikuun alussa vuonna 2020 aloitin tekemään seitsemän minuutin lihaskuntotreeniä joka aamu. Tätä aiemmin olin tehnyt jumpan tyypillisesti muutaman kerran viikossa. 

Ehdin tuolloin tehdä lihaskuntotreenin joka aamu yhteensä 1022 päivää putkeen kunnes 19.10.2022 olin kuumeessa (38,5) ja jumppa jäi tekemättä. 

Tämän jälkeen olen taas jatkanut treenin tekemistä automaattisesti ja säännöllisesti. Vasta nyt havahduin miettimään ja laskemaan kuinka monta päivää on kertynyt sitten lokakuun 2022. Huomasin, että päivittäinen putki onkin jo venynyt uuteen ennätykseen. 

Treeniä on tehty kodin lisäksi mm yöjunan hytissä, hotellihuoneissa, ystävien ja sukulaisten luona sekä mökkien pihoilla ja laitureilla. Pääsääntöisesti treeni on tehty kotona olohuoneessa, kuten tänään. Myös niinä päivinä kun olen juossut puolimaratonin, maratonin tai suorittanut täydenmatkan triathlonin tai meditoinut muuten koko päivän. Välillä energisenä ja välillä vähän väsyneenä. 

Yhdistävä tekijä on se, että treeni on tehty aina joka aamu ja olen siitä erittäin tyytyväinen. Sillä saan aina pienen aktivoinnin, lisäbuustin ja energiaa päivään. Onni on myös se, että matkalle ei ole sattunut vakavia sairastumisia tai loukkaantumisia. Muutenhan tämä ei olisi ollut mahdollista. 

Vuosien myötä tästä treenistä on tullut automaattinen tapa. Sellainen rutiini, jossa aika työskentelee puolestasi eikä sinua vastaan. Tarvitsisi nähdä erityistä vaivaa, jotta osaisin enää jättää treenin tekemättä. Pienellä investoinnilla voi tehdä ajan kanssa suuria asioita.
#kilpisjärvi #tromso #narvik #luleå #haaparanta #tornio #lofoten #norway #sweden #finland
Ranskan ympäriajon videopätkiä katsellessa huomasin, että ammattipyöräilijä Tadej Pogacarilla oli pyörässä aina Hulk-tarra antamassa tsemppiä polkemiseen. 

Sain itsekin omaan pyörään nyt lapselta Leo-leijona-tarran. Saa nähdä nousevatko keskinopeudet.
Saana 

#saana #saanatunturi #kilpisjärvi
Nyt en ole ”vain” triathlonisti vaan lisäksi myös kulttuuritriathlonisti! Olenhan suorittanut todestettavasti Lieksan kulttuuritriathlonin yhdessä lasten kanssa. 

Ensimmäisenä lajina oli kirjasto, toisena kulttuurikeskus ja lopuksi vielä Pielisen museo. 

Hieno konsepti Lieksan kaupungilta!

Hommaan kuului mulla bonuksena myös 100 km pyöräily Joensuusta Lieksaan ja uiminen Lieksanjoessa. Kulttuurikohteiden vaihdot mentiin juoksujalkaa, että ehdittiin vielä junalle ja illaksi takaisin Joensuuhun. 

#lieksa #kulttuuritriathlon #triathlon
Eilen 12 tuntia meditointia, tänään melkein 12 tuntia pyöräilyä: Helsinki - Karkkila - Forssa - Loimaa - Turku - Uusikaupunki.
Se oli kaukainen haave. Täysmatkan triathlonin (3,8 km uinti, 180 km pyöräily ja 42,2 km juoksu) eli ironman suorittaminen tuntui täysin tavoittamattomalta. 

Olin kyllä käynyt toisinaan uimassa muutaman kilometrin, pyöräillyt pitkiä matkoja ja juossut maratoneja sekä tehnyt yhden puolimatkan, mutta ironman eli kaikki nuo peräkkäin tuntui utooppiselta ja täysin saavuttamattomalta. 

Sitten löysin syksyllä 2022 Helsinki Triathlon seuran ja hurahdin harjoitteluun. Huomasin, että nautin harjoittelusta suunnattomasti, mutta kilpailu tai tapahtumat eivät voisi vähempää kiinnostaa. Viime kesänä vastoin omia odotuksia tein ensimmäisen töysmatkani (omatoimisesti) juuri alle 50-vuotiaana. 

Tavoitteiden saavuttaminen luo helposti uusia tavoitteita. Odotushorisontti uhkaa karata kauemmaksi. 

Päässäni syntyi ajatus, että olisi kiva olla tehtynä ironman alle viiskymppisejä ja sen lisäksi myös yli viisikymppisenä. Viimeisen vuoden ajan olen harjoitellut vähän kevyemmin, mutta riittävästi ja peruskunto on aika hyvä vuosien harjoittelun myötä. Eilen kesäloman ensimmäisenä päivänä olin taas viime vuoden tapaan uimassa, pyöräillemässä ja juoksemassa. 

Ja se oli siinä! Toinen Käpylä-ironman tehtynä, nyt yli viisikymppisenä. Vaikka harjoittelu itsessään on parasta niin kyllähän tästäkin tulee hyvä olo! Tästä on hyvä aloittaa loma. Hyvää kesää kaikille! 

Mutta mitä seuraavaksi?

Iso kiitos valmentaja @kirsipaivaniemi ja @helsinkitriathlon kun mahdollistatte unelmien tekemisen todeksi ja kiitos kaikille kanssatreenaajille sekä kovasti tsemppiä tuleviin harjoituksiin ja koitoksiin. Nähdää taas treeneissä!

#triathlon #helsinkitriathlon #käpylä
Hyvää kesäpäivänseisausta! Vähän oli kylmät vedet uida, mutta maisemat oli kesäillassa upeita!
Tänään Malmin lentokentällä 80 km pyöräily! 

Tasaista eikä liikennettä vaikka pinta vähän epätasainen. Melkein tekisi mieli alkaa puolustaa tässä vaiheessa kenttää rakentamiselta. Tämähän on loistava treeniympäristö!

#pyöräily #triathlon
Hienoa pyöräkaistaa Laajasalontiellä!
Perjantaina 3,2 km uintia ja 32 km pyöräilyä
Lauantaina 95 km pyöräilyä
Sunnuntaina 21,15 km juoksua ja 24 km pyöräilyä
Joka aamu 15 min venyttelyt ja lihaskuntotreeni

Siinä sivussa dronella lennättämisen harjoittelua.
Seuraa minua Instagramissa