Käytännön vinkki myöhästymisille

Kello ja Leo StraniusAamulla puoliso laittoi tekstarin: ”5 min myöhässä”. Todellisuudessa hän tuli kotiin aamun työrupeamaltaan kuitenkin vasta klo 8.17 eli 17 minuuttia sovitusta myöhässä.

Näin hän tuli tahtomattaan aiheuttaneeksi kaksinkertaisen pettymyksen. Ensin ilmoittamalla myöhästyvänsä ja sen jälkeen myöhästyvänsä vielä tuosta ilmoittamastaan uudesta ajasta.

Jos joku ihminen toimii jatkuvasti näin, luottamus hänen kykyynsä toteuttaa sovittuja asioita alkaa rapautua. Tämä on harmillista, koska pääsääntöisesti ihmisiin voi yleensä luottaa. Varsinkin, jos asioista on sovittu etukäteen tarpeeksi selkeästi.

Miten sitten käytännön arjessa, jossa aikataulut usein pettävät, kannattaa toimia?

Ainoa tapa olla ajoissa, on lähteä liikkeelle tai aloittaa hommat etuajassa. Jos jättää saapumisen viime tippaan, on lukemattomia eri mahdollisuuksia, että yllättävä keskeytys tai tapahtuma aiheuttaa myöhästymisen.

Eri asia on tietysti se, että joskus voi tapahtua jotain todella yllättävää (onnettomuus, sairaskohtaus tms.), joka tekee ajoissa olemisen mahdottomaksi vaikka olisi kuinka hyvissä ajoin lähtenyt liikkeelle. Tämä on siis asia erikseen ja tämän pohdinnan ulkopuolella.

Usein haluamme kuitenkin vähätellä arjen pieniä epäonnistumisiamme esimerkiksi myöhästymisen suhteen.

Ihmisillä on tapana ilmoittaa myöhästyvänsä esimerkiksi ”muutaman minuutin” tai ”5 minuuttia” vaikka todellisuudessa jo viestiä lähettäessään tietää, että on myöhässä paljon enemmän.

Miten sitten kannattaa toimia?

Käytännössä kannattaa liioitella omia epäonnistumisia tai myöhästymisiä. Jos huomaat, että olet myöhässä esimerkiksi 5 minuuttia, ilmoita, että myöhästyt 15 minuuttia. Jos käy niin huonosti, että ehditkin paikalle vasta 10 minuuttia myöhässä, olet silti etuajassa ja yllätät odottajan positiivisesti.

Tässä vielä ajanhallinnan ja johtamisen perussääntö: Sovi mitä tehdään ja tee mitä sovitaan. Yksinkertaista teoriassa, mutta vaikeaa käytännössä.

Kannattaa lukea myös tämä:
Sovitussa aikataulussa pysyminen

Jätä kommentti

Close Bitnami banner
Bitnami