Olen saanut puolustaa helsinkiläistä lähiluontoa, tehdä ilmastoystävällistä ja sosiaalisesti kestävää kaupunkipolitiikkaa Helsingin kaupunginvaltuustossa viimeisen neljän vuoden ajan.
Kiitos tästä mahdollisuudesta!
Nyt toivon, että voin jatkaa työtä myös seuraavat neljä vuotta. Sinä päätät.
Helsingin Vihreä valtuustoryhmä on saanut paljon aikaan.
Luonnonsuojelualueiden määrä on kaksinkertaistumassa, päästöt ovat vähentyneet vauhdilla, ja Hanasaaren kivihiilivoimala tullaan sulkemaan. Joukkoliikenteeseen on investoitu huimia summia, ja pyöräilyä priorisoidaan ennennäkemättömän paljon. Kaupunkipyöräkokeilu onnistui paremmin kuin uskallettiin toivoa. Hämeentiestä tehdään pian joukkoliikennekatu. Myös koko kaupungin johtamisjärjestelmä laitettiin uusiksi niin, että kaupunkiin saadaan tulevien vaalien jälkeen pormestari.
Itse olen ollut osa tätä muutosta muun muassa puolustamalla kaupungin viheralueita ja lähimetsiä sekä keskuspuistoa ylimitoitetulta rakentamiselta. Kaupunki tukee työni ansiosta työntekijöiden polkupyörien hankintaa. Helsingissä on lisäksi edistetty aloitteideni pohjalta kierrätystä, hävikkiruuan hyödyntämistä, bioenergian kestävyyskriteerejä. Olen ollut ajamassa kivihiilestä luopumista sekä tarvetta valmistella päästövähennystavoitetta vuodelle 2030.
Aamulla puoliso laittoi tekstarin: ”5 min myöhässä”. Todellisuudessa hän tuli kotiin aamun työrupeamaltaan kuitenkin vasta klo 8.17 eli 17 minuuttia sovitusta myöhässä.
Olen viime vuosien aikana järjestänyt
Kiitos kaikille blogin lukijoille kuluneesta vuodesta 2016!
Lapset ja puoliso lähtivät 29.12.2016 koko päiväksi retkelle. Tämä mahdollisti sen, että pääsin kokeilemaan KonMarin oppeja omiin tavaroihini.
Vieraskynäblogissa Riku Särkkä
Tällä viikolla vietetään Pohjoismaista
Tällä viikolla on vietetty epäonnistumisen päivää.
Syntymäpäivä on usein sellainen hetki elämässä, jolloin on hyvä arvioida mennyttä ja tulevaa.
Mummollani oli tapana majoittaa lapsuudessani kulkureita, romaneita ja vieraita pieneen tupaansa, jossa kaikki asuimme.