Yhdessä puolustamme lapsia ja lähiluontoa: Kuntavaalien keskustelut ja kampanjan tunnusluvut

Vaalikampanja on omalta osaltani nyt tehty. Tätä kirjoittaessa vaalitulos ei ole vielä selvillä.

Haluan kiittää lämpimästi kaikkia, jotka ovat jo antaneet tai tulevat antamaan ainokaisen äänensä minulle, tai jotka ovat edes harkinneet sitä. Kiitos luottamuksestanne!

Haluan myös kiittää kaikkia niitä lukemattomia ihmisiä, jotka ovat auttaneet viimeisten kuukausien aikana monella eri tavalla. Yksin en olisi selvinnyt. Kiitos!

Jos olet päättänyt tai päätät antaa ainokaisen äänesi minulle, se on ääni ainakin lapsille ja lähiluonnolle, eläimille ja kestäville energiamuodoille, ympäristölle ja yhdenvertaisuudelle.

Yhdessä puolustamme vahvaa kansalaisyhteiskuntaa, koulutusta ja parempaa huomista.

Näissä vaaleissa on puhuttu ennennäkemättömän paljon kaupungin johtamisesta, lähiluonnosta ja kaupunkisuunnittelusta. Toivon, että tulevaisuudessa pormestari voitaisiin valita suoralla kansanäänestyksellä. Ylivoimaisesti eniten olen saanut palautetta ja toiveita siitä, että kaupungin luonto- ja viheralueita ei tule rakentaa. Hienoa, että luontoarvot ovat nousseet näiden kuntavaalien keskiöön. Voitte olla varmoja, että toimin jatkossakin lannistumatta lähiluonnon puolesta.

Tämän lisäksi keskusteluja on syntynyt mm. pakolaisista ja suurmoskeijasta. Itselleni on selvää, että yhteiskunnan mitta on se, miten kohtelemme kaikkein heikko-osaisimpia. Hädässä olevaa ihmistä autetaan ihonväristä tai kansalaisuudesta riippumatta eikä ketään tule jättää kadulle tai lähettää kuolemaan. Ja mitä tulee moskeijaan, niin kaupungin ei tule ottaa kantaa eri uskontojen puolesta tai vastaan. Kyse on kuntapäättäjän näkökulmasta pikemminkin siitä, täyttääkö mahdollinen hanke kaavoituksen kriteerit vai ei. Tämä nähdään aikanaan, mikäli hanke oikeasti etenee.

Tässä vielä kaikkein puhutuimmat aiheet, joista olen saanut kadulla keskustella:

– Lähiluonto ja Keskuspuisto
– Pormestarimalli ja kaupungin johtaminen
– Kaupunkibulevardit ja joukkoliikenne
– Pakolaisten ja maahanmuuttajien tilanne
– Suurmoskeija
– Sote-uudistus ja koulutus
– Pyöräilyn edistäminen vs. yksityisautoilu
– Eläinten oikeudet ja kasvisruokailun edistäminen

Yhtä kiinnostavaa kuin se, mistä on puhuttu, saattaa olla myös se, mistä ei ole puhuttu.

Juuri kukaan ei ole tullut puhumaan tasa-arvoisesta avioliitosta tai seksuaalivähemmistöistä. Tämä on ollut aiempien vaalien kestosuosikki. Olisiko niin, että asia on saatu normalisoitua. Kun tasa-arvoinen avioliittolaki on vihdoin voimassa, suomalaiset hyväksyvät tilanteen eikä se herätä enää mielipiteitä.

Yllättävän vähän on haluttu keskustella myöskään Helsingin taloudesta tai investoinneista. Juuri kukaan ei ole puhunut myöskään ydinvoimasta ja vain harva on nostanut esiin ilmastonmuutosta ja energiantuotantoratkaisuja. Tämä on huono asia, koska ilmastokysymys ratkaistaan lopulta nimenomaan kunnissa kunnallisten energiayhtiöiden ja liikenneratkaisujen muodossa.

Lopuksi vielä muutama tunnusluku kuntavaalikampanjastani:

– Käytin vaalikampanjaan yhteensä 6305,79 euroa (voi vielä tarkentua, katso ennakkoilmoitukseni vaalirahoituksesta ja sidonnaisuuteni)
– Käytin vaalikampanjaan omaa aikaani yhteensä 239 tuntia.
– Jaoin kadulla yhteensä 5000 esitettä ja kävin satoja hyviä keskusteluja.
– Mielipiteitä ja ajatuksiani noin 150 politiikan eri aihealueeseen sekä vaalikonevastaukseni on julkaistu täällä: Leo Stranius – Politiikka A,B,C ja Ö

Yksin voi lopulta tehdä kovin vähän. Kiitos kadulla ja netissä annetuista hymyistä, peukuista, kannustuksista ja halauksista. Ilman niitä en olisi jaksanut. Erityisesti kiitos perheelle jaksamisesta vaalikampanjoinnin keskellä. Kiitos ystäville, jotka ovat jaksaneet kuunnella vaalikampanjakuulumisiani.

Kaikkein suurimman työn teki rakas puolisoni Annukka. Hän ei ainoastaan kommentoinut polittisia sisältöjä ja kampanjaa, vaan oli jatkuvasti henkisenä tukena sekä piti hyvää huolta lapsistamme, jotta minä sain kampanjoida.

Vaalit eivät ole yhteiskunnallisen vaikuttamistyön loppu vaan sen alku. Kävi vaaleissa miten tahansa, tästä jatketaan matkaa eteenpäin.

Unelmani on Helsinki, jossa lähiluonto kukoistaa, ilmastotalkoissa ollaan eturintamassa ja lapsille taataan hyvät elämän eväät taustasta riippumatta.

Minulle kaikkein tärkeimpiä arvoja ovat ympäristö- ja luonnonsuojelu, eläinten oikeudet, heikko-osaisten puolustaminen, kansalaisvaikuttaminen ja suora demokratia. Pienten lasten vanhempana tiedän miten tärkeää on lapsiperheiden jaksaminen, turvalliset päiväkodit ja koulut. Toimin lannistumatta ekologisesti kestävän ja hiilineutraalin Helsingin puolesta. Arvokkaat luonto- ja viheralueet täytyy suojella. Joukkoliikennettä ja pyöräilyä on tuettava kaikin keinoin.

Henkilöesittelyni löytyy tästä: Kuka Leo Stranius. Elämäntarinani on kuvattu kirjassa Elämäni vegaanina – 14 ihmistä huipulla. Lisäksi voit lukea 10 asiaa taustastani.

Yhdistetään voimamme puhtaamman ja tasa-arvoisemman tulevaisuuden puolesta!

PS. Vaaleissa kyse on usein oman itsensä tyrkyttämisestä niiden asioiden kustannuksella. Välillä se ei ole helppoa, kuten oheisesta videosta voi huomata.

PS2. Ja muistakaa. Kyllähän sitä aina parhaansa voi tehdä, mutta ei ympäristöongelmia pelkästään yksilön valinnoilla ratkaista. Hyvä ja ekologinen arki voisi olla helppoakin. Yhdessä puolustamme lapsia ja lähiluontoa.

Yksi kommentti artikkeliin ”Yhdessä puolustamme lapsia ja lähiluontoa: Kuntavaalien keskustelut ja kampanjan tunnusluvut”

Jätä kommentti

Close Bitnami banner
Bitnami