Tietokirjailija ja vaikuttaja Leo Straniuksen 1,5 astetta parempi arki – Miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnelliseksi(Gummerus) on konkreettinen opaskirja, joka auttaa valitsemaan viisaammin ja voimaan paremmin. Kirjassaan Stranius havainnollistaa esimerkein, miksi tiivis asuminen, minimalistinen kuluttaminen, vegaaninen ruokavalio ja muut ilmastoystävälliset valinnat eivät merkitse raskasta ja kurjaa elämää, vaan tekevät hyvää meille itsellemme.
Mitä hyötyä on siitä, että omistaa vain vähän tavaraa? Miten tehdä ilmastoystävällinen pikalounas etätyöpäivän keskellä? Miten arvioida oman toiminnan päästöjä ja vaikuttavuutta? Leo Stranius antaa uutuuskirjassaan 1,5 astetta parempi arki välineitä oman hiilijalanjäljen pienentämiseen avaamalla konkreettisia hiililaskelmia arjen eri valinnoista.
”1,5 asteen kanssa linjassa oleva arki on monella tavalla hyvää. Kun elää omien arvojensa mukaan ja tekee itseään suurempia ja planeetan kannalta merkityksellisiä asioita, kasvattaa henkistä hyvinvointiaan ja vahvistaa omaa mielenterveyttään. Näin ei tarvitse elää jatkuvassa ristiriidassa sen kanssa mitä tietää ja mitä tekee”, Stranius kirjoittaa kirjassaan.
Straniuksen mukaan päästötavoitteiden mukainen arki tuo elämään levollisuutta ja onnellisuutta. Myös henkilökohtainen varallisuus kasvaa, kun kuluttaa vähemmän.
”Monet asiat ovat paljon yksinkertaisempia ja helpompia, kun turhat asiat rajautuvat arjesta kokonaan pois häiritsemästä. Ravintolassa ja kaupassa valinnat ovat selkeitä. Lomamatkat ja siirtyminen paikasta toiseen tapahtuvat selkeiden periaatteiden mukaan. Yksinkertaisuus, tehokkuus ja taloudellisuus sekä terveellisyys yhdistyvät kauniilla tavalla hyväksi kokonaisuudeksi”, Stranius kirjoittaa.
”Voisiko 1,5 asteen ilmastoystävällinen arki näyttää yhä useammalle houkuttelevammalta, jos se kehystettäisiin hyveellisyyden ja pyyteettömyyden sijaan oman edun tavoittelulla? Itsekkyydellä. Siitähän tässä kaikessa lopulta on kysymys: siitä, että meillä kaikilla olisi paljon nykyistä parempi elämä.”
Eikös talouskasvun, ja siinä sivussa väestönkasvun, tukemisen voisi sanoa olevan virran mukana menoa? Vaikka ei ole mitään mieltä hoitaa nykyistä taloutta huonosti tai lupailla populistisesti mahdottomia, niin silti minusta sen tähtäimen pitäisi olla jossain ihan muualla kuin kasvussa. Jos analyysini on oikea, niin vihreät tähtäävät myös kasvuun, joka sitten saa voimansa vihreäksi pestyistä voimaloista ja muista teknologioista. Ihmisiäkin tarvitaan kuulemma lisää, mutta ihmisiä tunnutaan tarvittavan talouskoneen osiksi, jotta tuo kone toimisi nopeammin. Ei puhuta sodan jaloista pelastettavista, vaan nimenomaa sellaisista, jotka sopivat parhaiten tuon luonnon syöjän osiksi.
Koko poliittinen järjestelmä alistuu kaikin keinoin palvelemaan sellaista, joka syö elintärkeät ympäristöt niin monelta ja asia joka huolettaa on, että tuo kone yskii ja syömingit ovat hidastumassa. Hulluutta. Kaikista hulluimmat rakentavat hurjasti ydinvoimaa ja senkin jälkeen lähtevät vielä Arktikselle öljyn ja kaasun perään, vaikka ensin selittivät ydinvoimaa rakennettavan ilmastonmuutoksen takia, ja siksi että öljystä ja kaasusta halutaan eroon. Presidenttikin kiertää avaamassa kaasuvoimaloita Venäjällä ja hiilivoimaa nyt Puolaan. Kuinka kehdataan ihan pokkana tehdä tällaista?
Ei tarvitse kovin kauaksi mennä kenenkään helsinkiläisen, kun on jo rakennustyömaalla jolla luonto muutetaan tuotteeksi. Jossain kaukana luontoa muutetaan samaan aikaan myös tuotteiksi, jotka sitten tuodaan lähikaupan hyllylle näille uusille asukkaille ostettavaksi. Sitten tulee jo seuraava työmaa ja seuraava pala luontoa katoaa. Missä kohtaa tulee raja vastaan? Kuinka paljon metsää, joka tarjoaa kodin monelle ja sitoo hiiltä, voidaan muuttaa lämpöä sitovaksi ja auringon säteitä heijastamattomaksi tummaksi pinnaksi, joka ei tarjoa kotia enää muille kuin taloille ja autoille? Ja viimeiseksi, miksi Stranius ja Rantala halusivat suojella sen vanhan kuusikon siellä Longinojan alkulähteillä? Oliko syynä luonnon kunnioitus vai Rantalan takapihan metsikön säilyttäminen? Jos luonnon kunnioitus, niin miksi tuo suojeluhalu ei sitten koskisi luontoa kaikkialla?
Kasvu on siis syy, tuhoutuminen seuraus, joten politiikan pitää tavoitella talouden supistumista, eikä pelätä sitä. Luonnolle on sen sijaan annettava lisää tilaa kasvaa, ja samalla antaa tilaisuus tarjota myös ihmiselle enemmän. Padon purku on toivottavasti lähtölaukaus sellaiselle politiikalle.